Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Runoja by Kaatra K Ssi
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 241 lines and 25311 words, and 5 pages
RUNOJA
Kirj.
K?ssi Lindstr?m
Ammattilaisten Kirjapaino, Turku, 1905.
Sensuurin hyv?ksym? 28 p. Helmikuuta 1905.
SIS?LLYS:
Murrosaikana. Remuaville. Niin monta --. Pajassa. H?n. Kankurin virsi. Kappale er??st? juhlarunosta. Milloinka?
Katri.
Maa, t?m? Suomenmaa oli sorrantaa ylen kauvan k?rsinyt vainoojain, sodan, hallan ja puuttehen inhan, vaipunut vaivoihinsa ja sortua uhkasi kohta, kun oli uupunehet sen lapset, poiss' oli p?iv?, nouseva aamunkoi, joka toivoa antanut oisi, poiss' oli urhokkuus, taka-aikain intosa mieli, poiss' oli uskokin tuo, joka siirt?? vuoria voipi, usko ja luottamus t??n tuhatj?rvien maan elinvoimaan. Kansoa uhkasi n?in iki-y? sek? kuolema kylm?: haut' oli luotu jo sen, sit? peijaat valmihit vartos. Silloin kuulevi maa kev?tlaulua sointuavaista, laulua kauniimpaa, ihanampaa kuin oli konsaan kuullut se lapsiltaan, ilon murheen aikojen vierren.
Laulupa kertovi kuink' ihanainen ja suuri on Suomi, kuinka on kauniit tuon suvip?iv?t ja talviset illat, maa miten kukkivi, kuin salot sill? on suuret ja laajat, lintujen laulua t?ys joka honka ja kukkea koivu, kuinka on mahtavat tuon joet, j?rvet ja vy?ryv?t virrat, peltoa kuinka on t??ll' er? viljava kullekin suotu, maat' ihan yllin kyliin, honkia pirttej? varten. Vierisi virsi ja sen s?velet n?in virkkasi viel?: T??ll' is?t taistelivat vihamiest? ja vainoa vastaan, hurmeellaan t?m?n maan vapahaks', omaks ostivat meille, taistelivat petojen: sutten ahnaan, kontion kanssa, hautahan astipa my?s syyshallojen huuruja k?rsein soita he kaivoivat, ojat ymp?ri korpia loivat, kyntiv?t, kylviv?t maan "Jumalaltaan kasvua toivoin", uskoen siunaukseen k?den ty?n sek? uutteran mielen, vaikk olikin pet?j?? tahi olkea leip?n? joskus, raunio vaan tupa maan vihamiehien vainojen alla.
Laulu ja laulaja vaan n?in jatkoi sointua tuota: Suomi on armain maa, is?nmaamme ja siksip? Suomi saakohon lapsiltaan syd?met sek? rakkaudenkin, jolla se hallaisestaki maaper?st??n ihanaiset nostavi heelm?t, kukkia kasvattaa sek? siitt??. Kenp' olis siis kotimaataan, Suomea suojelematta rakkaudellaan? Voisiko kenk??n hylj?t?, heitt?? syntym?maata ja rantoja rakkahan, kallihin Suomen?
Suora on Suomen mies; sit? pelj?t? ei takatalvi, ei vihamies, ei vainojen, vastusten suruvuodet. Siksip? Suomenmaa ajan aaltojen kuohujen tullen hyrskyhyn sortua ei voi, vaikka se vaappuvi joskus. Vaivojen vaikeuteen t?m? maa on tottunut aina; p?lk?h?st??n pahemmastaki p??si ja nous joka kerta, suorana, nuorena taas yl?s nostaen taivohon p??t??n, kun syv?t sill? on juuret ja sitke?, j?ykk? sen runko.
Laulaja lauleli n?in. -- Syd?met suli, kuin kev?ttuuli henk?si Suomenmaan yli, nostihe kukkia t?nne. Virkosi kansa jo, nous inehmoisien toivo ja usko, ett' elonaamu jo taas oli Suomehen valkenemassa, poistuu pilvinen s??, takatalvi ja halla jo haipuu. Nous is?nmaa, kev?t koitti ja selkeni seeste? huomen, nuoriso valveutui, her?s vanha ja kiirehin kohta toimehen tartuttiin sek? hengen toukoja tehtiin.
Suurtapa ty?t' teki h?n, is?nmaan tuki, sankari, urho, taikuri taitava, mies ihanteen, tosity?n sek? tarmon, kynt?j?, kylv?j?, tien, uran uurtaja, sytt?j? soihdun. Kiitt?vi h?nt' tupasen matalan mies, haltija linnan. Nuor' sukupolvi ja hautaan horjuva, vaipuva vanha kukkia kummulleen ihanaisin tuntehin laskee, kiitt?vi laulajataan sek? kaipuut' itkevi hiljaa, painaen p??n rukoukseen t?n ajan ankean alla, uottaen auvoa taas sek? huomenishetke? Suomen.
Minna Canth'in muistolle.
Sa annoit syv?n syd?men ja poves tunteen totisen edest? heikon, horjuvan, suruunsa sortuvan.
Sa tunsit voimat inhan y?n ja v?kev?mm?n vainoty?n ja valheen ansat ahtahat, ikehet katalat.
Mut luotit toden taikahan ja rakkauden voimahan, kun oikeus ne aateloi, vapaus ihannoi.
Ja aattehesi eest? sa sait omat voimas uhrata ja tuta tulta taistelon, mi johti voittohon.
Viimojen vinkuessa.
K?y voimat?iden kohu kautta maiden kuin rajun viiman viuhu, myrskys??, ja heikot vapisee, kun voimakkaiden, p??miesten miekat maassa hel?j??.
Ja sekasorron turmahenki havaa, h?vitt?? sovun, rauhan raatelee ja syv?t, umpeen menneet haavat avaa ja h?vityksen ty?lle hymyilee.
Nyt vanha valittaa ja vaikeroipi, vaan uusi uljana kohoaa, ja yli kaiken toden torvi soipi niin ett? avaruudet kajahtaa:
Pois valhenaamarit ja valhevaatteet, pois petos, vilppi, aseet alhaiset, pois halvan itsekkyyden inhat aatteet! Syyt tekojen ja teot ylh?iset!
Heikkoa verta.
Niin pime? nyt ompi laaksoloissa, ett' inehmoiset heikot raukat noissa ei k?yd? tohdi eteenp?in, ei taa, kun salakuiluja on t?ynn? maa, vain harvat jalallensa pohjaa saa.
Ja jakseta ei nousta kukkuloille, korkeelle yl?s valon valkamoille, joiss s?dehtiv? ain on aurinko, k?y valonlasten leikki, karkelo, uljaana astuu aina inehmo.
Niin korkea on valon valtavuori ja jyrkk? sinne viev? polku suorin, ett tuota katsoakin kartetaan, se liian korkeaksi uskotaan ja ennen k?yd??n kuiluun kuolemaan.
Inehmo pelk?? p?iv?? -- pime?t?, ja kupeellansa kulkee kauhu, h?t?; mut on kuin ei h?n siit? milloinkaan vapaaksi tyyten tahtois p??st?, vaan kaipaisi kahlettansa ainiaan.
Miks murskata ei ep?uskon kyyt?, pois heitet? jo heikkouden syyt?, ylv?in?, uhkamielin, pystyp?in, varmoina viimeinkin jo k?yd? n?in kuiluista kukkuloiden valoon p?in?
Kuulas, kalpee kev?t y?.
Kuulas, kalpee kev?t y?, taivahalla t?htivy?,
Pohjant?hti, Otava, V?in?m?isen miekka ja
kaikki, kaikki t?ht?set, Luojan silm?t valoiset
luovat katseen p??lle maan. Maassa y?t? nukutaan,
nukkuu vanhat, nuoremmat, valveill' on vain virkummat
ja ne, jotk' ei unta saa, joita suru ahdistaa:
Miksi, miksi nukutaan, nukutaan kuin kuolemaan?
Kuolohan on unta my?s, unta ikuisessa y?ss'.
Elvy aamu, huomen jo, nouse y?st? aurinko,
ett'ei iki-unta vaan nukuttaisi p??ll? maan!
On niinkuin --
On niinkuin ei olis kyllin suruss' ymp?ri Suomenmaan, kun murheen siement? inhaa sen lapsoset kylv?v?t vaan.
Salaparjaus toimii y?ss? ja joustaan j?nnitt??, viatonten sieluhun sy?sten vihan vasaman myrkykk??n.
On orjien urhokkuutta salavaino ja kettuus t??. Monen voimakkaankin miehen sen alla on taipunut p??.
Mit? voikaan ihmislapsi, kun uskoa ei h?n voi l?hisemp??n veljehen taikka sisareen parahimpaan, oi?
Elo kuoloa katkerampaa, katalampaa on toki n?in, kun saa sala-iskuja aina odottaa k?sist' yst?v?in.
Koska koitti p?iv? sees?
Kaikki, kaikk' on harmajaa, luonto, taivas, ilma, maa. Koska koitti p?iv? sees, pienen pieni pilke ees?
Monet kerrat noussut on arka aatos taivohon: Koska pilvi pakenee, utu, usva h?lvenee?
Vait on taivas yh? vaan. H?m?riss? kuljetaan, sokkosilmin astutaan, langetaan ja langetaan,
Add to tbrJar First Page Next Page