Read Ebook: Tunturikertomuksia by J Rventaus Arvi

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 537 lines and 28536 words, and 11 pages

Pehme?-Matti oli polvillaan kinoksessa ja itki. H?n rukoili anteeksi suuria syntej??n. Hukan ulvonta johdatti mieleen is?vainajan viime hetket. Noin h?nkin oli huutanut... omantunnon vaivoissa, ennenkuin pappi tuli ja antoi synninp??st?n.

Hukka istui keskell? aapaa ja ulvoi. Sen ??ni longahteli pitkin? kaistaleina ymp?ri kiveli?t?. Todellakin... se oli kuin tuomion torvi, it??n, l?nteen, etel??n ja pohjoiseen. Pehme?-Matti kyk?tti polvillaan kinoksessa ja valitti ??neens?. H?n oli kuin sekaisin koko mies. "Herra, anna kansallesi sy?t?v??!" huusi h?n, koettaen voittaa hukan ulvonnan. Ja heti sen j?lkeen h?n ojensi k?tens? aavalle ja huusi: "Veljeni, anteeksi, kaikki anteeksi!" Ja kuin vastaukseksi Matin pyynt??n kajahti kuutamoiselta aavalta:

-- Uoo-aaa!

Se oli Jumalan hukka. Matti oli siit? nyt ihan varma. H?n vuoroin rukoili syntej??n anteeksi, vuoroin kiitti Jumalaa, joka oli est?nyt h?nt? sutta surmaamasta. Pitk?n aikaa h?n makasi aavan reunassa itkien. Lopulta h?n kuitenkin rauhoittui ja kohotti p??t?ns?.

Hukka oli saatuaan hetken lev?ht?? l?htenyt jatkamaan pakomatkaansa.

Matti ny?k?ytteli p??t??n ja h?pisi itsekseen:

-- Mene, mene, veljeni... Jumalan hukka... mene Jumalan rauhaan.

Senj?lkeen h?n itki viel? hiukan, mutta tyyntyi lopuksi kokonaan. Saatuaan tulen aavan reunaan, ev??ns? suliksi ja kahvin kiehuman h?n tunsi samaa, mist? Saarna-Pieti oli kerran seuroissa puhunut:

"Rauhan k?sitt?nyt ei kaipaa ruokaa eik? juomaa, mutta ehk? h?n sy?, on se kaikki t?m?n syntisen lihan tarvetta varten."

Kuuva

Kuuva istui seuroissa, sep? tietty. Ei Kuuva ollut miest? huonompi, vaikka olikin matkallaan kirkonkyl??n varastanut Telpukalta lampaan.

Lukkarin pirtti oli t?ynn? v?ke?, pakaten t?ynn?. Kuuva oli valinnut itselleen paikan uuninnurkkauksesta, puuarkun kannelta. Siin? oli toisella puolen uuninkylki, toisella ruokakaappi. Paikka oli juuri kuin Kuuvaa varten. Siihen ei n?kynyt saarnamiest?, kun suorana istui. Ja se oli Kuuvasta hyv? asia. Mutta jos hiukan taivuttautui etukumaraan, saattoi n?hd? saarnamiehenkin. Ja sekin oli hyv?, sill? Kuuva halusi silloin t?ll?in vilkaista saarnamieheenkin, Juntin-Pietiin, joka kaksi kyntteli? edess??n istui p?yd?n takana, selitt?en Luukkaan evankeliumin viidett?toista lukua.

Kuuvasta tuntui olo hyv?lt?. Sattuikin seurat ja h?nkin ehti mukaan. Juntin-Pieti oli hyv? saarnamies, eri henke? kuin pappi. Sen oli Kuuva kuullut Telpukan em?nn?lt? eik? Kuuva koskaan pannut vastaan, mik?li seuroista ja saarnamiehist? oli puhe.

Siin? ne istuivat vieretysten Kuuvaa vastap??t?, toisella puolen pirtti?. Telpukan em?nt? ja mets?nhoitajan rouva.

Se oli Kuuvan mielest? mukava sattuma. Lammas oli ollut Telpukan ja paistit siit? oli ostanut mets?nhoitajan rouva. Ja molemmat olivat kahvittaneet. Kultalaitaisista kupeista oli mets?nhoitajan rouva tarjonnut.

Kuuva poikkesi tavallisesti Telpukassa, kirkolla k?ydess??n. Se oli h?nen k?ym?talonsa. He olivat v??rtej? Telpukan kanssa, vaikka Telpukka viime vuosina olikin k?ynyt mahtavaksi, rikastunut kun oli. Yhdess? he olivat ennen poroja varastaneet. Se oli Telpukkakin lantalaistunut, niinkuin h?nkin, jolle nyt riitti vaivainen lammas.

Nytkin, t?ll? matkalla h?n oli poikennut Telpukkaan. Telpukka itse ei ollut sattunut kotiin. Savottat?ihin kuului menneen. Telpukan em?nt? oli yksin ollut kotona. Ainoastaan Riikan-Hannu oli istunut pirtiss? ovensuussa, lakki silmill?. Em?nt? oli kertonut, ett? heilt? viime y?n? oli varastettu lammas ja oli ep?illyt juuri Riikan-Hannua. Eik? ihme, sill? siihen ty?h?n oli Hannu yht? k?tev? kuin h?nkin. Em?nt? oli pyyt?nyt Kuuvaa korjaamaan l??v?n ovea, kun ei sattunut Telpukkakaan kotia. No, miksi ei. Kuuvaa ei ollut tarvinnut kahdesti k?ske?. H?n oli jo siksi lantalaistunut, ett? saattoi korjata l??v?nkin oven. Oli vallinnut jo hyv? h?m?r?, mutta se ei ollut est?nyt tuommoista pient? ty?t?. Kuuva oli mennyt l??v??n ja pit?nyt pienen tarkastuksen. Huono oli ollut ovi ja l??v?ss? yksitoista lammasta. Mutta lammasten lukum??r? oli kiinnitt?nyt h?nen huomiotaan paljon enemm?n kuin l??v?n ovi. H?n oli hiukan kuulostanut ja sitten ykskaks tehnyt tekosensa. Lammas oli kadonnut h?nen kelkkaansa k?den k??nteess?. H?n oli pist?nyt sen karsinassa ja juoksuttanut veren l??v?n pohjalle lannan sekaan, sivaltanut lampaan s?kkiin ja peitt?nyt kelkkaansa. Kaikki oli k?ynyt niin nopeasti, etteiv?t toiset lampaat olleet tienneet mit??n. Sitten h?n oli pessyt lumessa k?tens?, peuhtonut lumen sekaisin ja korjannut l??v?n oven. Ja Telpukan em?nt? oli kahvittanut.

Per?kanaa he sitten olivat kirkolle ajaneet, Telpukan em?nt? edell? ja Kuuva j?less?. Matkalla oli em?nt? jutellut seuroista ja Riikan-Hannusta. "Se on hyv? saarnamies se Juntin-Pieti." "Hyv?p?, hyv?." "Sill? on eri henki kuin papilla." "Enp? tietysti." "Mik?s nyt papilla... se kun tihunnin kantaa." "Ja se on sitten varas tuo Riikan-Hannu..." "Mik?p?s se... Hannu-riepu." "Vei meilt?kin lampaan kuin puhaltaen vain." "Mik?p?s se... kyll?h?n se Hannu..." -- Kuuva oli koetellut, pysyik? lammas kelkassa. "Sin? se olet tainnut poisheitt??...?" "Niin... mink??" "No, sen varastamisen." "Pois, pois... hyv?nen aika!"... Niin he olivat ajaneet kirkolle, jutellen seuroista ja Riikan-Hannusta ja lammas oli koko matkan pysynyt kelkassa. Se olikin parahiksi kohmettunut, ett? sen oli hyvin saattanut nylke? m?nnik?ss?, kirkonkyl?n laidassa, johon h?n Telpukan em?nn?st? oli j??nyt, sanoen poikkeavansa Aarulaan. Nylkeminen ei ollut vienyt pitk?? aikaa. Mik?s se... yksi vaivainen lammas... Parahiksi ennen seurojen alkua h?n oli ehtinyt k?yd? mets?nhoitajassa myym?ss? rouvalle paistit. Siell?kin h?n oli saanut kahvit ja kiitokset viel?.

Siin? he nyt istuivat vieretysten molemmat, Telpukan em?nt? ja mets?nhoitajan rouva, kuiskien hiljaa kesken??n. Mist?h?n mahtoivat puhella? Kuuvaa nauratti, vaikka h?n koettikin pysy? totisena. Huomenna keitt?? mets?nhoitajan rouva lampaan lihaa ja Telpukan l??v?ss? on yht? v?hemm?n. Se Riikan-Hannu tietysti... joka aina istui lakki silmill? kuin pahan omantunnon vaivaama ainakin. Mokoma, vaikka Kuuva korjasi oven...

Kuuvalla oli hyv? olo. Pirtiss? tuoksui l?mmin ja Juntin-Pietin ??ni soi niin lauhkeana. Kuuva tunsi omituista liikutusta. H?nen p??ss??n kehr?si ajatus. Se oli melkein kuin kiitollisuutta. Jumalaa h?n ei oikein uskaltanut ajatella, mutta siin? py?ri ja kehr?si ajatus sent??n kuin ymp?rill? jonkun aran ja koskemattoman paikan, jonka hyvin saattoi kiert??. Merkillist?, ettei h?n koskaan tuntenut omantunnonvaivoja. H?n olisi uskaltanut vaikka vetoa ly?d?, ettei h?n pelj?nnyt omantunnonvaivoja enemp?? kuin suntio pime?? kellotapulia. Se poika soitti vain, vaikka oli pime? kuin s?kiss?. Ei laskenut pyh?n tuloa h?m?r?n mukaan niinkuin entinen suntio, joka soitti toisinaan jo kolmelta. Ei, t?m? nykyinen meni pappilaan puoli kuusi iltap?iv?ll?, j?rjesti kellonsa papin kellon mukaan ja soitti kuudelta niinkuin kes?ll?kin...

Kuuva taivuttautui hiukan etukumaraan ja katseli suntiota, joka istui melkein p?yd?n p??ss?, tarkaten saarnamiest?, kasvoillaan tavallinen, rauhallinen hymyns?. Kuuvasta tuntui hyv?lt? katsella suntiota. H?nen kasvoiltaan saattoi lukea ik??nkuin sanattoman kehaisun: "Mik?p?s t?ss? ja yleens?." Se hymy oli kuin kaikkia pelk??m?tt?mi? varten ja Kuuva omisti sen tyynesti itselleen. "Mik?p?s t?ss?... ja yleens?..." "Ilmitulo se pahinta oli..." "Mutta kukapa sen todisti?"... "Jo vain, kukapa sen todisti?"... Lampaita niit? oli h?nell?kin... ja my?d? se osasi h?n niinkuin muutkin... my?d? ja sy?d?. Mik?s siin?. Saattoihan h?n lampaan sy?d? kotia p??sty??n ja silloin oli h?nen karjassaan yht? v?hempi. Heh!

Juntin-Pieti puheli lauhkeasti, vanhaan, s?vyis??n tapaansa. Kadonneesta lampaasta kuului puhuvan parastaikaa. "Kyll?h?n sin?, yst?v?ni, ymm?rr?t, milt? tuntuu, kun lammas h?vi??... joko sitten eksyy taikka muuten tulee pois." Ymm?rsi sen Telpukan em?nt? ja ymm?rsi sen Kuuvakin. Mik? ettei... Joka on poissa, se on poissa... "Ymm?rt?net nyt my?skin, milt? Jumalasta tuntuu, kun joku h?nen lapsistaan syntiin sortuu..." Ymm?rsi sen Telpukan em?nt?, mutta sit? ei taas ymm?rt?nyt Kuuva. Siin? oli j?lleen tuo arka, koskematon paikka, jonka saattoi kiert??. Kuuva ei viitsinyt tarkata saarnaajan esityst? sen pitemm?lle, sill?h?n ei ollut sit? varten tullutkaan. Sen kun vain muuten, jonkunlaisesta seikkailunhalusta. H?nt? yksinkertaisesti huvitti istua t?ss? puuarkun kannella, pirtin muurin ja ruokakaapin v?liss? semmoisena kuin oli. Huvitti senkin vuoksi, etteiv?t l?sn?olijat aavistaneet, mit? h?n mietiskeli ja kehr?si, huvitti sekin, ett? h?nt?kin ehk? pidettiin kristittyn?, kun istui seuroissa, huvitti yleens? jos mik?... Telpukan em?nt?, lammasl??v?n oven korjuu, lampaan tappo ja kahvit molempien luona... Telpukassa ja mets?nhoitajassa, huvitti Riikan-Hannu, joka jurotti lakki silmill? ja veti ep?luulot p??lleen. Tyhm?! Olisi kulkenut kuin mies... reilusti ja reimasti. Olisi korjannut l??v?n oven niinkuin h?n, Kuuva, ja istunut seuroissa, sen sijaan ett? murjotteli pahan omantunnon n?k?isen?. Pyh! Olipa t?m? maailma kumma!

Kuuva oikein ihmetteli Riikan-Hannun taitamattomuutta. Piti olla rauhassa vain... mukavasti, ja katsella, kuinka kaikki meni sile?sti kuin itsest??n aivan.

Juntin-Pietin ??ni oli hiukan kohonnut. H?n oli p??ssyt k?siksi lempikohtaansa, teurastettuun vasikkaan. "Pitih?n meid?n iloita ja riemuita, sill? t?m? sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon..." Naisv?en puolelta rupesi jo kuulumaan itkun hyrskett?. Joku heist? nousi penkist? ja meni saarnamiehen kaulaan. T?m? keskeytti hetkeksi selityksens?, todistaen syntej? anteeksi, ja jatkoi sitten puhettaan hiukan hillitymmin.

Kuuva istui ja kuunteli. H?n ei ollut ensi kertaa seuroissa ja h?n tajusi, ett? selitys l?heni loppuaan. H?n tunsi n?lk??, sill? h?n ei ollut sy?nyt sitten kuin kotona. Telpukassa oli ollut aie haukata, mutta siin?kin oli aika mennyt oven korjuussa ja muussa. Kyl?ll? taas oli ollut hommia siell?kin.

H?n rupesi katselemaan ymp?rilleen kuin etsien jotakin suuhun pantavaa. Niinkuin sit? olisi seuratuvassa saatavissa ollut. Mutta Kuuva ei sit? ajatellut. H?nen oli vain n?lk? ja h?n k??nteli p??t??n puoleen ja toiseen.

Sattuipa niin h?nen katseensa ruokakaapin p??lle. Siin? ihan k?den ulottuvissa n?kyi lautanen. Kuuva veti sen varovasti alas viereens? arkun kannelle. Sit? ei kukaan havainnut. Liikutukset olivat nyt hyv?ll? alulla ja Kuuvalla oli erinomainen tilaisuus tutkia lautasen sis?lt??.

Lautasella oli keitettyj? punasmakkaroita. Kuuva kahmaisi niist? taskuunsa pari, kolme, otti yhden k?teens? ja nosti lautasen paikoilleen. Nyt saivat seurat h?nen mielest??n jatkua tahi loppua.

Seurat eiv?t kuitenkaan viel? loppuneet. P?yd?n ymp?rille oli ker??ntynyt tihe? ryhm? vaimov?ke?. Siell? seisoi Telpukan em?nt? ja mets?nhoitajan rouvakin. Huivinnurkat ja nen?liinat olivat ahkerassa k?yt?nn?ss?. Siell? itkettiin ja pyydettiin anteeksi. Ja Juntin-Pieti todisti, todisti oikein syd?mens? pohjasta. Miehet istuivat allap?in, katsellen saapasvarsiaan, yksi ja toinen mietteiss??n syljeskellen.

Kukaan ei kiinnitt?nyt huomiota Kuuvaan, joka istui uuninnurkkauksessa puuarkun kannella ja s?i punasmakkaraa. H?n pureskeli suun t?ydelt?, tarkaten liikett? pirtiss?. H?nen mielest??n oli kaikki niinkuin olla pitikin. H?n pureskeli hyv?ll? ruokahalulla, siunaten hengess??n lukkarinem?nt??, joka oli makkarat laittanut. Ihan kuin h?nt? varten. Jokainen sai osansa ja oli tyytyv?inen. Sai, mit? halusikin. Eik? Kuuva t?ll? hetkell? halunnutkaan muuta kuin saada rauhassa sy?d? punasmakkaroitaan. H?n istui puuarkun kannella heilutellen jalkojaan ja oli tyytyv?inen.

Alkoi yleinen anteeksipyyteleminen. Naiset l?htiv?t kulkemaan pitkin penkkej? pyyt?m??n anteeksi veljilt? ja sisarilla. Se kuului Kuuvan mielest? j?rjestykseen eik? h?n siit? h?mm?stynyt. Joukossa oli yksi ja toinen, joka oli h?nt?kin soimannut. Oli aivan paikallaan, ett? pyydettiin anteeksi.

Telpukan em?nt? l?hestyi Kuuvaa k?si ojona. Kuuva pisti makkaran p??n suuhunsa ja oli valmis. H?n tiesi, mit? tuleman piti ja oli rauhallinen.

-- Anteeksi, veli! Min?kin olen soimannut sinua varkaaksi niin monta kertaa. Telpukan em?nt? halasi Kuuvaa kaulasta ja itki.

-- No... huihai... ?lk??h?n nyt! Anteeksi vain. Kuuva pureskeli makkaran j??nn?st? ja sylk?si sen p??ss? olleen rihmakappaleen lattialle.

Tuli toisia, tuli ja meni. Kaikki olivat samalla asialla. Anteeksi pyysiv?t ja anteeksi saivat. Ei Kuuva ollut miest? huonompi. H?n tiesi, mit? seuraj?rjestykseen kuului ja h?n todisti anteeksi ja sai anteeksi.

Seurojen p??tytty? seisoskeli joukko miehi? pihalla tupakoiden. Kuuva ty?ntyi v?kijoukon mukana lukkarin portaita alas lukkarinem?nn?n punasmakkarat taskussa. H?n oli ottanut loputkin.

Joku miehist? tunsi h?net ja virkkoi:

-- Kas, Kuuvakin! Jumalan terve!

-- Ka, tervep?, terve! Mit? kuuluu?

-- No eip?... hauskat seurat vain.

-- No, ka hauskat... joo... kerrassaan hauskat...

Kuuva heitti hyv?stit ja l?hti k?ym??n kortteeritaloaan kohti. H?nell? oli viel? porontalia ikeniss? ja h?n mujautteli suutaan vastasy?neen lailla.

Herrojen tuttu

Ei voinut kielt??, ettei J?nk?-Joosu ollut herrojen tuttu. Se t?ytyi Sieri-Matinkin my?nt??, vaikka h?n ei suinkaan kuulunut J?nk?-Joosun yst?viin. Mutta ihmek?s tuo, kun oli kruununtie satuttu vet?m??n niin l?helt? taloa, ett? ohikulkijat saattoivat melkein ikkunasta n?hd?, mit? kulloinkin padassa kiehui. N?in arveli Sieri-Matti, mutta J?nk?-Joosu itse oli toista mielt?: se kun n?et ei k?ynyt keskustelutaito kaikilta samalla tapaa. Siin? oli eroa: Sieri-Matti ty?nsi alahuulensa eteenp?in kuin merkiksi, ett? h?n oli valmistautunut miettim??n vieraalle sanottavaa. Mutta sek?s se vieras jouti odottamaan, milloin Sieri-Matti kerkisi. Ei, vieraalle piti olla sanottavat valmiina jo silloin, kun t?m? p??steli poroaan pihalla. Ja sit? oli J?nk?-Joosulla, oli varallakin. Kummako siis, jos herrat poikkesivat Joosun tupaan ja ajoivat Sieri-Matin ohi. Huihai, ei se yht??n kumma.

Ei ollut paikkakunnalla asunut yht??n virkamiest?, jonka kanssa J?nk?-Joosu ei olisi yst?vyydess? el?nyt. Oh hyv?nen, kaikkien pappien ja nimismiesten kanssa j?rki??n, poliiseista puhumattakaan. Opettajia ei Joosun miehuuden aikana ollut vaihtunut kuin yksi, mutta hyvin? olivat pysyneet v?lit senkin virkakunnan kanssa. Jokainen k?ski k?ym??n ja tietysti J?nk?-Joosu k?vi.

Useampi virkamies sai kiitt?? Joosua viihtymisest??n Tenomuotkan kaukaisessa tunturipit?j?ss?. H?n osasi neuvoa jokaista juuri niin kuin kulloinkin tarvitsi, osasi valmistaa tiet? ihmisten luo. Eiv?t olleet tenomuotkalaiset n?et tottuneet suuhun lent?m??n. Ei, sen joka halusi heid?n kanssaan v?leihin p??st?, piti itse ottaa ratkaiseva askel. Uusi nimismies -- naimaton -- tuli pit?j??n. H?n valitteli yksin?isyytt?, valitteli yhdelle, valitteli toiselle, mutta ei saanut ymm?rt?myst? osakseen. Seutulaiset sanoivat: 'Vai ik?v?? se lensmanni pit??', tai sitten vain hym?htiv?t koko jutulle. Mutta sattuipas t?m? kerran valittelemaan J?nk?-Joosullekin. Sit? olikin Joosu odottanut. 'Mit? niit? houkkia', oli h?n huudahtanut, 'vai ett? ik?v?!' 'Pit?? l?hte? kyl?? kiert?m??n, k?yd? taloissa juttelemassa ihmisten kanssa.' Kyll? sai lensmanni vaikka tuomiop?iv??n asti ik?v?n kanssa kamppailla, jos puustellissaan j?r?tti. Ei, piti l?hte? kanssapuheita pitelem??n, niin jo aika kului! Mik? ettei! Ja Joosu oli py?ritt?nyt etusormeaan -- niinkuin h?nen tapansa oli -- kuin n?ytt??kseen, kuinka helposti kaikki k?vi.

Nimismies oli seurannut neuvoa ja mitenk?s oli k?ynyt. Joo, muutaman viikon kuluttua oli jo tunnustanut Joosulle, ett? p?iv?t meniv?t kuin siivell? pyyhk?isten. Kyll?h?n Joosu sen oli tiennyt, mik? ettei... Viel? vuosien p??st? oli nimismies kerran Kriston talossa, kun puhe oli kiertynyt h?nen alkuaikoihinsa, J?nk?-Joosua osoittaen sanonut: 'Tuossa se on minun oppi-is?ni.'

Kyll? olikin Joosu vuosien varrella saanut oppi-is?n? olla yhdelle jos toisellekin, -- t?t? nykyist? edellisen papin rouvallekin kerran. Joosu oli astunut pappilan ky?kkiin muutamana sunnuntaina iltapuolella p?iv??. No mit?s ollakaan. T??ll?k?s papinrouva itki, itki niin, ett? kirkkaat kyyneleet tipahtelivat h?nen edess??n olevalle lihalautaselle. 'No mik?s t??ll??' Mik?k?? Kyl?n vaimot olivat puhuneet papinrouvasta pahaa ja siit? loukkaantuneena t?m? nyt itki. Joosu oli hetipaikalla ottanut eri asennon, asettunut seisomaan jalat haaralleen -- niinkuin h?nen tapansa oli juhlallisissa tilanteissa -- ja ruvennut py?ritt?m??n lakkia etusormen ymp?ri. 'Katsokaapas, rouva, t?t?. Mink?s luulette t?m?n olevan?' oli h?n kysynyt lakkiin silm?ten. 'T?m? on juorumylly. Kuta enemm?n vett?, sit? nopeammin se py?rii.' Ja Joosu oli py?ritt?nyt lakkia niin, ett? se lopulta oli kirvonnut k?dest? ja lent?nyt vesisaaviin. Mutta t?m?n pienen esipuheen j?lkeen h?n oli ryhtynyt selitt?m??n juorun salaper?ist? luonnetta. Se oli kuin kulunut peski: -- kuta enemmin sit? pelmuutti, sit? sakeammin se karvaa p??sti, toisin sanoen, kuta vakavammin juoruihin suhtauduttiin, sit? enemm?n tekemist? niist? sai. Ei, piti j?tt?? juoru rauhaan. Silloin se lakkasi kiert?m?st?, kuten myllynratas, jolta on vesi loppunut. Muta annapas kyl?n vaimojen korvien kuulla pappilan rouvan jo itkeneen, silloinkos ne vasta oikein vauhtiin p??sisiv?t. T?m? puhe oli vaikuttanut suurenmoisesti: -- pappilan rouva oli herennyt nauramaan, nauranut ihan katketakseen. Ja sitten: -- kahvipannu oli pantu tulelle ja juuri varsin.

Oli siihen sattunut itse pappikin ja n?hnyt rouvansa iloisen muodon. 'No, mik?s t?m?n muutoksen on aikaansaanut? ?sken sadetta ja nyt auringonpaistetta.' Joosu oli selitt?nyt, mink?laisen opetuspuheen h?n oli rouvalle pit?nyt, selitt?nyt kuin anteeksipyydellen: -- Kesti se ruveta hullujen vasikoiden kanssa kilpaa juoksemaan, hiihai! Kesti se ruveta kyl?n ?mmien puheista selv?? ottamaan. Mutta niit? houkkia! Kyll? niill? liipatusta riitti, riitti varallakin, joilla ei muutamilla koranuksilla ollut muu ty?n?k??n kuin reistoa ja r?ns?t? virkakunnan kanssa, niit? houkkia! Kyll? h?n, Joosu J?nk?j?rvi, sen tiesi. H?nen p??ns? oli jo siksi monessa liemess? keitetty pitk?n el?m?n varrella.

Pastori oli kutsunut Joosun saliin, tarjonnut tuolin, nostanut sikaarilaatikon nen?n eteen p?yd?n kulmalle ja lausunut: 'Niin se on kuin Joosu sanoo, kyll? kai se kesti...'

Oli juotu sitten rouvan keitt?m?t kahvit ja tyytyv?isen? oli Joosu l?htenyt ajelemaan kotiinsa J?nk?j?rvelle.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet