Read Ebook: Attila: Historiallinen romaani kansainvaelluksen ajoilta by Dahn Felix Petrelius K A Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1644 lines and 51039 words, and 33 pages

"Kuningas Wisigast", ahdisti nuorukainen h?nt?, "et suinkaan sin? toki horju?"

"En", vastasi t?m? alla p?in. "En horju en??. Heit?n sikseen. Olemme hukassa, jos yksin yrit?mme."

"Mink?t?hden?"

"Ildikon! Mit? h?nest??"

"Hunnin poika on h?net n?hnyt ja --"

"Kuka?"

"Ellak. H?n tuli teid?n kartanoonne sill? aikaa kuin sin? olit ratsastanut meille mets?st?m??n."

"Kuka sen sinulle sanoi? Ei suinkaan Ellak."

"Ildiko --!"

"Mutta ei minulle?"

"Ildikoa? Minun lastani! Tule! Rient?k??mme! Kotiin! Pian!"

He kulkivat saaren huippenevaan it?p??h?n, jossa oli liejuiselle rannalle maihin vedetty lautta, kuudesta paksusta hirrest? k?mpel?sti kyh?tty ja etumaisen poikkihirren editse pystyyn maahan ly?dyn sulkupuun kiinnitt?m?. Molemmat hypp?siv?t sen p??lle. Daghar iski lauttavivulla hirren alas, lykk?si lautan irti rannasta ja nopeasti kuin nuoli se l?hti soljumaan my?t?virtaa; nuorukainen ty?nsi kokasta sestalla oikealta, v?liin vasemmalta puolen, edestakaisin juosten, vanhus piti per?? leve?ll? melalla: -- h?n suuntasi kulun oikealle, etel?iselle rannalle. -- Kumpikin oli kovin kiihdyksiss? ja halusi k?rsim?tt?m?n? p??st? kotiin. --

Ja nyt, kun tuo melan outo, heikko loiske oli h?ipynyt tuonne kauas, nyt painui syv? hiljaisuus sek? joen ett? taaksej??neen luodon ylle.

Hetkisen pysyi kaikki vaiti.

Juokseva vesi korisi hiljakseen; l?nsituuli kumarrutti korkean ruohikon syv?sti tummanruskeat heiluvat kukkat?yhd?t joen kalvoon asti; leve?siipinen y?kk? lent?? tohahti ??nett?m?sti ohi, erehtym?tt?m?n varmasti siepaten y?hyttysi? suuhunsa.

Muuten kaikki hiljaa, henget?nn?.

Silloin n?ytti salavan leve? runko, jonka alla nuo nelj? miest? olivat neuvotelleet, kummallisesti kasvavan: sen latvaoksien v?list? kohoutui puusta tumma hahmo.

Ensin pisti esiin kyp?rinen p??, sitten leve?, vaipan peitt?m? vartalo, joka voimakkain k?sin k?vi kiinni puun latvaan. Nyt kuunteli ja t?hysti mies tarkkaan ymp?rist??ns?. Kun kaikki oli hiljaa ja pysyi henget?nn?, veti h?n s??retkin pois onkalosta ja hypp?si maahan. Toinen ja kolmas hahmo vet?ytyi esiin ontosta salavasta ja laskeutui alas.

"Olinko nyt oikeassa, herra?" huudahti kolmas kiihke?sti. ??ni oli nuorekas. "Eik? kaikki k?ynyt niinkuin min? jo etuk?teen sanoin?"

Puhuteltu ei vastannut mit??n. Oli h?m?r? -- h?nen piirteit??n ei voinut erottaa. Vartalo oli vanttera, lyhyt, ei jalomuotoinen.

"Solakka! -- Ja kuitenkin t?ytel?inen? -- Ja valkea? Min? saan sen kaiken n?hd?."

"Milloin?"

"H?nen h??p?iv?n??n, tietenkin. En min? silloin ole poissa."

"Niin pian kuin olen t?ysin varma sinun uskollisuudestasi, sinun vaitiolostasi. Sanopa itse: l?himm?n herrasi olet pett?nyt minulle, jota et juuri rakasta, vain pelk??t. Mink? keinon valitsen sinua vastaan, ettet minuakin pett?isi?"

"Mink?k? keinon? Mink? vain haluat. Kaikista p?tevimm?n, kaikista varmimman, mik? p??h?si pist??."

"Varmimman?" toisti puhuteltu aprikoiden, samalla kuin h?n hitaasti pisti k?tens? vaippansa alle. "Hyv?! Kuten itse neuvoit." H?n veti ?kki? esiin pitk?n k?yr?n veitsen ja ty?nsi sen mit??n aavistamattoman miehen vatsaan niin rajusti, ett? k?rki tunki kylkiluiden v?list? n?kyviin.

Sanatonna kaatui mies sel?lleen.

"Anna h?nen maata siin?, Khelkhal. Korpit kyll? l?yt?v?t h?net. Tule."

"Herra, anna minun yksin uida l?himm?lle luodolle, jossa veneemme on piilossa. Min? soudan t?nne sinut hakemaan. Johan sin? uit t?nne tullessamme melkein puolen virtaa. Tulee liikaa."

"Vait. Mies, joka joka y? turmelee yhden germaanilaisnaisen, jaksaa kaiketi kahdesti samana y?n? uida pikkuisen Tonavaa. -- Uinti ja kuuntelu ovat kannattaneet. En kaada vain koko tuota vesakkoa, vanhaa ja nuorta, yhdell? tempauksella: my?s nuo kaksi ylpe?? tammea gepidin ja amalin. Heid?n t?ytyy vannoa samaa uskollisuutta minun pojilleni kuin minulle itselleni. L?htek??mme, Khelkhal! Kylm? kylpy tuntuu jo edelt?k?sin hyv?lt?. Tule, ylpe? Tonava, n?ihin k?sivarsiin!" --

Toinen luku.

Ruugienmaa, kuningas Wisigastin alue, ulottui Tonavan oikealta rannalta l?nteen p?in niihin harjuihin asti, joilta Krems- ja Kamp-joet saavat alkunsa.

Runsaan p?iv?n ratsastusmatkan p??ss? Tonavasta sijaitsi loivalla kummulla lukuisain sivurakennusten keskess? kuninkaan upea kartano.

Rinteell? kasvoi tammia ja py?kkej?, joita oli tarpeeksi harvennettu, jotta kuninkaan talosta j?i vapaa n?k?ala pohjoiseen p?in laaksoon; siell? alhaalla kiemurteli rehev?n niittymaan halki leve?, kaunisaaltoinen puro -- sit? saattoi nimitt?? vaikka pieneksi joeksi -- kunnaan ymp?ri etel?st? luoteeseen.

Puron varrella vilisi kes?p?iv?n kirkkaassa aamuvalaistuksessa eloisaa, rattoisaa el?m??: vihre?ll? rannalla h??r?si parvi nuoria tytt?j? huuhtomassa monenlaisia villaisia ja liinaisia vaatteita nopeajuoksuisessa, kirkkaassa vaaleanvihre?ss? vedess?.

Se oli eloisa kuva, t?ynn? vaihtuvaa, vapaata, silm?? miellytt?v?? liikuntoa.

Sill? ty?n jouduttamista tai vaivaa eiv?t tytt?h?il?k?t n?ytt?neet kovin vakavasti ottavan: ??nek?s pila, vallaton nauru kajahti v?h?n v?li? ilmoille tuosta h??riv?st? laumasta, jonka punaiset, keltaiset, siniset, valkeat hameet loistavina erkanivat aamukasteessa kimaltelevan niityn mehev?st? vehreydest?. Tyt?t olivat, voidakseen esteett?m?mmin ty?skennell?, avanneet pitk?n mekkohameensa ja k??nt?neet helmuksen leve?n vy?n alle: valkeat jalat olivat keng?tt?m?t, ja t?ytel?iset, py?re?t k?sivarret loistivat aamuvaloa heijastaen; yksi ja toinen oli tosin sitonut p??h?ns? leve?n, ruskeista kaisloista palmikoidun, aivan matalan aurinkohatun leuan alitse, mutta useimmat antoivat melkein poikkeuksetta vaalean tukkansa liehua vapaana.

V?listi kohottautui joku puron p??lle kumartuneista ty?skentelij?ist?, ojennellen solakkaa nuorekasta vartaloaan, pannen paljaat k?sivarret lanteille ja vilvoitellen kumarruksissaolosta punoittamaan ruvenneita kasvojaan raikkaassa aamutuulessa.

Sill? noin kaksitoista tytt?? oli polvillaan vieretysten keltaisella aivan pienirakeisella rantahietikolla, v?h?n v?li? huuhtoen liina- ja villavaatteita vilkaslaineisessa, somassa, viekoittelevassa vuossa, nostivat ne yl?s vedest?, panivat suurille puhtaille paasille, joita sit? varten oli sinne ker?tty, l?iv?t paukuttivat valkeasta koivupuusta tehdyill? kartuilla aika tavalla, l?im?yttiv?tp? piloillaan v?liin puron kalvoonkin, niin ett? vesi roiskahti korkealle ja kasteli siin? tuokiossa kirkaisevalta naapurilta p??n, kaulan ja poven likom?r?ksi.

Sitten he v??nsiv?t puhtaaksitulleet vaatekappaleet -- seitsem?n kertaa kunkin, niin vaati Friggan k?skyn mukaan vanha perint?tapa -- nuorien k?sivarsien t?ydell? voimalla ja valuttaen veden tarkkaan hiekalle -- ei takaisin puroon --, ja nakkasivat puhtaat vaatteet taakseen rehev?lle nurmikolle, kaappasivat k?siins? uutta ty?t?, sievist?, pajusta palmikoiduista korkeista koreista, joita oli kunkin pesij?tt?ren oikealla puolella.

Mutta polvistuneiden huuhtojain ja karttuajain takana kulkivat nopsajalkaiset levitt?j?t edestakaisin, laskivat noiden toisten poispanemat vaatekappaleet ja veiv?t ne leveill?, matalanpuoleisilla lehmuspuusta tehdyill? kaukaloilla parin askelen p??h?n joesta kirkkaassa auringonpaisteessa kylpev?n niityn keskelle; sill? siell? oli kaste jo kuivunut, vaikka se viel? puron partaalla ja vastakkaisellakin puolen niityn l?nsikulmalla, mets?n pensaiden ja latvojen alla, runsaana helmeili.

He levittiv?t vaatteet yksitellen ja huolellisesti poimut tasoittaen lev?lleen riviin. Niitty upeili parhaassa kukkeudessaan, t?tyruohot ja tikankontit, kaunokit ja ruutat painoivat nuokkuvat p??ns? mielell??n ja n?yr?sti vilvoittavaan suojaan polttavalta auringolta. Ja v?listi lensi luo tuttavallinen p?iv?perhonen, k?v?isi katsahtamassa kirjava riikinkukonsilm? tai hento korento, joka rakastaa l?mpimi? aurinkoisia mets?niittyj?, tahi kaunis, vitkaan, ik??nkuin juhlallisena liihotteleva v?lkeperho laskihen valkean villakankaan kutsuvalle pinnalle ja hajoitti suuret siipens? lev?lleen, paistattaakseen p?iv?? ja suloisesti siit? nauttien. --

L?hell? kukkaisaa niitty? haaraantui leve? ajotie, joka kuninkaan kartanosta vei kunnasta my?t?m?keen etel?? kohti: l?nteen k?sin se k??ntyi mets??n, oikealle taas, it??np?in se kulki juuri tuon nurmikon l?pi.

Haarautumispaikassa oli tuuheaoksaisten, leve?lehtisten p?hkin?pensaiden varjossa pitk?t h?kkivankkurit, joiden eteen oli valjastettu kolme vitivalkoista hevosta: yksi edelle ja kaksi per??n rinnan; kuuteen puoliympyr?n muotoiseen renkaaseen oli vankkurien p??lle kiinnitetty vahvasta purjekankaasta katto; lukuisat, siististi vierekk?in vankkurien pohjalle asetetut korit, jotka olivat t?ynn? jo kuivuneita pesuvaatteita, todistivat, ett? ty? oli kest?nyt jo hyv?n aikaa.

Vankkurien edess?, niiden poikkilaudan kohdalla, nojautui niit? vasten suorana ja ylv??n? neito; h?n oli kaunis ylen m??rin.

Solakkalanteinen, mutta niskan, hartioiden ja poven kohdalta t?ytel?isen? upeileva ihana hahmo kohosi p??n korkeuden ylemm?ksi h?nen kumpaakin toveriaan, jotka hekin ylittiv?t keskimitan.

H?nen neitseellisten j?seniens? ymp?rill? aaltoili yksi ainoa valkoinen vaate: vaaleansinisen vaippansa h?n oli riisunut pois ja ripustanut sen vankkurien kaiteelle. Niin j?iv?t kaula ja ihmeen ihanat, hienosti py?ristyneet k?sivarret n?kyviin. H?nen hipi?ns? valkoisuus kuulsi, v?lkkym?tt?, himme?nvalkean marmorin lailla. K?mmenen levyinen vy?, joka oli hienoa, morsingolla siniseksi v?rj?tty? nahkaa, piti aaltoilevaa villapaitaa lanteilta koossa; sininen p??rme ei en?? ulottunut peitt?m??n hienoja nilkkoja; siev?sti oljista palmikoidut pohjalliset suojelivat jalkaa, jonka korkean rinnan ylitse ne olivat punaisilla hihnoilla kiinnitetyt.

Kuninkaallisen neidon yll? ei ollut kultaa muuta kuin tukassa, joka olikin t?ss? luonnon ihmeellisen runsaasti hellim?ss? olennossa ihme sin?ns?: v?rin kyll?isyys, l?mp?, syv? kulta, jokaisen suortuvan silkinhento hienous ja kummastuttava t?ytel?isyys siin? yhtyiv?t. Kolmen h?nen kapean, pitk?n sormensa levyisen? kohosi h?nen valkealta otsaltaan palmikot, verrattomana diadeemina sit? koristaen, ja n?iden otsapalmikkojen takana jakautui vasta t?ysin jalosti muodostuneessa p??ss? tulvehtivan tukan runsaus kahdeksi uhkeaksi, kolmipunontaiseksi palmikoksi, jotka ulottuivat h?nen polventaipeeseensa saakka ja joiden p??t oli sidottu sinisill? nauhoilla.

Niin h?n nojautui, t?yteen mittaansa suoristuneena, vankkureita vastaan, oikea k?sivarsi kaksivaljakon valkoisen oriin sel?n p??ll? lev?ten, samalla, kuin h?n vasemmalla k?dell??n varjosti silmi??n auringons?teilt?.

Sill? valppaana h?n tarkasteli tytt?jen ty?t? puron varrella ja niityll?. H?nen suuret, py?re?t silm?ns?, kullanruskeat, v?rilt??n kotkan silm?in n?k?iset, loistivat: ter?v?, kiinte?, rohkea oli katse; v?liin h?n kohotti ylpe?sti voimakasta, suoraa nen??ns? ja kauniisti kaartuvia, syv?sti tummanvaaleita kulmakarvojaan. --

?kki? rupesivat raskaat vankkurit kovaan kulkemaan takaperin: etumainen ratsu ei p??st?nyt hirnuntaa, vaan kauhun parahduksen, ty?ntyi taaksep?in toisten p??lle, kohosi takajaloilleen --; vankkurit ja hevoset n?yttiv?t v?ltt?m?tt?m?sti suistuvan korkealta tielt? laaksonpohjaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet