Read Ebook: Vapauden kirja: Runovalikoima by Leino Eino

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 784 lines and 37751 words, and 16 pages

THE TRIBES AND THEIR HABITAT.

The country occupied by the tribes belonging to the three linguistic groups whose villages are now to be described extended from south of the Arkansas northward to and beyond the Canadian boundary, and from the Mississippi across the Great Plains to the Rocky Mountains. It thus embraced the western section of the valley of the Mississippi, including the entire course of the Missouri, the hilly regions bordering the rivers, and the vast rolling prairies. The climatic conditions were as varied as were the physiographical features, for, although the winters in the south were comparatively mild, in the north they were long and severe.

The three linguistic families to be considered are the Algonquian, Siouan, and Caddoan. Many Algonquian and Siouan tribes formerly lived east of the Mississippi, and their villages have alrea maassa on murhe suuri.

On meill? loihtu ja laulun lunnas ja kieli joustava, norja lie, siin' on noustava kukkakunnas, siin' on soihtu ja siin' on tie.

Ja j?lkeen y?n ja ukkosen taas taivas seijastuu ja helmaan Suomen j?rvien taas p?iv? heijastuu, jo riemua soi pyh? syntym?maa, runo Suomen vuossadan raikahtaa, ja kautta kumpujen, vuorten helavalkeat leimuaa!

Kun kello seisoo --

T?? kansa on kuin kaupunki, min torninkello seisovi, ja aikaa kysym?h?n niin nyt kaikki juoksee naapuriin.

Ja toisen kello edist?? ja toisen j?lkeen ihan j?? ja kaikki toimet nurin k?y, kun ajan johtajaa ei n?y.

Jos t??ll' ois mies, jos yksikin, niin itse nousis tornihin ja neron oikeudella h?n sen kellon vet?is k?ym?h?n.

Ja virkkais: "N?in on aika maan!" Ja oman p??ns? mukaan vaan h?n ajan kellon asettais -- ja kaikki uskoa sen saisi

Mut mies se viipyy, viipyy vaan, ja yh? seisoo kello maan ja kaikki toimet nurin k?y, kun ajan johtajaa ei n?y.

Nuorten usko.

N?in unta, ett? oli suuri maa, mi p?iv?n alla aaltos vainioina ja nurmet nuoret taivaanrannan taa ne kukki kunnahina, laaksoloina.

N?in unta, ett? virroin vaahtosuin maan kaiken halki kaikui kev??n valta ja virran vieret tuoksui tuomipuin ja savut armaat nousi puiden alta.

N?in unta, ett? rauhanmajoissaan siell' asui suuri, suora, ylv?s kansa, niin kuulu kunniastaan, tarmostaan ja vapaa, terve, t?ysi tavoiltansa.

Sen kansan aatos tulta salamoi, sen tunne tuoksui suviaamun lailla, mut kiurun lempen? sen kieli soi ja mieli p?ilyi niinkuin kaste mailla.

Ja maassa siin? laulu s??si lain ja taito hallitsi ja tieto johti ja tuomioita jakoi tunto vain ja s??li syyt?ksien ponnet pohti.

Ja ihmissarvo oli usko maan ja oma syd?n oli kirkko kunkin ja Luoja oli luodun hyve vaan ja ty?t ne rukoili, ei messut munkin.

N?in unta, ett? oli suuri maa ja maata suurta asui suuri kansa, Se maa se oli niinkuin Suomenmaa, sen kansan nimi soi kuin Suomen kansa.

N?in unta, ett? p??lt? t?m?n maan nous maailmalle uuden aamun rusko; Sen sinne nuoret nosti voimallaan -- ja nuorten voima oli nuorten usko.

Esisuomalaisia kuvia.

Nimet?n niemi.

Kerran illalla Kalevan kansa saapui niemehen nimett?m??n, matkan vaikean vaivoistansa y?pyi rannalle Iep?j?m??n, sytytti savunsa saarelmalle, tulensa niemyen nen?h?n toi, levitti lehvi? kuusten alle, louhten lomahan majansa loi.

Vaan kun aamulla p?ivyt koitti valaen vesille kultiaan, kummun kuusessa peippo soitti, kukahti k?k?nen oksallaan, silloinpa heraksi heltyi mielet, sulipa hymyhyn partasuut, silloin helk?hti syd?nten kielet, humahti laaksojen laulupuut.

Juuri kaivaten maata moista l?hteneet oli kulkemaan tuolta he Aasian alkukoista, otava, aurinko oppainaan: maata kaivaten, kussa senki luonto luontoa omaa ois, kussa Kalevan heimon henki korven honkien humussa sois.

Kohta tiet?j? lyylin laittoi, saneli pyh?ksi salmen suun, kummun kuusesta oksat taittoi, julisti vuorella jumalan puun, lepik?n aitasi hiiden haaksi, asuma-ahoksi vainajain, nimitti niemyen Suomenmaaksi Ukolle uhreja teurastain.

N?inp' on riemulla Kalevan kansa tuhanten j?rvien maahan j?i, aneli onnea Ahdiltansa, palui palkkoja mets?lt?i, saarten salmihin verkot heitti, syv?lle korpehen vipunsa vei, paaden kourussa kalansa keitti, kaupin tuntenut kaluja ei.

Vaan kun iltasin kumpuloilla p?iv?n laskua katseltiin taikka er?ss? nuotioilla otavan sarvia outeltiin, silloinpa helisi kannelkielet, kautta kumpujen soitot soi, silloin sankarit vakaamielet sormet sormien lomihin loi.

Silloin loihtuja, laulelmoita partahuulilta humisi vaan, alkusyntyj? syvi? noita, peruja kansojen kehtomaan, Vipusen virsi?, satuja Sammon, lovessask?yntej? loihtijain, kuvia kummia Kalman kammon, ituja Tuonelan tutkelmain.

Luonnon lapsena kasvoi kansa, nukkui honkien huountaan, uneksi uudesta onnestansa, her?si aaltojen loiskinaan: huuhtia raaten, kaskia kaaten voimoa el?m?n nisist? joi, mets?n Mielikin povella maaten luonnon luottehet kuulla voi.

Siell?, suojana hongan juuri taivon t?ht?set p??ll? p??n, kasvoi Suomen sukuni suuri, yleni henki heimon t??n. Kuuhut kulki taivahalla kuusten lomitse kurkistain, kansa kasusi kuusten alla, poimi hetkien helyj? vain.

Suur-Suomi.

Koittipa vihdoin V?in?m?n aika, Suomeni sankari-aika, tietojen, taitojen, taikojen aika, laulujen, urhojen aika, jolloin suur' oli Suomen valta, laaja laulun ja soiton maa, Vienan p??lt? ja Valdain alta Suvannon suurten vetten taa, jolloin Suomeni kansa sorja ollut ei l?nnen, ei kaakon orja, jolloin Kalevan kalpa l?i ja leimusi tiet?j?n taika.

Kauas valliten merta kahta Perman purret kulki, kauas kaartaen Pohjanlahta Kainuu satamat sulki, loitos Karjalan kannel kaikui, kauas kantoi J??min jous, Taarashuutoja rannat raikui, miss? Y?salon purret sous: silloin suur' oli Suomen kansa, Suomen leijona voimassansa, silloin heimoni kunniaa koko Pohjola julisti julki.

Josp' ois astunut silloin miesi, kansani yhtehen tuonut, temmannut miekkasi, rastinut tiesi, valtasi vaajat luonut! Josp' ois V?in?m? harmaap?inen silloin tarttunut valtikkaan taikka l?htenyt Lemmink?inen sukunsa suurena kulkemaan, noussut heimonsa herttuaksi, veljeskansojen kaitsijaksi, V?in?n rannoilta Ruijan suulle torvien soida suonut!

Vaan ei kutsua kuullut kansa, kaikunut torven tahti, V?in?m? soitteli kanneltansa, impi? ajeli Ahti, eip' on astunut silloin miest? Suomen onnea ohjaamaan, kansa ei tiet?nyt Kalevan tiest?, veli ei tuntenut veikkoaan: Perman rannalle Norja nousi, V?in?n virtoja vieras sousi, Kainuun hautasi kansojen y? -- vaipui heimoni mahti.

Ukon juhla.

Tullut oli koolle kansa tuomaan toukouhrejaan vetten, vaarain partahilta kautta suuren Suomenmaan, tullut oli nuori, vanha vakkojansa tuomahan, pyh?n P?iv?vuoren p??ll? Ukon maljan juomahan.

Tuolla tammipuiden alla urhot vanhat tarinoi, t??ll? kummun tanterella nuori kansa karkeloi, siell? istui Ilmariset, haastoi V?in?t harmahat, t??ll? leikki Lemmink?iset, astui Ainot armahat.

Vaan kun vaati heimon herra, kansa Ukon maljan joi. Vanhat haastoi harvaksensa, nuori kansa karkeloi. K?k? kukkui kultarinta, tammet haastoi hiljakseen, meri aaltos vaaran alla, p?iv? paistoi p??ll? veen...

Silloin nousi outo purje ulko-ulapalta, laiva kohti Suomen saarta laski l?nnen alta, urhot tuota ensin luuli allin ampujaksi, naiset kaupin haahdeksi ja saksan haljakaksi.

Katsottihin, kaivattihin, niin jo nousi toinen, nousi kolmas, nousi nelj?s purje yhdenmoinen, vaan kun koko taivon ranta v?lkkyi valkealta, silloin ties he vainolaisen tulleen l?nnen alta.

Silloin vanha vaiti j?i ja lakkas laulu nuoren, kotihinsa kansa riensi p??lt? P?iv?vuoren, kohta joka kukkulalta vainoliekit nousi, kautta suurten Suomen vetten sotapurret sousi.

Saapui kansa Auran suulle, poikki Pohjan tiest?, saapui sata jousik?tt?, tuhat miekkamiest?, mutta taakse taistokent?n, P?iv?n kukkulalle, nousi Suomen suuret noidat suurten puiden alle.

P?iv? n?in kun vuotettihin, niin jo vieno ilta saattoi luokse l?nnen laivat taivon rantehilta, nousi Ruotsi rantamalle, nousi rautarinnoin, l?ksi l?nsi taistelohon, l?nsi uskon-innoin.

Jop' on jouset j?nnittyi ja suihki sulkanuolet, p?iv? peittyi vasamoihin, y?h?n Pohjan puolet: Lappi laaja katsomahan kaaloi tuota kummaa, Turja kaikki kammostui jo talven y?t? tummaa.

Iski mies jo miest?, miekka vasten miekkaa, kalskui kalpa, raikui rauta, huuhtoi hurme hiekkaa, silloin valkes Pohjan y? jo s?il?n s?ihkynn?st?, revontulten roihun n?ki Lappi etel?st?.

Vaan ei miekoin, miehin yksin sotaa k?yty siell?, k?ytiin sotaa sanalla ja miettehell?, miell?, taidon kalvat tahkottiin ja tiedon linnat luotiin, kansanhengen kaikki voimat taistelohon tuotiin.

Tuolta takaa tapparoiden tammikummultansa lauloi Suomen suuret noidat tenholaulujansa, lauloi pillat piilostaan ja turmat Tuonelastaan, Turjan tuulet, Hornan henget vainolaista vastaan.

Mutta taiston tuollapuolen loisti l?nnen valta, v?lkkyi suuri kultaristi vaahderkunnahalta, siell? helkkyi helmivy?t ja Herran kuvat kulki -- siell? munkit Henrik piispan piirihins? sulki.

Aina jatkui leikki julma, miesten lepp? juoksi, rynn?ttihin, v?istyttihin, vaihtui luode, vuoksi. Harveta jo Ruotsin joukot alkoi sielt? t??lt? -- silloin nousi outo lieska P?iv?vaaran p??lt?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet