Read Ebook: Etelämeren seikkailuja by London Jack

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 459 lines and 18791 words, and 10 pages

Hirmumyrsky oli rajuimmillaan yhdentoista ajoista illalla kolmeen aamulla, ja kello yksitoista meni se puu, jossa Mapuhi istui naistensa kanssa. Mapuhi nousi laguunin pinnalle pit?en yh? tyt?rt??n Ngakuraa syliss??n. Vain etel?meren saariasukas voi pit?? henkens? sellaisessa kuohuvassa helvetiss?. Pandanuspuu, johon h?n oli tarttunut, py?ri ymp?ri ja kellui edes takaisin ja vain tarttumalla siihen ja heitt?m?ll? irti oikeana hetken? h?n saattoi pit?? itse??n ja Ngakuraa kyllin kauan veden pinnalla ilmaa saadakseen. Mutta se ilma oli vain kuohua ja vesipisaroita.

Ulommalle hiekkas?rk?lle oli kymmenen penikulmaa suoraan poikki laguunin. T??ll? oli sikin sokin puunrunkoja, tukkeja, laivanhylkyj? ja talojen j??nn?ksi? ja ne ruhjoivat kuoliaiksi yhdeks?n kymmenest? niist? raukoista, jotka hengiss? olivat osuneet p??sem??n poikki laguunin. Puoleksi hukkuneina ja n??ntynein? he viskautuivat t?h?n luonnonvoimien mielett?m??n huhmareen ja jauhautuivat muodottomiksi lihakasoiksi. Mapuhilla oli kuitenkin onni mukanaan. H?n oli yksi kymmenest?, se sattuma oli kohtalon oikku. H?n ry?mi yl?s rannalle verta vuotavana lukuisista haavoista. Ngakuran vasen k?sivarsi oli katkennut ja oikean k?den sormet musertuneet ja kasvoista sek? leuasta nahka poissa aina luuhun saakka. Mapuhi tarttui er??seen viel? pystyss? olevaan puuhun, huohotti ja piteli tytt?? seisoen vedess? toisin kuuroin polveen saakka, toisinaan kainaloon.

Kolmen aikaan y?ll? hirmumyrskyn takajalat taittuivat. Viidelt? tuntui vain navakka tuuli. Ja kuuden aikaan oli jo rasvatyyni ja aurinko paistoi. Meri oli asettunut. Laguunin viel? rauhattomalla partaalla Mapuhi n?ki niiden ruhjoontuneet ruumiit, jotka eiv?t olleet p??sseet maihin. Ep?ilem?tt? olivat Nauri ja Tefara niiden joukossa. H?n kulki pitkin rantaa etsien ja l?ysikin vaimonsa virumassa puoli ruumista vedess?. H?n istuutui maahan ja itki, lievent?en tuskaansa el?imellisill? ??nill? alkuihmisen tapaan. Samassa vaimo liikahti ja valitti. Mapuhi tarkasti h?nt? huolellisemmin. Tefara oli elossa ja lis?ksi viel? aivan vahingoittumaton. H?n vain nukkui. Vaimon kohtalo oli siis my?s ollut yhden kymmenest?.

Edellisen y?n kahdestatoista sadasta oli nyt j?lell? vain kolme sataa el?v?? olentoa. Mormoonisaarnaaja ja er?s santarmi toimittivat laskun. Laguuni oli t?ynn? ruumiita. Ei yht?k??n taloa, ei ainoatakaan h?kkeli? ollut pystyss?. Koko s?rk?ll? ei ollut kahta kive? p??llekk?in. Vain joka viideskymmenes kokospalmu oli pystyss? ja nekin pirstottuina eik? ainoatakaan p?hkin?? j?lell?. Juotavaa vett? ei ollut miss??n. Matalat kolot, joihin tavallisesti ker??ntyi sadevett?, olivat nyt t?ynn? suolaista. Laguunista saatiin pelastetuksi muutamia s?kkej? happamia jauhoja. Eloon j??neet kuorivat kaatuneita kokospuita ja ottivat niiden syd?met sy?d?kseen. Siell? t??ll? ry?mittiin maamajoihin, joita kaivettiin hiekkaan ja peitettiin metallilevyill?, joita saatiin rakennusten j?tteist?. L?hetyssaarnaaja kyh?si jonkunlaisen vesisiilin, mutta h?n ei voinut sill? puhdistaa vett? kolmelle sadalle hengelle. Kun Raoul toisena p?iv?n? otti kylvyn laguunissa, huomasi h?n, ett? se jollakin tavoin vaimensi h?nen janoaan. H?n ilmoitti heti kaikille uutisensa ja pian oli laguunissa kolme sataa ihmist?, miest?, naista ja lasta, kaulaan saakka vedess?, yritt?en juoda kaikella ihollaan. Ymp?rill? ui kuolleiden ruumiit ja jalka sattui sellaisiin, jotka olivat painuneet pohjaan. Kolmantena p?iv?n? hautasi v?ki kuolleensa ja asettui odottamaan pelastuslaivaa.

Sill? aikaa Nauri, myrskyn erottamana perheest??n, oli ajautunut omille seikkailuilleen. H?n oli tarttunut karkeaan lankkuun, joka repi ja raapi h?nen ruumistaan ja t?ytti sen tikuilla, ja myrsky heitti h?net yli hietikon ja ajoi merelle. Siell? h?n hirmuisissa vesivuoriaalloissa kadotti lankkunsa. H?n oli vanha vaimo, l?hemm?ksi kuuttakymment?, mutta syntynyt Paumotus-saarella eik? milloinkaan eronnut meren n?kyvist?. H?nen uidessaan pime?ss? s?tkien, tukahtumaisillaan ja taistellen saadakseen hengitt??, iski mahtava kokosp?hkin? h?nt? hartiaan. Silm?nr?p?yksess? h?n tajusi teht?v?ns? ja tarttui p?hkin??n. Seuraavina hetkin? h?n ker?si seitsem?n lis??. Yhteen sidottuina ne muodostivat vy?n, joka pelasti h?nen henkens?, mutta uhkasi sulloa h?nen ruumiinsa hyytel?ksi. H?n oli lihava nainen ja helposti haavoittuva, mutta h?nell? oli kokemusta myrskyilmassa ja rukoillen hai-jumalaansa varjelemaan itse??n petokalalta h?n odotti tuulen tyyntymist?. Mutta kolmen aikaan h?n oli melkein tajuttomana. Eik? h?n siit?k??n mit??n tiennyt, ett? kuudelta oli tullut ihan tyyni. H?n her?si tajuihinsa, kun aallot heittiv?t h?net sannalle. H?n kaapi hiekkaa tarttuen kiinni, niin ett? veri sirisi, pysytellen kiinni k?sin ja jaloin, jottei aallot vet?isi h?nt? takaisin, ja h?n onnistuikin p??sem??n kuivalle aaltojen ulottuvista.

H?n tiesi, miss? oli. T?m? maa ei voinut olla mik??n muu kuin pieni saari Takokota. Siell? ei ollut laguunia eik? ket??n asukasta. Hikueru oli siit? viidentoista penikulman p??ss?.

H?n ei voinut n?hd? Hikuerua, mutta tiesi, ett? se oli etel?ss?. P?iv?t kuluivat ja h?n eli niill? kokosp?hkin?ill?, jotka pelastusvy?n? olivat kannattaneet h?nt? vedenpinnalla. Ne olivat sek? ravintona ett? juomana. Mutta h?n ei saanut itse??n kylliksi ravituksi eik? jano oikein sammunut. Pelastusmahdollisuudet olivat hyvin pulmallisia. H?n n?ki savun pelastuslaivasta taivaan rannalla, mutta mik? pelastuslaiva olisi aikonutkaan tulla yksin?iselle Takokotasaarelle?

Ensimm?isest? hetkest? alkaen olivat ruumiit h?nt? vaivanneet. Meri heitti niit? yh? t?lle pienelle hietikolle, ja h?n heitteli niit? niin kauan kuin jaksoi veteen, miss? haikalat ne s?iv?t. Mutta kun voimat uupuivat, reunustivat kuolleet ruumiit h?nen pienen saarensa rantoja ja h?n vet??ntyi niist? kauhistuen pois niin kauas kuin suinkin, mutta pitk?lle ei siin? p??ssyt.

Kymmenenten? p?iv?n? h?n s?i viimeisen p?hkin?n ja h?nen ruumiinsa kuivui kokoon janosta. H?n laahusti pitkin rantaa toivoen l?yt?v?ns? jonkun p?hkin?n. Olihan ihmeellist?, ett? niin paljon ruumiita ajautui rantaan eik? ainoatakaan p?hkin??. Ja kuitenkin oli varmasti enemm?n kokosp?hkin?it? uimassa kuin kuolleita. H?n heitti hakemisen sikseen ja heitt?ytyi rannalle uupuneena. Loppu oli tullut. Ei ollut muuta neuvoa kuin kuolla.

Her?tess??n kerran taas tietoisuuteen, huomasi h?n tuijottavansa hiekankellert?v??n tukan tupsuun er??n kuolleen p??ss?. Aallokko heitti ruumiin h?nt? kohti ja veti sen taas takaisin. Se py?ri ymp?ri ja h?n n?ki, ettei sill? ollut ollenkaan kasvoja. Kuitenkin oli tuossa punakeltaisessa tukassa jotakin tuttua. H?n ei sit? sen kauempaa ajatellut -- h?nkin odotti kuolemaa ja v?litti v?h?t, mik? mies tuo kauhean ruma ruumis aikoinaan oli ollut.

Lopulta h?n kuitenkin nousi puoleksi istumaan ja tuijotti taas ruumiiseen. Mahdottoman suuri aalto oli heitt?nyt sen niin yl?s, etteiv?t muut siihen en?? ulottuneet. Niin, oikein, tuollaista punakeltaista tukkaa ei ollut kell??n muilla kuin yhdell? ainoalla miehell? koko Paumotus-saarella. Se oli Levy, Saksan juutalainen, mies, joka oli ostanut helmen ja vienyt sen Hira-laivalleen. Yksi seikka oli siis varma: Hira oli joutunut haaksirikkoon, ja helmenpyyt?jien ja varkaiden jumala oli nyt tuossa.

H?n ry?mi kuolleen luo. Levyn paita oli repeytynyt ja Nauri n?ki nahkaisen rahavy?n vy?t?rell?. H?n pid?tti henke??n ja riipoi solkea. Se antoi my?ten helpommin kuin h?n oli odottanutkaan ja niin nopeasti kuin saattoi, laahasi h?n vy?t? per?ss??n hietikolla. Tasku taskulta h?n sen avasi ja huomasi kaikki tyhjiksi. Minnek?h?n Levy olisi voinut sen pist??? Viimeisest? taskusta h?n sen sitten l?ysi, ensimm?isen ja ainoan helmen, jonka Levy oli ostanut retkell??n. H?n ry?mi poisp?in paetakseen vy?n hajua ja tutki helme?. Se oli se sama, jonka Mapuhi oli l?yt?nyt ja jonka Toriki oli h?nelt? ry?st?nyt. H?n punnitsi sit? k?dess??n ja vieritti sit? hyv?illen edes takaisin. Mutta mit??n erikoista kauneutta h?n ei siin? huomannut. H?n n?ki ainoastaan sen talon, jonka Mapuhi, Tefara ja h?n olivat huolellisesti rakentaneet mielikuvituksessaan. Joka kerta helmeen katsahtaessaan h?n n?ki talon ilmiel?v?n? yksityiskohtineen, viel?p? kahdeksankulmaisen ly?p?kellon sein?ll?. Olihan siin? el?m?lle tarkoitus.

Kahdeksan p?iv?? h?n odotti pelastajaa. Sill? v?lin h?n laitteli kanoottia kuntoon k?ytt?m?ll? l?yt?mi?ns? kokossyit? ja ahu'nsa j?tteit?. Kanootti oli pahasti halkeillut eik? h?n voinut saada sit? vett? pit?v?ksi, mutta h?n teki ?ysk?rin kokosp?hkin?st?. Vaikeinta oli saada airo. Lohilaatikon tinakappaleilla h?n leikkasi tukkansa poikki juurta my?ten, punoi sen ny?riksi ja sitoi sill? kolme jalkaa pitk??n risukeppiin lohilaatikosta saamansa levyn.

Kahdeksantenatoista vuorokautena keskiy?ll? h?n sys?si kanoottinsa vesille alkaen paluumatkan Hikueruun. H?n oli vanha nainen. K?rsimykset olivat sulattaneet h?nest? rasvat, niin ettei ollut paljon muuta j?lell? kuin luuta ja nahkaa sek? lihasnippuja. Kanootti oli suuri, kolmen miehen soudettava. Mutta h?n sai soutaa yksin kurjalla airolla. Sit?paitsi vuoti kanootti hurjasti ja kolmanneksen ajastaan h?n sai k?ytt?? veden pois ajamiseen. Kirkkaalla p?iv?ll?kin h?n turhaan t?hysteli Hikuerua. H?nen takanaan oli Takokota h?vinnyt taivaan rannalta. Aurinko paahtoi h?nen verhotonta ruumistaan ja puristi siit? ulos senkin mehun, mik? viel? oli j?lell?. Kaksi lohilaatikkoa oli viel? j?lell? ja p?iv?n kuluessa h?n mursi niihin rei?t ja imi sisustaa. H?nell? ei ollut aikaa nyppi? lihaa esiin. Meren virtaus kuletti h?nt? l?nteen p?in huolimatta h?nen soutamisestaan.

Aikaiseen ehtoop?iv?ll?, kun h?n seisoi suorana kanootissaan, n?kyi Hikueru. Sen kokospalmujen rikkaus oli mennyt. Vain siell? t??ll?, pitkien v?limatkojen p??ss?, h?n n?ki risaiset puiden j?tteet. Mutta h?nen n?kem?ns? elvytti kuitenkin voimia. H?n olikin l?hemp?n? kuin oli luullutkaan. Virta vei kanoottia yh? l?nteen p?in. H?n tarrasi vastaan soutaen. Airon lehti irtaantui ja h?n menetti paljon aikaa v?h? v?liin sit? korjatessaan. Lis?ksi tuli viel? veden ammentaminen. H?nelt? meni tunti kolmesta niihin hommiin. Ja yh? h?n vaan ajautui l?nteen.

Auringon laskussa Hikueru oli h?nest? kaakkoon p?in kolmen penikulman p??ss?. Tuli t?ysikuu, ja kahdeksan aikaan saari n?kyi id?ss? kahden penikulman p??ss?. H?n yritteli viel? tunnin aikaa, mutta maa oli yht? kaukana kuin ennenkin. H?n oli sattunut joutumaan keskelle virtaa, kanootti oli liian suuri, airo hyvin hontelo ja liiaksi paljon kului aikaa ja voimia veden poistamiseen. Sit?paitsi h?n oli hyvin heikko ja yh? heikkenem?ss?. Huolimatta kaikista h?nen ponnistuksistaan kanootti ajautui yh? l?nteen.

H?n rukoili hengess??n hai-jumalaansa, laskeutui laidan ylitse ja alkoi uida. Vesi virkisti h?nt? ja pian oli kanootti j??nyt kauas. Tunnin kuluttua ranta oli tuntuvasti l?hemp?n?. Silloin tapahtui se, mit? h?n oli pel?nnyt. Aivan h?nen edess?ns?, ei kahtakymment? jalkaa et??mp?n?, leikkasi vett? suuri ev?. H?n ui suoraan sit? kohti ja se v?isti hiljalleen, k??ntyen oikealle kaaressa h?nen ymp?ritseen. H?n tuijotti yh? ev??n ja ui edelleen. Kun ev? h?visi, h?n heittihe suulleen vedess? ja vahti, kun ev? l?heni; silloin h?n alkoi uida. Peto oli veltto -- sen h?n n?ki. Ep?ilem?tt? oli sill? ollut kylliksi ruokaa myrskyn j?lkeen. Olisipa se vain ollut n?liss??n, ei se olisi luopunut hy?kk?yksest??n, sen h?n tiesi. Se oli viidentoista jalan pituinen ja tiett?v?sti se olisi puraissut h?net kahtia yhdell? haukkauksella.

Mutta h?nell? ei ollut aikaa siihen tuhlata. Virta vei yh? l?nteen p?in, joko ui tai oli uimatta. Kului puoli tuntia ja peto k?vi yh? rohkeammaksi. Huomaten, ettei Nauri ollut pelottava olento, se yh? l?heni pienent?en piiri? ja mulkoillen h?neen ahnailla silmill??n ohi kiit?ess??n. Ennen pitk??, sen h?n tiesi, hirvi?n rohkeus kyll? kasvaisi, niin ett? se tekisi hy?kk?yksen. H?n p??tti uskaltaa ensiksi. Olihan se toivoton yritys. H?n oli vanha nainen, yksin meress?, heikko paastoamisesta ja k?rsimyksist?, ja nyt tuon meritiikerin edess? piti h?nen uskaltaa hy?kk?ys est??ksens? sit? hy?kk??m?st?. H?n ui edelleen odottaen hetke??n. Hai sivuutti h?net kahdeksan jalan et?isyydess?. H?n rynnisti sit? kohti kuin olisi tahtonut hy?k?t?. Se huiskasi vihoissaan pyrst?ll??n paetessaan, ja sen karhea pinta raapaisi vaimo paralta nahan olasta kyyn?rp??h?n asti. Hirvi? ui nopeasti laajenevassa kaaressa ja h?visi.

Kuopassansa hiekassa ja kattonaan metallikaton j?tteit?, makasivat Mapuhi ja Tefara kiistellen.

-- Olisitkin tehnyt, niinkuin min? sanoin, v?itti Tefara tuhannennen kerran, -- k?tkenyt helmen etk? kellek??n kertonut, niin se olisi nyt tallella.

-- Mutta Huru-Huru oli l?sn?, kun min? avasin simpukan. Enk? min? nyt ole sinulle sit? toistanut kerta kerralta ja lakkaamatta?

-- Kyll? nyt saamme olla talotta. Raoul sanoi minulle t?n??n p?iv?ll?, ett? ellemme olisi myyneet helme? Torikille --

-- Min?p? en myynyt. Toriki ry?sti.

-- Ellet olisi myynyt, h?n olisi antanut viisi tuhatta Ranskan dollaria ja se on kymmenen tuhatta Chili?.

-- Raoul on puhunut ?idilleen ja h?n tuntee helmi?.

-- Ja nyt on helmi mennyt, vahvisti Tefara.

-- Sill? kuitattiin velkani Torikille ja se on kaksitoista sataa ansaittua, yhdentekev?.

-- Mutta Levy ei maksanut Torikille, sanoi Mapuhi. -- H?n antoi vain paperipalan, jonka piti merkit? rahaa Papeetessa, ja nyt on Levy kuollut eik? voi maksaa. Ja Toriki on kuollut ja h?nen kanssaan paperi h?vinnyt ja helmi on hukkunut Levyn mukana. Sin? olet oikeassa, Tefara, olen kadottanut helmen enk? saanut siit? mit??n. No, nukutaan pois.

H?n nosti ?kki? k?tt??n ja kuunteli. Ulkoa kuului ??nt?, aivan kuin joku olisi raskaasti ja tuskallisesti hengitt?nyt. Ja k?si hapuili mattoa, joka oli ovena.

-- Kuka siell?? huusi Mapuhi.

-- Nauri, kuului vastaus. -- Voitteko sanoa, miss? on poikani, Mapuhi?

Tefara huudahti ja tarttui miehens? k?sivarteen.

-- Kummitus, sopersi h?n, -- kummitus!

Mapuhin kasvot olivat kuolonkeltaiset. H?n nojasi heikkona vaimoonsa.

-- Hyv? vaimo, h?n sanoi t?risev?ll? ??nell? yritt?en muuttaa sit?. -- Tunnen hyvin poikanne. H?n asuu laguunin it?puolella.

Ulkoa kuului huokaus. Mapuhin rohkeus kasvoi j?lleen. H?n oli uskotellut kummitusta.

-- Mutta mist? te tulette, vanha vaimo? huusi h?n.

-- Merelt?, kuului alakuloinen vastaus.

-- Tiesinh?n sen, tiesinh?n sen! huusi Tefara heilutellen itse??n.

-- Mist? ajasta aikain on Tefara laittanut vuoteensa vieraan majaan? kuului Naurin ??ni maton l?pi.

Mapuhi katsoi pel?ten ja moittien vaimoonsa, sill? h?nen ??nens? oli nyt ilmaissut heid?t.

-- Ja milloinka lakkasi poikani Mapuhi tuntemasta vanhaa ?iti??n?

-- Ei, ei, en min? ole -- Mapuhi ei ole lakannut! h?n huusi. Min? en ole Mapuhi. H?n on laguunin it?puolella, sanoinhan min?.

Ngakura nousi istumaan vuoteelleen ja rupesi itkem??n. Matto alkoi heilua.

-- Mit? teette? kysyi Mapuhi.

-- Tulen sis??n, sanoi Naurin ??ni.

Maton toinen p?? nousi. Tefara yritti piiloutua peitteisiin, mutta Mapuhi piti kiinni h?nest?. H?nen t?ytyi pit?? kiinni jostakin. Yhdess?, nykien toisiaan, vapisevin j?senin ja kalisevin hampain he tuijottivat nousevaan mattoon. He n?kiv?t Naurin vett? valuvana ilman ahu'ta ry?miv?n sis??n. He vier?htiv?t taaksep?in ja taistelivat Ngakuran peitteest? tahtoen verhota sill? p??ns?.

-- Antaisitte vanhalle ?idillenne vett? juoda, sanoi henki valittavalla ??nell?.

-- Antakaa h?nelle vett? juoda, komensi Tefara vapisevalla ??nell?.

-- Anna h?nelle vett? juoda, yritti Mapuhi k?ske? Ngakuraa vapisevalla ??nell?.

Ja yhdess? he potkaisivat Ngakuran ulos peitteist?. Minuuttia my?hemmin kurkistaessaan n?ki Mapuhi hengen juovan. Kun se viel? ojensi vapisevan k?tens? ja laski sen h?nen k?delleen, tunsi Mapuhi sen painon ja uskoi, ettei se ollut henki. Silloin h?n uskalsi l?het? ja veti Tefaran mukaansa ja seuraavassa tuokiossa he kaikki kuuntelivat Naurin kertomusta. Ja kun Nauri puhui Levyst? ja pudotti helmen mini?ns? k?teen, silloin Tefarakin oli vakuutettu anoppinsa maallisesta olemuksesta.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet