Read Ebook: Suomen herännäisyyden historia XIX:llä vuosisadalla IV. 1853-1900 by Rosendal Mauno

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 542 lines and 118291 words, and 11 pages

Kuolemansanomia Pohjanmaan her?nn?isyyden merkkimiesten rivist? 1850-luvun loppuvuosina ja seuraavan vuosikymmenen alussa.

Ensimm?isen? Pohjanmaan her?nn?isyyden vanhimmista tukeista poistui n?ytt?m?lt? Antti Helander. H?n kuoli kes?kuun 28 p:n? 1855. Jo Kalajoen her?tyksen alkuaikoina oli h?n koko syd?mest??n liittynyt her?nneisiin, mielenkiinnolla seuraten sik?l?isen liikkeen vaiheita. Varsinkin n?kyy h?n antaneen suurta arvoa Lagukselle ja h?nen toimilleen. Helander oli luonteeltaan vaatimaton, otti verraten harvoin osaa her?nneitten suuriin kokouksiin ja viel? v?hemmin oppiriitoihin ja n?ist? aiheutuviin taisteluihin, mutta her?nneet papit kunnioittivat h?nt? vilpitt?m?n?, suorana pietistana, jonka sanoihin aina saattoi luottaa. Paavo Ruotsalaisen uskollisena opetuslapsena pysyi h?n loppuun asti, mutta koetti, niinkuin olemme n?hneet, yll?pit?? yst?vyytt? my?skin Vilh. Niskasen kanssa, vaikka h?n oppiin n?hden olikin paljon evankeelisemmalla kannalla kuin t?m?. Kipe?sti n?kyy h?neen koskeneen jaon tuottamat h?iri?t ja riidat. Ne sek? h?nen heikkenev? terveytens? vaikuttivat, ett? h?n loppuij?ll??n yh? enemm?n sulkeutui itseens?. Siit? syyst? tiedet??nkin h?nen viimeisist? vuosistaan hyvin v?h?n. Huomiota her?tt?m?tt? oli h?n tahtonut el??, eik? n?y h?nen kuolemansakaan hellitt?neen suurta huomiota. Mutta moni vanha her?nnyt h?nt? kaipasi ja siunasi h?nen muistoaan.

Muutamia kuukausia my?hemmin kuin Helander, p??tti p?iv?ns? ruotsinkielisen Pohjanmaan kuuluisin her?tyssaarnaaja, Fredrik ?string. Yht? v?sym?tt?m?ll? ahkeruudella kuin ennenkin oli t?m? uskollinen totuuden palvelija jaonkin j?lkeen hoitanut paimenteht?v??ns?, siunaukseksi ei vain Maalahden seurakunnalle, miss? h?n edelleen oli pit?j?napulaisena, vaan l?hiseurakunnillekin, kun Herra odottamatta kutsui h?net luoksensa. Kes?ll? 1855 oli h?n sairastanut kovaa tautia eik? ollut viel? t?ysin tointunut siit?, kun h?n syyskuun 6 p:n? oman ja er??n toisen pienen pojan kanssa l?hti kalastusmatkalle Maalahden saaristoon. Tuulenpuuska kaatoi veneen. ?string, joka oli taitava uimari, j?nnitti viimeiset voimansa pelastaaksensa lapset. H?n saikin heid?t korjatuiksi muutaman lahden rannalle ja p??si itsekin maalle, mutta liiallinen ponnistus oli niihin m??rin kysynyt h?nen voimiaan, ett? h?n hetken kuluttua kuoli halvaukseen.

Niinkuin ennen on mainittu, oli ?string yksi niit? pappeja, jotka kirjoittivat nimens? H?rm?n p?yt?kirjan alle. Jo aikaisemmin oli h?n loukkaantunut her?nneitten h?nen mielest??n ylellisist? pidoista ja joukkovierailuista toistensa luona. Muutamassa semmoisessa tilaisuudessa oli h?n suoraan ja kaikkien kuullen siit? paheksumisensa lausunutkin. H?n pelk?si nimikristillisyytt?, miss? muodossa t?m? sitten esiintyikin, vaatien her?nneit? tarkemmin valvomaan hengellist? el?m??ns?. T?m?n vaikuttimen ohjaamana, liittyi h?n kannattamaan niit? henkil?it?, joiden alotteesta H?rm?n p?yt?kirja syntyi. Mihin m??rin h?n oli pahentunut erikoisesti Malmbergiin, siit? ei l?ydy luotettavia tietoja. Oli miten oli -- ?string joutui siten jaon tuottamiin taisteluihin ja moneen her?nneeseen pappiin n?hden siihen eristettyyn asemaan, mink? jaon hajoittava henki sai aikaan. Siten vieraantui h?n esim. kirkkoherrastaan ja vanhasta yst?v?st??n Jaakko Vegeliuksesta. Huomattava on kuitenkin, ettei ?stringin muuttunut asema vaikuttanut h?nen suhteeseensa sanankuulijoihinsa, h?n kun toimi yksinomaan ruotsinkielisiss? seuduissa, jonka her?nnytt? kansaa jaon henki ei p??ssyt hajoittamaan eri puolueisiin. T??ll? n?et ei kielenk??n t?hden tiedetty paljon mit??n Malmberg-Niskasen ja uuden suunnan v?lisist? riidoista. Viimemainittu suunta, johon h?n H?rm?ss? oli liittynyt, ei sit?paitsi ehtinyt h?ness? kehittyj? tuoksi her?nn?isyydest? eronneeksi suunnaksi, jommoisena se A. W. Ingmanissa, von Esseniss? y.m. muutamia vuosia my?hemmin esiintyi. Millainen h?nen kantansa opillisesti oli, n?kyy seuraavista, h?nen v?h?? ennen kuolemaansa her?nneille sanankuulijoilleen kirjoittamastaan paimenkirjeest? lainatuista otteista: "Valvomistanne k?ytt?k?? etenkin siten, ett? opitte oikein tuntemaan perisynnin, varsinkin ep?uskon ja ep?jumalanpalvelemisen. Kun ihminen oikein tuntee perisyntins? ja miten se eroittaa h?net Jumalasta, niin ei voi mik??n muu h?nt? lohduttaa kuin Kristus. Kun synti lain kautta on tullut el?v?ksi ja ylenm??rin syntiseksi, niin ihminen tuntee itsens?. Silloin astuu h?n yksinkertaisesti Jesuksen eteen, tunnustaen h?nelle millainen h?n on ja mit? h?n on tehnyt. Siin? tulee h?nen odottaa ja yh? edelleen sairaana kerj?t? Jesuksen jalkain juuressa. H?nen tulee sulkea silm?ns? niin, ettei h?n lukiessaan, veisatessaan, rukoillessaan n?e itse??n, vaan jumalisuuttaan harjoittaen makaa kuni mykk?, jonka luo Jesus ansaitsematta tulee, niinkuin h?n tuli Latsaruksen tyk?. T?ss? ei saa katsoa synnin voimaa eik? sit?, kuinka usein se karkua p??llemme, vaan ainoastaan rukoilla armoa uskomaan syntien anteeksisaamista Kristuksen t?hden. Joka rehellisesti tuntee ja tunnustaa syntins?, h?n ei ainoastaan saa apua Karitsalta, vaan tulee my?skin varjelluksi t?rkeitten syntitapojensa purkaukselta. Uskovalle ihmiselle, joka tuntee synnin vallan kuoleman alaisessa ruumiissaan, on mit? t?rkeint? muistaa 1:ksi ett? Jesus on l?sn? kaikkialla, katso, min? olen teit? l?sn? joka p?iv?, sanoo Vapahtaja, sek? 2:ksi ett? Jesus on ottanut synnin pois ja voittanut perkeleen vallan ja kavaluuden. Sill? Jumalan poika ilmestyi, jotta h?n kukistaisi perkeleen ty?t. Miksi kuljet siis arkana ja itseesi suljettuna ep?uskossa, ulkokullaillen ja salaten syntisi? Mihin voit paeta Jesuksen hengelt?? H?nh?n on aina meit? l?sn?; voithan aina paeta h?nen haavoihinsa. Saathan aina tunnustaa, mik? sinua vaivaa. Muista viel?, ett? Jesus on Jalopeura Juudaan suvusta, voitonsankareista voimallisin. Sent?hden on h?n voittava syntisi, niin ett? saat ne anteeksi ja ett? ne tulevat hillityiksi lihassasi. -- -- Meid?n tulee aina menn? perkelett? vastaan t?ll? sotahuudolla: min? kiit?n Jumalaa Jesuksen Kristuksen kautta. On vaarallista heikkouskoisesti valittaa: voitetuksi min? tulen, en jaksa taistella synti? vastaan. Kun Jesus on meid?n puolellamme, t?ytyy meid?n vihdoin voittaa. -- -- -- T?m?n ohessa tulee meid?n muistaa, ettemme suuren ja voimallisen synnintunnon kest?ess? saa pyyt?? varmuutta tahi todistusta armontilastamme, vaan ainoastaan huutaa armoa Jesukselta ja tyyty? siihen armoon, ett? Jesus ottaa vastaan syntisi? ja sek? tahtoo ett? voipi puhdistaa meid?t kaikesta saastaisuudesta. Jos joku teist? pit?? tilaansa hyvin huonona, niin h?n muistakoon, ettei se tule hyv?ksi, ennenkuin se ensin on ollut huono. Ei saa siis toivoa voivansa v?ltt?? huonoa, vaan taistella huonon l?pi. -- -- -- Se, jolla on armon tuntoa, ?lk??n ylenkatsoko heikkouskoisia ja huolimattomia, vaan kehoittakoon heit? kaikin tavoin. Sill? armohan se on, joka antaa el?m??, ja sairaat tarvitsevat parantajaa. Mit? vaarallisinta eripuraisuutta syntyy usein semmoisten yksinkertaisten sielujen v?lill?, joilla on helppo p??st? Kristuksen tyk?, ja niiden omientuntojen v?lill?, jotka kantavat itsevanhurskauden hapatusta povessaan ja ty?l??sti saavat n?hdyksi Kristuksen. Kummatkin ovat hyv?ss? tilassa, vaikka n?ytt?v?t olevan niin erinkaltaisia. Mutta varokaa, ettette etsi kiitosta toisiltanne. Helposti eksyy ajattelemaan: mit? mahtanee se taikka se ajatella minusta. Silloin alkaa ihminen teeskennell? ja h?nest? tulee ulkokullattu. Ahdistettu omatunto tarvitsee kyll? joskus uskonkehoitusta. Mutta vaarallista on tuon tuostakin todistaa olevansa oikeassa". -- -- --

Niinkuin n?ist?kin sanoista n?kyy, oli ?string loppuun asti oppiinkin n?hden pietist?. Vahinko vain, ettei moni niist? n?k?kohdista, jotka t?ss?kin kirjoituksessa tulevat n?kyviin, j?lkeen v. 1852 en?? p??ssyt t?ydent?m??n Pohjanmaan uudestaan elpyv?n suomenkielisen her?nn?isyyden oppia. Jaon katkerat riidat ja niiden aiheuttamat ep?ilyt ja vikoilemiset olivat sit? est?m?ss?.

Kuollessaan oli ?string ainoastaan 45 vuoden vanha. Paljon h?n kuitenkin oli ehtinyt vaikuttaa her?nn?isyyden taistelun eturiviss?, ja paljon oli h?n t?ss? taistelussa k?rsinyt sen Herran seuraamisessa, jolle h?n oli uhrannut rikkaat lahjansa ja paraat voimansa.

Pyh?j?rven syrj?isess? seurakunnassa kilvoitteli Jonas Lagus viimeist? kilvoitustaan. Jaon aikana lausuttuaan ankarasti tuomitsevat sanansa uuden suunnan miehist? sek? toiselta puolen jyrk?sti asetuttuaan my?skin Malmbergin ja Niskasen johtamaa liikett? vastaan, oli t?m? Pohjanmaan her?nn?isyyden ennen niin tarmokas johtomies, joka niin monta vuotta taistelutantereen eniten uhatulla paikalla oli heiluttanut sanan miekkaa ylh?isi? ja alhaisia totuuden vastustajia vastaan, masentuneena vet?ytynyt syrj??n ja yh? enemm?n sulkeutunut itseens?. Miten toivottomana h?n piti asemaa, n?kyy esim. seuraavista h?nen Otto von Essenille v. 1852 kirjoittamistaan sanoista:

"Jumalan suuri armo etsi erinomaisella valolla, l?mm?ll? ja voimalla koko Suomea, painoi alas suruttoman, syntisen joukon ja opetti meit? jokaista tekem??n parannusta tomussa ja tuhassa, ja tuo voimallinen, vastustamaton armo sai meid?t kaikki liikkeelle. Puhuimme uusilla kielill?, kuulimme uusilla korvilla, n?imme uusilla silmill?. Kukapa ei t?st? olisi odottanut mit? autuaallisimpia seurauksia. Mutta ijankaikkinen viisaus on sanassaan ilmoittanut: monta on kutsuttu, mutta harvat ovat valitut; se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie el?m??n, ja harvat ovat ne, jotka sill? tiell? vaeltavat. Kaikilla oli meill? tilaisuus tulla autuaiksi; mutta kun suurin synninsuru kului pois, ja kansan olisi tullut l?hte? ahtaan portin kautta el?m?n tielle, kun oman itsens? ja maailman kielt?misen olisi tullut jatkua, nousivat nukkuvassa ja pense?ksi k?yneess? suvussa liha ja veri, ensin salaisesti, sitten julkisesti sek? tiet? ett? oppia vastaan. Suostuttiin v?hitellen siihen, jonka omatunto alussa oli hylj?nnyt, ja nyt julistetaan raivoisasti, ett? on erehdytty sek? opissa ett? el?m?ss?. -- -- T?m? on Suomen her?nn?isyyden kehitys, ja pimeys tulee nyt niin suureksi, ettei sen vertaista ennen ole maassamme ollut".

Omasta suhteestaan her?nn?isyysliikkeeseen h?n t?m?n yhteydess? lausuu: "Varhain Jumalan armon johtamana orjantappuraiselle tielle, vet?ydyin syrj??n. Niit? varoituksia, joilla jo vuosia sitten olen muistuttanut vanhimpia yst?vi?ni, ovat n?m? kohdelleet hyvin tylysti. Sent?hden olen hiljaisuudessa vet?ytynyt syrj??n. Lihan, maailman ja perkeleen henki hallitsee nyt niiss? syd?miss?, joissa Jumalan henki teki ty?t?, -- -- sill? Jumala ei anna itse??n pilkata".

Miss? suhteessa Lagus tahtoi olla kaikkiin, jotka eiv?t taipuneet juuri h?nen kantaansa, n?kyy seuraavasta t?m?n kirjeen vastaanottajalle antamastaan neuvosta: "Sinun t?ytyy ehdottomasti kokonaan erota tuosta haaveilevaan kurjuuteen joutuneitten, ennen her?nneitten joukosta. ?l? ota sanallakaan osaa heid?n riitoihinsa ja v?ittelyihins?, ?l? niist? puhu ?l?k? niit? ajattelekaan. Pysy hiljaa, ja jos tapaat jonkun, joka vaeltaa tiell?, niin iloitse h?nen kanssansa; mutta ?l? usko jokaista, joka tulee luoksesi, kristittyn? esiintyen; sill? kun olet heitt?nyt helmi? sioille, niin ne k??ntyv?t sinua vastaan ja repiv?t sinua. Kokemukseni vakuuttaa minulle, ett? on pakko n?in menetell?".

Ik?v?n vaikutuksen tekee t?m? kirje. Lagus mainitsee siin? eritt?in Malmbergin ja Vilhelm Niskasen nimet, mutta silminn?ht?v?sti tarkoittaa h?n poikkeuksetta kaikkia niit? entisi? yst?vi??n, joiden katsantotapa ja toiminta v?h?nkin erosivat h?nen omastaan. Se on miltei yht? suvaitsematon, kuin h?nen Hedbergi? ja sittemmin uuden suunnan edustajia vastaan singoittamansa tuomio. My?nt?? t?ytyy niinik??n, ettei h?n my?hempin?k??n vuosina ole lausunut eik? kirjoittunut sanaakaan, joka osoittaisi ett? h?n olisi katunut n?it? arvosteluja. Jos kohta t?ss? onkin otettava huomioon, miten h?ik?ilem?tt?m?n suorasti ja jyrk?sti her?nneet ylimalkaan lausuivat mielipiteens?, on sittenkin vaikea selitt??, miten h?n toisin ajatteleviin n?hden sanaakaan peruuttamatta loppuun asti saattoi pysy? niin ehdottomasti hylk??v?ll? ja arkailemattoman tuomitsevalla kannalla. T?m? tuntuu sit? oudommalta, kun Laguksen lukuisat kirjeet h?nen viime vuosiltaan, samoinkuin h?nen likeisimpien yst?viens? yksimielinen todistus, osoittavat ett? h?n itse syntisist? suurimpana, rukouksissa valvoen ja n?yr?ss? uskossa kilvoitellen, tahtoi el?? yksin Jumalan armosta Kristuksessa. Ja yht? oudolta tuntuu t?m?n urhoollisen sotasankarin toivoton vet?ytyminen syrj??n aikana, jolloin, jos milloinkaan, hajoova her?nn?isyysliike kipe?sti olisi tarvinnut h?nen valistunutta mielt??n ja nerokasta kyky??n. Taistellessaan Hedbergi? vastaan oli Lagus t?lle lausunut: "Kuinka ovat sankarit kaatuneet sodassa ja aseet hukkaan joutuneet?" . N?m? sanat k??ntyv?t nyt, jos kohta toisessa merkityksess?, kuin h?n oli ne lausunut, tuomiten h?nt? itse??n vastaan.

T?mm?inen oli Laguksen oma toivo, ja kirkastumistaan se kirkastui, jota enemm?n h?nen maallisen el?m?ns? taival likeni loppuaan. Ja samaa toivoi h?n luottamuksella yst?v?piirist??n. Kuinka kovilta kuuluvat sen rinnalla h?nen ajatuksensa niist? her?nneist?, jotka eiv?t kaikin puolin taipuneet juuri h?nen uskonnolliseen katsantotapaansa. Heist? h?n pari viikkoa sen j?lkeen, kuin h?n kirjoitti viimeksi kerrotut sanat, lausuu: "Kauhean raskas uneliaisuuden aika on meit? etsiskelem?ss?, ja yksin ne, jotka el?v?t Herrasta Kristuksesta, voivat pelastua. Ja ne ovat harvat, sill? koko her?nnyt maailma sy?ksyy perikatoon".

Toukokuun 17 p:n? 1857 tapahtui huomattava k??nne Laguksen sairaloisuudessa. H?n ymm?rsi heti, ett? loppu ei ollut kaukana. Puhuen omaisilleen lohdullisesti Jumalan rakkaudesta Kristuksessa, lausui h?n kiitt?en: "Miten suuri onkaan Herran armo, kun joka hetki saamme uudistaa asiamme h?nen kanssaan!" Monesti t?ytyi h?nen kuitenkin kiusauksiakin kokea. Niinp? valitti h?n yst?v?lleen K. A. Malmbergille, joka kes?kuun alussa k?vi h?nelle j?tt?m?ss? hyv?sti: "Monet hullut vaatimukset itselt?ni rasittavat luontoani", "mutta" -- h?n toivorikkaana lis?si -- "minulla ei ole aikaa muuhun, kuin ik?v?iden katsoa Herran puoleen, rukoillen ett? h?n antaisi minulle, mit? el?m??n ja autuuteen kuuluu". Usein h?n huokasi: "Herra pysy tyk?n?mme, sill? ilta jo joutuu ja p?iv? on kulunut."

Joskus valittivat Laguksen omaiset ja muutamat h?nen kuolinvuoteensa ??ress? valvovat yst?v?ns?, ett? eronhetki joutui. Kerran h?n heille vastasi: "Min?kin rakastan teit? niin paljon, ett? tahtoisin viipy? luonanne, jotta saisimme kehoittaa toisiamme siin? uskossa, joka meill? on, mutta minut tulee teid?n unohtaa. Hyv? on, ett? menen pois, jotta ette minuun turvaisi, vaan yksin Kristukseen".

J?tt?ess??n hyv?sti K. A. Malmbergille oli Lagus, ojentaen h?nelle k?tens?, lausunut: "Katso t?ss? tyhj?ss? k?dess?ni on kaikki mit? minulla on, parannukseni, uskoni -- kaikki, mutta Lunastajani on Is?n oikealla puolella". N?m? sanat Loisti h?n omaisilleen v?h?? ennen kuolemaansa.

Laguksen hauta on Pyh?j?rven kirkkomaalla l?hell? tapulia. Iso, sile?pintainen kivi ilmaisee paikan. Siihen on hakattu sanat: "Mutta opettajat loistavat niinkuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin t?hdet alati ja ijankaikkisesti".

Moni Laguksen yst?vist? -- niiden luku oli suuri varsinkin Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan ja Savonkin puolen her?nneiss? s??tyl?isiss? -- kunnioitti h?nt? kuolemankin j?lkeen melkein pyhimyksen?. He pitiv?t h?nen sanojaan ja neuvojaan, joita he s?ilyttiv?t h?nen lukuisien kirjeittens? laajalti levinneiss? j?ljenn?ksiss?, jumalallisen totuuden miltei erehtym?tt?min? ilmaisijoina. Historia todistaa h?nest?, ett? h?nkin oli erehtyv?inen ihminen, mutta yksi niit?, joiden kautta Herra on vaikuttanut suuria Suomen Siionissa. Liioittelematta saattaa sanoa, ett? h?n oli Suomen her?nn?isyyden nerokkaimpia ja valistuneimpia edustajia, sen ensimm?isi? suurmiehi? .

Ei t?ytt? puolta vuotta my?hemmin kuin Lagus, p??si h?nen uskollinen yst?v?ns? H. Schwartzbergkin lepoon. H?n kuoli marraskuun 18 p:n? 1857. Niinkuin olemme n?hneet, oli h?nkin her?nn?isyysliikkeen hyv?ksi vilpitt?m?ss? hengess? paljon ty?t? tehnyt ei vain huomattuna saarnaajana, vaan v?sym?tt?m?n? totuuden palvelijana yksityisen sielunhoidon alalla. Jaon hengen tuhot?it? ei h?nk??n voinut est?? ja uudestaan elpyv?lle liikkeelle pysyi h?n vieraana, mutta pietista h?n oli loppuun asti, ja hyvin moni Vilhelm Niskasen sanankuulijoistakin kaipasi h?nt? syv?sti. Syrj?isess? S?r?isniemen seurakunnassa, miss? h?n p??tti p?iv?ns?, eiv?t jaon myrskyt paljon tuntuneet. Siell? sai t?m? Herran kiivas sotamies hiljaisuudessa valmistautua odottamaan Herransa tuloa.

Suupohjassa muistetaan viel? t?n??n er?st? rippipuhetta, jonka Niilo Kustaa Malmberg loppuij?ll??n piti Nurmon kirkossa. Murtuneet olivat h?nen ruumiinsa voimat, raskas h?nen mielens?. Ei jaksanut h?n puhua kuin hyvin lyhyesti, mutta syv?sti koskivat varsinkin loppusanat monen syd?meen. H?n lausui: "Jos, yst?v?ni, el?m?si tie joskus nousee aivan pyst??n, niin ettet ymm?rr?, minne l?hte?, mist? p??st? eteenp?in; kun toinen neuvoo sinne, toinen t?nne, etk? tied?, kumpi on oikeassa, kumpi v??r?ss? -- muista, ett? l?ytyy yksi, joka sanoo: min? olen tie. Ja jos kaikenkaltaiset eksytt?v?t ajatukset pimitt?v?t mielt?si, etk? tied?, mik? on totta, mik? valetta, vaan tuskastuneena kysyt: mik? on totuus? -- kuuntele silloin sen Herran ??nt?, joka todistaa: min? olen totuus. Ja kun kuoleman kauhut sinua ymp?r?iv?t ja sen j??t?v? kylmyys tuntuu syd?mess?si, kun kaipaat el?m?? itsess?si ja ymp?rill?si, etk? mist??n l?yd? kuin kuolemaa vain -- kun p?iv?si loppuu ja ilta joutuu, eik? n?y muuta olevan edess?si kuin pime?, mykk? hauta -- kuule, yst?v?ni, viel? silloinkin el?? h?n, joka sanoo: min? olen el?m?."

Kovien kiusausten repim?st? ja raskasten huolten painamasta syd?mest? olivat n?m? sanat kotoisin. Malmberg tunsi, ett? h?nen el?m?ns? taival likeni loppuaan. Usein puhui h?n n?in? aikoina siit? yst?villeen. Kes?ll? 1858 kehittyi h?nen tautinsa nopeasti, tuottaen monesti hengenahdistusta ja kovia tuskia. Viimeiseen asti koetti h?n kuitenkin hoitaa virkaansa. Niinp? h?n viel? v?h?n toista viikkoa ennen kuolemaansa saarnasi Ylih?rm?n kirkossa. T?ll? matkalla k?vi h?n monen vuoden per?st? von Esseni? tervehtim?ss?. T?m? otti h?net yst?v?llisesti vastaan, lausuen j?lest?p?in omaisilleen ilonsa t?st? k?ynnist?. Seuraavana sunnuntaina oli Malmbergin m??r? saarnata Alah?rm?ss?. Jo matkalle l?htiess??n tunsi h?n itsens? kovin sairaaksi. Kooten viimeiset voimansa nousi h?n kuitenkin kiesiins?, tarttui ohjaksiin ja l?hti. Mutta kuinka v?h?n h?n olikin tottunut itse??n s??st?m??n, t?ytyi h?nen matkalla luopua p??t?ksest??n. Hengenahdistus ja kovat tuskat pakottivat h?net palajamaan kotia.

Kiihtymist??n kiihtyi t?st? alkaen tauti. Seuraavana p?iv?n? ja viel? maanantainakin oli Malmberg kuitenkin jalkeilla huoneessaan. H?n valitti vaivaa vasemmassa kyljess??n, lausuen talonsa v?elle: "jos n?m? tuskat nousevat syd?meen, tulee heti loppu." Maanantaina illalla oli h?n niin sairas, ett? lupasi vaimolleen seuraavana p?iv?n? l?hett?? hakemaan l??k?ri?. T?t? ei kuitenkaan tarvittu. Y?ll? her?tti Malmberg ?kki? vaimonsa. T?m?, joka huomasi, ett? loppu oli likell?, kiirehti hakemaan palvelijaa avuksi. Huoneeseen ei j??nyt kuin sairas ja h?nen pieni, ei viel? nelj? vuotta t?ytt?nyt poikansa. Lapsi her?si ja sanoo muistavansa, ett? is?ns?, vaimonsa poistuttua huoneesta, oli noussut polvilleen vuoteellaan, vaan melkein heti kuolleena vaipunut alas. T?m? tapahtui syyskuun 21 p:n? 1858 kello 4 aamulla .

Nopeasti levisi tieto Malmbergin kuolemasta talosta taloon, pit?j?st? toiseen. Se her?tti raskasta surua h?nen lukuisissa yst?viss??n, h?mm?styst? ja monenkaltaisia ajatuksia h?nen vastustajissaan ja vikoilijoissaan. V?linpit?m?tt?myydell? t?m? kuolemansanoma tuskin miss??n otettiin vastaan.

Tavattoman paljon kansaa kokoontui saattamaan rakastettua opettajaa h?nen viimeiseen leposijaansa. Sen luku laskettiin 5,000:ksi. Surusaaton saapuessa Saaren kyl??n, seisoi joukko miehi?, jotka eiv?t kuuluneet her?nneisiin, riviss? kummallakin puolen tiet?. Paarien tullessa heid?n kohdalleen paljastivat he p??ns? ja kumarsivat ruumiille. Hauta oli kaivettu niin, ett? kantajat saattoivat kirstun haudan pohjaan asti. "Saatetaan niin kauas kuin voidaan", sanoivat yst?v?t. Ruumissaarnan kirkossa piti K. K. von Essen, joka saarnastuolista ilmoitti sanasta sanaan suomeksi k??nnettyn? lukevansa sen saarnan, mink? Malmberg oli pit?nyt L. J. Achr?nin hautajaisissa .

Tuskin on kukaan Suomen papeista el?ess??n saanut osakseen niin paljon kiitosta ja moitetta kuin Niilo Kustaa Malmberg. Eiv?tk? vaienneet n?m? kiitokset ja moitteet h?nen kuolemansakaan j?lkeen. Niit? jatkui p?invastoin kauan viel? ja yht? kiihke?sti kuin ennen. Tuhansissa kiitollisissa syd?miss? kuului h?nen voimallisen saarnansa j?lkikaiku, ja siunaten h?nen muistoaan kertoivat n?m? ihmiset lapsillensa h?nen suuresta ty?st??n her?nn?isyyden taistelussa maailmaa ja nimikristillisyytt? vastaan, kielt?en h?nen vikansa ja jyrk?sti puolustaen h?nt? syyt?ksi? vastaan; ja, jos mahdollista, viel? kiihke?mmin levittiv?t h?nen vastustajansa kaikenkaltaisia kertomuksia h?nen lankeemuksestaan ja vioistaan. Vaikeaa, viel?p? mahdotonta on sanoa, mik? n?iss? puheissa on totta, mik? liioiteltua, juoruihin perustuvaa ja valetta. Se vain on varma, ett? moni Malmbergin tavattomien lahjojen ja suuren ty?n lumoamana usein on unohtanut, ett? kaikki kiitos siit?, mink? h?n Jumalan valtakunnan hyv?ksi teki, tulee yksin sille Herralle, joka h?nelle n?m? lahjat antoi ja joka ei anna kunniaansa ep?jumalille. Ja yht? varma on, ett? ne, jotka h?nt? ankarimmin moittivat ja h?nest? kovimmat tuomiot lausuivat, unohtivat, ett? sielunvihollinen t?ht?? tulisimmat nuolensa niihin, jotka voimallisimmin Herran sotaa k?yv?t, ja ett? on vaarallista tuomita sill? tuomiolla, jonka Jumala on pid?tt?nyt itsellens?. Tunnettu on, ett? t?m?nhenkisi? arvosteluja Malmbergista paljon lausuttiin h?nen kuolemansa j?lkeen, milloin s??liv?isyyden lievent?min?, milloin ylimielisesti alastomina, ja t?ss? maaper?ss? versoivat nopeasti lukuisat, ilmeisesti erehdytt?v?tkin kertomukset h?nen viimeisist? ajoistaan. Tarpeetonta olisi t?ss? luetella semmoisia kertomuksia, niille kun ei kuitenkaan voi historiallista arvoa antaa. Mutta jos t?ytyykin my?nt??, ett? l?ytyy todistuksia Malmbergin lankeemuksista, joiden todenper?isyytt? ei kukaan pysty kielt?m??n, on vaikeaa, rohkenemmepa v?itt?? mahdotonta, selitt?? kuinka h?nen sanansa olisivat voineet koota her?nn?isyyden hajonneet rivit uuteen elinvoimaiseen uskonnolliseen el?m??n, jos, niinkuin on v?itetty, h?nen saarnansa veti Jumalan armon synnin peitteeksi ja h?n itse oli synnin paaduttama ihminen. On kyll? totta, ett? esim. Jaakko Vegelius, joka, jos kukaan, oli totuuden mies eik? suinkaan altis tuomitsemaan, on Malmbergin viime ajoista lausunut sanoja, jotka n?ytt?v?t tukevan sit? k?sityst?, ett? t?m? kuoli synnin orjana; mutta t?m? todistus perustuu kuulopuheisiin, ja ainakin sen loppuosa on ilmeisesti erehdytt?v?. Koska usein on vedottu Vegeliuksen kysymyksess? oleviin sanoihin, lainaamme ne t?h?n. Muutamassa, maaliskuussa 1859 p?iv?tyss? kirjeess? h?n kirjoittaa: "Malmbergin viimeiset p?iv?t lienev?t olleet samanlaiset kuin h?nen viimevuotiset p?iv?ns? yleens?. Matkalla kappeliseurakuntaan, miss? h?nen oli m??r? saarnata, tunsi h?n itsens? niin kipe?ksi, ett? h?nen t?ytyi palata kotia. Sunnuntaina ja etenkin maanantaina oli h?n seurustellut suruttomien herrojen kanssa, oli illalla tuntenut itsens? huonommaksi ja luvannut vaimolleen l?hett?? hakemaan l??k?ri? seuraavana p?iv?n?, mutta kuoli y?ll? -- t?m? on kaikki, mink? olen kuullut" .

Joka tarkemmin on tutkinut kirjallisia todistuksia Malmbergin loppuel?m?st? ja h?nt? l?hell? olleiden henkil?iden suullisia kertomuksia, h?nen t?ytyy tulla siihen k?sitykseen, ett? niiss? on paljon h?m?r??, jota tuskin mik??n tutkimus voi saada poistetuksi. Ei siin? kyllin, ett? eri henkil?iden lausunnot monesti ovat jyrk?sti toisiaan vastaan -- samat henkil?tkin ovat antaneet kesken??n ristiriitaisia todistuksia. Ja t?ss? tarkoitamme yksinomaan semmoisia henkil?it?, sek? puolustavalla ett? vastustavalla kannalla olleita, joista t?ytyy otaksua, ett? he ovat tahtoneet puhua totta. Tuntuu kuin olisi Malmbergin valtaava persoonallisuus viel? h?nen kuolemansakin j?lkeen vaatinut monta heist? ep?ilem??n, ep?r?iden korjaamaan, viel?p? peruuttamaankin mit? aikuisemmin olivat h?nest? sanoneet. Merkillinen on t?ss?kin suhteessa t?m?n merkillisen miehen muisto!

Mutta jos moni kohta Malmbergin el?m?ss? k?tkeytyykin ep?tiedon h?m?r??n, ei ole salassa h?nen ty?ns? Suomen Siionin viljavainioilla. Se n?kyi selv?n? jo h?nen el?ess??n ja n?kyy viel? selvemmin h?nen kuoltuaan. Todistus siit? on s?ilynyt ja on s?ilyv? sukupolvesta toiseen. Kun kaikki h?nen oman aikansa ja nykyajan mieskohtaiset, liialliseen ihailuun ja liialliseen vikoilemiseen yksipuolisesti perustuvat todistukset vaikenevat, on tuo todistus kuuluva yh? selvemp?n?, ja sen mukana on Niilo Kustaa Malmbergin nimi her?nn?isyyden suurmiehen nimen? s?ilyv? historian lehdill?.

Malmbergin haudalle pystyttiv?t yst?v?t yksinkertaisen rautaristin. Paitsi h?nen nime??n ja syntym?- sek? kuolinp?iv??ns? luetaan siin? sanat: "H?n on ylenkatsottu kynttil?inen ylpeitten ajatuksissa, valmistettu ett? he siihen loukkaavat jalkansa. Katso, minun todistajani on taivaassa ja joka minun tuntee on korkeudessa".

Malmbergin kuolemankin j?lkeen k?vi Vilhelm Niskanen muutamia kertoja yst?vi??n Suupohjassa neuvomassa ja yksimielisyyteen kehoittamassa. Viel? ahkerammin h?n liikkui Kalajoen-varrella. Kummallakin seudulla kunnioitettiin h?nt? yh? yleisemmin luotettavana johtajana.

Tunnustuskirjoista, joita Niskanen n?in? aikoina ahkerasti tutki, luuli h?n l?yt?neens? sen salatun viisauden, jota t?m? oppiriitojen hajoittama aika edell? muuta kaipasi. K?sitt?m?tt? n?iden kirjojen vasituista tarkoitusta viljeli h?n niit? hartauskirjoina, siten takertuen yh? enemm?n opillisiin kysymyksiin sek? jyrk?sti arvostelemaan kaikkia, jotka eiv?t kuuluneet h?nen joukkoonsa. Miehen silloista kantaa kuvaa selv?sti seuraava, h?nen v. 1859 kirjoittamansa "l?hetyskirja":

"Syy siihen, ett? kristillisyys niin moniin erehdyksiin joutuu, on t?m?, ettei yksinkertaisella kansalla ole n?ihin aikoihin asti ollut tietoa, mik? erotus on muuttumattoman Augsburgin tunnustuksen ja parannetun evankeliumillisen uskon v?lill?. Jos t?st? on oppineilla tieto, niin ei heill? ole kuitenkaan vahvaa k?sityst?, kumpiko n?ist? on oikea. Sent?hden her?nneiksi kutsutut papit, jotka uskonopin parantavat evankeliumilliseksi, pannen siihen ihmisajatelmia, lakeja ja s??d?ksi? harjoitettaviksi, antavat tilan eli syyn hurmahengellisyydelle, joka saattaa hengellisen el?m?n vinoittelemaan monissa erhetyksiss? ja vaihetuksissa. T?m? on vanha saatana ja k??rme, joka saattoi Aatamin ja Eevan innoittelijoiksi ja vietteli heid?t Jumalan ulkonaisesta sanasta hengellisyyksiin ja omiin luuloihin . Ne hengelliset, her?nneet papit, jotka antavat aineen ja tilan t?lle hurmahengellisyydelle, h?pi?v?t opetuslapsiaan eiv?tk? rohkene sanoa heit? oikeiksi eik? v??riksi. Talonpoikainen, yksinkertainen kansa pit?? n?it? hurmaavaisia, ennustavaisia henki? taivaasta l?hetettyin? sanansaattajina, niinkuin nytkin viime syksyn? Lapualla T?yr?n talon tytt? rupesi saarnaamaan ja ennustamaan, josta nyt on koko kahakka pitkin merenrantaa. Mutta Malmbergilla oli selki? tieto koettelemisesta; sent?hden niit? ei ollut h?nen el?iss?ns? h?nen yst?viss?ns?. -- N?it? ennustavaisia henki? on ollut paljo, jotka ovat saaneet virkkup?isi?, oppimattomia miehi? pauhaamaan niinkuin meren julmat aallot ja saattaneet her?nneet pahaan huutoon. Paavo Ruotsalaisella oli kyll? puhdas uskonoppi, vaan ei h?nk??n ymm?rt?nyt raamatun lauseiden j?lkeen erottaa henki?, kun h?nell? ei ollut tarkkaa tietoa tunnustuskirjoista, ett? n?ill? kahdella koetuskivell? koetella ja erottaa, mik? henki on oikea ja mik? v??r?. Kun ei h?nen yst?vill?ns?k??n ole selki?? k?sityst? asiasta, niin he h?nen hengellisyytt?ns? liikam??rin kiitt?v?t. -- -- -- Nykyisemm?t hengelliset kirjat huikaisevat tunnustuskirjain lukijalta silm?t, ellei niit? siin? valossa ja kirkkaudessa selitet?, joka niiss? itsess?ns? on -- -- --".

Jos t?m? "l?hetyskirja", paitsi erehdytt?v?? k?sityst?, tunnustuskirjojen merkityksest?, osoittaakin liika suurta itsetietoisuutta sen kirjoittajassa, on siin? hyvi?kin puolia, samalla kun se todistaa, ett? kirjoittaja oli ter?v?p?inen ja syv?llisiin miettimisiin altis mies. Ja sekin ansaitsee huomiota, ett? Niskanen huomasi hurmahenkisyyden vaaran ja "Jumalan ulkonaisen sanan arvon" aikana, jolloin oppiriidat s?rkiv?t her?nn?isyyden rivit ja pakottamalla pakottivat hengellist? el?m?? kaipaavat henget etsim??n t?t? el?m?? jos mist?. On merkille pantava, ett? Pohjanmaalla paitsi "T?yryn talon tytt??" n?in? aikoina esiintyi muitakin saarnaajanaisia, sek? ett? Kalajoen-varren her?nn?isyys muutamia vuosia my?hemmin, niinkuin vasta saamme n?hd?, oli eksy? hyvinkin arveluttavaan hurmahenkisyyteen. Muistettava on niinik??n, ett? Lapin puolelta levi?v? laestadiolaisuus vaati her?nneit? teroittamaan Jumalan raamatussa ilmoitetun sanan arvoa kaiken sis?llisen kristillisyyden ainoana ehdottomasti oikeana ohjeena ja tuomarina.

N?m?kin n?k?kohdat ovat otettavat huomioon Vilhelm Niskasta ja h?nen monesti omituiselta kuuluvia sanojaan arvosteltaessa. Ne puhuvat, ainakin osaksi, h?nen edukseen. Mutta h?nen suurin merkityksens? on, inhimillisten heikkouksien ja yksipuolisuuksien uhallakin, ett? h?n, niinkuin monesti ennen on huomautettu, etev?? johtajataitoa osoittaen, tarmokkaasti on est?nyt her?nn?isyyden hajoomista ei ainoastaan Keski-Pohjanmaalla, vaan Suupohjassakin.

Loppuij?ll??n sairasti Niskanen syd?ntautia, jonka oireet vuosi vuodelta yh? selvemmin n?ytt?ytyiv?t. Kuolemaa h?n ei n?y pel?nneen, vaan pikemmin ik?v?iden odottaneen. Usein h?n siit? omaisilleen ja lukuisille yst?villeen puhui. Jo monta vuotta ennen kuolemaansa h?n muutamassa tilaisuudessa lausui: "Kolme rukousta olen usein rukoillut: ett? saisin semmoisen toimeentulon, ettei tarvitsisi puutetta k?rsi?, ett? lapseni pysyisiv?t kristikunnassa. N?m? rukoukset on Jumala kuullut. Kolmanteen en ole viel? saanut vastausta, mutta tyydyn odottamaan: ett? saisin helpon ja autuaallisen kuoleman. T?t? en lakkaa rukoilemasta". -- Varsinkin viimeaikoinaan odotti Niskanen hartaasti kuolemaa. Joka ilta, kun h?n riisui keng?t jaloistaan, kuultiin h?nen huokaavan: "suo minulle Jumala autuas kuolema". Kaksi viikkoa ennen loppuaan , h?n muutamille yst?villeen lausui: "En ole kauan en?? teid?n seassanne. Olen rukoillut, etten kuolisi tielle enk? muukalaisten luona, vaan kotona tahi yst?vien tyk?n?".

Marraskuun 12 p:n? 1860 oli seurat Eerolan talossa Nivalassa. Sinne on Vilhelm Niskasen omistamasta Niskakosken talosta vain kilometrin pituinen matka. Toiset vieraat j?iv?t taloon y?ksi, niiden kera my?skin Niskanen. Mit??n tuskaa ei t?m? maata pannessaan valittanut, mutta aamulla, kun tuotiin kahvia h?nen makuuhuoneeseensa, huomattiin ett? h?n oli kuollut. Hiljaa ja kenenk??n huomaamatta oli h?n nukkunut, k?si posken alla. H?n oli saanut helpon kuoleman.

Paljon kansaa kokoontui saattamaan Niskasta haudan lepoon. Suupohjasta saapui, paitsi sik?l?isten her?nneitten johtomiest?, Arvi Logrenia, muitakin yst?vi?. Niskakosken puolelta tultiin kirkolle 130 hevosella ja Haapaj?rvelt? p?in niinik??n suurissa joukoissa. Vainajan pojat olivat pyyt?neet A. N. Holmstr?mia pit?m??n ruumissaarnan, mutta siihen t?m? ei suostunut. Haudan h?n kuitenkin vihki. Suuret hautajaisseurat pidettiin Niskakoskella. Tilaisuudessa puhuivat Logren ja Taneli Rauhala.

Her?nn?isyyden historiassa niin vaiherikkaan 1850-luvun loppupuolella kirjoitti muutama vanhan Jaakko Vegeliuksen opetuslapsista h?nest? er??lle yst?v?lleen: "H?nen rakastava, yksinkertainen ja kristillinen mielens? on aina el?v?n? kuvana silmieni edess?. En rakasta ainoastaan h?nen ulkonaista ihmist??n, vaan jotakin muutakin. H?n oli se Jumalan ase, jonka kautta armon s?teet ensin p??siv?t sieluuni, ja sent?hden vet?? h?n minua puoleensa enemm?n kuin kukaan muu ihminen. Herra on kuljettanut h?nt? syvien laaksojen kautta, ja sent?hden on h?n armon kautta s?ilynyt uskossa ja Kristuksen rakkaudessa viel? kauvan sen j?lkeen kuin kukkuloitten korkeat sedripuut murskaantuivat ja lakastuivat". N?in ajatteli moni Maalahden vanhasta tohtorista, muistellessaan mit? hyv?? h?n h?nen kauttansa oli saanut ja katsellessaan h?nen pitk?n ty?p?iv?ns? kaunista, sapattia ennustavaa iltaa. Monessa taistelussa oli h?n ollut, monet myrskyt kokenut, ja kovin n?ist?, her?nn?isyydess? tapahtunut h?vitt?v? jako oli s??lim?tt?m?sti h?irinnyt h?nen vanhojen p?iviens? lepoa ja surun pime??n k?tkenyt h?nen nuoruutensa ja miehuutensa kauniimmat ihanteet, mutta Herran rauhaa eiv?t n?m?k??n koetukset voineet riist?? h?nen syd?mest??n. Eiv?t saaneet oppiriidatkaan h?nen vakaumustaan horjumaan, h?n pysyi pietistana loppuun asti, kerj?l?issauva k?dess??n odottaen vapautumisensa hetke?. Viel? vuoden 1858 lopussa kirjoitti h?n vapisevalla k?dell? tytt?relleen:

"Jos kuolema on tuleva meille voitoksi, niin t?ytyy Kristuksen joka hetki olla el?m?mme. Mutta t?m? ei tapahdu muulla tavoin kuin siten, ett? Jumalan henki saa avata silm?mme ja vakuuttaa meille, ettemme itsest?mme ole muuta kuin syntisi? sek? ettemme pyrkimisill?mme ja ponnistuksillamme, teimme mit? tahansa, tule muuksi kuin syntisiksi, velallisiksi, tuomituiksi ja kadotetuiksi, kaikkeen hyv??n kykenem?tt?miksi syntisiksi. Mutta huomaa, t?m? ensimm?inen askel parannuksen tiell? on meille aina vaikein, etenkin jos olemme ulkonaisesti siivoja. Min?, joka jo monta vuotta olen ollut el?v?sti vakuutettu siit?, tarvitsen viel? joka p?iv? syd?mess?ni muistutusta siit?, mit? kaikesta velasta vapautettu Paavali tunnustaa itsest??n Room. 7: 13-24. Kuinka paljon vaikeampaa mahtaakaan olla sinulle ja varsinkin miehellesi, joka ulkonaisesti on ollut ja ompi niin siivo, tulla vakuutetuiksi syyllisyydest?nne ja ett? olette ansainneet palkkanne helvetiss?. Mutta jos me kerran olemme tulleet vakuutetuiksi t?st?, niin ett? Paavalin kanssa huudahdamme: min? viheli?inen ihminen, kuka vapahtaa minut t?st? synnin ja kuoleman ruumiista, silloin on viel? j?lell? toinen askel, joka ei ole edellist? helpompi: turvautua ainoaan pelastuskeinoon ja niin syntisin?, tyhjin?, alastomina kuin olemmekin pyrki? armonistuimelle siell? saadaksemme laupeutta ja armoa sek? pysy? siell?, kerj?ten ja rukoillen armoa, itselt??n odottamatta tai vaatimatta muuta kuin kaiken huonoutemme ja puutteellisuutemme rehellist? tunnustamista ja hakematta tai odottamatta pienint?k??n apua muualta. Mutta t?m? on vaikeaa ylpe?lle hengellemme, joka aina itsest?mme tahtoo l?yt?? jotakin ansiota tahi edes jotakin, johon voisimme turvautua. Ja kun ei t?t? voi l?yty?, niin kauan kuin omatunto pysyy hereill?, emme tahdo jaksaa joka p?iv? kest?? sit?, ettemme tule muuksi kuin kurjiksi, k?yhiksi, sokeiksi ja alastomiksi. Sent?hden kyll?styykin moni t?mm?iseen parannukseen, alkaa koettaa saada aikaan omaa vanhurskautta ja lankeaa siten armosta, kadottaa Kristuksen ja sortuu suruttomuuteen. Kehoittakaamme siis me, joiden ehk? piankin t?ytyy t??lt? l?hte?, toisiamme pysym??n lujina uskossa s.o. etsim??n pelastusta yksin Jesuksessa ja h?nen kauttansa, niin ett? viel? kuolemanhetkell?kin rohkeasti voisimme Paavalin kanssa tunnustaa: min? unohdan sen, mik? takana on , sill? se on totinen sana -- Amen".

Joulukuun 10 p:n? 1860 sairastui Vegelius viimeiseen tautiinsa. Sit? kesti seuraavaan tammikuun 8 p:??n. Jota enemm?n h?nen ruumiinsa voimat riutuivat, sit? n?ht?v?mmin h?n uudistui sis?llisen ihmisens? puolesta. H?nen tautivuoteensa ??ress? her?si moni yst?v?, joka k?vi h?nt? tervehtim?ss?, entist? el?v?mp??n synnintuntoon, toivoon ja uskoon. "Minulla on luja toivo", kuulivat he h?nen vakuuttavan, "mutta se toivo perustuu horjumattomaan Kristus-kallioon, vaikkei minulla olekaan suloisia tunteita". Kaksi p?iv?? ennen kuolemaansa h?n vuoteensa ymp?rille kokoontuneille lausui: "Min? voin puhua Jesuksen kanssa, vaikken jaksakaan teille puhua. Haluni on kuin silkkilangalla kiinnitetty syd?meeni, miss? h?n asuu. H?nen puoleensa on kaikki kaipuuni, ik?v?ni, toivoni rukouksissa ja kiitoksissa". Loppuun asti oli h?n t?ydess? tajunnassa, vaikkei h?n viimeisen? p?iv?n? jaksanutkaan kuin kuiskaten ajatuksiaan ilmaista. Joku lausui h?nelle: "Jokainen, joka huutaa avuksensa Jesuksen nime?, pelastuu". "Niin, niin", kuiskasi vanhus, autuas hymy huulillaan. Ne olivat h?nen viimeiset sanansa. Melkein heti sen j?lkeen sammui hiljaa h?nen maallinen el?m?ns?.

Maaliskuun 3 p:n? 1861 p??tti p?iv?ns? Paavolan pappilassa Juhana Mikael Stenb?ck. Totuuden t?hden vainottuna oli h?n nuorena urhoollisesti taistellut ja valittamatta k?rsinyt Pohjanmaan her?nn?isyyden rintamassa, mutta viel? syvemmin oli h?n my?hempin? aikoina kiusausten helteess? saanut kokea, miten ahdas se portti ja kaita se tie on, joka johtaa el?m??n. H?nen helmasyntins?, juoppous, kiusasi h?nt? viel? viime aikoinakin, vaikkei h?n, Herran armoon turvaten, sortunutkaan sen orjaksi.

Jaon h?vitykset koskivat Stenb?ckiin kovin kipe?sti. Niiden kest?ess? kannatti h?n oppiin n?hden yh? hartaammin Laguksen uskonnollista katsantotapaa. Sille pysyi h?n uskollisena kuolemaansa asti.

Monta huomattua henkil?? oli Pohjanmaan her?nn?isyys n?in? aikoina menett?nyt. Olemme t?ss? luetelleet ainoastaan merkkimiehi?, mutta n?idenkin luku oli suuri. Kaikki olivat he el?m?ns? aikana julistaneet sit? totuutta, ett? Jumala n?yryytt?? ja riisuu jokaista, joka h?nen k?sialaksensa taipuu. T?mm?iseksi saarnaksi muodostui my?skin heid?n oman el?m?ns? ilta. Heid?n t?ytyi v?henty?, jotta Kristus tulisi suureksi heiss? itsess??n ja heid?n sanankuulijoilleen. Ja t?t?h?n voittoa oli heid?n ty?ns? tarkoittanutkin.

Savon her?nn?isyyden vaiheita Paavo Ruotsalaisen kuoleman j?lkeen vuoteen 1860.

Vaikkei Pohjanmaan her?nn?isyydess? tapahtunut jako suoranaisesti koskenutkaan Savon her?nneeseen kansaan, ja vaikka t?m?n puolen her?nneet papitkaan, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, eiv?t ottaneet osaa sen synnytt?miin riitoihin, huomaamme Paavo Ruotsalaisen kuoleman j?lkeen t?k?l?isess?kin her?nn?isyysliikkeess? miltei kaikkialla v?s?htymist? ja hajaantumista. Miten suuressa m??r?ss? tuon kaikkien kunnioittaman johtomiehen poistuminen n?ytt?m?lt? olikin syyn? t?h?n, on ilmeist?, ett? Savonkin her?nn?isyyden kehitys on johtunut murrosaikaan, joka on n?ytt?v?, onko se edelleen s?ilyv? itsen?isen? liikkeen?, vaiko sulava yhteen yleiskirkollisen kristillisyyden kanssa tai hajoova maailmallismielisyyteen. Jo t?m?n murrosajan alkuvuosina pist?? silm??n yksi eroitus Pohjanmaan ja Savon her?nn?isyyden v?lill?, joka selv?sti viittaa siihen, ett? viimemainitun liikkeen kehitys on oleva toinen kuin ensinmainitun. Edellisess? nousevat etev?t talonpojat kokoamaan ja j?rjestetyksi joukoksi ryhmitt?m??n her?nneitten hajonneet rivit, kun sit?vastoin Savossa ei ainoakaan semmoinen henkil? astu esille jatkamaan Paavo Ruotsalaisen ty?t?. Yrityksi? tuohon suuntaan kyll? t??ll?kin muutamissa paikoin tehd??n, mutta heikkoja ovat n?m? yritykset, voimat eiv?t riit?, kyky? puuttuu ja tarmoa. Pohjanmaan her?nneen kansan suurin vaara n?in? aikoina on joutuminen lahkolaishengen hallittavaksi, Savon her?nn?isyytt? taasen uhkaa v?symys ja hajaantuminen.

Ennenkuin l?hdemme silm?ilem??n Savon her?nn?isyyden vaiheita Paavo Ruotsalaisen kuoleman j?lkeen l?hinn? seuraavina vuosina, on syyt? tarkastaa ainoan t?m?n liikkeen viel? elossa olevan suurempaa huomiota ansaitsevan talonpojan, Lauri Juhana Niskasen el?m?n loppuaikoja. Jos nim. t?ytyykin my?nt??, ett? h?n ainoastaan Paavon rinnalla ja t?m?n tukemana oli mit? h?n oli her?nneitten johtomiehen? eik? ilman h?nett? semmoisena saanut mit??n aikaan, on miehen merkitys her?nn?isyyden muistojen kertojana siksi t?rke?, ett? h?n jo siit? syyst? ansaitsee erityist? huomiota.

Olemme t?ss? teoksessa monesti puhuneet Niskasen hengellisten asiain muistokirjasta ja siit? lainanneet monta tietoa yhdeks?nnentoista vuosisadan her?nn?isyyden alkuajoilta. Se maine, mink? Niskanen liikkeen muistojen kertojana el?ess??n sen edustajilta osakseen sai, vaatii tarkastamaan h?nen kirjoituksensa luotettavaisuutta historiallisena l?hteen?.

Historiallisen esityksen arvo riippuu mit? suurimmassa m??r?ss? esitt?j?n puolueettomuudesta -- siit? onko h?n voinut ja tahtonut puhua totta. Niskanen kuului itse siihen liikkeeseen, jonka alkuvaiheita h?n "Muistokirjassaan" on kuvannut. H?n liittyi siihen jo v. 1815, jolloin h?n oli 21 vuoden ik?inen. Kirjoitus k?sittelee p??asiallisesti her?nn?isyyden vaiheita Pohjois-Savossa, Iisalmessa, Kiuruvedell?, Maaningassa ja Nilsi?ss? vuosina 1796-1837, eli juuri niill? seuduin, miss? h?n itse ja h?nen likeisimm?t tuttavansa eliv?t ja toimivat. Seurasihan Niskanen Ruotsalaista t?m?n matkoilla sek? esiintyi h?nen l?hett?m?n??n itsekin hengellisen? neuvonantajana ja puhuu siten usein omastakin esiintymisest??n, t?ten suuressa m??r?ss? vaikeuttaen asemaansa historiallisten tapausten esitt?j?n?. T?m? seikka on sit? huomattavampi, kun Niskanen tahtoo esiinty? ei ainoastaan kertojana, vaan miltei kaikkialla arvostelijanakin. Ja kun h?nen arvostelunsa p??asiallisesti koskee her?nneitten oppia, joka ei siihen aikaan viel? ollut vakaantunutkaan, vaan vasta muodostumassa, niin ei sovi kummastella, ett? her?nn?isyyden vastustajat varsinkin jaon aikoina, jolloin, niinkuin olemme n?hneet, liikkeeseen kuuluneet ja siit? sittemmin eronneet henkil?tkin sit? vikoillen arvostelivat, eiv?t sille suurtakaan arvoa antaneet. Sit?paitsi on pantava merkille, ett? Niskanen niin kokonaan omisti Ruotsalaisen katsantotavan ja niin rajattomasti h?nt? kunnioitti, ett? kaikki, jotka v?h?nkin poikkesivat t?m?n oppi-is?n opista, h?nest? olivat kerrassaan v??r?ss?. Vaikka h?n paljon oli lukenut raamattua, ei vetoa h?n siihen, arvostellessaan her?nn?isyydess? syntyneit? hurmahenkisi?, opillisesti eksytt?vi? y.m. ilmi?it?, vaan miltei aina Paavon opetuksiin ja todistuksiin. Sama yksipuolisuus tulee viel? selvemmin n?kyviin "Muistokirjan" kertomuksissa Henrik Renqvistin opista ja Savon her?nneitten suhteesta h?neen.

Mutta t?m?n uhallakaan ei Niskasen "Muistokirja" niiss?k??n kohdissa, joissa h?n kertoo omista ja Paavo Ruotsalaisen her?nneitten oppia k?sittelevist? puheista, suinkaan ole v?h?arvoinen l?hdekokoelma. Nuo monet puheet eiv?t milloinkaan ole ristiriidassa kesken??n eiv?tk? eksy syrj?seikkoihin, jotka h?mment?isiv?t esityst? ja salaisivat sen punaisen langan, joka ilmaisee Savon her?nn?isyyden opin p??tarkoituksen: ihmisten johtamisen el?v??n synnintuntoon ja armoa armosta armonistuimen luona etsimisen ja saamisen. Ett? Niskanen n?iss? esityksiss? usein k?ytt?? samoja sanoja, ei v?henn? h?nen kirjoituksensa luotettavaisuutta, sill? tuota yht? suurta p??asiaa teroitti Ruotsalainen ja t?m?n neuvomana Niskanen itsekin kaikkialla.

Ainoa kohta, jossa Niskanen eksyy ilmeiseen, persoonallisesta vastenmielisyydest? ja kateudesta johtuvaan puolueellisuuteen, on h?nen kertomuksensa Juhana Poikosesta. Renqvisti? sit?vastoin, jonka el?m?nvaiheista h?n laveasti puhuu, arvostelee h?n kyll? hyvin ankarasti, mutta t?t? ei kukaan saata oudoksua, joka tiet??, kuinka jyrk?lle ja toisin ajatteleviin n?hden suvaitsemattomalle kannalle h?nen aikansa uskonnollisten liikkeiden edustajat ylimalkaan asettuivat. Oman aikansa mittakaavan mukaan arvosteltuna esiintyy h?n kuitenkin, Renqvistist?kin, tuosta Ruotsalaisen kiivaimmasta vastustajasta puhuessaan, maltillisena, viel?p? joskus tasapuolisenakin arvostelijana. Niinp? h?n esim. my?nt?? "kansaa paljon Karjalassa her?nneen synnin suruttomuuden unesta h?nen saarnojensa kautta", sek? ett? "h?nell? oli kiivaus Jumalan puoleen", vaikka "ei taidon j?lkeen" j.n.e.

Ett? Niskanen on tahtonut todenmukaisesti esitt?? kerrottavansa, n?kyy paraiten niist? arkistoissa s?ilytetyist? oikeusjuttujen p?yt?kirjoista, joista h?n "Muistokirjassaan" kertoo. N?ihin kohtiin n?hden ei hakemallakaan h?nen esityksest??n l?yd? asiallisia virheit?. Uskottavaisuuden leimaa kantavat niinik??n, mik?li asiaa nyttemmin tutkia voidaan, h?nen muutkin kertomuksensa, kun on kysymys tapahtumista semmoisinaan. Niskasen puutteellisen lauserakennuksen ja kirjoitustaidon uhallakaan ei; lukija h?nen kirjoituksessaan kohtaa ainoatakaan paikkaa, joka est?isi t?ysin k?sitt?m?st?, mit? kirjoittaja on tahtonut sanoa, ei ristiriitoja eik? laajaper?isen, moneen eri suuntaan haaraantuvan ainehiston j?rjest?misest? syntyneit? ep?selvi? kohtia. Kaikesta n?kyy, ett? kertoja on tehnyt tarkkaa ja tunnollista ty?t?. Huomauttaa sopii siit?kin, ettei Niskanen, miten halukas h?n silminn?ht?v?sti olikin kuvaamaan aikansa her?nn?isyysliikkeen vaiheita, kirjoittanut mit??n niist? seuduista, joiden oloja h?n ei tarkoin tuntenut. Niinp? h?n esim. ei puhu sanaakaan Kalajoen-varren suuresta her?tyksest?, vaikka h?n monesti itse oli k?ynyt viimemainitulla seudulla. T?m? osoittaa tunnollisuutta, jota ei saa pieneksi arvostella, ja lis?? suuressa m??r?ss? "Muistokirjan" luotettavaisuutta.

P?iv?m??ri? ja vuosilukuja on Niskasen kirjoituksessa niukasti. Syyn? siihen, ettei h?n useampia mainitse, on silminn?ht?v?sti se seikka, ettei h?n ole enemm?n semmoisia muistanut eik? voinut useammista varmoja tietoja hankkia. Kaikki h?nen k?ytt?m?ns? ajanm??r?ykset ovat poikkeuksetta oikeita.

"Muistokirjan" heikoin puoli on se, ett? Niskanen, kertoessaan Ruotsalaisen voimakkaasta esiintymisest? hurmahenkisyyden ja v??r?n opin kukistamiseksi, hyvin usein asettaa itsens? h?nen rinnalleen, teroittaen omiakin ansioitaan her?nneitten johtamisessa. Ne monesti hyvinkin ankarat nuhteet, joita h?n useasti kuuluisalta asetoveriltaan sai, h?n sit?vastoin huolellisesti salaa. Tuo johtuu Niskasen tunnetusta itserakkaudesta ja kunnianhimosta, joka usein lienee esiintynyt hyvinkin silm??npist?v?ll? tavalla. Suoranaista kiitosta itselleen antamaan h?n ei "Muistokirjassaan" kuitenkaan miss??n alennu, jos kohta monesta kertomuksesta selv??n kuultaa h?nen halunsa n?ytt?? toteen, ett? h?nkin on jotain saanut aikaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet