Read Ebook: Niilo Bonpoika Sture 3: Testamentti by Starb Ck C Georg Carl Georg Kahma Uuno Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1520 lines and 58884 words, and 31 pages

iel? oli selitett?v?, kuinka nauha oli poikkileikattu, mutta siin?kin auttoi h?nt? kirjoitus sein?ll?. Sill? h?n n?ki selv?sti, ett? parissa paikassa oli ensin kirjoitetut sanat poisraavitut ja toisia pantu sijaan, ja kun h?n l?hemmin tarkasti paikkaa, josta savi oli poispudonnut, n?kyi, ett? sen oli t?ytynyt tapahtua juuri jotakin kirjoitettua sanaa pois raaputtaessa. Mik? oli siis luonnollisempaa kuin ett? kirjoittajalla oli ollut veitsi jakkunsa povella ja sit? esiinvet?ess?, joka oli tapahtunut hyvin kiivaasti, oli tullut katkaisseeksi silkkinauhan. T?m? taas edellytti, ett? veitsi oli ollut tavattoman ter?v?, sek?, ett? sill? oli ollut tavaton s?ilytyspaikka, ettei sanoisi piilotuspaikka, ja siit? p??tti h?n kirjottajan olleen hengellisen miehen ja vahvistui ensimm?isess? ajatuksessaan, ett? kirjoittaja oli ollut itse arkkipiispa. Joku toinen ei olisikaan joutunut niin kokonaan intohimonsa valtaan, kuin arkkipiispa ep?ilem?tt? oli joutunut alentuessaan omin k?sin maalaamaan vihansa sanat muuriin.

Kaikki t?m? ei yhdell? kertaa tullut Ingeborgiile selv?ksi, vaan selkeni se v?hitellen, kuta enemm?n h?n mietiskeli kaikkia eri seikkoja ja yhdisti niit? toistensa viereen. Sill? hetkell? vaikutti p??lle p??tteeksi se seikka, ett? Niilo Sture yleens?kin oli h?nen ajatustensa esineen?, sen, ett? h?n n?hdess??n h?nen ja h?nen vihollisensa nimet asetti ne t?m?n kallisarvoisen koristeen yhteyteen, jonka oikeasta omistajasta h?nell? ei ollut mit??n tietoa.

H?n k??ri kaulaketjun huolellisesti kokoon ja k?tki sen povelleen, lujasti p??tt?en tavalla tai toisella etsi? sen oikean omistajan k?siins? ja antaa sen h?nelle. Sitten tarttui h?n lyhtyyn, luki viel? kerran kirjoituksen sein?ll? ja kiiruhti pois. Nopein askelin riensi h?n ahtaan k?yt?v?n kautta holviin ja sielt? toiseen k?yt?v??n, joka oli pitempi, ja jossa l?ytyi useita rautaovia jotenkin l?hell? toisiaan. Niiden yl?p??h?n oli puhkaistu pieni? syd?men muotoisia reiki?. T??ll? olivat vankikopit. Sen tiesi h?n siit? kuvauksesta, jonka oli hankkinut. H?n nosti lyhty? ja lausui aivan hiljaa jokaisella ovella, jonka ohi kulki, nimen: Hollinger. Viimein kolmannella ovella vastasi er?s ??ni: "Kuka huutaa?"

Ingeborg vastasi, kuka h?n oli, ja ett? h?n tahtoi, jos se oli h?nen vallassaan, pelastaa sek? h?net ett? tuon toisenkin herra Niilo Sturen aseenkantajista, mutta pyysi heid?n ensiksi kertoa, mill? kannalla Niilo-herran asiat nyt olivat, ja miss? Briita-rouva ja lapset oleskelivat.

"Kiitos olkoon teille, kaunis neito, hyvyydest?nne", vastasi Hollinger. "Kun viimeksi j?tin herrani, oli Briita-rouva Vester?sin linnassa, ja lapset olivat h?nen luonaan, se tapahtui keskikes?ll?."

"Ja Niilo-herra?"

"H?n laskeutui silloin alas Bergslagenilta karkoittaakseen Eerik Niilonpojan, joka oli k?ytt?nyt tilaisuutta h?nen poissa ollessaan ja niinkuin petoel?in sy?ksynyt Arbogasta aina Vester?siin saakka... Mutta kun Niilo-herra tuli, sai h?n kiireen jouduttaa jalkojaan ja paeta Kolb?ckiin, jonne Niilo-herra ajoi per?st?. Herra Eerik oli kuitenkin kerennyt s?rke? sillan, ja Kolb?ckin joki virtasi niin syv?n? korkeiden rantojensa v?liss?, ettei Niilo-herra voinut p??st? h?neen k?siksi, ja kun h?n koetti menn? yli -- se tapahtui Juhannuksen j?lkip?iv?n? -- menetti h?n paljon v?ke?. Sitten tuli herra Eerik Akselinpoika Tukholmasta ja koetti saada puolelleen taalalaisia, vaikka se ei h?nelle onnistunut, ja sent?hden vet?ytyi h?n sangen tyytym?tt?m?n? takaisin Tukholmaan, mutta my?skin Niilo-herran t?ytyi l?hte? takaisin Taalainmaahan hankkiakseen enemm?n v?ke?, sill? h?n sai tiet??, ett? herra Iivari Gren ratsasteli ymp?ri Upplantia ja sai paljon kansaa puolelleen."

"Siis onnistui Niilo herran pelastua v?ijytyksist? jouluna?" kysyi Ingeborg, halukkaana kuulemaan siit? tai h?nest?, joka oli l?himp?n? h?nen syd?nt??n.

"Jouluna...? Te tarkoitatte Kaarlo Ragvaldinpoikaa, jonka arkkipiispa oli silloin l?hett?nyt ottamaan kiinni Niilo-herran...? Niin, siit? vaarasta pelastui h?n, ja Kaarlo Ragvaldinpoika ja kaikki h?nen miehens? joutuivat vangeiksi."

"Kertokaa minulle tuo, kertokaa!" kehoitti Ingeborg.

"Niinkuin tied?tte, en min? silloin ollut Niilo-herran luona", jatkoi Hollinger, "olin l?hetetty toisaalle, mutta t?m?n Fasten kautta olen saanut tiet?? kaikki. Se oli kerrassaan viekkaasti ajateltu... vihollinen houkutteli kaikki miehet pois talosta, ja sitten piti heid?n vangita Niilo-herra, niin ajattelivat he, ja he olivat jo tulossa kun Erkki huomasi ne ja kiiruhti ilmoittamaan Niilo-herralle. Mutta kirkkoherran renki oli viekkaampi kuin kaikki muut. H?n hypp?si hevosen selk??n ja kiiruhti eteenp?in, kunnes kohtasi Kaarlo Ragvaldinpojan, jolle h?n sanoi, ett? koko pit?j?n miehet olivat aseissa ja ett? ?kkiarvaamaton p??llekarkaus oli mahdoton. Samassa alkoivat my?skin h?t?kellot soida, ja silloin k??ntyiv?t partiomiehet kiukuissaan ja ratsastivat takaisin."

"Ent?s Niilo-herra... eik? h?n ollut miss??n vaarassa?"

"Niilo-herra kulki eteenp?in vuorimiesten ja tiell? h?neen yhtyneiden talonpoikien kanssa, mutta l?yt?m?tt? yht??n vihollista, kunnes kohtasi kirkkoherran rengin, jolta sai tiet?? koko tapauksen. Koska oli mahdotonta saavuttaa ratsumiehi?, oli Niilo-herra k??ntym?isill??n takaisin, mutta samassa tulivat h?nen omat miehens? ratsastaen ohjakset h?ll?ll?, Steen-herra etunen?ss?..."

"Herra Steen?" keskeytti Ingeborg.

"Niin, herra Steen Sture", toisti Hollinger ja kertoi, kuinka t?m? Fasten kautta oli saanut tiedon petoksesta ja ratsastanut miesten kanssa tehd?kseen sen tyhj?ksi, niinkuin h?n toivoi, Niilo-herran tarvitsematta v?hint?k??n tulla siit? levottomaksi.

Ja h?n pani k?tens? ristiin siin? oven takana seisoessaan ja kyynelpari kumpusi esiin h?nen silmist??n. H?nest? tuntui silt?, kuin olisi h?n seisonut vihre?ll? kes?isell? niityll? kukkien keskell? ja auringon paisteessa, eik? maanalaisessa holvissa. Niin vaikuttivat miehen sanat h?neen voimakkaasti. Mutta Hollinger, joka ei huomannut ollenkaan neidon liikutusta, jatkoi kertomustaan.

"Kun Steen-herra tuli, muutti Niilo-herra ilman muuta p??t?ksens?, k?ski er??n miehist? laskeutua ratsailta, saadakseen hevosen, ja niin mentiin partiomiesten j?lkeen, ja h?n saavutti heid?t pian Gestriklannin rajan toisella puolen. Juuri joulup?iv?n iltana tuli Niilo-herra takaisin Sv?rdsj?h?n vankinaan Kaarlo Ragvaldinpoika ja suurin osa h?nen miehist??n."

"Niilo-herra ei haavoittunut taistelussa eik? kai kukaan muukaan?" kysyi Ingeborg innokkaasti.

"Ei. Niilo-herra ei haavoittunut", alkoi nyt Faste puhella, "mutta kyll? Steen-herra, mutta h?nt? odottikin sitten niin suuri ilo, tultuaan takaisin pappilaan, ettei h?n paljon huolinut haavastaan, eik? olisi huolinut, vaikka se olisi ollut kahta vertaa suurempikin... Er?s outo aseenkantaja oli tullut my?h??n y?ll? ja j?tt?nyt h?nelle lahjaksi sotavy?n puoleksi sinisen puoleksi keltaisen..."

Ingeborg oli v?h?ll? pudottaa lyhdyn, niin ankarasti koski h?neen se, mit? h?n nyt kuuli, ja t?in tuskin voi h?n pid?tt?? tuskanhuutoa. Siis oli varmaa, ett? h?n, joka tahtoi tulla h?nen ritarikseen, tahtoi sit? vaan huvin vuoksi, ja rakasti toista. H?nen p??ns? meni sekaisin, ja viipyi kauvan aikaa, ennenkuin h?n voi jotakuinkin vallita itse??n.

Mutta miehet eiv?t huomanneet tuskaa, jota neito k?rsi, vaan Hollinger lis?si:

"Niin, varmaankaan ei herra Steen Sture koskaan olisi voinut saada parempaa lahjaa, sill? siit? saakka kantaa h?n aina tuota sinikeltaista vy?t?, niin ett? viholliset tuntevat h?net siit? yht? varmasti kuin kolmesta lumpeenlehdest? h?nen kilvess??n. Ja kun ilta tulee ja h?n palajaa asuntoonsa tai telttiins?, niin t?ytyy h?nen asepoikansa ripustaa vy? siten, ett? se on viimeinen, jonka h?n n?kee ennenkuin h?n nukkuu, ja ensimm?inen, kun h?n her??!"

Hollinger lausui t?m?n semmoisella ??nell?, kuin h?n olisi luullut valmistavansa neidolle erinomaisen ilon kertomuksellaan. Jos h?n olisi n?hnyt h?net seisomassa melkein tajutonna otsa kylm?? rautaovea vasten, olisi h?n tahtonut antaa henkens?, jos olisi voinut ottaa sanansa takaisin.

Mutta Akseli Pietarinpojan veri virtasi my?skin Ingeborgin suonissa, ja h?n kohosi pian voittaen tuskansa, heitti taaksep?in kaunista p??t?ns? ja asetti alasvaluvat kiharansa paikoilleen. H?n oli kuolonkalpea, mutta silmiss? loisti sellainen voima ja p??tt?v?isyys, jota oli melkein kamala katsoa, samalla kun se teki h?net kahta vertaa ihanammaksi.

Saattaakseen harhaan miehet, jotka mahdollisesti olivat kuulleet jonkun valtaavasti puserretun huokauksen tai paljaastaan h?nen ??nett?myydest??n voisivat vet?? tarpeettomia johtop??t?ksi?, ja sitten lausua ne ilmi kenties sille, jonka kaikkein v?himmin pit?isi saada aavistustakaan siit?, sanoi h?n, koettaen ilmaista ??nell??n suurinta mahdollista v?linpit?m?tt?myytt? ritaria kohtaan, josta miehet niin paljon olivat h?nelle puhelleet:

"Miksi olette t??ll? vankeina Tukholman linnassa... onko sota julistettu my?skin Niilo-herran ja set?ni v?lille?"

"Nyt kysytte te enemm?n, kuin voin teille vastata, neiti Ingeborg", vastasi Hollinger, "olimme viidenkymmenen muun Niilo Sturen miehen kanssa ?stanbron luona, kun herra Iivari Gren ja herra Eerik Kaarlonpoika tulivat Tukholmasta p?in mahtavan sotajoukon kanssa ja hy?kk?siv?t p??llemme semmoisella ylivoimalla, ett? kaikki vastustus oli turhaa. Muutamia kaatui, toiset joutuivat vangeiksi, ja pienimm?n m??r?n onnistui paeta... Vangeiksi joutuneiden joukossa olimme min? ja Faste, ja meid?t piti kulettaa t?nne leiriin Tukholman edustalla. Se m??r?ttiin, kun herra Eerik Niilonpoika saapui. H?net oli voittanut Iivari Akselinpoika Julitan kent?ll? ja tuli nyt ritarien luo ?stanbrohon pienen joukon kanssa, jonka oli ker?illyt kokoon tiell?. He saivat samalla tiet??, ett? Niilo-herra oli tulossa Taalainmaasta, ja vet?ytyiv?t sent?hden pohjoiseen kohdatakseen h?net... T?m?n sain tiet?? miehilt?, jotka seurasivat meit? Tukholmaan..."

"Mutta nuo herrat ovat, minun tiet??kseni, my?skin set?ni vihollisia", v?itti Ingeborg vastaan, "sinun sanasi eiv?t sent?hden sano minulle, kuinka te olette t?nne joutuneet!"

"Kuinka t?nne olemme tulleet, on helposti sanottu", selitti Hollinger, "parvi Eerik Akselinpojan miehi? kohtasi meid?t tiell? ja hy?kk?si p??lle sek? onnistui vapauttaa, niinkuin luulin, osan vangeista ja niiden joukossa minut ja Fasten... Mutta miksi t??ll? istumme vankeina, se on minulle viel? aivan arvoitus... Voi olla, niinkuin te sanotte, ett? nyt on sota my?skin Niilo-herran ja teid?n set?nne, Eerik-herran v?lill?... Kuitenkin on minulla se toivo, ett?, olipa sen kanssa kuinka tahansa, minulla on voima vapauttaa meid?t molemmat, jos vaan p??sen Eerik-herran puheille."

"Sep? kuuluu suurelta, Hollinger... mutta min? teen mink? voin, ett? pian t?yttyisi halusi tulla valtionhoitajan puheille, ja jos se ei sinulle onnistu, niin voihan tapahtua, ett? min? lopuksi keksin keinon teid?n vapauttamiseenne..."

Hollinger kiitti h?nt? h?nen hyv?st? tahdostaan ja Ingeborg poistui. Olikin paras aika, sill? tuskin oli h?n kerennyt nousta puoleksi ensimm?isi? kiertoportaita, kun kuuli l?hestyvi? askeleita. Ne olivat kuitenkin viel? niin kaukana, ett? h?n voi lopettaa ne portaat ja kiit?? yl?s ensimm?isi? astuimia seuraavista portaista, ennenkuin tuo l?hestyv? oli ehtinyt molempain portaitten v?liseen holviin.

Ingeborg peitti lyhtyns? viitallaan ja seisoi aivan hiljaa. Ohikulkija oli vanginvartija, joka ei n?ytt?nyt aavistavan, ett? joku t??ll? kulkisi luvattomilla teill?, vaan katosi pian lyhtyineen alasvieville portaille.

Herra Eerik ja Niilo Sture kohtaavat toisensa.

Pian seisoi Ingeborg sala-oven luona. H?n kuunteli kauvan ja tarkkaan, olisiko ket??n huoneessa, mutta kaikki oli hiljaa, ja niin avasi h?n varovasti oven ja kurkisti verhon takaa sis??n.

Huone oli tyhj? ja h?n kiiruhti sen l?pi joutuakseen omaan huoneeseensa naisten puolella. Tuskin oli h?n ehtinyt sinne, kun jo kamarineitsyt tuli kertomaan, ett? rouva Helena oli useita kertoja kysellyt h?nt?, sent?hden ett? rouva Briita Steenintyt?r oli saapunut linnaan matkalla Upplantiin, ja h?nell? oli mukanaan nuori sukulaisensa, neiti Briita Turentyt?r .

Tosin olisi Ingeborg halunnut nyt olla yksin??n, ja h?n arveli hetken teeskennell? pahoinvointia, voidakseen siten j??d? rauhassa huoneeseensa, mutta h?nen mielentilansa oli toiselta puolen sellainen, ett? h?n tahtoi ik??nkuin uhitella tuskaansa, ja sent?hden p??tti h?n noudattaa kutsumusta ja kiiruhtaa naisten tupaan.

Rouva Briita Steenintyt?r oli vanhemman puoleinen nainen jaloilla ja vakavilla piirteill?. H?n oli Steen Sturen ?iti, mutta oli nyt toisissa naimisissa Kaarlo kuninkaan langon, herra Kustaa Kaarlonpojan kanssa. H?n oli niin muodoin Helena-rouvan serkku. Neiti Briita oli sit?vastoin kuningas Kaarlon ensimm?isen vaimon ja tuon tunnetun talonpoikain teurastajan ja kavaltajan herra Ture Turenpojan sisar. H?n oli kaunis neito, ja vaaleansininen puku, joka h?nell? oli p??ll??n, sek? keltainen vy? vy?t?reill??n, sopivat h?nelle eritt?in hyvin. Ingeborg arveli h?nt? ensimm?isen luokan kaunottareksi, mutta itse asiassa ei h?n siin? ollenkaan voinut kilpailla Ingeborgin kanssa.

"Siis ette ole kuulleet mit??n pojastani Steenist?, rakas serkkuni?" lausui Briita-rouva Helenalle, juuri kuin Ingeborg astui sis??n.

H?nen tulonsa vaikutti sen, ett? kysymys j?i vastaamatta, sill? nyt piti tapahtua molemmanpuoleiset tervehdykset, ja Ingeborg ja Briita Turentyt?r, joilla oli yhteisi? muistoja viimeksi Nyk?pingin h?ist?, alkoivat sitten keskustelun, johon nuo vanhemmat rouvat noin sivumennen osaa ottivat, niin ett? vasta hetken per?st?, kun Briita-rouva oli uudistanut kysymyksens? pojastaan ja Helena-rouva siihen vastannut, jouduttiin tuohon aineeseen, joka pani Ingeborgin mit? kovimman koetuksen alaiseksi.

"En ole enemp?? kuin kaksi kertaa kuullut h?nest?", sanoi Briita-rouva, "syksyll?... se oli heti juhannuksen j?lkeen, kun h?n oli Niilo-herran kanssa Kolb?ckiss?, ja heti joulun per?st? Sv?rdsj?n pappilasta Taalain maassa. L?hetin silloin luotettavan miehen h?nen luokseen, ja t?m? toi kirjeen ja terveisi? mukanaan takaisin..."

Ingeborg huomasi, kuinka Briita-neiti punastui kuullessaan nuo vanhan rouvan sanat, ja salamana v?l?hti h?nen mielikuvitukseensa sinikeltainen sotavy?. Eik? antaja koskaan -- ja selv?? oli, ett? se oli tuo kaunis neito h?nen vierell??n -- olisi voinut n?ytt?yty? onnettomammassa puvussa, kuin t?m? sinikeltaisine v?ineen tuossa.

Tuntui kuin olisi syd?n tahtonut s?rky? Ingeborgin rinnassa, mutta h?n s?ilytti kuitenkin tyyneytens?, vaikka posket k?viv?t aivan kalpeiksi ja silmist? n?ytti vedet kiehahtavan. Briita-neiti seisoi ik??nkuin k??riytyneen? sinikeltaiseen vy?h?n, ja h?nen punastuvat poskensa ja syvimm?st? riemusta loistavat silm?ns? tekiv?t h?net aivan onnellisen morsiamen n?k?iseksi.

Ei koskaan Ingeborg ollut tuntenut itse??n niin raskautetuksi, niin murretuksi, niin perin onnettomaksi kuin t?ll? hetkell?. T?m? oli melkein liian paljon syd?n raukalle, niin joustava kuin sen voima olikin. H?n halusi kauas pois, h?n olisi tahtonut vaipua syv?lle mustaan multaan.

Helena-rouva, joka syd?mens? hyvyydest? aavisti jotakin olevan huonosti, kun n?ki Ingeborgin kauhean kalpeuden, lausui, k??ntyen keskustelustaan Briita-rouvan kanssa Ingeborgiin:

"Ajattelenpa, ett? sin?, Ingeborg, voisit auttaa Briita-rouvaa asettamaan h?nen levottomuuttaan siit?, kuinka h?n p??sisi t??lt? Ekeholmaan."

"Kernaasti!" kiiruhti Ingeborg sanomaan ja meni keskustelevien luokse.

"Tahtoisitko siis katsoa, onko Eerik-herra palannut kokouksestaan kaupungista, ja jos on, niin pyyd? h?nen keskustelemaan Briita-rouvan kanssa."

Ingeborg l?hti huoneesta. H?n tunsi helpoitusta hengitt?ess??n vapaasti ja kuivatessaan kyyneleit?, joiden h?n nyt antoi vapaasti virrata. Mutta h?n ei saanut viivytell?, h?nen t?ytyi harjaantua kantamaan suruaan ja tuskaansa, ja h?nen synnynn?isest? ylpeydest??n, joka ensi sijassa sai h?net ajattelemaan, ett? h?n oli ollut leikkikaluna ritarille h?nen toimettomuudessaan, tuli h?nelle hyv? liittolainen. H?n nosti yl?s p??ns? ja kulki nopein askelin salin halki set?ns? yksityishuoneeseen.

Herra Eerik oli todellakin palannut kaupungista, mutta Ingeborg kuuli sielt? sis?lt? useiden puhetta ja alkoi ep?ill? astuisiko sis??n. Silloin aukeni ovi ja Olli R?d n?ytt?ytyi kynnyksell?.

"Kuka on Eerik-herran luona?" kysyi h?n t?lt?, ja sai vastauksen, ett? siell? oli kaksi Niilo Sturen miest?.

"Herra Niilo Sturen miehi?!" huudahti silloin Ingeborg, "mill? asialla he ovat t??ll??"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet