Read Ebook: Niilo Bonpoika Sture 3: Testamentti by Starb Ck C Georg Carl Georg Kahma Uuno Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1520 lines and 58884 words, and 31 pages

"Herra Niilo Sturen miehi?!" huudahti silloin Ingeborg, "mill? asialla he ovat t??ll??"

"Sit? en tied?", vastasi aseenkantaja viekkaasti, "mutta nyt l?htev?t he ratsain viem??n sanaa Eerik-herralta Niilo-herralle!"

"Ja miss? sitten oleskelee Niilo-herra?"

"H?n kuuluu olevan matkalla Upsalaan..."

"Sano herrallesi", keskeytti Ingeborg, ik??nkuin olisi halunnut j?tt?? tuon ?sken esiinheitetyn kysymyksen, "sano herrallesi, ett? rouva Briita Steenintyt?r haluaa keskustella h?nen kanssaan..."

"Sen olen sanova, kaunis neito, vaikka jo nyt sanon teille sen verran, ett? Eerik-herra ei tule t?n? iltana naisten puolelle, mutta arvelenpa my?skin, ett? mit? Briita-rouvalla voi olla sanomista, voi hyvin lev?t? y?n yli..."

Sen j?lkeen poistui tuo v?h?n liian vapaasti puheleva aseenkantaja, ja Ingeborg meni takaisin naisten puolelle, jossa h?n loppuillan pysyi rohkeampana kuin oli uskaltanut toivoakaan.

Mutta Eerik-herran edess? seisoivat Hollinger ja Faste. Olli R?d oli heti Ingeborgin ohi kulkeneen vanginvartijan per?st? tullut heid?n vankilaansa ja puhutellut heit? yst?v?llisesti jopa tuttavallisesti sek? esitellyt heille ennen kaikkea sit? v?ltt?m?t?nt? onnettomuutta, johon heid?n herransa oli sy?ksym?isill??n, ellei h?n ajoissa muuttaisi mielipiteit??n ja yhdistyisi Eerik-herran ja h?nen veljens? kanssa. Ja Hollinger oli ??neti kuunnellut ja vastaillut aivan harvasanaisesti, mutta siten, ettei Olli parhaalla tahdollaankaan voinut saada h?nest? oikeata selkoa. Faste oli koko ajan n?ytt?nyt niin tyhm?lt?, ett? h?neen tuskin oli katsottukaan. Olli oli my?skin selitt?nyt heille, ett? heid?n vankeutensa oli seuraus Eerik-herran p??llysmiehen v??rink?sityksest?, jota Eerik-herra kiiruhti oikaisemaan, heti kun sai tiedon siit?. Ja sen j?lkeen oli Olli vienyt heid?t molemmat mukanaan Eerik-herran luo.

T?m? puhutteli heit? hyvin yst?v?llisesti ja alentuvaisesti ja sanoi, ett? he jo seuraavana p?iv?n? tulisivat h?nen kanssaan ratsastamaan Upsalaan, jossa h?n toivoi heid?n tapaavan Niilo-herran, jota h?nkin etsi.

"Siisp? arvelen, ettei teill? pit?isi olla mit??n vihan kaunaa Eerik Akselinpojalle siit?, ett? olette viett?neet vastoin h?nen tahtoaan y?n eli kaksi vankeudessa?" sanoi h?n hymyillen miehille.

Mutta valtionhoitajan h?mm?stykseksi vastasi Hollinger:

"No ei, herra... ei ainakaan sen asian takia!"

"Mutta jonkun toisen siis...?" kysyi Eerik-herra nopeasti.

"Niin!" jatkoi Hollinger, "sen asian, jonka t?hden jokaisen rehellisen Niilo-herran miehen t?ytyy katsoa teit? nurjilla silmill?, tarkoitan sen taistelun t?hden, joka vallitsee valtakunnassa."

"T?ytyyp? minun sanoa", lausui nyt valtionhoitaja hallitsijan muodolla, "ett? mahtaa olla aivan ihmeellinen henki vallassa Niilo Sturen v?ess?, kun h?nen palvelijansakin voivat ottaa puheeksi valtakunnan asiat."

"Niin katsokaapas, me olemme nyt niin kauvan oleskelleet talonpoikain joukossa Niilo-herran luona, ett? me puhumme niinkuin hekin... Kuitenkaan en t?ss? arvele l?ytyv?n niink??n paljon ihmettelemisen syyt? kuin siin?, mit? minulla viel? voisi omasta puolestani olla teille sanottavaa..."

Valtionhoitaja katsoi yh? kasvavalla ihmettelyll? tuota rohkeata miest?. Mutta t?m? tuntui olevan aivan saavuttamaton sille ??nett?m?lle nuhteelle, joka leimusi puoleksi vihastuneen ritarin silmist?.

"?lk?? vihastuko minuun, k?yh??n mieheen", jatkoi Hollinger, "mutta sen sanon teille, ett? ellette kohta t?ydell? todella ala yhdisty? Niilo herraan, niin tulee h?vi? p??llenne, ja sill? tavoin, ettei koko valtanne riit? suojelemaan teit? silt?. Minulla on teid?n kunnianne tuossa k?dess?ni, herra Eerik Akselinpoika..."

"Mies, mit? rohkenetkaan sanoa?" karjasi herra Eerik.

"Totuuden!" oli lyhyt ja varma vastaus, ja tuo parantumaton mies lis?si: "niin paljon kuin uskallatte kuulla totuutta."

Sitten kertoi Hollinger viime syksyisest? k?ynnist? valtionhoitajan veljentytt?ren, rouva Briita Olavintytt?ren luona Hammarstadissa, ja kuinka h?n t??ll? oli saanut k?siins? todistuksia siit? katalasta toimesta, jota t?m? harjoitti, petoksella ja viekkaudella kooten rahaa ja omaisuutta, ja ett? h?nen vain tarvitsisi esitt?? n?m? todistukset laillisen tuomioistuimen edess? k?r?jill?, niin olisi Briita-rouva auttamattomasti hukassa, ja tulisi lankeemuksessaan vet?m??n my?skin koko sukunsa mukanaan lokaan ja h?pe??n.

Hollinger tunsi pohjaa my?ten sen miehen, joka oli h?nen edess??n, tosin ei mink??n likemm?n tuttavuuden perustuksella, vaan tavattoman taitonsa kautta, k?sitt?? ja muistaa ne lausunnot, jotka h?n kerrankaan oli kuullut h?nest?, ja Niilon ja Steen Sturen kesken oli usein puhe Akselinpojista. Paitsi tuota muistamiskyky? oli h?n hyvin ter?v?j?rkinen. Nyt oli Eerik Akselinpojassa vallitsevana haluna pysytt?? sukuaan korkealla ja asettaa sukumerkkins? kauvas n?ht?v?ksi, niin ett? itsekukin voisi n?hd?, kuinka p?iv?nkirkas sen kilpi oli. Ja tuolle ominaisuudelle h?ness? oli Hollinger rakentanut aikeensa.

Eerik Akselinpoika tiesi yht? ja toista rahanahneen veljentytt?rens? valonaroista toimista, h?n oli niist? harmissaan ja olisi kenties saattanut ne syytteeseen, kun niit? ei en?? voitu salassa pit??, koska juuri tuossa syytteeseen vet?misess? oli ainoa mahdollisuus puhdistaa se tahra, joka h?nen kilpens? uhkasi loata. Mutta joutua nyt, t?n? hetken?, kun h?n oli saavuttamaisillaan kauvan uneksitun onnensa huipun, -- nyt, kun oli vain muutama askel siihen hallitsijatuoliin, jonka h?n tahtoi vallata, joutua yleis?n juorujen ja h?v?istyslaulujen esineeksi, -- siit? h?n kaikkein enimm?n koetti itse??n suojella. Sill? hetkell? t?ytyi siis tuo mies, jonka hallussa oli t?m? kauhea salaisuus, saada taipumaan tai tehd? vaarattomaksi.

Sent?hden oli ritari vaiti, kun Hollinger oli lopettanut kertomuksensa, ja viha h?nen katseessaan oli v?istynyt ilmeen edest?, joka vivahti suruun.

"Niin on asian laita", lis?si Hollinger, "ja minusta n?ytt?? nyt, etten paremmin voi olla Niilo-herralle hy?dyksi, palkinnoksi kaikesta siit? rakkaudesta, jota h?nen luonansa olen saanut osakseni, kuin sanomalla teille, herra Eerik, ett? mit? Niilo-herra tahtoo, sit? t?ytyy teid?nkin tahtoa, jollette halua n?hd? sukuanne h?v?ist?v?n ja ivattavan, ja arvelenpa teid?n helposti huomaavan, ett? teid?n on turhaa niin ollen ajatella mit??n valtaa Ruotsissa... ?lk?? paheksuko, herra Eerik, mutta te tied?tte hyvin, kuinka v?h?n sit?paitsi rahvas voi teit? suvaita... Jos nyt t?m? asia tulee sen lis?ksi, niin on teid?n valtanne kokonaan lopussa ja vaikka saavuttaisitte kymmenen voittoa yht? varmaan kuin yhden!"

Hetken ??nett?myyden per?st? vastasi Eerik-herra:

"Reipas ja kelvollinen palvelija sin? olet... tahtoisinpa pit?? sinua omassa palveluksessani... mutta ymm?rr?t kai, ett? nyt sinun t?ytyy j??d? vangikseni, niin mielell?ni kuin antaisinkin sinun palata Niilo-herran luokse."

"Siin? tehk??, niinkuin hyv?ksenne n?ette... mutta sen verran tahdon sanoa teille, ett? jos jotakin minusta riippuu, niin tulee se, mit? te tahdotte v?ltt??, tapahtumaan kaikissa tapauksissa..."

"Niinmuodoin et p??se koskaan vapauteen!"

"Tahdotte panna minut hengilt?... te ette tunne Hollingeria ettek? ket??n muutakaan Niilo Sturen miehist?, kun niin puhutte. On oleva suurin onneni uhrata henkeni h?nen puolestaan. Ja te... te ette voita sill? mit??n."

Herra Eerik vaipui tuon kuultuaan syviin ajatuksiin, ja kun Olli R?d hetken per?st? taas astui sis??n, antoi h?n vied? nuo molemmat miehet takaisin vankeuteen. P??t?ksen miehiin n?hden voi j?tt?? toistaiseksi. Tuolla voittaisi h?n kuitenkin sen, ett? asia pysyisi salassa siksi, kun olisi ratkaistu se kysymys, joka sill? hetkell? t?ytti kaikki h?nen ajatuksensa ja koko sielunsa. Nyt t?ytyi h?nen p??st? p??maaliinsa, tai h?n ei koskaan sinne p??sisi.

H?n oli sitten kauvan sulkeutuneena Olli R?din kanssa ja neuvotteli h?nen kanssaan mit? nyt olisi teht?v?.

Mutta kun h?n viimeinkin ilmaantui naisten puolelle, oli h?n kokonaan se kohtelias ritari, joka h?nen tapansa oli olla, ja h?n her?tti rouva Briita Steenintytt?ress? mit? vilkkaimman ilon, kun ehdotti h?nelle, ett? rouva h?nen saattamanaan suorittaisi matkan Uplantiin. Ingeborg seuraisi my?skin mukana, siit? oli Helena-rouva sopinut Briita-rouvan kanssa. H?nen tarvitsi p??st? ulos Tukholman umpinaisesta ilmasta, ja kun asia esiteltiin herra Eerikille, ei h?nell? ollut mit??n sit? vastaan.

Elokuun 31 p?iv?n? aamusella kulki monisatainen ratsujoukko kirkkaissa varustuksissa pitkin sit? tiet?, joka pohjoisesta p?in vie Upsalaan. Ne olivat herra Niilo Sturen miehi?, ja Kaarlo-kuninkaan sotalippu liehui eturiviss? uljaana tuulessa. Ratsujoukon per?st? kulki joukko nuoria talonpoikia.

Selv?? oli, ett? ratsumiehet muodostivat p??voiman tuossa armeijassa, jossa ei ollut ratsastavia vuorimiehi? eik? muutoinkaan sit? rahvasta, joka edelt? k?sin oli marssinut etel??n tuon yh? enemm?n kansalle rakkaaksi tulleen ritarin johdolla. Tuo armeija oli kuitenkin ik??nkuin vain etujoukkona oikealle suurelle talonpoikaisarmeijalle, jonka piti my?hemmin tulla per?st?.

Niilo herra olisi varmaankin odottanut tuota, eik? h?n muutenkaan olisi kiiruhtanut l?ht???n Taalainmaasta; sill? h?n huomasi hyvin hyv?sti, ettei h?nen asiansa k?rsinyt mit??n vahinkoa siit?, ett? h?nen vihamiehens? -- ja niihin kuului Eerik-herra aivan yht? paljon kuin arkkipiispakin, koettelivat ja kuluttivat voimiaan toisiaan vastaan M?larlaaksossa. Mutta nyt, kun oli tullut tietoja, ett? arkkipiispa oli tullut suuren armeijan kanssa, oli h?nell? liian paljon peliss?, pysy?kseen rauhassa niin kaukana oikeasta tapausten n?ytt?m?st?. H?n p??tti sent?hden kulkea etel?? kohti ja j??d? odottavaan asemaan, siksi kun voisi saada kyllin suuren armeijan k?yd?kseen hy?kk?ykseen k?siksi ja viimeinkin t?ydell? todella karkoittaakseen pois kaikki nuo, jotka seisoivat Ruotsin kansan onnen edess?. Rahvas oli t?iss??n pelloilla ja niityill? ja sen t?ytyi sent?hden toistaiseksi j??d? kotiinsa. Sent?hden muodostikin rahvaan sotajoukon p??asiassa nuoret talonpoikaisrengit vuorimiesmajoista. Ainoastaan muutamat harvat vanhemmat vuorimiehet ymp?r?iv?t ritaria itse??n. Mutta h?nen miehens?, luvultansa kolmesataa, kaikki kiilt?viss? varustuksissa, muodostivat komean joukon.

Yksi niist? vaikeuksista, joita Niilo Sture kohtasi jalossa aikeessaan jatkaa ja p??tt?? Engelbrektin ty?, oli se seikka, ett? itse rahvas oli nyt jakautunut herrojen kesken; osa seurasi arkkipiispaa, tai oikeammin h?nen puoltajiaan, etup??ss? kansalle rakkaan piispa Kettilin reipasta ja uljasta velje?, herra Eerik Kaarlonpoikaa , ja useat tottelivat my?skin herra Eerik Niilonpoikaa , joka piti hallussaan ?rebron linnaa. Selityst? tuohon hajaannukseen saa kai etsi? siit?, ett? kaikki nuo herrat poikkeuksetta sanoivat puoltavansa Ruotsin asiaa. Kaikki esiintyiv?t he Ruotsin v?reiss?, eik? talonpoika voinut katsoa syvemm?lle kuin pintaan. He kantoivat kaikki ruotsalaista leimaa, mutta ennenkuin kultaus oli kulunut, ei talonpoika voinut eroittaa vaskea oikeasta kullasta. Syy taas siihen, miksi taalalaiset niin uskollisesti alusta alkaen taipuivat Niilo Sturen puolelle oli siin?, ett? he tunsivat h?net ja rakastivat h?nt? aina h?nen nuoruudestaan asti. Moni muisti h?net sitten Engelbrektin p?iv?in, viel? useammat olivat oppineet tuntemaan h?nt? silloin, kun h?n marski Kaarlo Knuutinpojan l?hett?m?n? oleskeli pitk?t ajat Taalainmaassa valaisten heille kaiken sen kavaluuden, jota vanha Krister-herra k?ytti. Ja lopuksi h?nen palvelijansa Erkki, joka oli syntynyt ja kasvanut Taalainmaassa, paljon vakaannutti ja vahvisti sit? rakkautta, joka niin syv?lle juurtui taalalaiskansan syd?miin.

Mutta seurauksena siit?, mit? yll? on mainittu oli se, ett? Niilo Sturen ty? tuli kaksinkertaiseksi. H?nen t?ytyi ensin ik??nkuin kohottaa omaa mainettaan, niin ett? muiden maakuntain rahvas oppisi tuntemaan h?net ja t?ydell? todella tahtoisi liitty? h?neen, ja vasta sitten voi h?n saavuttaa korkean tarkoitusper?ns? asettaa ruotsalainen kuningas Ruotsin valtaistuimelle. Sent?hden oli h?nelle v?ltt?m?t?nt? k?ytt?? mit? suurinta varovaisuutta samalla kun h?nen my?skin t?ytyi osoittautua rohkeaksi ja voimakkaaksi. Yksi ainoa kompastus, ja kaikki olisi kadotettu. Sill? my?skin taalalaiset olisivat lopuksi, jollei hyl?nneet h?nt?, niin kuitenkin suuttuneet yritykseen, joka n?ytti ainoastaan tuovan mukanaan loppumattomia vaivoja, ilman mit??n toivoa hedelm?st?, ja vaaditaanpa silloin t?ll?in rohkeuden yll?pit?miseksi jotakin voimakasta tekoa. Kettil-piispa voitti ik??nkuin v?kirynn?k?ll? rahvaan mielet. Onnellinen taistelu Harakerin kirkon luona oli kaksinkertainen voitto, sill? se lahjoitti h?nelle kansan, my?skin alussa arvelevain taalalaisten syd?met. Niilo Sture ei viel? ollut saanut tilaisuutta sill? tavalla itse??n kunnostaa. H?nen vaikutusvoimansa ja arvonsa oli enemm?n noiden syvien, mahtavien Taalain jokien kaltainen. Se oli virta, joka pienest? l?hteest? kasvoi ja laajeni v?hitellen, ilman ett? sit? huomattiinkaan. Mutta tuo tyynen voiman arvokkaisuus vaati vastapainokseen voimanponnistuksia jopa v?kivaltaisia murroksiakin, p??st?kseen oikeaan valtaansa, niinkuin kosken kumiseva pauhu laajalti ymp?rilleen julistaa ja osoittaa joen vastustamatonta voimaa.

H?m?r? tietoisuus tuosta, sek? v?ltt?m?tt?myys joka tapauksessa olla l?hemp?n? p??tapauksia, ne juuri saattoivat Niilo Sturen uskaltamaan tuota rohkeata marssia keskelle Uplantia, joka ei ollenkaan ollut h?nelle yst?v?llinen. H?n turvautui siin? saamainsa tietojen luotettavaisuuteen, tietojen, jotka kertoivat, ett? arkkipiispan puoluelaisilla oli kyllin tekemist? l?ntisess? M?larlaaksossa, ja h?n toivoi saavansa Taalalais-armeijan ytimen luoksensa, siksi kun asiat olivat ehtineet kehitty? sille kannalle, ett? nuo voimat k??ntyisiv?t h?nt? vastaan.

Niin kulki h?n Upsalaa kohti, jonka tuomiokirkon korkea torni jo kaukaa oli n?ytt?nyt tiet? tuohon kaupunkiin, jossa murhapolttajalla ja petturilla oli arkkipiispanistuimensa.

Kun h?n viimein ratsasti kaupunkiin ja n?ki arkkipiispan talon, joka seisoi siin? synkk?n? ja pime?n? monine ikkunoineen, katsellen alas h?nt? ja h?nen miehi??n, ei h?n voinut est?? ajatuksiaan lent?m?st? palavaan Penningebybyn. Nyt oli toki koston hetki tullut, ja ik??nkuin teroittaakseen h?nen muistiaan sanoi Steen Sture, joka sinikeltaisine v?ineen ratsasti h?nen rinnallaan:

"Haluaisinpa, ett? arkkipiispa J?ns nyt olisi tuolla... arvelenpa, ett? h?n silloin tahtoisi tekem?tt?m?ksi sen teon, jonka h?n teki viime syksyn?!"

Niilo s?ps?hti ja vaaleni. Mutta h?n sanoi hiljaa yst?v?lleen:

"Pahoja ajatuksia liitelee t??ll?, Steen... ?l? kutsu niit? p?iv?nvaloon... Jumala varjelkoon, ettei mik??n alhainen kostoty? siit?, mit? min? yksityisesti olen k?rsinyt, tahraisi meid?n tarkoitustemme muistoa!"

Ja Steen-herra oli vaiti, kun huomasi, kuinka syv?sti tuo muisto vaikutti h?nen yst?v?ns? mieleen.

Mutta arkkipiispan palatsi oli luja paikka tuossa muutoin suojattomassa kaupungissa, ja sen t?hden asettui Niilo siihen, samalla kun v?ki sijoitettiin ymp?ri kaupunkia.

Vaan iloisia ei olleet ne sanomat, joita Niilo-herra t??ll? sai kuulla. Tuskin oli h?n tullut arkkipiispan taloon, ennenkuin asepoika ilmoitti, ett? er?s veranleikkaaja halusi puhutella h?nt?. Veranleikkaaja tuotiin heti sis??n. H?n oli pitk?, laiha mies; h?nell? oli kalpeat, uurteiset kasvot ja tummat l?pitunkevat silm?t.

"Antakaa anteeksi, ankara ritari", alkoi h?n, "mutta koska min? ensi hetkest? kun kuulin teist? puhuttavan... ja olen aina ollut kansan yst?v?, niin aina... rupesin teit? rakastamaan, ja koska min? sattumalta..."

"Asiaan, asiaan, mestari!" kehoitti Niilo, "aikani on kallista!"

"Jaha, niin katsokaas, asia on niin, ett? koska olin l?heisyydess?, niin..."

"Niin tulit minun luokseni, ja..."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet