Read Ebook: Paul Nicolay: Elämänkuvaus by Langenskj Ld Margareta Krohn Aune Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 271 lines and 42902 words, and 6 pages

V?lien rikkoutuminen "maailman" -- maailmallisen huviel?m?n kanssa -- tuntui kai hyvin pian paroni Nicolaysta helpotukselta, sen ymm?rt??, kun tunnemme koko h?nen rakenteensa. H?n iloitsi varmuudesta, ettei h?nen tarvinnut alistua seurael?m?n hirmuvaltaan. Joskus sent??n saattoi h?nen kannanmuutoksensa johtaa ristiriitoihin ymp?rist?n kanssa. Niinp? h?n sai helmikuussa 1889 kutsun jo aikoja ennen m??r?ttyihin hovitanssiaisiin, joihin h?n oli vuosi sitten pyyt?nyt vaikutusvaltaista Set??ns? hankkimaan h?nelle p??syn. H?nen ?itins? ja vanhemman sisarensa mielest? h?nen olisi pit?nyt noudattaa kutsua, jollei, niin h?n loukkaisi set??ns?, joka oli n?hnyt niin paljon vaivaa hankkiakseen sen h?nelle, ja sit? paitsi h?nen k?yt?ksens? olisi Majesteeteista piittaamatonta. Helmikuun 10:nten? Paul Nicolay kirjoittaa siit?: "On vaikeata, kun en n?e selv?sti -- ja kun omaiseni pyyt?v?t vaikuttaa minuun. Yksinomaan uskonnollisista syist? olen p??tt?nyt kielt?yty? tanssiaisista. Ik?vystymisen ja h?millisyyden ik?vyytt? en ajattele en??, mutta tunnen, ett? Jumala on johtanut minua m??r?ttyyn suuntaan ja saanut minut luopumaan maailmallisuudesta. Jos ottaisin kutsun vastaan, l?htisin kuin vastakkaiseen suuntaan, ja se voisi vied? minut yh? pitemm?lle." H?n kielt?ytyy siksi kutsusta tunnustaen, ett? siten panee itsens? Majesteettien pahastumiselle ja virkamiesuransa vahingoittumisen uhalle alttiiksi. -- Kahta vuotta my?hemmin h?n kuitenkin joutuu samantapaiseen tilanteeseen, josta sopinee mainita edellisen yhteydess?. Monrepos'ssa oleskellessaan h?n sai kuulla, ett? keisari Aleksanteri puolisoineen astuisi maihin Viipurissa matkalla Langinkoskelle. "Oli heti selv??, ett? ?iti menisi satamalaiturin paviljonkiin vastaanottamaan heit? -- mutta minulle ei ollut selv??, mit? min? tekisin. Persoonallisesti olisi minulle oikeastaan ollut hauska saada n?hd? heit? l?hemp?? ja tulla heille esitellyksi, mutta en tiet?nyt, mit? Jumala ajatteli siit?, kun H?n ei sallinut minun menn? hovitanssiaisiinkaan. Pyydetty?ni Jumalan johtoa en kuitenkaan ollut levoton. Sunnuntaiaamuna avasin raamattuni, joka aukesi Danielin kolmannen luvun kohdalta, ja kun luin sen, huomasin siit?, etteiv?t Danielin kolme yst?v?? saaneet tehd? kaikkea mit? muut. Olikohan sill? ja esittelyll?ni jotain yhteytt?? Mutta mit? yhteytt?? Ei mit??n. Menen huoneeseeni, avaan Uuden Testamenttini ja silm?ni kiintyv?t 2 Kor. 6: 14:nteen. Mit? siis? ajattelen. Ennakkoluuloa, minun t?ytyy ep?ill? itse?ni. Joka tapauksessa rukoilen, ett? Jumala n?ytt?isi minulle tahtonsa selv?sti ja pakottaisi minut noudattamaan sit?, vaikkapa vastoin omaa tahtoani. Min? j?t?n H?nen huolekseen tahtonsa toteuttamisen. T?n? iltana menen kuvern??rin luo kuulemaan, mit? mielt? kreivi Heyden on t?st? asiasta." -- Kreivi Heyden selitti, ett? olisi kiusallista, jos v?ltett?isiin alamaisvelvollisuuksia, ja m??r?ttiin sitten, ett? paroni Nicolay senaattorien ja muiden ylh?isten virkamiesten seurassa esitell??n Majesteeteille. Mutta illalla h?n kohtasi Uudesta Testamentistaan sanat 1 Kor. 7: 17:nnest?: "Vaeltakoon vain kukin sen mukaan... miss? Jumala on h?net kutsunut..." ja h?nest? nuo sanat olivat varsin merkitykselliset. Kaikki kolme kohtaa n?yttiv?t viittaavan samaan ajatukseen, ett? Jumala voi "hyvin persoonallisella tavalla" kehoittaa H?nelle antautunutta ihmist? luopumaan maailmallisesta teosta silloinkin, kun siihen ei itsess??n sis?lly mit??n suoranaisesti v??r??. Aikana, joka oli j?ljell? esittelyp?iv??n, ei h?n kuitenkaan p??ssyt selvyyteen itsest??n. H?nell? oli vain voimakas tunto siit?, ett? Jumala oli t?ll? kertaa todellakin tahtonut puhua h?nelle noilla raamatunlauseilla, ja h?net valtasi "suuri pelko, ettei vain olisi tottelematon". Pyydetty??n illalla johdatusta h?n sai vastauksen Apostolien tekojen 16: 7:nnest?: 'Henki ei sallinut'. "-- Silloin rauhoituin. Kun olen niin paljon rukoillut ja saanut sellaisia vastauksia, olen varma, ett? niin on Jumalan tahto, ja minut t?ytt?? suloinen rauha."

Monen mielest? ehk? kysymys, joka tuotti paroni Nicolaylle niin paljon p??nvaivaa, ei olisi ollut niin vakavan pohdinnan arvoinen -- mutta Paul Nicolay otti koko el?m?n vakavasti, ja se, joka oli kasvanut ylh?isaatelisessa, vanhanaikaisesti alamaisuskollisessa piiriss?, hovi-ilman l?heisess? kosketuksessa, n?ki varmasti sit?paitsi koko asian aivan toisenlaisessa valossa. Saman ominaisuuden, jonka Paul Nicolayn aritmetiikan opettaja oli h?ness? todennut ja jota h?n itse kerran nimitti ainoaksi hyv?ksi puolekseen -- sen, ettei h?n voinut p??st?? probleemia k?sist??n ratkaisemattomana tai puolittaisena -- tapaamme h?ness? nyt samoin kuin vastakin. H?nen probleeminsa olivat enimm?kseen eetillist? laatua. Ja koko el?m? muodostui h?nelle t?rkeitten ja vaikeain teht?v?in sarjaksi, jotka kaikki oli Jumalan avulla ratkaistava.

ENSI KYLV?.

Kun Paul Nicolaylle oli selvinnyt, ett? h?n voi ja ett? h?nen tuli luopua kaikesta, mik? oli olemassa vain h?nen omaksi huvikseen, alkoi sekin ajatus, ett? h?nen piti myyd? ep?jumalansa, purjehdusjahtinsa "Lady", yh? useammin liikkua h?nen mieless??n. H?n ilmoitti sen myyt?v?ksikin, mutta kun ei tullut ostajaa, heitti h?n sikseen myymishankkeet t?ll? kertaa. Sit?vastoin paroni Henrik Wrede teki er??n ehdotuksen, johon Nicolay suostui hetken ep?r?ity??n. Miksei Lady? voisi k?ytt?? Herran palvelukseen -- l?hetysveneen?? Olihan saaristossa monta seutua, joissa harvoin, tuskin koskaan, kuultiin saarnaa, ja miss? v?est? tuskin kykeni hankkimaan itselleen raamattua tai muita hyvi? kirjoja. Paroni Wrede tarjoutui yst?v?ns? seuraksi t?m?n ensi retkelle, ja elokuun alussa 1890 tuuma pantiin toimeen.

Yst?vykset l?htiv?t Toivolasta, miss? paroni Nicolay oli vieraillut, Kotkaan, jonka satamassa "Lady" oli ankkurissa. Kotkasta he ohjasivat kulkunsa Suur-Mustaan, miss? viipyiv?t p?iv?n jaellen uskonnollisia lentolehtisi? "yst?v?llisille saarelaisille", kuten paroni Nicolayn muistiinpanoissa mainitaan. Paroni Wrede puhui v?est?lle ja luki suomalaisen saarnan -- mihin h?nen yst?v?ns? ei olisi n?ihin aikoihin suomenkielen taitonsa puutteellisuuden vuoksi pystynyt. Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa navakan tuulen puhaltaessa Majasaarelle ja Nuokkaan ja sielt? Haapsaarelle. Puolitiess? nousi Haapsaaren puolelta suurenmoinen ukkosilma, ja se pelotti paroni Wrede?, joka ei kest?nyt meritautia ja tunsi jo sen oireita. H?n pyysi siksi toveriaan niin pian kuin suinkin k??ntym??n takaisin ja laskemaan h?net maihin Haminaan. Paroni Nicolay teki ty?t? k?sketty? ja palasi sitten Monrepos'hon kiitollisena, ett? oli saanut k?sityksen siit?, miten t?t? uutta ty?t? oli teht?v?.

Er?s este oli kuitenkin samansuuntaisen toiminnan jatkamisen tiell?, nimitt?in kieli. Jos paroni Nicolay l?hti yksin matkalle, k?vi tuo este miltei voittamattomaksi, sill? h?n osasi ruotsia vain puutteellisesti ja suomea hyvin v?h?n. M??r?tietoisen tarmokkaasti h?n alkoi heti ottaa suomenkielen tunteja oppiakseen niin paljon, ett? kykenisi ainakin kirjojen jakelijaksi. Rohkaisevalta tuntui, kun er?s ven?l?isen raamattuseuran palveluksessa oleva henkil? tarjosi h?nelle nelj?tuhatta kappaletta suomalaisia lentolehtisi?. H?n n?ki siin? mielest??n merkin siit?, ett? Jumala hyv?ksyi h?nen aikeensa. 14 p:n? hein?kuuta 1891 h?n arveli olevansa valmis toiselle l?hetysmatkalleen. H?n l?hti nyt ensin ruotsalaisseutuihin, joissa h?n helpommin p??si v?est?n kanssa kosketuksiin, ja aloitti Orrengrundista, miss? luotsit ottivat h?net yst?v?llisesti vastaan, mink? j?lkeen k?ytiin Boist?ll?, Reimarslandetissa, Kampuslandetissa ja Kungshamnissa. Paroni Nicolay antoi usein ilmojen ja tuulien m??r?t? reittins?, varmana siit?, ett? Kristus hallitsi niit?kin ja niiss? antoi h?nelle sit? johtoa, jota h?n tarvitsi. Itse ty?lle h?n ei ollut viel? laatinut varmaa suunnitelmaa, ja usein h?n tunsi kyll?kin ep?r?iv?ns?, miten ryhty? siihen k?siksi. Mink?laiseksi h?nen toimintansa t?ll?in muodostui, sen n?emme parhaiten niist? yksityiskohtaisista kuvauksista, jotka h?n on itse piirt?nyt n?ist? ensimm?isist? l?hetysmatkoista. Yksinkertaisen asiallisina ne luovat selv?n kuvan kolport??riparonista sek? purjehtiessa ett? tuossa usein vaivalloisessa eik? suinkaan aina kiitollisessa ty?ss?, joka suoritettiin maissa. Muutamat otteet h?nen kertomuksestaan ensimm?isest? omintakeisesta matkasta voivat siksi olla varsin mielenkiintoiset.

"Kungshamnista saapuu vene tuoden maitoa ja marjoja vastalahjaksi eilisist? kirjoista. -- Nostin ankkurin. N?in jonkun matkan p??ss? ryhm?n miehi?, jotka olivat nostamassa tukkeja vedest?. Ankkuroin uudestaan ja l?hdin heid?n luokseen jakaen heille lehtisi? ja puhuen niin hyvin kuin osasin. Jouduin er??n kanssa hauskaan, todelliseen suoranaiseen keskusteluun. He ostivat useita ruotsalaisia ja suomalaisia Uusia Testamentteja ja olivat hyvin siivoja. Sitten, hiukan ep?r?ity?ni minne purjehtisin, valitsin tuntemattoman reitin Parlahden sel?n kautta. Pys?hdyin ja k?vin L. D--bergin kyl?ss?. Miehet olivat niityill?, naiset kotona rahattomina. Er??ss? tuvassa n?in sairaan r??t?linvaimoraukan, annoin h?nelle lehtisi?ni ja Uuden Testamentin. Miksi en voinut rukoilla sairaan vaimon puolesta ja tehd? h?nt? terveeksi? -- Monissa paikoin minua pyydet??n odottamaan kahvin keitt?mist?, mutta en jouda! -- -- -- Tahtoisin Jumalan avulla ymm?rt?? paremmin, kuinka voisin puhua ihmisille tarkoitusta vastaavammin ja olla H?nen kanssaan sellaisessa yhteydess?, ett? kuulisin H?nen ??nens? joka kerta kun puhun. -- -- Kaunis aamu, heikko kaakkoistuuli, raskas ilma. Sousin maihin Pajurin seurassa ja menin kyl??n. Enimm?kseen naisia. Puhuin suomea. Muutamat tuntuivat liikutetuilta, ottivat vastaan lentolehtisi? ilomielin, mutta eiv?t ostaneet yht??n ainoata kirjaa. Heill? on kaikilla Uudet Testamentit, monilla raamattukin. Miesten poissaollessa naiset eiv?t saa k?ytt?? rahoja. K?vin uimassa, ennenkuin menin er??seen taloon. Puhuin enimm?kseen Jumalan rauhasta. 'Jolla ei ole Kristuksen henke?, se ei ole H?nen omansa'. Room. 8. Kristuksen henki on rauhan henki 'Oletteko ottaneet sen vastaan?' Aina sama v?lttelev? vastaus: 'Kyll?h?n se pit?isi olla.' J?tin heille lentolehtisi?. Purjehdin Kaunissaareen. Menin luotsitupaan, tapasin siell? kolme miest?. Er?s tuntui miltei ivalliselta, toinen kuunteli. Heill? ei ollut raamattua, ei liioin Uutta Testamenttia -- eiv?tk? he tarvinneetkaan, oli muka kotona. Kaikkialla noita kiusallisia postilloja -- kysyt??n virsikirjoja, laulukirjoja, postilloja! Kuljen saaren poikki, noin kolmen kilometrin matkan, helteinen ilma, raskas laukku. Tapasin hein?niityll? hauskan miehen. H?n pyysi minut luokseen ja tarjosi kahvit. Jumala h?nt? siunatkoon. Enimm?t ihmiset eiv?t olleet erikoisen rohkaisevia -- jospa lehtisist? l?htisi apua! -- Er??n veneen vierell? oli viisi kuusi henke? koolla. Kun aloin, kohtasi minua hymyily, mutta sana 'Jumalan rauha' sai heid?t hyvin totisiksi, ja niin saatoin esitt?? viestini. Palasin jahdilleni ja purjehdin eteenp?in. Ukkospilvi? tuulen puolella, jotka toivat muassaan etel?tuulta. P??simme komeasti Kotkaan. -- Purjehtiessa pit?? aina olla valppaana, se ottaa valtoihinsa, ja min? kadotan el?v?n yhteyteni Jumalan kanssa. Mutta Jumala lohdutti minua omalla rakastavalla tavallaan. T?n? aamuna avasin ruotsalaisen raamattuni, eteeni aukesi Jes. 44: 1., ja katseeni osui n?ihin alleviivattuihin sanoihin: 'Sin? olet palvelijani, min? en unohda sinua.' Se oli minulle suoraan Kuninkaalta tullut sanoma. Jumala on tunnustanut minut palvelijakseen ja muistuttaa itse minulle, ettei H?n unohda minua. Kuinka kallisarvoinen onkaan minulle t?m? sanoma ja kuinka kiit?nk??n Herraani ja Mestariani siit?."

Ymm?rr?mme niin hyvin, ett? kokematon l?hetti tunsi tarvitsevansa rohkaisua ja apua t?n? ensimm?isen? vaikeana ty?kautenaan. H?n on tietoinen siit?, ett? h?n nyt onnistuu saamaan sanomattoman v?h?n aikaan kolport??ritoiminnallaan ja sanoillaan, mutta h?n tuntee silti olevansa velvollinen k?ym??n Jumalan h?nelle osoittamaa tiet?. Kun h?nt? t?ll?in kohtaa ulkonaisia ja sis?isi? vaikeuksia, kyselee h?n usein itselt??n, eik? se tied? sit?, ett? h?n on jollain tavalla pahoittanut Herraansa ja menett?nyt H?nen luottamuksensa huolimattomuudellaan, v?linpit?m?tt?myydell??n tai tottelemattomuudellaan. T?m? tunne vaivaa h?nt? "niinkuin ennen vanhaan", ja ujous ja itsearvostelu saavat taas ??nens? kuuluville ja houkuttelevat h?nt? pois tuosta raskaasta teht?v?st?. Mutta sellaisina hetkin? h?n etsii lohtua varmuudesta, ett? Jumala kaikesta huolimatta rakastaa h?nt?. H?n antautuu uusin tarmoin ty?h?ns?. K?ynnist??n kyl?ss?, miss? ihmiset j?lleen tuntuvat h?nest? "ei juuri rohkaisevilta, elottomilta ja v?linpit?m?tt?milt?", h?n kirjoittaa seuraavat kuvaavat sanat: "No niin, t?m?h?n on vain kylv??." T?m? ajatus yll?pit?? h?nt?.

Ty?ll? saaristolaisv?est?n keskuudessa, johon h?n antautui monena vuonna, tuli joka tapauksessa olemaan merkityst? sit? miest? kasvattavana, josta oli kerran koituva "ihmisten kalastaja" ja suurisuuntainen j?rjest?v? kyky. T?m? ty? laajensi ennen kaikkea h?nen kokemuspiiri??n. Matkoillaan h?n tutustuu mit? erilaisimpia tyyppej? edustaviin ihmisiin -- hihhuleihin, joiden "ankaran lainalaisuuden" takaa h?n kaikesta huolimatta tuntee el?v?n el?m?n lehahduksen, itsevarmoihin hedbergil?isiin, jotka hakivat h?net k?siins? pelk?st??n v?itell?kseen, ven?l?isiin kalastajiin, jotka kehittelev?t h?nelle sellaista mielipidett?, ett? muka Jeesuksen pelastusty? koski vain jo H?nen aikanaan kuolleita eik? nykyisin el?vi? ihmisi?, joiden on hankittava autuutensa omilla t?ill??n. H?n tottuu v?hitellen antamaan julistukselleen eri vivahteita kuulijainsa laadun mukaan. H?n oppii ymm?rt?m??n, ett? "hengellinen n?lk? on her?tett?v?, ennenkuin sen voi tyydytt??". H?nen katseensa teroittuu huomaamaan yksil?it?, jotka hiovat massan, ja h?n alkaa osata tarttua oikeisiin sanoihin, kun h?nen on sielunhoitajana k?sitelt?v? persoonallista h?t?? tai persoonallista surua. Niinp? h?n lohduttaa esim. levotonta ?iti? kertomalla Augustinuksesta, kyynelten pojasta. Sielunh?t??n joutuneet tulevat h?nen jahdilleen, ja usein h?net kutsutaan sairasvuoteitten ??reen.

T?m?n kaiken keskell? kasvaa yh?ti h?nen luottamuksensa Jumalaan, joka yksin tekee h?net kykenev?ksi olemaan l?himm?isilleen hengellisesti hy?dyksi. "Jumalaan katsominen, se ainoa tuo voimaa", h?n kirjoittaa v. 1893. "Me emme voi muuta kuin antaa H?nen toimia." Vaivoissa ja vaikeuksissakin h?nelt? j?? aikaa omakohtaiseen seurusteluun Jumalan kanssa, jonka syvyys ja ihanuus on paljon yli tavallisen mitan. El?m? merell? tuottaa h?nelle -- merta rakastavalle -- usein suurta ja puhdasta iloa. H?n iloitsee hetkist?, jolloin meri p?ilyy sinisen? ja saaristo on kaunis -- "V?limeri ja Capri", h?n kirjoittaa kerrankin Suursaarelle tullessaan -- mutta my?s "vihaisista vihreist? aalloista, valkoroiskeisista", raikkaista tuulista ja kunnon purjehduksesta. Mutta kaikessa t?ss? h?n ennen muuta kohtaa Jumalan. H?n pyyt?? p??st? selville H?nen tahdostaan aina kun h?nen on ryhdytt?v? johonkin merell?. "Pajuri on usein hermostunut kummallisista temppuiluistamme", h?n kirjoittaa kerran. H?n rukoilee Herraansa ottamaan kaiken omaan huostaansa ja huudahtaa n?hdess??n, ett? h?nen rukouksensa on kuultu: "Kuinka suurenmoisesti Jumala menettelee!" H?nen kykyns? huomata Jumalan k?si v?h?p?t?isimm?ss?kin -- mik? oli h?nelle luonteenomaista l?pi koko el?m?n -- p??see suuresti kehittym??n n?ill? purjehdusretkill?. Lapsellisen v?lit?n, hymyhuulinen kiitollisuus haastaa noista v. 1895 jonkin uskonel?myksen j?lkeen kirjoitetuista sanoista: "Jumalan lapselle ei ole olemassa sattumia, vaan tuollainen yhteensattuma on pienoinen lahja, v?h?inen Jumalan hyvyyden osoite." Viel? l?hemm?ksi Jumalaansa h?n varmaan tuli vaaran hetkell? -- h?n on monta kertaa hengenvaarassa matkoillaan. Mutta l?himm?ksi me tunnemme h?nen p??sseen, kun h?n joskus enn?tt?? asettua Jumalansa eteen aivan yksin, ei rukoillakseen, ei kiitt??kseen, vaan ainoastaan ik?v?iv?n? ja hartaana. Sellaisten hetkien ymp?rille pystyv?t p?iv?kirjan koruttomat sanat luomaan ilmapiirin t?ynn? pyh?? hiljaisuutta, jota emme tohdi katkaista.

Paroni Karl August Wrede on kertonut, miten meneteltiin, kun h?n oli kerran mukana Nicolayn l?hetysretkell? er??lle Haminan edustalla sijaitsevalle saarelle. Pitkin saarta l?hetettiin sana, ett? silloin ja silloin pidet??n kokous t?ysi-ik?isille ja hiukan my?hemmin toinen lapsille. Paroni Wrede kysyi, puhuisiko h?nkin kokouksissa. "Puhu vaan, jos sinulla on jotakin sanottavaa", vastasi paroni Nicolay. "Millainen on ohjelma; miss? j?rjestyksess? se suoritetaan?" kyseli vieras edelleen. "Samapa tuo, sen Jumala osoittakoon!" Tuollainen kokousten j?rjest?minen tuntui paroni Wredest? hieman ihmeelliselt?, mutta h?n sai todeta, ett? molemmissa oli paljon v?ke? ja saarnaajilla tilaisuutta puhua yksityisesti useille osanottajille "ainoasta tarpeellisesta". -- Maallikkosaarnaajien antama apu ei paroni Nicolayn mielest? vapauttanut h?nt? itse??n puhumisvelvollisuudesta. H?n tottui aika hyvin pit?m??n uskonnollisia puheita ruotsiksi, puhuipa joskus, pakon vaatiessa suomeksikin. Mutta erikoisen suurta luottamusta kykyyns? h?n ei saanut: "Kuinka kelvoton evankelista olenkaan, kuinka kiusallista minun on 'hy?k?t?'", h?n kirjoittaa viel? Suursaarella v. 1896. Silti h?n ei j?tt?nyt k?ytt?m?tt? ainoatakaan tilaisuutta. Monin paikoin h?n oli yhteisty?ss? pelastusarmeijan kanssa, johon h?n oli tutustunut jo aikaisemmin Viipurin esikaupungeissa. Aluksi monet sen toimintatavoista vaikuttivat h?neen hyvin vastenmielisesti, mutta se ei h?nest? oikeuttanut h?nt? k??nt?m??n selk??ns? j?rjest?lle, jonka ty? h?nen t?ytyi tunnustaa uhrautuvaksi ja hedelm??tuottavaksi. "Ei saa koskaan olla liian varma ensimm?isest? vastenmielisyydest??n", h?n kirjoittaa lausuttuaan ilmi vastenmielisyytens? julkiseen todistamiseen.

Jo ensimm?isen? l?hetysvuotenaan h?n oli ryhtynyt ty?h?n, jonka sai suorittaa aivan yksin, nimitt?in myym??n ven?j?nkielisi? Uusia Testamentteja ja hartauslehtisi? Uuraan salmen l?hist??n sijoitettuihin sotalaivoihin. H?net p??stettiin yleens? n?ihin laivoihin, ainoastaan poikkeuksellisesti h?n sai pyynt??ns? vastaukseksi torjuvan "ne nado" . Matruusit kutsuttiin kannelle ja he katselivat uteliaasti esille pantuja kirjoja. Muutamilla laivoilla ostettiin niit? mielell??n -- muuan matruusi sanoi esim. kerran toiselle hyvin paheksuvasti: "Mik? matruusi sin? olet, jolla ei ole Uutta Testamenttia?" Mutta sattuipa niinkin, ett? he nauroivat ja katselivat niin kirjoja kuin myyj?? kuin mit?kin ihme-el?v??. Upseerit suhtautuivat asiaan kokonaan sen mukaan, tiesiv?tk?, kuka oli tuo hiljainen, vaatimaton kirjainmyyskentelij?, vai eiv?t. Kun toisella laivalla kohtelu oli kopeaa ja h?n sai levitt?? tavaransa maahan laivan kannelle, kutsuttiin h?net toisella upseerien hyttiin ja kohdeltiin paronina. "Tunnen olevani kuin mik?kin Tuhkimus", h?n kirjoittaa sellaista koettuaan. H?nt? ahdisti kiusaus n?ill? laivak?ynneill??n heti ilmaista itsens? ja esiinty? upseerien parissa maailmanmiehen? eik? l?hetyssaarnaajana. "Siell? tuntee olevansa kuin toisessa maailmassa. Tekisi mieli olla siell? vierask?ynnin mieluisalla pohjalla eik? Jumalan teill?." Niin monet maailmalliset harrastuksethan olivat h?nelle ja n?ille upseereille yhteisi? -- entiset Pietarin-aikuiset tuttavat, suurpolitiikka ja ennen muuta purjehdus ja meriasiat -- h?nen erikoiskiintymyksens?. Mutta n?ist? asioista puheleminen, kun h?n tuli laivaan Jumalan valtakunnan asioissa, tuntui h?nest? ajanhukalta ja keinolta v?ltt?? mahdollisia ik?vyyksi?. H?nen rehellinen luontonsa nousi vastustamaan kaikkea, mik? olisi vivahtanutkin uskottomuudelta h?nen palvelemalleen asialle. T?m? seikka sek? ven?l?isill? aluksilla vallitseva kokonaan vieras henki teki h?nelle t?m?nkaltaisen ty?n vaikeaksi, mutta h?n tunsi olevansa kutsuttu siihen eik? h?n luopunut siit? koko sin? aikana, jonka h?nen saaristol?hetyst??n kesti.

N?in oli siis todellakin toteutunut tuo ajatus, ett? "ep?jumala" oli muutettava korkeampia el?m?narvoja palvelevaksi v?likappaleeksi. Kes?kuukaudet eiv?t nyttemmin olleet paroni Nicolaylle levon aikaa; jollei h?nen t?ytynyt oleskella ulkomailla hoitamassa terveytt??n -- ja se oli h?nelle aina vastahakoista -- muodostuivat ne p?invastoin ankarain ponnistusten ja vaivojen ajaksi. T?ll?in h?n saattoi usein tuntea itsens? niin v?syneeksi, ett? "ruumis tuskin pystyss? pysyi". Mutta ty? tuotti h?nelle my?s runsaasti iloa. "Purjehdusretkien loppu on usein viel? siunatumpi kuin alku", h?n kirjoittaa kerran. Suurin on h?nen ilonsa, kun h?nen joskus suodaan n?hd?, ett? h?nen ty?t??n tarvitaan monin paikoin ja ett? se my?s tuottaa hedelm??. Niinp? h?n kertoo er??st? "siunatusta kokouksesta" Kaunissaarella, miss? ei ollut pappia eik? maallikkoa ollut saarnaamassa kolmeen vuoteen, ja Tyt?rsaarella k?ydess??n h?n tapaa ihmisi?, jotka ovat saaneet rauhan Jumalan kanssa h?nen edellisen? vuonna siell? oleskeltuaan. H?n rakastaa jahtiaan uusin, pyhin tuntein, mutta miettii sent??n viel? joskus, eik?h?n itse purjehduksen ilolla liene liian suurta sijaa h?nen el?m?ss??n. Mutta nuo ovat ohimenevi? tunnelmia, ja v. 1897 h?n kirjoittaa: "Olen varma, ett? taivaassa on jahdistani kuva -- niin on Jumala osannut j?rjest?? asiat ep?jumalaanikin n?hden." Kuitenkin palaa ajatus jahdin myymisest? ja saaristolaisl?hetyksen lopettamisesta yh? useammin h?nen mieleens? 1890-luvun lopulla, ja h?n toteuttaa t?m?n ajatuksen v. 1901. Aiheena siihen lienev?t kai monet uudet velvollisuudet, jotka ovat n?ihin aikoihin enn?tt?neet anastaa h?net, niin ettei h?nell? ole mielest??n oikeutta uhrata en?? varoja veneeseen, jota h?n yh? harvemmin enn?tt?? k?ytt?? Mestarin ty?h?n.

Paroni Nicolayn kristillinen toiminta ei 90-luvulla rajoittunut kes?iseen l?hetysty?h?n saaristossa. Syys- ja talvikuukausina Pietarissa h?n koetti k?ytt?? hyv?kseen jokaista tilaisuutta p??st?kseen kosketuksiin hengellist? apua kaipaavien kanssa, voittaakseen sieluja Kristukselle. H?n k?vi sairaaloissa, joissa h?n jakoi evankeliumeja ja puhui sairaille, ja monilla matkoillaan kaupungilla h?n ajurinrattailla istuessaan mielell??n ryhtyi keskusteluun ajurien kanssa, koetti her?tt?? heiss? halua sielunsa pelastuksesta huolehtimiseen -- mik? usein onnistuikin, t?m? ajatus kun ei ole outo ven?l?iselle kansanmiehelle -- ja lahjoitti heille lentolehtisi? ja Uusia Testamentteja. "Izvoshtsikit" olivat varmaan kiitollisia kohtelusta, josta he ymm?rsiv?t, ett? heill? saattoi olla herrojenkin silmiss? ihmisenarvoa eik? pelk?n kulkuneuvon. P?iv?kirjassaan paroni Nicolay kertoo ilomielin, kuinka muuan ajuri, jota h?n oli kerran puhutellut, monta vuotta my?hemmin tunsi h?net ja kertoi h?nelle k??ntymyksest??n.

V:sta 1897 paroni Nicolay alkoi s??nn?llisesti ker?t? luokseen nuoria miehi? -- luultavasti saksalaisen N.M.K.Y:n j?seni? -- joiden kanssa h?n luki raamattua ja joita h?n koetti innostaa sis?l?hetykseen. Sit?paitsi h?n esiintyi kaikkina n?in? vuosina varsin usein puhujana eri yhdistyksiss?, kuten Pietarin saksalaisessa ja suomalaisessa raittiusyhdistyksess? sek? ruhtinatar Lievenin kodissa. Yht? v?h?n kuin saaristomatkoillaan h?nen oli t??ll?k??n helppo esiinty?, mutta sis?inen pakko tehd? muitakin osallisiksi kristillisen el?m?n aarteista k?vi h?nelle ylivoimaiseksi. Erikoista vaikeutta tuotti h?nelle n?ihin aikoihin h?nen omaksumansa k?sitys, ett? puheen aihetta ei koskaan saanut valita "p??ss??n", vaan "rukoillen", Jumalan Hengen vaikutuksesta. Siksi tapahtui usein, ett? h?n seisoi puhujalavalla tiet?m?tt? mit? puhuisi. H?n sai kuitenkin aina kiinni johtolangasta, jota h?nen oli k?ytett?v?, vaikka se tapahtuikin yhdennell?toista hetkell?. Sill? kokoukseen varsinaisesti valmistumatonhan h?n ei ollut koskaan -- aihetta etsiess??n h?n oli syventynyt useampiin teksteihin, ja enimm?kseen oli t?ll?in jokin ajatus selvinnyt ja kypsynyt, joskaan h?n ei pit?nyt sit? varmasti oikeana, niin kauan kuin oli viel? valinnan aikaa. Puhuessa h?nt? monesti vaivasi, ettei h?n voinut kokonaan irroittautua ajattelemasta ihmisi?, puhua Jumalan kasvojen edess?. T?m?n heikkouden syyksi h?n arveli "vajanaista hengellist? ravitsemustaan" ja teki kerran psalmin sanojen: "Etsik?? minun kasvojani!" johdosta p??t?ksen omistaa joka p?iv? puoltatuntia pitemm?n ajan kuin ennen sanantutkisteluun ja rukoukseen.

Mutta oli toinen laajempi ja vaikeampi ty?ala, joka v:sta 1896 ensi sijassa vei h?nen aikansa ja voimansa: se ty?, jota h?n -- aina vuoteen 1905 -- suoritti suuren Ven?j?n lukemattomissa, t?p?t?ysiss? vankiloissa. H?n tutustui ensin t?h?n ty?h?n seurustellessaan saksalaissyntyisen, mutta Englantiin asettuneen maallikkosaarnaajan Baedekerin kautta, joka v:sta 1875 asti oli kansainv?lisen raamattuseuran toimesta k?ynyt ven?l?isiss? vankiloissa. Ihailu, jota h?n tunsi Mathilda Wreden Suomessa suorittamaa ty?t? kohtaan ja jota h?n oli saanut n?hd? l?helt? -- m.m. k?ynnill??n Kakolassa v. 1888 -- ja innostus, joka ilmeni neiti Wreden puheessa ty?st??n, olivat niin ik??n omiaan enent?m??n h?nen harrastustaan asiaan. Baedeker, joka ei tyytynyt jakamaan raamatuita vangeille, vaan useimmiten itse halusi puhua heille, ei osannut ven?tt?, mink?vuoksi h?n tarvitsi tulkkia, ja paroni Nicolay, joka osasi useita kieli?, l?hti t?t? tointa hoitaen h?nen mukanaan Pietarin ja Moskovan vankiloihin talvella 1896. Seuraavana vuonna h?n teki omin p?in matkoja useihin kaupunkeihin -- Novgorodiin, Staraja Russaan, Tveriin, Bezhetskiin, Rzheviin, Vjazmaan ja Rybinskiin. Seuraavina vuosina h?n ulotti ne moniin uusiin paikkakuntiin koettaen k?ytt?? t?h?n tarkoitukseen pitk?t loma-aikansa ja kaikki tilap?iset virasta vapautumiset. N?m? matkat k?viv?t t?lle ruumiillisesti heikolle miehelle ylen rasittaviksi. Junavaunun ummehtunut ilma, asemain ihmisvilin? -- kaikki tuo v?sytti h?nt? sanomattomasti. Mutta itse matka ei kuitenkaan ollut aina vaivalloisin. Viel? pahempaa oli syysiltana saapua kurjaan, "mustanmullan" alueen syv??n liejuun miltei uponneeseen maaseutukaupunkiin, ajaa t?rist?? viheli?isill? rattailla pitkin huonosti kivitetty? tai kokonaan kive?m?t?nt? katua viimein p??ty?kseen ep?siistiin hotellihuoneeseen, miss? perin tarpeellinen uni oli sula mahdottomuus. Paul Nicolaylle, joka huolimatta askeettisesta luonteestaan oli kasvatuksensa ja kotiolojensa johdosta tottunut suhteellisesti suuriin mukavuuksiin, olivat varsinkin n?m? huoneet todellisen kauhun l?hteen?. Mutta se ei enemp?? kuin mik??n muukaan voinut est?? h?nt? matkustamasta -- vaikeudet p?invastoin aina kiihoittivat h?nt? uusiin ponnistuksiin. -- Kokonaan tai jotakuinkin unettoman y?n per?st? h?nen oli seuraavana aamuna p??ns?rky? potevana ja usein vilunpuistatuksista v?risten oltava kaupungin vankilanjohtajan luona esitt?m?ss? ja selitt?m?ss? asiaansa. Kun paroni Nicolaylla oli asianomainen lupa k?yd? vankiloissa jakamassa raamatuita, osoittautuivat johtajat tavallisesti varsin kohteliaiksi, ja monet heist? pitiv?t h?nt? jonkinlaisena virkamiehen?, joka oli korkeammilta viranomaisilta saanut "m??r?yksen" vankiloihin. Ottipa kerran vankilanjohtaja h?net vastaan viralliss?vyisell? tiedonannolla: "Kaikki hyvin!" -- Kun sitten kaikki muodollisuudet oli raivattu tielt?, avattiin h?nelle vankilan portit, ja p?iv?n ty? alkoi. P??asiassa oli m??r? jakaa, kuten sanottu, raamatuita vangeille, ja paroni Nicolaylla oli mukanaan raamatuita kaikilla niill? kielill?, joita puhuttiin Ven?j?n valtakunnassa -- ven?l?isi?, saksalaisia, puolalaisia, virolaisia, l?ttil?isi?, armenialaisia ja monia muita, ruotsalaisia ja suomalaisiakin. V?list? h?n sai ainoastaan vanginvartijan seurassa vaeltaa kopilta kopille pist??kseen oviluukusta kirjoja yksityisille vangeille, joskus taas kokoontuivat vankilan asukkaat kaikki yht'aikaa vankilan kirkkoon, miss? jakelu sai tapahtua ja miss? paroni Nicolayn sallittiin tavallisesti pit?? heille hengellinen puhe. Tuo yhteenkasaantunut, kurjuuden ja rikoksen k?sitt?m?t?n massa, jota kuulijakunta edusti, vaikutti monesti puhujaan miltei ylivoimaisesti, joten h?nen t?ytyi ponnistaa kyet?kseen katsomaan n?it? onnettomia ihmisi? silmiin. T??ll? oli h?t? suuri, ja se, mit? n?ill? keinoin voi antaa, ??rett?m?n v?h?ist?. Vain ajatus, ett? on "voima, joka tulee t?ydelliseksi heikkoudessa" toi h?neen rohkeutta toteuttaa uudestaan aikomuksensa ja puhutella koolletulleita vankeja oman voimattomuuden musertavasta tunnosta huolimatta.

Kuinka v?sym?tt?m?sti paroni Nicolay toimi, osoittaa parhaiten niiden kaupunkien pelkk? luetteleminen, joissa h?n -- yksin Euroopan puoleisella Ven?j?ll? -- k?vi vuosina 1896--1905. Paitsi aikaisemmin mainituita paikkakuntia voimme mainita seuraavat: Suja, Kineshma, Luga, Porhov, Pskov, Ostrov, Jaama, Vyshnij Volotsok, Vladimir, Valdai, Torzhok, Jaroslavl, Vologda, Rostov, Aleksandrov ja Arkangeli. Enimmiss? n?ist? paikoista h?n k?vi useampia kertoja. Mutta sit?paitsi h?n teki v. 1901 matkan Siperian kuuluisiin ja peloittaviin vankiloihin. T?st? matkasta p?iv?kirja kertoo seikkaper?isesti. Toukokuun 31:sen? paroni Nicolay l?hti Pietarista, viipyi p?iv?n Moskovassa ja jatkoi sitten matkaansa Nizhni Novgorodiin, jonka molemmissa vankiloissa h?n k?vi. Kuvaus n?ist? k?ynneist? on tyypillinen. "Ensin ei tahtonut sujua. Min? tunsin, ett? oli kiire, ja maaper? oli kova. Se oli aivoty?t?, henget?nt?. Ajaessani toiseen vankilaan rukoilin koko ajan, ett? tulisin t?ytetyksi pyh?ll? Hengell?, ja nyt ty? sujui uudella, el?v?ll? tavalla, Herran kiitos!" Sitten k?ytiin my?s muissa Volgan ja sen syrj?jokien varsilla sijaitsevien kaupunkien vankiloissa, m.m. Kasanissa, miss? paroni Nicolaylle tarjoutui tilaisuus antaa tataarilaiselle ajajalleen "ingil" h?nen omalla kielell??n, sek? sit?paitsi Sarapulissa, Ohanskissa, Permiss? ja. Vjatkassa. Jekaterinburgissa, viimeisess? Euroopan Ven?j?n kaupungissa, jonka kautta kuljettiin, h?n tapasi saarnaaja Kargelin, jonka oli m??r? tulla h?nen mukanaan Tobolskiin. Tjumenista, Aasian puolella olevasta, pienest? kaupungista, jatkettiin matkaa h?yrylaivalla. Paroni Nicolayn huomio kiintyi laivalla moniin mielenkiintoisiin kansantyyppeihin, ennen muuta Keski-Asian tataareihin. Tobolskissa ty? alkoi uudelleen. Mutta vasta my?hemmin, kun matka johti yl?s Irtysh-jokea, h?n tunsi joutuneensa varsinaisen Siperian kosketuksiin. H?n kirjoittaa kyl?st?, jossa k?ytiin: -- "Hautuumaalla kohosi viisi korkeata puuristi? piirtyen taivasta vasten. Sinne on haudattu puolalaisia -- kaiketi maastaan karkoitettuja. Monet uskovaiset on my?s karkoitettu I:n piiriin. On p?yristytt?v?? ajatella noita onnettomia seutuja, karkoituspaikkoja sek? niiden kurjuutta, jotka ovat tuomitut el?m??n t??ll? kuin el?v?lt? haudattuina, kodeistaan ja luonnollisesta ymp?rist?st??n temmattuina ja pakotettuina p??tt?m??n p?iv?ns? n?iss? viheli?isiss? loukoissa." -- Omskin tienoilta h?n tapaa suomalaisen siirtolan, jonka pappi, pastori Eriksson, pyysi h?nt? olemaan l?sn? uuden koulutalon vihki?isiss? ja puhumaan siirtolaisille, joten h?n sai k?ytt?? hyv?kseen purjehdusmatkoillaan hankkimaansa taitoa lausua ajatuksensa suomenkielell?. "Me s?imme, ja joimme kahvia aivan kuin Suomessa", h?n kirjoittaa oleskelustaan Helsingin kyl?ss?. Tomskissa, minne paroni Nicolay saapui hein?kuun 5:nten?, h?n kulki toisesta t?p?t?ydest? vankilasta toiseen. Er??ss?kin oli asukkaita 657, ja oli ment?v? kopilta kopille. "Aluksi se k?vi, kun odotin Herraa, mutta sitten olin lopen uupunut", sanotaan p?iv?kirjassa. "Annoin 350 ven?l?ist? kirjaa, noin 12 juutalaista, 8 virolaista, 2 l?ttil?ist? ja yhden suomalaisen." Krasnojarsk Jenisein varrella -- ensimm?inen paikka, miss? "n?kyi vuoria" -- soi matkaajallemme muutamia valoisiakin vaikutelmia. H?n saattoi jakaa 990 kirjaa, muuan kaupungin papeista osoitti ymm?rt?myst? ja oli avulias, ja ajuri, joka kyyditsi paroni Nicolayta, kiitti h?nt? enemm?n h?nen antamastaan Uudesta Testamentista kuin maksusta. Jeniseit? p?iv?kirja kuvaa ihanaksi virraksi. Matkalla Irkutskiin k?ytiin Minusinskiss? ja parissa muussa pienenpuoleisessa paikassa. -- Irkutskissa paroni Nicolay kirjoittaa: "T?ll? matkalla olen mielest?ni oppinut, ett? minun tulee aina uskoa, silloinkin kun minulla ei ole n?kyvi? todisteita, ett? minulla on kaikki Kristuksessa -- ja toimia senmukaisesti. Vankilassa tunsin t?n??n eritt?in selv?sti, ett? Jumala yksin pystyy suorittamaan Jumalan ty?n -- ja kaikki k?vikin paremmin kuin tavallisesti, Jumalan kiitos." -- Transbaikal, Verhneudinsk ja Tshita olivat matkan viimeiset pys?hdyspaikat. Kaikissa n?iss? paikoissa h?n jatkoi raskasta ja n?k?j??n varsin niukkoja hedelmi? tuottavaa ty?t??n yht? uskollisena, yht? levollisesti luottaen siihen, ett? "Jumalassa oli itsess??n kyllin ty?ns? suorittajaksi" ja t?ynn? kiitollisuutta siit?, ett? Jumala h?nt? varjelemalla tahtoi tunnustaa h?net palvelijakseen. Tshitasta aloitti paroni Nicolayn pitk?n paluumatkansa 25 p:n? hein?kuuta. Elokuun 5:nten? h?n oli kotona -- ja nelj? p?iv?? my?hemmin Tukholmassa matkalla pohjoismaiseen ylioppilaskokoukseen. Sit?, ett? h?n oli k?rsinyt malariasta h?yrylaivamatkoillaan Siperiassa ja ett? h?nen voimansa olivat kotiin palattua miltei lopussa, ei saanut ottaa lukuun, kun h?n noudatti ennakolta laadittua ty?suunnitelmaa. Eiv?tk? muistu mieleen Paavalin sanat h?nen toisesta kirjeest??n korinttolaisille : "Olen usein ollut matkoilla -- ty?ss? ja vaivassa" -- -- --?

Kes?ll? 1899 paroni Nicolay oli pyyt?nyt eroa valtakunnankansliasta, ja marraskuussa samana vuonna se my?nnettiin h?nelle. H?nen harrastustaan virkateht?viins? eiv?t vieriv?t vuodet olleet lis?nneet, vaan p?invastoin v?hent?neet, kuta enemm?n halu toimia Kristuksen hyv?ksi oli vallannut h?net. Huomio, ettei h?n voinut ty?skennell? muiden tavalla, ett? h?nen ajatuksensa aina olivat todellisuudessa jakaantuneina, vaivasi t?t? tunnollista miest?, ja h?nen mielest??n t?m? el?m?n pirstominen pahensi h?nen terveytt??nkin. Eik? h?nest? liioin se vaikutusvalta, joka h?nell? ehk? oli muutamiin harvoihin tovereihinsa, ollut kyllin suuri velvoittaakseen h?nt? j??m??n heid?n keskuuteensa. Todellisia hyvi? yst?vi??n, joita h?nell? oli sek? senaatissa ett? valtakunnankansliassa, niit?h?n h?n ei kadottaisi eroamalla virastaan. H?nen paras yst?v?ns? virkatovereista oli Aleksander Maksimovski, johon h?n oli tutustunut jo kouluaikana oppien pit?m??n h?nest?. Maksimovskista, joka oli lahjakas mies ja jolla oli suuri ty?kyky ja lakimiehen ter?v? katse, tuli my?hemmin Ven?j?n vankeinhoidon ylin p??llikk?, jolloin h?n, mik?li se oli h?nen vallassaan, koetti toteuttaa omaksumiaan kristillisi? periaatteita. Viel? sittenkin, kun yst?vysten urat olivat ulkonaisesti eronneet toisistaan, pysyi heid?n suhteensa toisiinsa muuttumattomana.

Sen, ett? Paul Nicolay juuri 1899 p??tti luopua virastaan, lienee aiheuttanut osaltaan t?n? vuonna h?nelle ilmaantunut toive p??st? ty?skentelem??n kristillisen ylioppilasliikkeen piiriss?. Kun kuitenkin t?m? ty? -- h?nen el?m?ns? suurty? -- vaatii itsen?ist? k?sittely?, tyydymme nyt vain koskettelemaan t?t? asiaa.

Olemme koettaneet edellisess? seurata osaa paroni Nicolayn toiminnasta noin kymmenvuotiskautena. Niin uhrautuvasti kuin h?n t?h?n ty?h?ns? antautuikin, on selv??, ettei h?n voinut suorittaa sit? lev?ht?m?tt? joskus. H?nen oli aika ajoin pakko -- hyvin vastahakoisesti kyll? -- huolehtia my?s uupuneesta ruumiistaan. H?n sairasti yh? usein influenssaa ja malariaa -- kahta tautia, joita vastaan tuskin k?vi voitollisesti taisteleminen Pietarin kosteassa ilmastossa tai rasittavilla matkoilla. Ei liioin Monrepos ollut t?ss? suhteessa sopiva oleskelupaikka omistajallensa -- h?n huudahtaakin kerran pieni katkeruuden vivahdus sanoissaan: "Miksei minulla ole kotia, jossa voisin el??!". Siksi h?nen t?ytyy silloin t?ll?in suostua l??k?riens? vaatimuksiin ja l?hte? etsim??n parannusta ulkomailta, ja niin anastivat parantoloissa oleskelut nyt niinkuin my?hemminkin varsin huomattavan osan h?nen el?m?st??n. H?nest? ei tullut koskaan ihannepotilasta, joka kykenee keskitt?m??n ajatuksensa terveytens? hoitamiseen ja m??r?tyn elinj?rjestyksen vaikutuksiin -- n?m? pakolliset lepoajat tuntuivat vaikeilta t?m?n uutteran ty?miehen mielest?, ja niist? tuli h?nelle my?s voimakkaan sis?isen kehityksen aikoja, jolloin ajatukset kypsyiv?t ja tahto varttui taisteluihin. Saamme t?st? riitt?v?n k?sityksen, jos seuraamme h?nt? parille matkalle, jotka h?nen t?ytyi tehd? ulkomaisiin parantoloihin.

Kestetty??n v. 1894 tavallista pahemman influenssakohtauksen h?n siis matkusti saman vuoden elokuussa Baieriin Kneippin W?rishofenissa sijaitsevaan parannuslaitokseen. Sinne saavuttuaan ja saatuaan "1/2 minuutin tutkimuksen per?st?" m??r?ykset elinj?rjestyksest??n h?n alkaa el?? parantolavieraan el?m?? tunnollisesti mukautuen annettuihin s??nt?ihin. Mutta p?iv?kirja todistaa samalla aikaa syvist? sis?isist? taisteluista ja palavasta ik?v?inn?st? saada t??ll?kin edes omakohtaisesti todistamalla palvella Mestarin asiaa. H?n etsii muiden potilaitten joukosta "des compatriotes du ciel" -- "taivaanvaltakunnan heimolaisiaan" -- ja h?nt? vaivaa maailmallinen henki, jonka h?n tapaa useimmissa ymp?rist?ns? ihmisiss?. Kun h?nen nyt, kuten ennenkin, on vaikea k?ytt?? "hy?kk??v??" tapaa, kysyy h?n itselt??n, mist? johtuu pohjimmalta t?m? puuttuva rakkaus sieluihin, joksi h?n sit? nimitt??. Eik? ehk? k??ntym?tt?mien turmio ole h?nelle todellisuutta? Eik? olisi oikeampaa "iske?" toisiin, eik? vain esiinty? itse avokyp?rin? Usein h?n sureksii itsess??n huomaamaansa kyvytt?myytt? k?ytt?? tarjoutuvia persoonallisen ty?n tilaisuuksia. "Kirjoissa ihmiset vastaavat aina niin erinomaisesti, mutta min? en tied? usein ollenkaan mit? vastata", h?n kirjoittaa t?st?. "Jos on puhumiseen tilaisuutta, ei minulla ole halua, ja jos minulla on halua, ei tule tilaisuutta." H?n kysyy, kuinka h?nen tulisi astua esiin, eik? h?n nytk??n p??se irti kysymyksest?, ennenkuin on tarkastellut sen pohjia my?ten.

W?rishofenista paroni Nicolay matkusti Salzburgiin, k?yden siell? tervehtim?ss? eversti Pashkovia, jolta Ven?j? nyttemmin oli suljettu, ja sitten Sveitsiin, miss? h?n haki k?siins? vanhan Samuel Zellerin M?nnedorfista Z?rich-j?rven rannoilta. M?nnedorfia on muuan siell? oleskellut kuvannut paikaksi, "jonne tulee kaikenkaltaisten tautien vaivaamia ihmisi?, ihmisi?, jotka ovat ruumiillisesti ja siveellisesti murtuneita, raskasmielisi? tai mielisairaita, ihmisi?, joilla ei ole rauhaa Jumalan kanssa. Mutta my?s ihmisi?, jotka ovat vain ruumiiltaan sairaita -- ja ihmisi?, jotka hakevat rauhaisaa paikkaa, miss? olisi mielelle ja ajatuksille sit? hiljaisuutta, jota he tarvitsevat, ja miss? my?s voi ker?t? uusia voimia jatkuvaan ty?h?n, jos Jumala suo." Kaikkien sairasten p??lle, jotka sit? halusivat -- mutta vain heid?n p??lleen -- Zeller pani k?tens? rukoillen heid?n puolestaan, ja monet kertoivat tulleensa siell? terveiksi. Zeller, joka koetti auttaa potilaitaan my?s terveen elinj?rjestyksen sek? hartaus- ja raamattuhetkien avulla, joissa k?vi ilmi h?nen valtava uskonnollinen persoonallisuutensa, teki paroni Nicolayhin kauttaaltaan sympaattisen vaikutuksen -- lempeys, voima ja viisaus, samoin k?yt?nn?llinen kyvykkyys ja valoisa huumori, kas siin? ominaisuudet, jotka h?nt? miellyttiv?t t?ss? omituisessa miehess?. "On mieluista kuulla h?nen rukoilevan." Oleskelu M?nnedorfissa oli sek? sielun ett? ruumiin virkistyst?.

VEN?J?N YLIOPPILAITTEN PARISSA.

Huhtikuussa paroni Nicolay tapasi Helsingiss? nuo molemmat ylioppilasliikkeen johtomiehet. H?nt? miellytti suuresti uskonvarman ja tarmokkaan amerikkalaisen olemus -- "tosi, luonnollinen, levollinen", niin h?n arvostelee tohtori Mottia -- ja h?n sai l?mpim?n harrastuksen siihen ty?h?n, jolle t?m? oli omistautunut ja jonka kosketuksiin h?n vasta nyt joutui. T?m?n ty?n tarkoitusper?n -- "Kristus Kuninkaaksi" koko maailman ylioppilaitten keskuudessa -- t?ytyi vet?? puoleensa mielt? sellaista kuin h?nen. Kun Mott l?hti Helsingist? Pietariin katsomaan "mit? voitaisiin tehd?", meni paroni Nicolay h?nen mukaansa j??den h?nen avustajakseen ja oppaakseen. Julkisia kokouksia ei saatu n?ht?v?sti pit??, mutta sek? Pietarissa ett? Tartossa ja Riiassa, miss? Mr. Mott pikimm?lt??n k?vi, h?n esiintyi pieniss? yksityispiireiss?.

Ven?j?n ylioppilaat! Joskin oli paljon, mik? viittasi siihen, ett? Paul Nicolay oli saanut erikoiset lahjat heit? palvelemaan, niin t?ytyy tunnustaa, ett? oli miltei yht? paljon, mik? viittasi p?invastaiseen. Mit? takeita oli oikeastaan siit?, ett? t?m? puoliksi ulkomaalainen paroni, jonka uskonnollisuudella oli puritaanilaiss?vy, jonka luonne oli suljettu, hillitty, ja jolla oli l?nsieurooppalainen el?m?nkatsomus, olisi voinut l?hesty? tuota v?r?j?v?in hermojen, n?lk?isen ?lyn ja kuohuvain, sekavain tunteitten massaa, jota sanotaan -- tai sanottiin -- Ven?j?n opiskelevaksi nuorisoksi?

N?iden "nuorten j?rkeisuskojain" keskuudessa oli h?t?? -- sielunh?t??. Ven?l?isten sivistyneitten piirien uskonnollinen ja siveellinen tila tarjosi yleens? surullisen n?yn. Kreikkalaiskatolisen ylioppilaan oli aivan outoa kuvitellakaan omakohtaista uskonnollista kantaa. Muutamissa, enimm?kseen maaseudulta tai suurkaupungin v?hemm?n sivistyst? saaneista kodeista tulleissa ylioppilaissa, pysyi viel? opintovuosinakin tallella jonkinmoinen "lukkarinrakkaus" lapsuudesta saakka tuttuihin kirkonmenoihin, toisissa oli mystilliss?vyist?, ep?selv?? uskonnollisuutta; jotkut harvat olivat todella s?ilytt?neet lapsuudenuskonsa el?m?nvoimana. Mutta useimmat k??nsiv?t v?linpit?m?tt?min? tai halveksuen selk?ns? oikeauskoiselle kirkolle, jonka papiston ahdasmielinen dogmatismi tai viel? useammin sen henkil?kohtainen velttous ja ihanteellisuuden puute ty?nsi nuoret luotaan. Pappiskodeista l?hteneet ylioppilaat olivat pahimmat papistonvihaajat. Ja kun kansallinen kirkko oli punnittu ja k?yk?iseksi havaittu, oli enemmist? mielest??n suoriutunut kaikesta positiivisesta uskonnosta. Jumalan olemassaolosta saattoi mahdollisesti keskustella filosofiselta n?k?kannalta, mutta vuosisadan vaihteessa olivat materialistiset teoriat viel? niin yleisi?, ett? sekin k?vi yh? harvinaisemmaksi. Uskonnollisuuden arveltiin useimmiten tiet?v?n taantumuksellisuutta -- pahinta, mihin kukaan Ven?j?n nuorison silmiss? voi olla syyp?? -- ja uskonnon j?tt?m?ll? tyhj?ll? sijalla rehentelihe politiikka. Sosialistisista tai anarkistisista teorioista tuli todellisuudessa useimpain n?iden nuorten ihmisten uskonto. Puhuttiin "vallankumouksellisesta siveydest?", "vallankumouksellisesta omastatunnosta" -- ja n?m? k?sitteet olivat monesti perin kaukana ei vain siit?, mit? kristinusko ylevimm?ss? muodossaan tarkoittaa siveydell? ja omallatunnolla, vaan my?s siit?, mit? tavalliselta inhimilliselt? n?k?kannalta sill? nimell? mainitaan. Kangastavasta vallankumouksesta tuli Moolok, jolle uhrattiin nuoruus, voimat, mieskohtainen turvallisuus, henki ja el?m?. Se oli joka tapauksessa ihanne. Mutta jollei korkealle leimahtava vallankumouksellinen ihanteellisuus johtanut tunnustajaansa Siperiaan tai hirsipuuhunkin, tapahtui usein, ett? se sammui ensi nuoruuden hehkun kera j?tt?en, j?lkeens? vain tuhkakasan. El?m??nkyll?stys ja alakuloisuus, jotka Tshehovin novelleissa ovat saaneet kohdalleen osuvan ilmaisunsa, tai ainakin veltto v?symys, joka synnytti halua h?vit? joukkoon, olla "kuin muut", tuli entisen innostuksen tilalle. Ja niin oltiin kuin muut -- kadottiin arkiel?m?n v?h?p?t?isyyksiin kuin muut, valehdeltiin ja otettiin lahjuksia kuin muut, ja p??stettiin kuin muutkin joskus juovusp?iss? tai muuten liikutettuina voi-huutoja yhteiskunnasta ja olemassaolosta. Sill? eih?n oltu itse syyp?it? t?h?n kaikkeen, vaan syyp?? oli tuo "kirottu j?rjestelm?" ja "meid?n onneton ven?l?inen luontomme", niin paljon oli kullekin selvinnyt sitten h?nen maailmanparantajakantansa. Niin paljon -- tuskinpa enemp??, sill? kun oli kadotettu usko ainoaan periaatteeseen, jota oli palveltu hengess? ja totuudessa -- vallankumoukseen -- heltyi my?s tavallisesti ote kaikista muista ihanteista, lapsi heitettiin muitta mutkitta menem??n kylpyveden mukana. -- Ja tunnustaa t?ytyy, ett? "tuo kirottu j?rjestelm?" oli sellainen, ett? se saattoi murtaa monen jalon, mutta heikon luonteen siveellisen vastustusvoiman, sellaisten, joilta puuttui lujien periaatteitten tai pyhien traditsionien tuki. Kaikki tiet kaikenkaltaiseen lailliseen toimintaan yhteiskunnallisella ja valtiollisella alalla olivat suljetut, virkamiehet ja vapaitten ammattien edustajat eliv?t yleens? taloudellisessa ahdingossa, ja v?limatka "?lymyst?st?" kansan suuriin joukkoihin oli niin suuri, ett? se vain edisti edellisess? juurettomuuden ja erist?ytyneisyyden tunnetta. T?m? synnytti ilmapiirin, joka oli ep?terve ja painostava, el?m??nkyll?styksen hengen, joka valtasi nuorimmatkin. Moni l?p?isi vallankumouskautensa lukiolaisena ja tuli yliopistoon t?ysin haaveista vapautuneena, mieless? vain himme? halu "nauttia" t?ydemmin kuin ennen. Moni ei p??ssyt koskaan niin pitk?lle, vaan joutui "maailmantuskan" valtoihin tai sortui jo koulupenkill? suruun saatuaan masentavan todistuksen -- ja lopetti el?m?ns?. Oli h?t??, sielunh?t??.

Paroni Nicolay ei ollut tiet?m?t?n t?st? asiaintilasta. H?n oli huomannut virkatovereissaan, niin senaatissa kuin valtakunnankansliassa, ep?rehellisyytt? ja laiskuutta, noissa muuten miellytt?viss?, sivistyneiss? miehiss?, ja h?n oli n?hnyt vankiloissa vilaukselta "hukkaanmennytt? el?m??", ihmisi?, jotka olivat n?hneet parempia p?ivi?, mutta jotka olivat menneet alasp?in kohtalokkaiden olosuhteiden painosta, joita vastaan he eiv?t olleet jaksaneet taistella. H?n oli n?hnyt joutuvan hukkaan jaloja luonteita, jotka kaipasivat vain hoitoa kehitty?kseen t?yteen kauneuteensa ja luodakseen uusia, rikkaita el?m?narvoja lohduttomalle maailmalle. Kun muut kysymykseen: mist? apu? vastasivat: vallankumouksesta, perustuslaista, yhteiskunnan kansanvaltaistuttamisesta, sivistyksen lis??ntymisest? -- muodostui vastaus Paul Nicolayn mieless? olennaisesti toiseksi. Ohi ulkonaisten h?n n?ki sis?isiin -- ei mik??n j?rjestelm? voinut pelastaa, kun puuttui ihmisi?, jotka olisivat kyenneet pit?m??n sit? voimassa. Vie sairaalle mit? herkullisinta ruokaa, ja h?n on k??ntyv? siit? pois tai sy? sen omaksi turmiokseen -- mutta tee h?net terveeksi, niin h?n voi k?ytt?? ravinnokseen kovintakin leip??. Ven?j? tarvitsi -- sen Nicolay k?sitti -- yksityisten ihmisten koko olemuksen uudistusta el?v?n ihanteen ja katoamattoman toivon avulla -- sit? el?m?nvoimaa, joka saadaan kosketuksesta el?m?mme vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kanssa. T?m? tietoisuus auttoi h?net kuilun yli, joka erotti h?net ven?l?isist? ylioppilaista -- ja h?n tuli heid?n t?htens? heik?l?iseksi, "kreikkalaiseksi kreikkalaisten joukkoon", kirjoitti er?s, joka n?ki h?net ty?ss?, "kaikeksi kaikille voittaakseen enimm?t". Kun h?n sittemmin ylioppilaitten maailmanliiton konferensseissa teki selkoa Ven?j?n ylioppilasel?m?st? -- puhui yksityisten kaameasta yksin?isyydest?, terveydelle vahingollisista el?m?noloista, siveellisest? neuvottomuudesta -- ei h?n en?? puhunut siit? ulkopuolelta-katselijan tavoin, vaan h?n oli el?ytynyt kuvattavaansa, k?rsim?ll? ja rakastamalla saavuttanut sen olemuksen.

Mottin l?hdetty? paroni Nicolay ryhtyi levollisella, velvollisuudentuntoisella tavallaan, laatimatta suuria tulevaisuussuunnitelmia, ty?skentelem??n k?ytt??kseen hyv?kseen niit? virikkeit?, joita t?m? k?ynti ehk? oli antanut. Kes?n lopulla h?n oleskeli ulkomailla ja oli ahkerassa kirjeenvaihdossa muutamien ylioppilaiden maailmanliiton johtajien ja ty?ntekij?in, m.m. saksalaisen l?hetyssaarnaajan Wittin kanssa. Oli toistaiseksi l?hinn? varattava ulkomaalaisia puhujia, jotka olisivat halukkaat esiintym??n Pietarissa, ehk? my?s muissa Ven?j?n kaupungeissa, ensi lukuvuotena. Kuten tied?mme, oli paroni Nicolay jo ennen ulkomaanmatkaansa, heti kes?ll? saaristoon tekem?ins? l?hetysmatkojen j?lkeen, l?hett?nyt erohakemuksensa. Marraskuun 12:ntena siihen suostuttiin, ja nyt h?n oli vapaa antautumaan uuteen teht?v??ns?. Olemme jo ennen n?hneet, ettei h?n kohta samalla luopunut vankilal?hetyksest?. T?st? h?n lakkasi vasta 1905 -- ja silloinkin vastahakoisesti, ty?taakan pakottamana, joka yh? kasvoi ylioppilasty?n palveluksessa.

Marraskuussa Witt saapui Pietariin pit??kseen esitelm?sarjan saksalaisille ylioppilaille, ja h?nen k?yntins? aikana kokoontui ryhm? kristillist? ylioppilasliikett? harrastavia henkil?it? neuvotteluun kirjakauppias Groten taloon. Kokous pidettiin marraskuun 18:ntena 1899, josta p?iv?st? siten tuli Ven?j?n ylioppilasliikkeen syntym?p?iv?. Siihen ottivat osaa, paitsi paroni Nicolayta, Witt, Grote ja muuan t?m?n yst?vist? sek? nelj? saksalaista ja yksi puolalainen ylioppilas, joka oli roomalaiskatolisesta perheest?, joskin itse protestantti. T?m?n nuorukaisen oli johtanut omakohtaiseen uskonratkaisuun er?s Moodyn kirjanen, joka oli sattunut h?nen k?siins? pieness? antikvariaatissa. -- Oli kokoonnuttu keskustelemaan ty?mahdollisuuksista ja keinoista -- mik??n muu ei ollut viel? ajateltavissakaan. Mutta tapahtuma tuntui kuitenkin suurelta ja t?rke?lt?. Paroni Nicolay kirjoitti siit? p?iv?kirjaansa: "Me odotamme Jumalan johtavan meit? askel askelelta, ja me k?sit?mme t?m?n alun merkityksen, se kun voi kehitty? sinapinsiemenest? suureksi puuksi. Kuinka t?rke?t? on p??st? alkamaan oikein!"

Raamattua tutkimaan ylioppilaat kokoontuivat kerran viikossa osaksi pastorin, osaksi paroni Nicolayn johdolla ja t?m?n kodissa. N?iden yksityisluontoisten kokousten osanottajain lukum??r? oli hyvin vaihteleva, mutta ei koskaan suuri: viel? toisena toimintavuotena oli tavallista, ett? vain kolme nelj? ylioppilasta tuli koolle. Paroni Nicolay oli selvill? alusta alkaen, ett? liikkeen t?ytyi alkaa voittamalla jotkut harvat yksityiset -- mutta oli joka tapauksessa masentavaa n?hd?, kuinka harvat h?n pystyi saavuttamaan, varsinkin, kun h?nen ei ensi vuosina onnistunut johtaa ket??n raamattupiirins? j?senist? todelliseen kristinuskolle suotuisaan ratkaisuun. Puolalainen S--sky oli kauan n?ist? nuorista miehist? ainoa, joka oli k??ntynyt.

Kev?t 1900 oli paroni Nicolayn ty?lle kuitenkin varsin rohkaiseva, h?n kun sai kutsuja eri maitten ylioppilaskokouksiin: Turun suomalaiseen, Eisenachin saksalaiseen ja Versailles'n kansainv?liseen. Kahteen j?lkimm?iseen saamansa kutsun johdosta h?n kirjoitti Mr. Mottille:

"Ehdotuksenne, ett? min? saapuisin Versailles'n kokoukseen, oli minulle yll?tys, mutta kun toivon olevani Keswickiss? hein?kuussa, teen parhaani ollakseni Versailles'ssa elokuussa. Tapahtukoon t?ss? suhteessa Jumalan tahto. Jos mahdollista, matkustaisin mielell?ni Eisenachiin elokuun 9:nten?. En tied? toista ty?t?, joka minua niin vieh?tt?? ja johon niin suurella ilolla omistaisin el?m?ni kuin juuri Herran ty?h?n ylioppilaitten parissa. Mutta toistaiseksi en ole saanut t?ysin ratkaisevaa merkki? siit?, ett? H?n kutsuu minut siihen, ja siksi pysyttelen viel? pid?ttyv?isen?, odottaen Mestarin m??r?yksi?, olivat ne mink?laisia tahansa. Joh. 3: 27."

Paroni Nicolaylle tuotti my?s paljon iloa, ett? h?net haluttiin mukaan Turkuun. Vaikka h?nen osanottonsa Suomen ylioppilasty?h?n tulee l?hemmin k?sitelt?v?ksi toisessa yhteydess?, voinee olla huvittavaa jo nyt, kun h?n on ylioppilasjohtajanuransa alussa, kosketella h?nen Turun kokouksesta saamiaan vaikutelmia ja h?nen osuuttaan siin?. Molemmat ovat kuvaavia h?nen k?sitykselleen ty?st?, johon h?n oli antautunut. H?n iloitsi Turussa siit?, ett? sai n?hd? "150 henke?, enimm?kseen mies- ja naisylioppilaita, koolla t?llaisessa tarkoituksessa", mutta kokouksen j?rjestely? vastaan h?n teki erin?isi? muistutuksia. Ensinn?kin h?n oli tyytym?t?n itse nimeen: "studentm?te med kristligt program" -- ei vain ohjelman, vaan koko kokouksen tuli olla kristillinen, h?n arveli. Toiseksi h?n toivoi, ett? tulevat ylioppilaskokoukset kest?isiv?t v?hint??n nelj? p?iv?? eik?, niinkuin nyt, runsaasti kaksi; ohjelmaa ei saanut ahtaa niin lyhyeen aikaan. Nyt oli "liian paljon saarnoja, v?h?n lepoa, niukasti hengellisyytt?" -- tarvittiin aikaa rukouskokouksiin ja yksityisiin keskusteluihin ja kuullun sulattamiseen. Ainakin yksi ilta piti erist?? "j?lkikokousta" varten yksityisiin keskusteluihin p??semiseksi ylioppilaitten kansa, sill? "nuotta on vedett?v? maalle, ja rauta taottava, niin kauan kuin se on kuuma". Yleis? ei saisi olla l?sn? kokouksissa, sill? puheitten tuli ensi sijassa ottaa huomioon ilmoittautuneitten ylioppilaitten tarpeet, ja "yleis? h?iritsi ja pinnallisti ja vei tilaa". --

Hyvin luonteenomainen on se m??r?tietoinen ote, jolla h?n tarttuu ylioppilasty?n niihin aikoihin asettamiin probleemeihin. Mutta varsinkin on h?nelle kuvaava tuo pyrkimys kristillisen ty?n syvent?miseen, syd?mellist?miseen ja hengellist?miseen, joka ilmenee kaikissa h?nen ehdotuksissaan. T?m? pyrkimys vallitsi my?s h?nen puheitaan, h?nen osanottoaan keskusteluihin, ja jo nyt k?vi selv?ksi, ett? h?nell? oli aikanaan oleva huomattava sija Suomen ylioppilasliikkeess?.

Versailles'n kokoukseen paroni Nicolay matkusti, niinkuin oli aikonut, oltuaan ensin Keswickiss?. Vaikka h?n koko konferenssinajan tunsi itsens? hyvin sairaaksi, sai h?n kuitenkin mielest??n paljon mielenkiintoisista selostuksista, joita eri kansallisuuksien edustajat esittiv?t. Varsinkin h?nt? miellytti Kiinan edustajan esitys, h?n kun sen kautta tuli ensi kerran v?litt?m?sti kosketuksiin Kaukaisen Id?n kristinuskon kanssa. Itse h?n pysyi t?ss? tilaisuudessa etup??ss? kuulijana ja huomioittentekij?n?.

Eisenachissa, jonne h?n sitten l?hti, h?n tunsi itsens? paljoa v?hemm?n kotiutuneeksi, sill? saksalainen henki oli h?nen omasta saksalaisesta syntyper?st??n huolimatta h?nelle vieraampi kuin mik??n muu. Monet puheista olivat h?nest? "pitki? ja liian tieteellisi?", ja h?n mietti alakuloisena, mit? h?n oikeastaan toimitti t??ll?. Pian h?n kuitenkin sai monia arvokkaita tuttavuuksia, ja ensimm?inen viihtym?tt?myyden tunne v?istyi jonkun verran. H?nt? pyydettiin esiintym??n ja kertomaan Ven?j?ll? suoritetusta ty?st?, ja h?n sai tilaisuutta puhujien hankkimiseen Ven?j?lle. Eisenachista h?n matkusti Blankenburgiin, miss? oli l?sn? er??ss? allianssikokouksessa, ja sitten Davosiin hakemaan lepoa sek?, kuten tavallisesti, parannusta itsep?iseen malariaansa. H?n asui siell? huvilassa, jonka asukkaat olivat enimm?kseen englantilaisia, ja suorastaan nautti englanninkielen puhumisesta ja kuulemisesta, englantilaisten olemuksesta ja seurustelusta. Erityisesti h?n iloitsi olostaan Hudson Taylorin seurassa, joka oli h?nelle tuttu ja rakas jo entuudesta, ja jonka "yksinkertainen, suloinen ja lapsellinen" rukous varsinkin oli h?nen mieleens?. My?s Mr. Sloanin h?n tapasi t??ll?, ja he l?htiv?t yhdess? Z?richiin, miss? ilmastonmuutos heti tuntui, ja paroni Nicolayn terveys huononi. Mutta niinkuin ennen h?n sai nytkin voimaa asettua ruumiillisen heikkoutensa yl?puolelle. Ty? odotti h?nt? -- jo Davosissa h?n oli soimannut toimettomuuttaan, "tuntenut hengellisten aseittensa tylsyv?n" ja alkanut, vaikka itse oli potilas, k?yd? sairaitten luona evankelisoimistarkoituksessa. Nyt h?net valtasi jonkinlainen pelko palata Pietariin, tuohon malariapes??n -- mutta jos h?n j?isi pois sielt?, kuka sitten astuisi Ven?j?n kristillisen ylioppilasliikkeen palvelukseen? H?n ymm?rsi, ettei h?n voinut luopua paikalta, johon Mestari oli ainakin toistaiseksi asettanut h?net.

Julkisesti ilmoitettuja ja suurelle ylioppilasyleis?lle aiottuja esitelmi? ei viel? voitu j?rjest??, kun sek? poliisi ett? luterilaiset kirkonviranomaiset osoittivat kaikkea muuta kuin auliutta. N?itten ensi aikojen kest?miseen tarvittiin tosiaan paljon uskoa. T?ytyi aina keksi? uusia keinoja, eik? vain "p??n", vaan my?s rakkauden sis?isn?kemyksen ja Jumalan yhteydess? pysymisen avulla. H?n kirjoitti tuntevansa, ett? kaikki vaikeudet pohjimmalta johtuivat "n?kym?tt?m?n vihollisvallan vastustuksesta". Julistuksessaan h?n piti kiinni siit?, ett? kaiken tuli olla "Jumalasta, H?nen kauttaan ja H?neen". Mutta h?n oppi my?s v?hitellen yh? paremmin niin sanoaksemme ty?n tekniikan, saavutti m.m. jonkinlaisen tottumuksen "ylioppilastodisteihin" vastatessaan, joskin oppineet v?ittelyt olivat h?nelle yh?ti vastenmieliset, ja h?n koetti aina s?ilytt?? raamatunkeskustelujen "yksinkertaisuuden ja hartaan s?vyn". H?n kesti -- ja k?vi ilmi, ettei h?nen vaivann?k?ns? ollut mennyt hukkaan.

Ne ylioppilaat, jotka nyt olivat liikkeen ydinjoukkona, h?n oli voittanut alati valvomalla heid?n sielunsa suitsevaa kynttil?nsyd?nt?, ottamalla osaa heid?n moraalisiin vaikeuksiinsa ja samalla asettamalla heille korkean p??m??r?n. "Kokouksemme pyrkiv?t johtamaan sieluja Kristuksen luo, kokonaisk??ntymykseen", h?n kirjoittaa kerrankin. Ja k??ntymyksen h?n luonnehtii n?in: "Min? tarkoitan sill? todellista v?lien rikkomista kaikkeen tiettyyn syntiin n?hden, koko persoonallisuuden antamista Kristukselle." H?n oli vakuutettu, ett? Jumala aina tekee ty?t??n sis?lt? ulosp?in ja ett? kristillinen ylioppilasliike turmeltuu ja sammuu, jollei se todella vie ihmisi? Kristuksen luo. H?nen p??teht?v?kseen tulee nyt "sisemm?n piirin" j?senten tukeminen heid?n kokiessaan kiusauksia ja ep?ilyj?, eik? t?m? teht?v? suinkaan aina ollut helppo.

Muutenkin olivat muutoksista huolimatta ty?n vaikeudet monet ja tuottivat paroni Nicolaylle monesti huolta. Niinp? h?n valittaa p?iv?kirjassaan ylioppilaitten kykenem?tt?myytt? itsetoimintaan sek? vaikeuksiaan, kun oli pakko yhdist?? ven?l?iset ja saksalaiset ylioppilaat samoihin piireihin, vaikka he olivat sis?iselt? rakenteeltaan niin erilaiset. Monta kertaa h?net siksi valtaa viel? syvempi alakuloisuus, niinkuin esim. kun h?n kev??ll? 1903 on pahasti sairaana ja saa kuulla l??k?rilt??n sairastavansa alulla olevaa verisuonten kalkkeutumista. Kuolema tuntuu l?heiselt?, ja h?n toteaa surullisena: "Jos min? nyt kuolen, on Jumala todellakin saanut sangen v?h?n minun kauttani aikaan". Omaistensa ja Ven?j?n ylioppilasliikkeen vuoksi h?n tahtoisi mielell??n el?? viel? jonkun aikaa. Sill? vaikka h?n aika ajoin yh? kyselee itselt??n, lieneek? h?n oikea mies t?m?n liikkeen johtajaksi, tuntee h?n kuitenkin olevansa vastuussa sen kehityksest?. Toipilasaikanaan Davosissa on h?n kirjallisessa ty?ss? ylioppilaittensa hyv?ksi k??nt?en ven?j?ksi tohtori Mottin kirjaa: "Individual work for individuals." Ja kun h?n palaa Pietariin, odottavat h?nt? t?rke?t teht?v?t.

"Ydinjoukko" kasvaa v?hitellen -- kun Mr. Robert Wilder, muuan kristillisen ylioppilasliikkeen eturivin miehi?, v. 1904 esiintyy Pietarissa, on uskovain ylioppilaitten lukum??r?, niiden, jotka haluavat tavata h?nt?, kaksikymment?. Ja liike tempaa yh? useampia piiriins?. Riiassa ja Tartossa lasketaan ty?lle pohja. Ajatellessaan omaa usein uudistuvaa masentumustaan Paul Nicolay tuntee olevansa syv?sti liikutettu Jumalan hyvyydest?.

Voitettuihin nuoriin tytt?ihin nojautuen p??si ylioppilasliike vaikuttamaan koteihin paljoa suuremmassa m??r?ss? kuin nuorten miesten avulla. Kuvaava on kertomus er??st? naisylioppilaasta -- h?n oli kotoisin pappisperheest?, jossa h?n yksin uskoi Jumalaan. Kun h?nelt? kysyttiin, eik? ollut vaikea palata sellaiseen kotiin, h?n vastasi: "Ei, kotolaiseni tiet?v?t, kuinka on laitani, ja he kadehtivat minua."

Naisylioppilaitten yhdistyst?, joka perustettiin v. 1904, johti v:een 1907 neiti Peucker, sittemmin neiti Marie Br?chet. Mutta kun se muutamilla aloilla oli yhteisty?ss? miesylioppilasyhdistyksen kanssa, tuli Paul Nicolaysta todellisuudessa senkin johtaja. Se kehittyi my?s samojen suuntaviivojen mukaisesti kuin alkuper?inen ylioppilasyhdistys.

Kun liike v. 1902 alkoi laajeta ulosp?in, selvisi paroni Nicolaylle, ett? sisemm?n piirin, jonka tuli olla sen ytimen?, t?ytyi saada kiinte?mpi, j?rjestetty muoto, jotteiv?t ty?n laatu ja j?senyysehdot j?isi sattuman varaan. Jo 1903 h?n ehdotti, ett? eri raamattupiirit valitsisivat "vanhimman" , joka johtaisi heit?, ja samana vuonna h?n my?s esitti sisemm?n piirin j?senille n.s. "perusteen" -- oikeastaan lyhyen uskontunnustuksen, joka oli pantava kristillisen ylioppilasliikkeen j?senyyden pohjaksi. Mutta kesti kauan, ennenkuin t?m? "peruste-kysymys" ratkaistiin, sill? t?t? julkilausumaa ei hyv?ksytty ensimm?isess? muodossaan, vaan se oli l?himpin? vuosina moneen kertaan muodosteltava uudestaan.

Keskustelut t?st? kysymyksest? olivat usein aika myrskyisi? -- ylioppilaat, ja varsinkin ven?l?iset, ovat harvoin halukkaita kiint?m??n el?m?nkatsomustansa m??r?ttyyn sanamuotoon hyv?ksym?ll? jonkinlaisen sanontakaavan -- ja "perusteelle" pyrittiin antamaan niin laajaper?inen ja ep?m??r?inen muoto kuin suinkin. Ei ollut liioin Paul Nicolayn tarkoituskaan puristaa ylioppilasliikett? dogmaattiseen pakkopaitaan, mutta h?n tunsi selv?sti, ett? se tarvitsi selk?rangan, ett? yhdistyksen kiinte?n? osana tuli olla ihmisi?, jotka olivat valmiit my?s suullaan tunnustamaan mit? syd?n oli k?sitt?nyt ja jotka olivat selvill? suhteestaan Kristukseen. H?n ei siksi halunnut m??rittely? muodoltaan sellaiseksi, ett? sen olisi voinut allekirjoittaa samalla m??r??m?tt? kantaansa kristinuskoon. Vuoden 1905 alussa p??stiin viimein kysymyksest? yksimielisyyteen, ja helmikuun 5:nten? allekirjoitti 15 pietarilaista ylioppilasta n?in kuuluvan perusteen:

"Evankeliumin pohjalla min? uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, olen tehnyt parannuksen ja antautunut Herralle sek? tied?n, ett? H?n on ottanut minut vastaan."

Toimivat j?senet olivat siis nyt, kuten yh? edelleenkin, suhteellisesti pieni ryhm?, mutta siit? tuli mit? Paul Nicolay tahtoikin sen olevan: tuliahjo, josta s?teili voimaa ja l?mp?? koko maan kristilliseen ylioppilasliikkeeseen.

On ihmeellist? seurata liikkeen edistyst? tuossa Ven?j?n vaikeassa ja levottomassa vaiheessa -- Japanin sodan ja ensimm?isen vallankumouksen kautena. Olisipa luullut, ettei maaper? juuri hevin voinut olla sen ep?suotuisampi uskonnollisen propagandan harjoittamiseen ylioppilaitten keskuudessa, joiden harrastuksen politiikkaan t?ytyi n?iss? oloissa kehitty? tukahduttavammaksi kuin koskaan. Tuo este tuntui kyll?kin -- mutta se voitettiin.

Paul Nicolay ei suinkaan pysytellyt tapahtumain v?linpit?m?tt?m?n? katselijana. Sota oli alusta aikain her?tt?nyt h?ness? todellista tuskaisaa levottomuutta. "On sulaa hullutusta, ett? Ven?j? aloittaa sodan", sanotaan p?iv?kirjassa. Profeetallisin aavistuksin h?n n?kee tulossa olevat onnettomuudet. Juuri ennen Makarovin laivaston suurta tuhoa h?n tuntee itsens? sanomattoman alakuloiseksi ja miettii, mit? lieneek??n tekeill?. H?n seuraa innokkaasti sodan kulkua, vaikkakin soimaa itse??n huolestuneisuudestaan, joka ei ole kristityn arvoinen. "Tappiosta tappioon on ment?v?, kunnes p??dyt??n kauheaan romahdukseen." Leikkaus on tarpeen, h?n my?nt??, mutta se on kamala. Ajatus n?lk??n?kev?st?, kehnovarusteisesta armeijasta ei suo h?nelle rauhaa. H?n k?sitt??, ett? Jumala suunnittelee suuria Ven?j?n suhteen, h?n n?kee ennakolta, ett? pian -- ehk? parin vuoden p??st? -- sota vie uskonnonvapauden my?nt?miseen, mutta h?nen on vaikea iloita siit?. Tulevaisuus n?ytt?? ep?varmalta. "Tuntuu, ett? ennenkuulumattomat tapahtumat ovat ovella. Min? tied?n, ett? japanilaiset voittavat, mutta se koskee minuun".

Vuodenvaihteessa 1904--1905 h?n kirjoittaa odottavansa "pahaa, peloittavaa vuotta". H?n saakin n?hd? l?helt? niin sanottujen tammikuunp?iv?in kaamean painajaisen, ja h?n seuraa sitten mielenkiintoa tuntien, mutta suuria toivomatta Ven?j?n valtiollista her??mist? ja sen vapaudenkoittoa. H?n on koko rakenteeltaan rauhan mies, v?kivaltaiset "leikkaukset" ovat h?nelle vastenmielisi? silloinkin, kun h?n k?sitt?? niiden hy?dyllisyyden, ja h?n on ehk? my?s n?hnyt liian tarkoin ven?l?isen kansansielun haavat uskoakseen niiden parantuvan t?t? tiet?. Yleinen levottomuus tietystikin haittaa suuresti ty?t?, mutta se jatkuu -- ja h?n kirjoittaa v. 1905 Mr. Wilderille: "Toivoakseni olemme nyt aallonnotkossa, aallonharjakin on tuleva aikanaan. 46:s psalmi on pian oleva muutamille meist? hyvin todellinen."

Paul Nicolaylle oli isku ankara; -- ensimm?iset tuskan vaikutelmat saivat h?net lausumaan, ett? oli kuin h?nest? itsest??n olisi revitty kappale, ett? h?n oli yst?v?ns? kera kadottanut puolen el?m??ns?. Mutta h?nen intoaan ylioppilasliikkeen asiaan ei t?m? menetys laimentanut. Maksimovski oli kuollut kristityn tavoin ja kuolinvuoteellaan anonut armoa murhaajalleen -- ja Paul Nicolay kosti yst?v?ns? kantamalla j?rk?ht?m?tt?m?n uskollisesti yh? karttuvaa ty?taakkaansa Ven?j?n ylioppilasliikkeen palveluksessa. Vallankumous oli joka tapauksessa johtanut jonkin verran suurempaan kokoontumis- ja lausuntavapauteen, joten vapaalle kristilliselle sananjulistukselle avautui uusia mahdollisuuksia. Nyt voitiin eri korkeakoulujen ylioppilaita kutsua kuulemaan julkisia esitelm?sarjoja, joita pantiin toimeen voimakkaan antikristillisen propagandan vastustamiseksi yliopistoissa ja, jollei muuta, niin ainakin kristinuskon harrastuksen her?tt?miseksi. Joskus esiintyi t?ll?in etevi? ulkomaalaisia puhujia tulkkinaan paroni Nicolay -- h?n saavutti siin? varsin suuren taidokkuuden, niin vaikeata kuin on v?litt?m?sti ilmaista ven?j?ksi mit? joku toinen sanoo englanniksi, saksaksi tai ranskaksi. Mutta useimmiten t?ytyi h?nen itsens? k?yd? tuleen, ja tulikokeelta se aina tuntui, sill? h?n ei milloinkaan p??ssyt siit? ep?mieluisuuden, voisipa ehk? sanoa tuskan tunteesta, jota h?nelle tuotti julkinen esiintyminen. --

Varsinaisen hengellisen ty?n ohella paroni Nicolayn t?ytyi muuten omistaa aikansa monen monille k?yt?nn?llisille huolille, joita liittyi esitelm?tilaisuuden toimeenpanoon. Melkein joka kerta kun jonkun puhujan oli m??r? esiinty?, oli h?nen kuljettava virastosta virastoon viimeiseen asti ep?varmana, annettaisiinko tarvittava lupa vai eik? -- poliisikomissaari vetosi kaupunginp??llikk??n, t?m? syytti sis?ministeri?t? tai hengellist? konsistoria, t?m? taas pyh?? synodia -- mutta enimm?kseen paroni Nicolayn sent??n onnistui sitke?n kest?vyytens? avulla saada hankituksi tuo verrattoman kallisarvoinen asiapaperi. Ja monesti melkein yht? monien vaikeuksien per?st? tilaisuuteen saatuun saliin kokoontui nyttemmin usein useita satoja ylioppilaita hartaasti haluten kuulla jotain ylioppilaitten maailmanliitosta tai saada vastauksen kysymykseen: "Miksi me tarvitsemme jumalallista vapahtajaa?" tai: "Voiko sivistynyt ajatteleva ihminen uskoa Jeesuksen Kristuksen jumaluuteen?"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet