Read Ebook: Eläinten nahoissa: Tarina Ruijasta by Aikio Matti Siljo Juhani Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 639 lines and 23318 words, and 13 pages

t viisitoista vuotta.

Jussa oli siihen saakka pysytellyt taempana. Mutta kun h?n kuuli pikku Andin huutavan rintaa, pujahti h?n rohkeasti ja reippaasti esiin. Ellen avaran poven l?pi k?vi heng?stymisen mainingeita.

Vouti ja kantaja puhuivat kuiskien kesken??n, ja puolustaja istui haukotellen ja muristen, tapansa mukaan. Nimismiehen rengin, jolla oli rinta pystyss?, niinkuin h?n olisi ollut Norjan ainoa nimismiehen renki, k?skettiin noutaa Lasse.

Putkan ovi avautui. Pari m?rk?? pilkkua v?l?hteli Lassen vetisen-laimeissa, tihruisissa silmiss?, kun lampun valonhohde sattui h?neen. Vaistomaisesti nuo silm?t suuntautuivat Biettar Oulaan, joka ?kki? oli nostanut raskaat, voimakkaat silm?luomensa, katseillaan ahdistellen turtuneen, sisukkaan palvelijansa viimeisi? v?itteit?.

Lasse astui esiin ja laski surkean kapeat k?tens? aitauksen reunalle, seisoi yhdell? jalalla ja notkutteli polveaan edestakaisin, niin ett? ruumis huojui. Paksut, ulosp?in k?pristyneet huulet n?yttiv?t olevan aivan toisen miehen omaa, niinkuin ne erehdyksest? olisi paiskattu kiinni h?nen kuihtuneisiin kasvoihinsa. Alahuuli riippui ja retkui vakituista asentoaan l?yt?m?tt?. Sekavat partakarvat olivat niin harvassa, ett? ne muistuttivat j??tyneelle laitumelle n?lk??n kuolleita poronraatoja. H?nen avuttomassa katsannossaan oli jotakin liikuttavan surullista. Mutta nyt h?n tunsi itsens? melkein onnelliseksi siit?, ett? Biettar Oula oli kuristanut h?nen viimeisetkin ep?r?imisens?.

Jussa ihaili ja kunnioitti Biettar Oulaa. Mutta kuinka h?nt? s??littik??n Lasse! Tuon saman avuttoman, tukahtuneen ilmeen h?n oli n?hnyt useilla ihmisill?. Tuon ilmeen, joka menestyksenkin hetkell? tuiottaa kysyv?sti kohtaloon, uskaltamatta t?ysin uskoa sen hyv??n aivoitukseen. Kyynelherkk?, l?mmin tunto v?r?hti kuin vihuri l?pi h?nen rintansa, ja h?n rukoili hartaasti jumalaa auttamaan Lassea.

Niin, Lassen t?ytyi tunnustaa, ett? h?n se kuitenkin oli varas. Ratkaiseva sana pusersi v?kisinkin helpoituksen huokauksen h?nen rinnastaan.

Lyhyt juttu. Seitsem?n kuukautta.

Ellen avara povi paisui ja laski j?lleen, vakaisesti ja vahvasti, niin ett? sieramet kaartuivat v?r?hdellen, -- niinkuin kauan pid?tetyn lemmenhuokauksen pakoituksesta. Sill? jumala varjelkoon, jos vouti olisi ruvennut h?nelt? tinkaamaan niit? vastauksia, jotka Biettar Oula edelt?k?sin oli sy?tt?nyt h?nelle, mutta jotka nyt monien seikkojen vaikutuksesta olivat tipotiess??n. H?nen mielt??n oli kyll? alkanut etoa ja se oli noussut t?t? ilke?t? valhepeli? vastaan, mutta aivan hy?dytt?m?sti.

Sek? Biettar Oula ett? Elle p??siv?t valanteosta, koska heid?n todistuksensa olivat viimeiselt? olleet hiukan ep?varmoja. Jumalan kiitos! V??r?n valan l?heisyydell??n h?mment?v? kauhu oli t?n??n useita kertoja verhonnut Biettar Oulan syd?men kosteaan henk?ykseens? ja pusertanut kylm?n hien h?nen otsastaan. Mutta h?nen lihaksensa olivat lujat kuin j?ntereet, eiv?tk? h?nen hermonsakaan olleet mitenk??n veltommat. Ne olivat kest?neet ottelun, jota h?n sielussaan oli k?ynyt kiemurtelevien, k??rmeensitkeiden kummitusten kanssa, eiv?tk? olleet paljastaneet h?nt?. Ja samalla voimalla h?n pid?tti nyt v?kev?sti heiskuvaa, lavertelunhaluista iloaan.

Mutta olisiko h?n uskaltanut kohottaa k?tens? taivasta kohti, jos niikseen olisi tullut? Tuskin. Vasta t?n??n, jolloin Lasse oli alkanut l?rp?tell?, h?n oli tullut ajatelleeksi sit? mahdollisuutta, ett? h?nen pit?isi k?yd? valalle. Mutta h?n oli v?ltt?nyt mainitsemasta sit? Ellelle, joka silloin varmasti olisi saattanut kaikki hunningolle.

Yleis? ty?ntyi ulos, pettyneen? t?m?n mit?tt?m?n tuloksen takia, ett? Lasse-rahjus saatiinkin varkaaksi. Mutta oli niit?kin, joilla oli vainua todellisesta asianlaidasta, -- lappalaiskyl?n koilliskulman vakituiset porovarkaat. Asiaintuntemusta on harvassa.

Eiv?t olleet tulokseen tyytyv?isi? pikkupojatkaan, jotka olivat kuulleet kuiskittavan sit? ja t?t?. He olivat mit? suurimmassa j?nnityksess? odottaneet n?kev?ns? Biettar Oulaa -- itse Biettar Oulaa! -- viet?v?n vankeuteen. Mutta mieluimmin olisi kaiken pit?nyt p??tty? karmasevaan juttuun: v??r??n valaan sek? senj?lkeiseen Biettar Oulan ja pirun ynn? koko h?nen joukkionsa kohtaamiseen. Siin? olisi ollut jotakin, jota kannatti kertoa sammuvan nuotion ??ress?, ja jutun p??t?s koski ?rsytt?v?sti, ahdistavasti jokaiseen.

Yleis? alkoi painua pihamaan yli, suunnaten tiens? rihkamapuotia kohti, joka sijaitsi joenkaltaalla. He astuivat keveill?, pehmeill? lapikkaillaan ??nett?m?sti kuin huuhkaja. Ja sit? helpompi oli nimismiehen rengin k??nt?? huomio puoleensa, kun h?n virkamiehentapaisella kiiruulla raivautui joukon l?pi. H?nell? oli nimitt?in jaloissaan kiilloitetut rasvanahkasaappaat, jotka kiskoivat kylm?nviilt?vi? s?r?hdyksi? lumisesta kamarasta, h?nen astua loksuttaessaan.

Sill? oli tulipalopakkanen. Tervaisensakeat savur?yk?t t?yttiv?t ry?pyten taivaille savutorvista ja kiemurtelivat kovalla vauhdilla suoraan yl?s liikkumattomaan ilmaan. Vaikka oli jo pime?, kuului halkomailta viel? kirveeniskuja. Tuoreet, j??tyneet koivunoksat ritisiv?t ja halkeilivat paukkuen. Tiiviiss?, kirpe?ss? pakkasilmassa kuului sielt? t??lt? aisakellon kumea kalke. Matala, hallava pilvi viipyi joen yll?, joka suikerteli laakean, kolmiomaisen kyl?niemen ymp?ri. Molemmin puolin nojautuivat mets?harjut mukavasti mataloihin, py?re?selk?isiin, paljaihin tuntureihin.

K?r?j?tuvasta tullen oli joukko pys?htynyt rihkamapuodin eteen. He seisoivat siin? hetken v?risten ja koputellen jalkojaan toisiinsa. Verkalleen he t?yttiv?t puodin, miss? aina seisoksi porolappalaisia, naukkien viinaa tiskin ??ress?.

-- Minulla on tuhat poroa, kehui Nikko Nille, muinoin kelpo mies, nyt juoppo ja kerskuri, Biettar Oulan pahimpia kadehtijoita, h?n kun n?et aikoinaan oli hyvill? toiveilla kilpaa t?m?n kanssa kosinut suurta, siev??, lihavaa Elle?. H?n kehui liikaa. H?nell? oli kuusisataa, ja niist? h?n oli maksanut sen pilkan, ett? oli vienyt alttarille vanhan, nilkun lesken. H?n oli alkanut kosia Elle? kohta kuherruskuukauden menty?. Mutta kun n?ytti tulevan pitk?lliseksi odottaa ?mm?n Manalle-l?ht??, niin Elle arveli, ett? h?nen oli lopultakin hy?dyllisint? menn? sille, jossa h?nen tiet?m?ns? mukaan oli selvint? miehenainesta, vaikkapa se olikin samalla tunturien vaarallisin otus.

-- Koko Hammerfestin s??st?pankki on minun kukkarossani, kehui Nikko Nille. Musta rupijuova ulottui yli h?nen kalpean alahuulensa ja suupielist? pursusi harmaata vaahtoa.

-- -- -- Min? voisin ostaa koko Biettar Oulan karjan. Mutta en min? tahdo semmoisia poroja, jotka -- -- --. Vaistomainen pelko esti h?nt? sanomasta julki ajatustaan loppuun saakka. H?n heitt?ytyi laulamaan seisovalta jalalta sepitettyj? pilkkalauluja Biettar Oulan nuotilla. "Biettar Oula teu-u-rastaa ta-a-alvi?in?". Autuaasti huumaantuneita miehi? ja naisia liittyi lauluun, syleillen toisiaan ja huojuen edestakaisin s?velten tahdissa. Hikiset, syyl?iset kasvot, mik?li niit? n?kyi paksukarvaisten peskien sis?st?, paistoivat kuparinruskeilta lampun l?ik?htelev?ss? valossa, joka heikosti violetin-v?risen? tunkeutui kostean, viinantuoksuisen huurun l?pi. Hikipisarat samenivat lyijynharmaiksi vanhasta lionneesta hiest?. Rihkamapuoti itse otti iloon osaa kaikkine varastoineen. Hyllyill? heloitti pukukankaita, kaulahuiveja ja saaleja r?ikein v?rein: sinisi? ja keltaisia ja punaisia, ujostelematta silmiin paistaen. Tiskille asetetussa lasikaapissa oli suuri valikoima messinkirenkaita, solkia ja kaikenlaista hely? ja kamaa.

Viimeksi tulleet tunkeusivat humalaisten luo ja koettivat suuremmalla tai v?hemm?ll? menestyksell? itsekin n?ytt?? p?ihtyneilt?, ja siten pys?htyi pikari tai lasi heid?nkin huulilleen. -- "Ri-riekko pa-arka, riekko, ri-iekko, ri-iekko, Elle, E-elle, Elle, E-elle!"

Mutta humaus k?vi tuon sekaantuneen rykelm?n l?pi, kun Biettar Oula avasi oven ja kyyn?r?i itselleen tien tiskin luo. Pikku Andi oli tarrannut kiinni is?ns? pitk??n miekkaan. Tuo mahtava s?il?, jonka ponsi oli hopealla silailtu, oli pojan hartaan ihailun esine.

Biettar Oula sinkosi lihavan, paksun poronpaistin tiskille. "Se juodaan konjakkina!" H?n oli pitempi ja muhkeampi kuin muut lappalaiset, joi aina kalleinta viinaa, ja kauppias osoitti aina h?nelle vartavasten huomiotaan. Pikari tuotiin esiin. H?n joi kelpo siemauksen siit?, ojensi sitten Ellelle, joka vain kostutti huuliaan -- ja ?imisti v?h?n, naisten tapaan. H?n kuivasi silkkisen kaulahuivinsa nipukalla voimakkaan, aistillisen suunsa, mink? puna oli mehevyytt??n raskas.

Biettar Oula seisoi kauan ??neti, mutta joi yh?. H?nen mustat ja hiukan tuikeat silm?ns?, joihin v?hitellen oli vironnut kuuma loiste, t?hystiv?t ter?v?sti ryhm??, joka oli ker??ntynyt piiriin er??n ?ij?n ymp?rille, Nikko Nillen juottaessa t?t? humalaan.

-- Saapa tiet??, kuinka paljon Lassen omaisuus kasvaa korkoja h?nen poissaollessaan -- hi hi hi hi! Ja h?nest?k?s tulee oppinut, -- niinkuin piru! Ehk? h?n sent??n p??see Kautokeinoon lukkariksi, kun on opin p??h?n p??ssyt, p?risiv?t ?ij?n puhepalkeet, ja tyhm? tihrukaste kosteista, ilkkuvista silmist? viipotti katossa p?in, ilman kiinnekohtaa. Nikko Nille hymyili mielt??n osoittaen.

Biettar Oula suoristihe. Oikean ohimon verisuonet paisuivat. "Oula! Oula!" rukoili Elle. Biettar Oula astui pari ravakkaa askelta ryhm?? kohti. ?ij? pujahti toisten taakse ja huusi t?ytt? kitaa: "Se tappaa minut -- aa-aaaah!" Mutta Biettar Oula viisi veisasi h?nest?. Sit?vastoin h?n k?vi Nikko Nille? kaulukseen, halkaisi yhdell? tempauksella h?nen peskins? edest? ja takaa, vy?h?n saakka, antoi h?nelle oikean karhunly?nnin paljaalle sel?lle sek? sinkosi h?net sitten parin jauhos?kin v?liin, niin ett? h?n kerrassaan hukkui jauhopilveen. Biettar Oula ty?nsi Ellen ja pikku Andin ulos ovesta ja paukautti sen j?lkeens? navakasti kiinni.

Joukkio, joka ?kisti oli selvennyt, seurasi heit? pihalle, miss? heid?n molemmat ajoporonsa, seisoivat pylv??seen sidottuina ja pureksivat j?k?l??.

Elle veti lapintakin p??lt??n, pukeutui paksukarvaiseen peskiin, kaaristi sitten pikku Andin ahkionsa keulapuoleen. Notkeana kuin k?rpp? h?n hiipi poron luo sek? pujotti keltaisilla, punaisilla ja sinisill? ripsuilla koristetut l?nget komean, valkoisen el?imen kaulaan, poron, joka jo hehkui ja vapisi halusta saada vilahtaa ulos pihasta. Vetohihna oli sidottu luokkaan mahan alle.

Biettar Oula oli laskenut karhunnahkakauluksen hartiain yli ja seisoi jo valmiina, ohjas k??rittyn? oikean k?den ymp?ri.

-- Aja edell?! sanoi h?n.

Elle nyk?isi ohjasta. Ylv?s el?in otti ensim?iset pitk?t, kuumeisenkiihke?t juoksuaskeleet, ja Elle harppasi sen rinnalla v?h?n matkaa nopeasti kuin varjo; sitten hyp?t? heiskautti ahkion pohjaan. Juuri kun poro aikoi tehd? mutkan vasempaan, kiristyi ohjas sel?n ylitse, ja samassa hetkess? heitt?ytyi el?in oikeaan suuntaan niin rajusti, ett? ahkio heilahti ja t?r?hti nytkiv?n kiivaasti ja j?tti j?lkeens? valkean uoman likaiseen, kovaksi poljettuun lumitantereeseen.

Biettar Oula kiihoitti poroaan pid?tt?m?ll? sit? hetkisen. El?in tanssi silm?t selkosel?ll??n ja riuhtoi kalvavassa himossaan p??st? oikomaan jalkojaan rajattoman halunsa mukaan. Mutta kun Biettar Oula ?kki? nosti k?tens? ja kumartui eteenp?in hyp?t?kseen, sinkoutui el?in menem??n ja Biettar Oula lenn?hti ahkioon -- kuin petolintu, joka heitt?ytyy pakenevan saaliinsa kimppuun.

Viuhuva vauhti tuntui kuin putoamiselta ja kihelm?itti miehen koko ruumista kiireest? kantap??h?n saakka. H?nen r?me?, kova??ninen joikauksensa kaikui l?pi seudun ja kiihke?n ajon mukaan sen sointi tuli hele?mm?ksi.

?sken niin ilkkuva joukkio oli selv?sti sangen nolossa j?lkip?iv?n-mielentilassa, mutta samalla melkein valmis p??st?m??n ilmi salaisen ihailunsa Biettar Oulaa kohtaan. ?ij? se tulikin t?ll? kertaa lausuneeksi vapauttavan sanan: "Vain Biettar Oula voi niin tehd?".

Ja Biettar Oula haasteltiin poikki ja puhki kohoavan innostuksen vallassa. Eik? ollut sekin nuori, kaunis norjalaistytt?, vanhan "Hukan" tyt?r, syksyll? seurannut h?nt? kappaleen matkaa tunturia, rohkenematta sent??n tulla n?kyviin!

Nikko Nillen oli t?ytynyt j??d? puotiin, saadakseen kauppiaan kuromaan h?nen peskins? kokoon parilla sukkaneulanpistolla. Kun h?n tuli ulos, otti ?ij? -- ik??nkuin kiitokseksi hyv?st? kestityksest? -- h?net vastaan sanoilla: "No, onko sel?st? kirvely helpoittanut?" Ja joukko hymyili ilke?sti. Ne nykiv?t ?ij?? ja yllyttiv?t h?nt? jatkamaan.

-- Kuinka monta peninkuulemaa arvelet olevan tunturien kauneimman naisen Ellen -- jota sin? et saanut -- ja sinun vanhan, nilkun, tuultenkuivaaman linnunpel?ttisi v?lill?? Ennen min? pit?isin s?nkytoverinani s?kin nuuskankuivia poronkarvoja kuin sinun ?mm??si. Se on sitkas kuin parkittu nahka. Siit? ei viinakaan tee loppua... Viel?k?h?n odotat h?nen kuolevan? Oho, hyv? yst?v?, eiv?t ?mm?n luut aivan pian v?sy pit?m??n kankeata ruhoa pystyss? sinun silmiesi edess?. ?h, hyi saatana!

?ij?rahjuksen t?rr?tt?v?t hampaat paistoivat keltaisina irnuvasta kidasta, yl?huuli oli k??ntynyt kaksinkerroin, ja pahat, vetiset silm?t t?hysiv?t suoraan ilmaan.

"Nikko Nillen heilasta tulee vanhapiika paljon ennen kuin ?mm? kuolee -- hi hi hi hi hi!"

Totta puhuen Nikko Nille oli jo valinnut itselleen uuden hentun, nuoren kassap??n, joka muistutti Elle? vain harvinaisen lihavuutensa takia.

-- Laulapa veisu hentustasi! alkoi ?ij? taas. Mutta samassa l?i kaikkialla l?sn? oleva Jussa h?nt? k?mmenell? vasten ilkkuvia huulia. -- Jos oletkin vaivainen, niin luuletko sen edest? saavasi r?kytt?? kuin rakki ihmisille?

Isku oli niin odottamaton, ett? ?ij? tipahti kerralla kukon-orreltaan. Ja v?kijoukko r?h?hti nauramaan h?nelle yht? s??lim?tt?m?sti kuin ?sken Nikko Nillelle.

-- Biettar Oula ei halunnut k?yd? ?ij??n k?siksi -- he he he, sanoi muuan, nauraa h?l?tt?en. "H?n ei halunnut tahrata k?si??n sellaisesta -- he he he".

Mutta ?ij? oli jo keksinyt keinon. H?n alkoi ulvoa ja v?itti Jussan ly?neen h?nen hampaansa ja huulensa piloille. Yleis? sai aiheen n?ytt?? osaaottavalta. Jussaa piti peitottaman. "Sinut t?ytyy pist?? kiinni!" -- "Sin? olet, jumala n?hk??n, koko pit?j?n pahin mustalaispentu!" -- "Jos sin? oletkin Jongon Poika, niin luuletko sen edest? saavasi r??k?t? ?ij?raukkaa" -- "Tuo rosvonulkki se nostelee tytt?jen hameita ja ajaa hevoset kaakeiksi, ja viime vuonna h?n oli ajaa sonnivasikan kuoliaaksi!" -- "Miten sit? ei olekaan pantu kiinni ennemmin. On paras ottaa h?nt? kiinni kynkk?luusta, kun meill? on kruununmies t??ll?".

Syyt?kset eiv?t kuuluneet uusilta Jussan korvissa, mutta h?nest? tuntui kuitenkin olo tukalalta. H?nen monet aikaisemmat yhteenottonsa pohjoispuolen sakin kanssa olivat aristaneet h?nt?. Ja ?ij? osasi olla kiskuri, huolimatta siit?, ett? Jussa usein antoi h?nelle ruokaa ja vaatteita syd?mens? hyvyydest?, -- ilman ett? h?nell? aina oli vereksi? ilkit?it?k??n omallatunnollaan. Voipa ?ij? usein olla niinkin h?vyt?n, ett? kielt?ytyi ottamasta lahjuksia, ja uhkasi ladella is?-Jongolle Jussan koko syntiluettelon. Ja Jussa tiesi liiankin hyvin, ett? siin? pyykiss? olisi pesemist?...

-- Pyyd? ?ij?lt? anteeksi, sanoi er?s, tarttuen Jussaa tukkaan.

Jussa riist?ytyi kuitenkin irti, ja h?n ja Nikko Nille kiiruhtivat pois. Nikko Nille pys?htyi kohta ja sanoi: "Paha juttu menn? kotiin peski hajallaan".

-- Maltas, sanoi Jussa, "jos sinulla on viinaa pullossa, niin min? juoksen kotiin ja juotan sill? ?mm?n leppe?ksi ja sikahumalaan. Ja tied?th?n, ett? silloin on pieni vaiva peijata h?nelt? avaimet, niin ett? sin? p??set jalka-aittaan vaihtamaan peski?".

Silloin hymyili Nikko Nille. "Sin? saat, tuhat tulimaista, ajaa koko huomisp?iv?n minun porollani".

Jussa l?hti pulloineen kuin vihuri kotiinsa. Nikko Nille asusti nimitt?in vanhan Jongon luona.

Nikko Nille poikkesi syrj?tielle, joka vei l?nteen, joelle. Siell? h?n istuutui puoleksi lumenpeitt?m?lle aidalle. ?mm?n piti saada rauhassa juoda itsens? humalaan.

T??ll? oli hiljaista, kaukana kyl?tielt?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet