Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Isäntä ja renki by Tolstoy Leo Graf Wuori Martti Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 235 lines and 12519 words, and 5 pages
tekemist? ja h?n nukahti. Yht'?kki? hevonen sitte seisahtui ja Nikita oli pudota nen?lleen.
-- Taaskaan ei ajeta oikein, -- sanoi Wasili Andrejitsh.
-- Mitenk? niin?
-- Viittoja ei n?y. Varmaan ollaan taaskin poissa tielt?.
-- Jos on tie kadoksissa, niin etsi? pit??, -- vastasi Nikita lyhyesti, nousi ja meni j?lleen, keve?sti astuen jalat sis??n p?in, lumessa k?velem??n. H?n k?veli kauan, milloin kadoten silmist?, milloin taas n?kyen, ja palasi vihdoin takaisin.
-- T?ss? ei ole tiet?, ell'ei edess? ole, -- sanoi h?n istuutuen rekeen.
Alkoi jo tulla ihan h?m?r?. Tuisku ei yltynyt, vaan ei v?hentynytk??n.
-- Jospa e'es niit? miehi? kuuluisi, -- sanoi Wasili Andrejitsh.
-- Eip?h?n tavottaneet, varmaan siis ollaan et??lle joutuneet tielt?. Tahikka ehk? he ovat ajaneet syrj??n, -- sanoi Nikita.
-- Minnek?s sitte ajetaan? -- kysyi Wasili Andrejitsh.
-- Antaa hevosen kulkea, -- sanoi Nikita. -- Kyll?p?h?n viepi perille. Antakaa ohjat t?nne!
Wasili Andrejitsh antoi mielell??nkin ohjakset pois, sill? h?nen k?si??n alkoi palella villaisissa kintaissa.
Nikita otti ohjakset, joita vaan piteli k?siss??n ollenkaan liikuttelematta, ja luotti iloisena lempihevosensa viisauteen. Hevonen alkoikin todenper??n v?hitellen k??nt??, mutkitellen milloin toiselle milloin toiselle puolelle ja kuunnellen vuoron toisella vuoron toisella korvalla.
-- Pit?? olla ??neti, -- sanoi Nikita. -- N?etsen mit? tekee. Mene, mene, minne tied?t! Noin, noin.
Alkoi tuulla takaap?in ja tuli l?mp?isempi.
-- Sek?s on viisas, -- jatkoi Nikita mieliss??n hevosesta. Kirgisil?inen hevonen on v?kev?, mutta tuhma.
Vaan katsos, mit? t?m? korvillaan tekee. Ei mit??n telekraahviakaan tarvitse, virstan p??h?n aistitsee.
Eik? kulunut puolta tuntiakaan, kun edess? todellakin h??m?itti jotakin mustaa, mets?k? vai kyl?, ja oikealla n?kyi j?lleen viittoja. He olivat silminn?ht?v?sti taas saapuneet tielle.
-- T?m?h?n on taas sama Grishkino, -- sanoi Nikita yht'?kki?.
Todella olikin nyt heist? vasemmalla sama riihi, jonka katolta pyrysi lunta ja sama nuora, jossa ne vaatteet riippuivat kuivamassa yht? tuimasti tuulen pieksett?vin?.
Taas saapuivat he lantaiselle kyl?ntielle, taas oli tyynempi, l?mpim?mpi ja iloisempi, taas kuului ??ni? ja laulua, taas alkoi koira haukkua. Oli jo niin pime?, ett? muutamista ikkunoista n?kyi valkea.
Keskell? kyl?? Wasili Andrejitsh k??nsi hevosen ison talon luo ja seisautti portille.
-- Kutsuhan Taras ulos, -- huusi h?n Nikitalle.
Nikita meni lumisen valaistun ikkunan luo, jonka valossa kimalteli tanssivia lumihiutaleita, ja koputti piiskan varrella.
-- Kuka siell?? -- kysyi ??ni sis?lt?.
-- Kauppias Brehunov, -- vastasi Nikita. -- K?yh?n ulos kotvaksi aikaa.
Ikkunasta poistuttiin sis?ll? ja parin minuutin per?st? kuului, kuinka tuvan kiinni j??tynyt ovi aukesi, sitte naksahti ulko-oven s?ppi ja ovea pidellen, ett'ei sit? tuuli tempaisi, n?ytt?ytyi sielt? vanha valkopartainen mies, korkea lakki p??ss? ja lyhyt turkki valkoisen pyh?paidan p??ll? hartioilla, ja h?nen j?less??n nuorempi mies, punainen mekko yll??n ja nahkasaappaat jalassa.
-- Tehk?? niin hyvin, -- sanoi ukko.
-- Me t?ss? on ajettu eksyksiin, -- sanoi Wasili Andrejitsh; -- oli aikomus p??st? Gorjatshkinoon, vaan nyt t?nne teille jouduttiin. T??lt? kerran jo l?hdettiin ja taas takaisin palattiin.
-- Vai niin eksyitte, -- sanoi vanhus. -- Pekka, mene porttia aukaisemaan, -- k??ntyi h?n punamekkoisen nuoren miehen puoleen.
-- No, kyll?, -- vastasi mies iloisella ??nell? ja juoksi porstuaan.
-- Ei me, veli kulta, y?ksi j??d?, sanoi Wasili Andrejitsh.
-- Minnek?s te nyt y?ll? l?hdette? Olkaa t??ll? huomiseksi.
-- Vallan mielell?nikin olisin, vaan pit?? l?hte?.
-- L?mmitelk??h?n sitte edes! Paraiksi samovaarin aikaan kerkisitte, -- sanoi ukko.
-- L?mmitell? kyll? voipi, -- sanoi Wasili Andrejitsh, -- pime?mpih?n ei kuitenkaan tule, kun kuukin nousee, vaan valoisampi. K?yd??n sitte sis??n l?mmittelem??n, Nikita.
-- Mik?s siin' on, voihan sit? l?mmitell?, -- sanoi Nikita, joka oli hyvin viluissaan ja sit? vaan toivoikin, ett? p??sisi uunille kohmettuneita j?seni??n oikomaan.
Wasili Andrejitsh meni vanhuksen kanssa tupaan ja Nikita ajoi hevosen Pekan aukaisemasta portista pihaan ja sitte, h?nen osotuksensa mukaan, liiterin katoksen suojaan seisomaan. Tunkio oli katoksen alla niin korkea, ett? vempele hipaisi orteen. Kanat kukkoineen, jotka jo olivat asettuneet orrelle, alkoivat tyytym?tt?min? kaakattaa ja k?yd? raaputtelivat ortta pitkin. Lampaat, pel?stynein? ja nalkutellen kavioillaan kovaa tunkiota my?ten, hurahtivat syrj??n. Koira, joka n?kyi olevan aivan nuori, ?ityi armottoman kimakkaasti ja vihaisesti haukkumaan vierasta.
Nikita puhutteli kaikkia, pyysi kanoilta anteeksi ja lohdutteli heit?, ett'ei toista kertaa en?? vaivaa, soimasi lampaita, ett? he pel?styv?t itsek??n tiet?m?tt? mit?, ja tyynnytteli lakkaamatta koiraa sill? aikaa, kun sitoi kiinni hevosta.
-- Nyt se hyv? tulee, -- sanoi Nikita ja paukutteli lumen vaatteistaan. -- Sek?s yh? haukkuu! -- lis?si h?n koiralle. -- Ole jo tuossa, h?lm?! Herki?! Itse?si vaan vaivaat, -- sanoi h?n. -- Eih?n t?ss? varkaita ole, vaan omia miehi?.
-- Niin se on, kuin on sanottu, ett? talolla on kolme neuvonantajaa, -- sanoi nuori mies, paiskaten voimakkaasti katoksen alle sen ulkopuolelle j??neen reen.
-- Mitenk? niin neuvonantajat? -- sanoi Nikita.
-- Niin on Paulsonin kirjassa sanottuna: kun varas taloon pyrkii, haukkuu koira ja se merkitsee, ett? silm?t auki! Kun kukko laulaa, niin se merkitsee, nouse yl?s! Kun kissa peseytyy, niin se tiet??, ett? rakas vieras tulee, jota pit?? kestit?, -- puheli nuori mies.
Pekka oli lukutaitoinen ja osasi melkein ulkoa ainoan h?nell? olevan, Paulsonin kirjoittaman kirjan. Ja kun h?n oli pikkuisen ryyp?nnyt, niin kuin sill? kertaa, niin h?n hyvin mielell??n mainitsi siit? lauseita, jotka h?nest? olivat tilaisuuteen sopivia.
-- No, just' niin se on, -- sanoi Nikita.
-- Tuli se maar' vilu tiell?? -- kys?isi Pekka.
-- Eip? tuo ilmankaan ole, -- sanoi Nikita. Ja he meniv?t pihan poikki porstuan kautta tupaan.
Talo, johon Wasili Andrejitsh poikkesi, oli kyl?n rikkaimpia. Siihen kuului viisi jako-osuutta ja vuokrattuna oli viel? maata muualtakin. Siin? oli kuusi hevosta, kolme lehm??, kaksi hiehoa ja noin parikymment? lammasta. Perhekunnassa oli kaikkiaan 22 henke?, joista nelj? nainutta poikaa, kuusi lapsenlasta, joista Pekka yksin oli nainut, kaksi lapsenlapsenlasta, kolme orpoa ja nelj? mini?t?. Se oli yksi niit? harvoja taloja, joka viel? pysyi jakamattomana; mutta siin?kin jo kauan oli olemassa sis?llist? eripuraisuutta, joka, kuten ainakin, oli saanut alkunsa akkav?est? ja v?ltt?m?tt? piakkoin oli saava ja'on toimeen. Kaksi poikaa oli Moskovassa vedenvet?j?n?, yksi oli sotamiehen?. Kotona olivat nyt vaari, mummo, is?nn?iv? poika ja pyh?ksi Moskovasta kotia tullut toinen poika sek? kaikki naiset ja lapset; paitsi omaa v?ke? oli viel? vieraana naapuri, kyl?nvanhin.
Tuvan p?yd?n kohdalla riippui kattolamppu, joka valaisi kirkkaasti p?yd?ll? olevat teeastiat, viinapullon ja kylm?t ruo'it sek? yl?nurkan, jossa riippui Jumalan kuvat ja molemmin puolin niit? muita kuvia. P?yd?n nen?ss? istui, musta lyhyt turkki yll??n, Wasili Andrejitsh, imien j??tyneit? viiksi??n ja tarkastellen ihmisi? ja tupaa mulkoilevilla raukan silmill??n. Paitsi h?nt? istui p?yd?n ??ress? valkopartainen, kaljup?inen vanhus, valkoinen kotikuteinen mekko p??ll??n, h?nen vieress??n, puettuna hienoon kattuunimekkoon, jyhke?selk?inen ja -harteinen poika, joka oli pyh?ksi tullut Moskovasta kotiin, ja viel? toinen poika, leve?harteinen vanhin veli, joka oli is?nt?n? talossa, sek? laiha, punatukkainen kyl?nvanhin.
Miehet olivat juuri, ryyp?tty??n ja haukattuaan, rupeamaisillaan teet? juomaan ja samovaari jo alkoi kiehua humista lattialla uunin luona. Lavereilla ja uunilla n?kyi lapsia. Penkill? istui nainen k?tkyen ??ress?. Vanha muori, jonka kasvot olivat t?ynn? ryppyj? joka suunnalle ja huuletkin ryppyiset, kestitsi Wasili Andrejitshi?.
Nikitan tullessa tupaan muori juuri tarjosi Wasili Andrejitshille viinaa, jonka oli kaatanut paksuun lasiin.
Add to tbrJar First Page Next Page