Read Ebook: Isäntä ja renki by Tolstoy Leo Graf Wuori Martti Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 235 lines and 12519 words, and 5 pages

Nikitan tullessa tupaan muori juuri tarjosi Wasili Andrejitshille viinaa, jonka oli kaatanut paksuun lasiin.

-- Elk?? nyt, Wasili Andrejitsh, eih?n sit? miten ilman, pit?? toki onneksi juoda, -- sanoi vaari.

Viina ja sen haju saivat Nikitan kovin h?mille, varsinkin nyt, kun h?n oli viluinen ja v?synyt. H?n rypisti otsaansa ja, ravisteltuaan lumen takistaan ja vaatteistaan, asettui Jumalan kuvia vastap??t?, ja ik??nkuin ket?k??n n?kem?tt?, kolme kertaa teki ristinmerkin ja kumarsi kuville, k??ntyi sitte vanhaan is?nt??n p?in, kumarsi ensin h?nelle, sitte muille p?yd?n ??ress? istuville, sitte naisille, jotka seisoivat uunin luona, ja toivotti onnellisia pyhi?. Ja sitte h?n alkoi riisua p??llysvaatteitaan, vilkaisematta p?yt??n p?in.

-- Oletpas sin?, hyv? yst?v?, kuurassa, -- sanoi vanhin veli, katsellessaan Nikitan huurteisia kasvoja, silmi? ja partaa. Nikita riisui kauhtanansa, puisteli viel? sit?, ripusti l?helle uunia ja meni p?yd?n luo. H?nelle tarjottiin my?skin viinaa. Se oli minuutti tuskallista taistelua. H?n oli v?h?ll? ottaa lasin ja kallistaa tuoksuavan kirkkaan nesteen suuhunsa. Mutta h?n katsahti Wasili Andrejitshiin, muisti valansa, muisti viinaan menett?m?t saappaansa, muisti tynnyrintekij?n, joka eli h?nen vaimonsa kanssa, muisti poikansa, jolle kev??ksi oli luvannut ostaa hevosen, huo'ahti ja kielt?ytyi juomasta.

-- Min? en juo, kiit?n n?yrimm?sti, -- sanoi h?n otsaansa rypist?en ja istui penkille toisen ikkunan luo.

-- Mitenk?s se niin on? -- kysyi vanhin veli.

-- En juo, siin? kaikki -- sanoi Nikita silmi??n nostamatta ja, katsoen kieroon viiksiins? ja partaansa, sulatteli niist? j??puikkoja.

-- Ei sen kelpaa juoda, -- sanoi Wasili Andrejitsh, pureksien vesirinkeli? ryypyn j?lkeen.

-- No teet? sitte, -- sanoi yst?v?llinen muori. Olet maar' ihan viluissasi, mies parka? -- Mit? te, tyt?t, samovaarin kanssa kuhnustelette?

-- Jo on valmis, -- vastasi nuorin nainen ja pyyhk?isty??n vaatteella kiehuvan samovaarin, kantoi sen vaivoin p?yd?n luo, kohotti ja jysk?ytti p?yd?lle.

Sill? aikaa Wasili Andrejitsh kertoi, miten he olivat eksyneet tielt?, miten kaksi kertaa olivat palanneet samaan kyl??n ja miten tiell? tapasivat juopuneita. Is?nt?v?ki ihmetteli, selitteli, miss? ja mink? t?hden he olivat eksyneet ja ketk? ne juopuneet olivat ja neuvoi, miten oli ajettava.

-- Moltshanovkaan kyll? lapsikin l?yt??, pit?? vaan osata k??nty? suurelta tielt?, miss? pensaikko n?kyy. Vaan te ette sinne asti ajaneet! -- puheli kyl?n vanhin.

-- Olkaahan y?t?. Tyt?t kyll? vuoteen valmistavat, -- kehoitteli muori.

-- Ja aamulla on oikein mainio l?hte?, -- vakuutteli vaari.

-- En voi, velikulta, asiat vaativat! -- sanoi Wasili Andrejitsh, -- mink? tunnissa menett??, usein ei saa vuodessa takaisin, -- lis?si h?n muistaen mets?n ja kauppiaat, jotka voivat ehti? ennen h?nt?. -- Ehk? sit? perille p??st??n? -- sanoi h?n k??ntyen Nikitan puoleen.

Nikita ei vastannut pitk??n aikaan, vaan oli yh? sulattavinaan j??puikkoja parrastaan ja viiksist??n.

-- Kun ei taaskin eksytt?isi tielt?, -- sanoi h?n synk?sti. Nikita oli synkk?n? siit? syyst?, ett? h?nen teki armottomasti mieli viinaa ja ainoa, joka saattoi t?m?n halun sammuttaa, oli tee, vaan teet? h?n ei viel? saanut.

-- Kunhan vaan k??nteesen p??st??n, niin ei sitte en?? eksyt?, mets?n kauttahan sitte tie k?ypi perille asti, -- sanoi Wasili Andrejitsh.

-- Se on teid?n vallassanne, Wasili Andrejitsh, l?hdet??n sitte vaan, -- sanoi Nikita, ottaessaan h?nelle tarjotun lasin teet?.

-- Juodaan teet? ja sitte matkalle.

Nikita ei sanonut mit??n, py?ritti vaan p??t??n ja, kaadettuaan varovasti teet? lautaselle, alkoi l?mmitell? sen h?yryss? kylmi? k?si??n. Puraistuaan sitte pikkuruisen murusen sokeria, kumarsi h?n is?nt?v?elle ja sanoi:

-- Teid?n terveydeksenne, -- ja s?rppi suuhunsa l?mmitt?v?? nestett?.

-- Kun olisi joku k??nteesen asti saattanut, -- sanoi Wasili Andrejitsh.

-- Se k?ypi kyll? laatuun, -- sanoi vanhin poika.

-- Pekka valjastaa hevosen ja saattaa k??nteesen saakka.

-- Valjasta sitte, hyv? mies. Kyll? min? siit? kiitokset suoritan.

-- Mit? te joutavia, -- sanoi yst?v?llinen muori. Oikein mielell?mmeh?n se tehd??n.

-- Pekka, mene valjastamaan tamma, -- sanoi vanhin poika.

-- No, kyll?, -- sanoi Pekka hymyillen ja siepattuaan heti naulasta lakkinsa, juoksi valjastamaan.

Sill? aikaa kuin hevosta valjastettiin k??ntyi puhe siihen, mihin oli pys?htynyt silloin, kuin Wasili Andrejitsh ajoi ikkunan luo. Vaari valitteli kyl?nvanhimmalle kolmatta poikaansa, joka ei ollut l?hett?nyt h?nelle pyh?ksi mit??n, vaan vaimolleen ranskalaisen huivin.

-- Ei ne kelpaa nuoret en?? mihink??n, -- sanoi vaari.

-- Eiv?t kelpaakaan, -- sanoi kyl?nvanhin. Liian ovat viisaiksi tulleet. Djemotshkinin poika, n?et, kun is?lt??n k?sivarrenkin mursi. Kaikki, n??mm?, vaan liiasta viisaudesta johtuu.

Nikita kuunteli, tarkasteli l?sn?olevia ja n?kyi tahtovan my?skin ottaa osaa puheesen, mutta joi niin innokkaasti teet?, ett? kerkesi vaan my?nt?v?sti ny?k?ytell? p??t??n. H?n joi lasillisen toisensa per?st? ja h?nen tuli yh? varimpi ja parempi olla. Puhetta kesti kauan yh? samasta asiasta, omaisuuden jakamisen turmiollisuudesta, eik? se n?k?j??n ollut pelkk?? yleist? puhetta, vaan asia koski jakoa siin? talossa, jota jakoa vaati toinen poika, siin? jurona ja ??neti istuva. Se n?kyi olevan kipe? kohta ja t?m? kysymys kiinnitti kaikkien osallisten mieli?, vaikka he vieraiden l?sn?olon takia eiv?t ryhtyneet asiata pohtimaan. Mutta lopulta vaari ei malttanut mielt??n, vaan sanoi itkev?ll? ??nell?, ett'ei h?n anna jakaa, niin kauan kuin elossa on, ja ett? talo h?nell? on Jumalan kiitos hyv?, mutta jos se jaetaan, niin kaikki mierolle joutuvat.

-- Ihan niinkuin Matvejevin perheen k?vi, -- sanoi kyl?nvanhin. -- Oli heill?kin hyv? talo, vaan kun jaettiin, niin ei yhdell?k??n mit??n ollut.

-- Niinik??n sin?kin tahdot, -- k??ntyi vaari poikansa puoleen.

Poika ei vastannut mit??n ja tukala ??nett?myys seurasi. ??nett?myyden keskeytti Pekka, joka jo oli valjastanut hevosen ja pari minuuttia t?t? ennen oli palannut tupaan ja koko ajan hymyili.

-- Semmoinen se on Paulsonin kirjassa satukin, sanoi h?n. -- Antoi is? kerran pojilleen vastan taitettavaksi. Yhdell? kertaa eiv?t saaneet poikki, vaan vitsoittain taittamalla se oli helppoa. Niin t?ss?kin, -- sanoi h?n, hymyillen, suu leve?n?. -- Hevonen on valmis! lis?si h?n.

-- Kun on valmis, niin l?hdet??n, -- sanoi Wasili Andrejitsh. -- Vaan jakoon el? suostu, vaari! Sin? olet omasi ansainnut ja sin? olet siis sen haltiakin. Valita rauhantuomarille. Kyll? se j?rjestyksen n?ytt??.

-- Niin juonittelee, niin juonittelee, -- valitti vanhus yh? itkev?ll? ??nell?, -- ett'ei sen kanssa mihin p??se! Ihan on kuin riivattu!

Nikita, joka sill? aikaa oli juonut viidennen lasillisen teet?, ei kuitenkaan pannut lasiaan lautaselle yl?salasin , vaan syrj?lleen, toivoen, ett? h?nelle kaadetaan viel? kuudes. Mutta samovaarissa ei ollut en?? vett? eik? em?nt? tarjonnut h?nelle lis??, kun Wasili Andrejitshkin jo rupesi pukeutumaan. Nikitakin siis nousi yl?s, pani takaisin sokeriastiaan sokeripalasensa, josta oli puraissut joka puolelta, pyyhki takinliepeesen hiest? m?rki? kasvojansa ja meni pukemaan kauhtanan p??lleen.

Pukeuduttuaan h?n raskaasti huo'ahti, kiitti is?nt?v?ke?, hyv?steli ja astui l?mp?isest?, valoisasta tuvasta ulos pime??n, kylm??n porstuaan, johon tuuli ulvoen tunkeutui ja tuisku ajoi lunta, sek? sielt? ulos pime?lle pihalle.

Turkki p??ll? seisoi Pekka hevosineen keskell? pihaa ja saneli hymyillen runoa Paulsonin kirjasta. Nikita kuunteli ja ny?k?ytteli hyv?ksyv?sti p??t??n ohjaksia selvitelless??n.

Vaari tuli saattamaan Wasili Andrejitshi? ja toi lyhdyn porstuaan valaistakseen h?nelle, mutta tuuli puhalsi sen heti sammuksiin. Ja pihallakin huomasi, ett? tuisku oli yltynyt kovemmaksi.

"Onpas nyt ilma!" ajatteli Wasili Andrejitsh; "ehk'ei p??st?k??n perille, vaan kuitenkaan ei voi j?tt??, -- asiat vaativat. Ja kun jo kerran ollaan l?hd?ss?kin. Talon hevonenkin jo on valjaissa tuossa. P??st??n kai, Jumalan avulla." Vanha is?nt? arveli my?skin, ett'ei pit?nyt l?hte?; mutta h?n oli jo pyyt?nyt j??m??n, vaan h?nt? ei toteltu. "Ehk? min? vaan vanhuuttani pelk??n, ja he kyll? perille p??sev?t", arveli h?n. -- "Ja ainakinhan ajoissa maata p??st??n ilman puuhitta."

Pekka n?ki my?skin, ett? oli vaarallinen l?hte?, ja h?nt? pelotti, mutta h?n ei tahtonut sit? mill??n lailla n?ytt??, vaan oli olevinaan rohkea eik? muka pikkuistakaan pel?nnyt. Nikitan ei tehnyt ollenkaan mieli l?hte?, mutta h?n oli ammoin jo oppinut olemaan ilman omaa tahtoa ja palvelemaan muita. N?in ollen ei mik??n pid?tt?nyt l?htevi?.

Wasili Andrejitsh astui reen luo, l?ysi sen t?intuskin pime?ss?, istuutui siihen ja tarttui ohjaksiin.

-- Ajakaa edell?! -- huusi h?n. Pekka, seisten polvillaan liistereess?, p??sti hevosen menem??n. Rusko, joka jo monasti oli hirnunut, tuntien tamman edess??n, l?hti per?ss? ja he tulivat ulos tielle. Taaskin he ajoivat kyl?n l?vitse samaa tiet? ja saman pihan kautta, jossa ne j??tyneet vaatteet riippuivat, vaikk'ei niit? nyt voinut n?hd?, saman riihen vieritse, joka nyt jo melkein kattoon asti oli kinoksen peitossa ja josta lakkaamatta tuprusi lunta ja sitte samojen synk?sti ja alakuloisesti valittavien ja humisevien pajupensaiden sivuitse. Ja taas saapuivat he samalle ylt?yleens? ry?ppy?v?lle lumiulapalle. Tuuli oli niin kova, ett? kun se k?vi sivustap?in ja ajajat risteiliv?t sit? vastaan, niin se kallisteli reke? syrj?lleen ja vei hevosta tiepuoleen. Pekka ajaa karitteli s?yse?ll? tammallaan edess?p?in ja tuontuostakin huuteli reippaasti. Rusko potkaisi per?ss?.

Ajettuaan siten noin kymmenen minuuttia, Pekka k??ntyi ja huusi jotakin. Tuulen takia ei siit? saanut selkoa Wasili Andrejitsh eik? Nikita. Mutta he arvasivat, ett? olivat saapuneet tien k??nteesen. Pekka toden per??n k??nsikin oikealle ja tuuli, joka oli ollut syrj?inen, alkoi k?yd? vastaan, ja oikealla puolen h??m?itti lumen l?pi jotain mustaa. Se oli pensaikko k??nteess?.

-- No, Jumalan haltuun!

-- Suur' kiitos, Pekka!

-- Myrsky taivon mustaks' peitt??, -- huusi Pekka ja katosi n?kyvist?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet