Read Ebook: Kahden sydämen salaisuudet: Eriskummallinen kertomus by Dostoyevsky Fyodor Wuori Martti Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 162 lines and 16537 words, and 4 pages

Translator: Martti Wuori

KAHDEN SYD?MEN SALAISUUDET

Eriskummallinen kertomus

Kirj.

FEODOR MIHAILOVITSH DOSTOJEVSKI

Suom. Martti Wuori

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kirja, 1915.

Oy Weilin & G??s Ab

SIS?LLYS:

F. M. Dostojevski. Tekij?n esipuhe.

I Osa:

II Osa:

F. M. Dostojevski.

Saatuaan ensi opinalkeensa kotona ja sitte er??ss? yksityisess? oppilaitoksessa Moskovassa, joutui Dostojevski, ?itins? kuoltua, v. 1837, insin??riopistoon Pietarissa, jossa samaan aikaan opiskelivat sittemmin my?skin tunnettu kirjailija Grigorovitsh, Sevastopolin kuuluisa puolustaja Todleben y.m. mainiot henkil?t. Umpimielinen, haaveksivainen Dostojevski pysyttelihe kuitenkin enimm?kseen syrj?ss? tovereistaan ja vietti iltansa yksin lukemalla kirjallisuutta, vieh?ttyen etup??ss? Gogolin teoksiin. N?ht?v?sti Dostojevskissa itsess??n silloin her?si halu kirjailemiseen, sill? siihen aikaan jo h?n alkoi kirjoittaa ensim?ist? teostaan "K?yh?? kansaa", joka ilmeisesti on Gogolin "Viitan" vaikutuksesta syntynyt.

Dostojevski on etup??ss? "k?yh?n kansan", "sorrettujen ja solvaistujen" kirjailija. Samalla kun h?n heid?n piirist??n ammensi uusia aiheita kirjallisuudelle ja varsinkin teoksellaan "Muistelmia kuolleesta talosta" melkoisesti vaikutti kovaosaisten pakkoty?h?n tuomittujen vankien kohtalon lievent?miseen, samoinkuin Turgenev "Mets?miehen muistelmillaan" oli vaikuttanut maaorjuuden lakkauttamiseen, on Dostojevski sielutieteellisesti tarkan silm?ns? kautta my?skin avartanut yleisinhimillisi? n?k?aloja, l?yt?en kurjimpienkin olentojen syd?men sopukoista kunnioitusta, rakkautta ja my?t?tuntoa ansaitsevia ominaisuuksia. T?ss? suhteessa Dostojevski onkin varsin itsen?inen ja harvinainen kirjailijanero ei ainoastaan Ven?j?n, vaan koko maailmankin kirjallisuudessa.

TEKIJ?N ESIPUHE.

Pyyd?n anteeksi lukijoiltani, ett? t?ll? kertaa tavallisen "P?iv?kirjani" sijasta tarjoan heille ainoastaan kertomuksen. Mutta olen todellakin kirjoitellut t?t? kertomustani suurimman osan kuukautta. Joka tapauksessa pyyd?n, etteiv?t lukijat panisi t?t? pahaksensa.

Sitte sananen itse kertomuksesta. Olen nimitt?nyt sen "eriskummalliseksi", vaikka itse pid?n sit? suurimmassa m??r?ss? todenper?isen?. Mutta eriskummallista siin? todellakin on, ja varsinkin itse kertomuksen muodossa, mink? pid?n tarpeellisena edelt?p?in selvitt??.

Siin? aine. Tietysti kest?? kertomuksen juoksu muutamia tuntia, vuoroin keskeytyen ja h?mmentyen; milloin puhuu h?n itsekseen, milloin k??ntyy h?n taas ik??nkuin jonkun n?kym?tt?m?n kuulijan, jonkun tuomarin puoleen. N?in on aina laita todellisuudessakin.

Jos pikakirjoittaja olisi voinut kuunnella ja kirjoittaa kaikki paperille, niin kertomus ehk? olisi ep?tasaisempi, v?hemmin viimeistelty, kuin t?m? on, mutta psykoloogillinen juoksu olisi minun mielest?ni tullut olemaan sama. Ja t?m? paperille panevan pikakirjoittajan olettaminen onkin juuri se, mit? min? t?ss? kertomuksessa nimit?n eriskummalliseksi. Muuten on t?llaista osaksi jo usein ennenkin tavattu taiteen alalla. Victor Hugo on mestariteoksessaan nimelt?: "Er??n kuolemaan tuomitun viimeinen p?iv?", k?ytt?nyt milt'ei samaa menettely? ja vaikkei h?n olekaan tuonut esille pikakirjoittajaa, niin on h?n olettanut viel? suuremman ep?todellisuuden, sen, n?et, ett? kuolemaan tuomittu voi kirjoittaa muistelmia ei ainoastaan viimeisen? p?iv?nh?n, vaan viel?p? viimeisell? hetkell??nkin, jopa ihan viimeisess? silm?nr?p?yksess?kin. Mutta ellei h?n t?t? olisi kuvitellut, niin ei itse teostakaan olisi olemassa, -- tuota kaikkein todenper?isint? ja todenmukaisinta h?nen kirjoittamistaan teoksista.

ENSIM?INEN OSA

Kuka min? olin ja kuka h?n.

... Niin kauan kuin h?n on t??ll?, -- on kaikki viel? hyvin; voin k?yd? h?nt? katsomassa tuon tuostakin; mutta kun h?net huomenna vied??n pois ja -- niin mitenk? min? sitte j??n yksin? H?n lep?? nyt salissa p?yd?ll?, kahdella yhteen lyk?tyll? pelip?yd?ll?, mutta huomenna valmistuu valkoinen arkku, valkoisella silkill? verhottu, vaan eih?n minun siit? pit?nyt... Min? vain k?velen k?velemist?ni ja tahdon selvitt?? itselleni t?t?. Nyt olen jo kuusi tuntia yritt?nyt, vaan en saa ajatuksiani kootuiksi yhteen kohtaan. Ja t?ss? yh? vain k?velen lakkaamatta. Se tapahtui nyt sitte n?in. Min? kerron sen j?rjestyksess?. Hyv?t herrat, min? en ole mik??n kirjailija, sen te kyll? huomaatte, mutta yhdentekev?, min? kerron kuitenkin, niinkuin asian ymm?rr?n. Ja siin?h?n koko onnettomuus onkin, ett? ymm?rr?n kaikki.

Jos tahdotte tiet??, s.o. jos alan alusta, niin tuli h?n ensin luokseni vain tavaroita panttaamaan saadakseen "Golos"-lehteen ilmoituksia, ett?, n?et, kotiopettajatar etsii paikkaa, on taipuvainen matkustamaan maaseudulle, ja antaa opetusta kotona j.n.e., j.n.e. N?in oli alussa enk? min? tietysti erottanut h?nt? muista; h?n k?vi kuin kaikki muutkin asiallaan. Mutta sitte aloin erottaa. H?n oli solakka, valkoverinen, keskikasvuinen, minun seurassani aina hieman k?mpel?, aivan kuin ujosteleva . Heti kun h?n oli saanut rahansa, k??ntyi h?n ja meni tiehens?. Ja aina hiljaa. Toiset ne kiisteliv?t, tahtoivat lis??, tinkiv?t enemp??, mutta h?n ei koskaan; mink? sai... Min? varmaan sekoitan... Niin, minua kummastuttivat kaikista eniten h?nen panttinsa: hopeaiset, kullatut korvarenkaat, viheli?inen medaljonki, -- parinkymmenen kopekan hintaisia kaluja. Kyll? h?n itsekin tiesi niiden sen hintaisia olevan, mutta h?nen kasvoistansa n?in niiden olevan h?nelle kallisarvoisia, -- ja todellakin oli siin? kaikki, mit? h?nell? oli j?ljell? is?lt?ns? ja ?idilt?ns?. Sen sain per?st?p?in tiet??.

Seuraavana p?iv?n? tuli h?n j?lleen. Sittemmin sain tiet??, ett? h?n oli k?ynyt turkkineen Dobronravovin ja Moserinkin luona, mutta he eiv?t ota muuta vastaan kuin kultaesineit? eiv?tk? siis kauppoihinkaan ryhtyneet. Min? olin h?nelt? kerran ottanut vastaan kameenkin -- ja harkitessani sit? per?st?p?in kummastelin itsekin; muuta kuin kultaa ja hopeaa en min?k??n ota panttiin, mutta h?nelt? otin tuon. T?m? oli sitte h?nest? se toinen ajatus, sen muistan.

-- N?hk??s, t?m? ilmoitus on ilmestynyt t?n? aamuna ja iltasella tuo varmaan jo saa paikan. Niin sit? pit?? ilmoittaa!

H?n punastui ja taas alkoivat h?nen silm?ns? hehkua, h?n k??ntyi ja meni oitis pois. Min? olin hyvin tyytyv?inen. Muutoin olin jo kaikesta varma enk? pel?nnyt mit??n: imukkeistahan ei kukaan v?lit?. Ne olivat h?nelt? sit?paitsi taas jo lopussa.

Niinp? sitten k?vikin: kolmantena p?iv?n? tuli h?n taas, ihan kalpeana, h?diss??n, -- min? k?sitin, ett? h?nelle oli kotona jotakin tapahtunut, ja niin olikin laita. Selit?n kohta, kuinka k?vi, mutta ensin tahdon viel? muistella, kuinka yht'?kki? aloin ylv?stell? ja osasin kohota h?nen silmiss?ns?. P??h?ni p?lk?hti yht'?kki? sellainen tuuma. Asian laita oli se, ett? h?n toi t?m?n Jumalan-kuvan ... Oi kuulkaahan, kuulkaahan! Nyt se jo alkaa, t?h?n asti olen vain sekaantunut... Seikka on se, ett? tahdon muistaa kaikki, jokaisen pienimm?nkin yksityiskohdan, joka ainoan piirteen. Min? tahdon nyt koota yhteen kohtaan ajatukseni, mutta -- en vain voi, vaan kas, t?ss?p? ne yksityisseikat nyt ovat...!

Neitsyt Marian kuva... neitsyt Maria lapsen kanssa, hopeainen, kullattu vanha perheomaisuus, arvoltaan -- no, noin kuusi ruplaa. Min? n?in, ett? t?m? pyhimyskuva oli h?nelle kallis, mutta h?n tahtoi pantata kaikki, ottamatta kehyst? pois. Min? sanoin h?nelle: parempi olisi ottaa kehys pois ja pit?? kuva; jumalankuvaa on kuitenkin, tuota, niinkuin vaikea...

-- Onko se kielletty?

-- Ei juuri ole kiellettyk??n, mutta ehk? te itse...

-- No, ottakaa pois sitte!

-- Tied?ttek? mit?, min? en ota pois, vaan panen sen tuonne jumalankuva-kaappiin, -- sanoin min?, mietitty?ni, -- muiden kuvien joukkoon, lampun alle , ja ottakaa te nyt ilman muuta kymmenen ruplaa!

-- En tarvitse kymment?, antakaa viisi, min? sen lunastan varmaan.

-- Vai ette tahdo kymment?? Kuva on kuitenkin sen arvoinen, -- lis?sin min? huomattuani, ett? h?nen silm?ns? taas alkoivat hehkua. H?n oli vaiti. Min? toin h?nelle viisi ruplaa.

-- ?lk?? ylenkatsoko ket??n; olen itse ollut tuollaisessa pulassa, viel?p? pahemmassakin, ja ett? nyt n?ette minut t?llaisessa toimessa... niin johtuu se vain kaikesta, mit? olen k?rsinyt...

-- Te siis kostatte yhteiskunnalle? Niink?? keskeytti h?n minut yht'?kki? hyvin pilkallisella kysymyksell?, jossa, muutoin, piili paljon viatontakin s.o. ylimalkaista, sill? silloin ei h?n viel? ollut tehnyt erotusta minun ja muiden v?lill?, niin ett? h?n sen sanoi melkein loukkaamatta. Vai niin, -- ajattelin min?, -- vai olet sin? semmoinen, luonteesi tulee ilmi; siis uuden suunnan ihmisi? ollaan.

-- N?hk??s, huomautin min? heti, puoleksi leikill?, puoleksi, salamielisesti: "min? -- min? olen osa sit? kokonaista, joka aina pahaa suo, vaan aina hyv?? luo"...

H?n katsahti minuun pikaisesti ja hyvin uteliaasti, mutta h?nen katseessaan oli kuitenkin paljon lapsellista.

-- Odottakaa... Mik? ajatus se oli? Mist? se oli? Min? olen kuullut sen jossakin...

-- ?lk?? vaivatko p??t?nne; sill? lauseella esitt?? Mefistofeles itsens? Faustille. Oletteko lukenut Faustia?

-- E... en tarkkaan.

-- Se on, ettette ole sit? ollenkaan lukenut. Mutta teid?n on se luettava. Min? n?en taas huulillanne pilkallisen ilmeen. Pyyd?n, ?lk?? otaksuko minussa olevan niin v?h?n ymm?rryst?, ett?, kaunistaakseni lainanantajan tointani, tahtoisin esiinty? teille Mefistofeleen?. Lainanantaja pysyy lainanantajana. Sen tied?n.

-- Te olette niin kummallinen... Enh?n min? ollenkaan tahtonut teille mit??n sellaista sanoa.

H?n tahtoi sanoa: min? en odottanut, ett? olisitte sivistynyt ihminen, mutta ei sit? sanonut; min? kuitenkin tiesin, ett? h?n niin ajatteli. Olin h?nt? kovin kummastuttanut.

-- N?hk??s, huomautin min?, joka alalla voi tehd? hyv??. En, tietysti, puhu itsest?ni, sill? min? en tee muuta kuin pahaa, mutta...

-- Tietysti voi jokaisessa toimessa tehd? hyv??, sanoi h?n, luoden minuun nopean ja l?pitunkevan katseen. "Niin juuri, jokaisessa toimessa", lis?si h?n yht'?kki?.

Oi, min? muistan, muistan kaikki nuo silm?nr?p?ykset. Ja minun on lis?tt?v?, ett? kun nuoriso, tuo herttainen nuoriso tahtoo sanoa jotakin viisasta ja sattuvaa, niin se heti liian suoraan ja selv??n kasvoissaan osoittaa ett?: "kas nyt, muka, min? sanon sinulle jotakin viisasta ja sattuvaa" -- eik? se ole meik?l?isten kerskaavaisuutta, vaan selv??n n?kee, ett? se itse pit?? sit? arvossa, ja uskoo ja kunnioittaa, ja luulee, ett? muutkin aivan samalla lailla sit? kunnioittavat. Oi, sit? suoramielisyytt?! Mutta sill?p? sit? voittaakin. Ja h?ness? se oli ihanaa!

Vaan mit?s min??! Jos min? t?ll? lailla jatkan, niin milloin min? saankaan kaikki yhteen kohtaan kootuksi? Pikemmin, pikemmin, -- t?m?h?n ei ollut ollenkaan sit?, mit? aion sanoa, Herra Jumala!

Naimatarjous.

"Salaisuuden", jonka sain h?nest? kuulla, selit?n t?ss? lyhyk?isesti. H?nen is?ns? ja ?itins? olivat aikoja sitte kuolleet, kolme vuotta jo ennenkuin h?n oli j??nyt kunnottomien t?tiens? luo. Onpa liian v?h?kin sanoa heit? kunnottomiksi. Toinen heist? oli leski, sill? iso perhe, -- kuusi lasta, toinen toistaan pienempi?, -- toinen taas oli i?k?s ja h?ijy vanhapiika. Molemmatkin olivat h?ijyj?. H?nen is?ns? oli ollut virkamies, kirjuri pelk?st??n ja ainoastaan personallista aatelia: kaikki aivan kuin minua varten. Min? olin aivan kuin ylemm?ss? maailmassa: olinhan virasta eronnut loistavan rykmentin alikapteeni, perinn?llist? aatelia, itsen?inen mies j.n.e. ja mit? lainakassaani koski, niin voivat t?dit katsella sit? asiaa ainoastaan kunnioituksella. T?tiens? luona oli h?n ollut kolme vuotta orjuudessa: oli kuitenkin jossakin suorittanut tutkinnon, -- olipas ehtinyt, olipas keinon keksinyt, vaikka joka p?iv? armottomasti t?ytyi ty?t? tehd?, -- ja se merkitsi, ett? h?ness? oli halu johonkin korkeampaan ja jalompaan. Mutta mit?s varten min? naida tahdoin? Vaan v?h?t minusta, siit? sittemmin... Ja siit?k?s nyt kysymys onkaan? -- T?tiens? lapsia h?n opetti ja ompeli heille paitoja eik? lopulta vain sit? tehnyt, vaan pesi lattioitakin, h?n, tuo heikkorintainen. He h?nt? suorastaan pieksiv?t ja soimasivat jokaisesta leip?palasesta. Jopa asia p??tyi siihen, ett? aikoivat myyd? h?net. Hyi! J?t?n kertomattakin nuo h?pe?lliset yksityisseikat. My?hemmin ilmaisi h?n minulle kaikki. T?t? kaikkea tarkkasi kokonaisen vuoden ajan heid?n naapurinsa, muudan rihkamakauppias, joka kuitenkaan ei ollut vain pelkk? rihkamakauppias, sill? h?nell? oli kaksi hedelm?myym?l??kin. H?nelt? oli kuollut jo kaksi vaimoa ja h?n etsi kolmatta, ja siin? h?n tyt?n l?ysi: "se on, n?et, vaatimaton, on kasvanut k?yhyydess? ja min? nainkin vain orpojani varten". H?nell? oli todellakin lapsia. H?n kosi, alkoi hieroa kauppaa t?tien kanssa, h?n oli viidenkymmenen vanha. Tytt? kauhistui. Ja t?h?n aikaan juuri h?n alkoi k?yd? luonani saadakseen ilmoituksia "Golos"-lehteen. Vihdoin alkoi h?n rukoilla t?ti??n, ett? he antaisivat h?nen ajatella asiaa edes pikkaraisen aikaa. H?nelle se my?nnettiin, vaan enemp?? ei ja nyt he alkoivat ahdistaa h?nt?: "Itsek??n emme tied? mit? sy?d? ilman liikaa suuta". Min? olin jo kuullut kaiken t?m?n, mutta sin? p?iv?n? vasta tein p??t?kseni.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet