Read Ebook: Kahden sydämen salaisuudet: Eriskummallinen kertomus by Dostoyevsky Fyodor Wuori Martti Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 162 lines and 16537 words, and 4 pages

"Salaisuuden", jonka sain h?nest? kuulla, selit?n t?ss? lyhyk?isesti. H?nen is?ns? ja ?itins? olivat aikoja sitte kuolleet, kolme vuotta jo ennenkuin h?n oli j??nyt kunnottomien t?tiens? luo. Onpa liian v?h?kin sanoa heit? kunnottomiksi. Toinen heist? oli leski, sill? iso perhe, -- kuusi lasta, toinen toistaan pienempi?, -- toinen taas oli i?k?s ja h?ijy vanhapiika. Molemmatkin olivat h?ijyj?. H?nen is?ns? oli ollut virkamies, kirjuri pelk?st??n ja ainoastaan personallista aatelia: kaikki aivan kuin minua varten. Min? olin aivan kuin ylemm?ss? maailmassa: olinhan virasta eronnut loistavan rykmentin alikapteeni, perinn?llist? aatelia, itsen?inen mies j.n.e. ja mit? lainakassaani koski, niin voivat t?dit katsella sit? asiaa ainoastaan kunnioituksella. T?tiens? luona oli h?n ollut kolme vuotta orjuudessa: oli kuitenkin jossakin suorittanut tutkinnon, -- olipas ehtinyt, olipas keinon keksinyt, vaikka joka p?iv? armottomasti t?ytyi ty?t? tehd?, -- ja se merkitsi, ett? h?ness? oli halu johonkin korkeampaan ja jalompaan. Mutta mit?s varten min? naida tahdoin? Vaan v?h?t minusta, siit? sittemmin... Ja siit?k?s nyt kysymys onkaan? -- T?tiens? lapsia h?n opetti ja ompeli heille paitoja eik? lopulta vain sit? tehnyt, vaan pesi lattioitakin, h?n, tuo heikkorintainen. He h?nt? suorastaan pieksiv?t ja soimasivat jokaisesta leip?palasesta. Jopa asia p??tyi siihen, ett? aikoivat myyd? h?net. Hyi! J?t?n kertomattakin nuo h?pe?lliset yksityisseikat. My?hemmin ilmaisi h?n minulle kaikki. T?t? kaikkea tarkkasi kokonaisen vuoden ajan heid?n naapurinsa, muudan rihkamakauppias, joka kuitenkaan ei ollut vain pelkk? rihkamakauppias, sill? h?nell? oli kaksi hedelm?myym?l??kin. H?nelt? oli kuollut jo kaksi vaimoa ja h?n etsi kolmatta, ja siin? h?n tyt?n l?ysi: "se on, n?et, vaatimaton, on kasvanut k?yhyydess? ja min? nainkin vain orpojani varten". H?nell? oli todellakin lapsia. H?n kosi, alkoi hieroa kauppaa t?tien kanssa, h?n oli viidenkymmenen vanha. Tytt? kauhistui. Ja t?h?n aikaan juuri h?n alkoi k?yd? luonani saadakseen ilmoituksia "Golos"-lehteen. Vihdoin alkoi h?n rukoilla t?ti??n, ett? he antaisivat h?nen ajatella asiaa edes pikkaraisen aikaa. H?nelle se my?nnettiin, vaan enemp?? ei ja nyt he alkoivat ahdistaa h?nt?: "Itsek??n emme tied? mit? sy?d? ilman liikaa suuta". Min? olin jo kuullut kaiken t?m?n, mutta sin? p?iv?n? vasta tein p??t?kseni.

Iltasella tuli kauppias heille tuoden puodistaan makeisia viidenkymmenen kopeekan arvosta: tytt? istui h?nen seurassaan, kun min? kutsutin h?net Lukerian kautta ky?kist? ulos ja k?skin kuiskuttamaan h?nelle, ett? olin portilla ja halusin heti paikalla sanoa h?nelle jotakin. Min? olin silloin itseeni hyvin tyytyv?inen. Ja ylip??ns? olin koko sen p?iv?n hirve?n tyytyv?inen.

-- Odottakaahan, min? mietin, vastasi h?n.

Ja niin vakavat olivat h?nen somat kasvonsa, ett? silloinkin jo olisin voinut kaiken n?hd?! Mutta min?p? pahastuin: "vai, ajattelin min?, horjuu h?n minun ja tuon kauppiaan v?lill??" Oi, silloin min? en viel? k?sitt?nyt! En mit??n, en mit??n min? silloin viel? k?sitt?nyt! T?h?n p?iv??n saakka en ole mit??n k?sitt?nyt! Min? muistan, ett? Lukeria juoksi minun j?lkeeni, kun jo olin mennyt pois, seisautti minut tiell? ja sanoi kiireiss??n: "Jumala palkitsee teit?, herra, ett? otatte meid?n kauniin neitimme, mutta ?lk?? h?nelle t?st? mit??n puhuko, h?n on niin ylpe?."

Ylpe?! Min?, n?hk??s, itsekin rakastan noita hieman ylpeit?. Ylpe?t ovat varsinkin silloin kauniita, kun... no, kun ei en?? ep?ile vallastaan heid?n yli, eik? niin? Oi, kelvotonta, k?mpel?? ihmist?! Oi, kuinka min? olinkin tyytyv?inen! Tied?ttek?, ett? kun h?n siin? portilla seisoi miettien, antaisiko minulle my?nt?v?n vastauksen vai ei, ja min? h?nt? ihmettelin, -- tied?ttek?, ett? h?n saattoi silloin ajatella n?inkin: "Jos kerran onnettomuus on tullakseen kumpaisessakin tapauksessa, niin eik? ole parempi suorastaan valita niist? pahempi, s.o. tuo lihava kauppias; ly?k??n sitte p?iss??n pikemmin minut kuoliaaksi." Vai kuinka luulette, saattoihan h?n niinkin ajatella? Mutta nytk??n en ymm?rr? suorastaan mit??n! Sanoin vast'ik??n, ett? h?n saattoi niin ajatella; valitako kahdesta onnettomuudesta pahempi, s.o. kauppias. Vaan kumpi oli silloin h?nest? pahempi? Kauppiasko vai Goetheen viittaava lainanantaja? Se on viel? kysymys! Mik? kysymys? Sit?k??n en ymm?rr?: vastaus makaa p?yd?ll? ja min? sanon: kysymys! Mutta v?h?t minusta! Minusta nyt ei ole puhettakaan. Muuten, mit? se minua liikuttaa, -- minustako on puhe vai ei? Sit?p? puolta en osaa ollenkaan ratkaista. Parempi olisi panna maata. P??t?ni kovin kivist??...

Jalomielinen mies, vaikka en usko itsek??n.

En voinut nukkua. Ja viel?p?, kun p??ss? semmoinen valtimo jyskii! Tekee mieli muistella kaikkea t?t? surua. Oi, sit? saastaa! Oi, mist? loasta min? silloin h?net vedinkin yl?s! Pitih?n h?nen ymm?rt?? se, antaa arvo teolleni... Minua miellytti my?s moni seikka, esimerkiksi se, ett? olin yhden viidett? ja h?n tuskin kuudentoista vanha. Se minua vieh?tti, t?m? tunne; suloinen se oli, hyvin suloinen.

Kuinka min? alkaisin, sill? on hyvin vaikeaa? Kun alkaa puolustaida, niin silloin vasta vaikea onkin. N?hk??s: nuoriso halveksii, esimerkiksi, rahaa, -- mutta min? panin oitis painoa rahoille, annoin arvoa rahoille. Ja panin semmoisen painon, ett? h?n yh? enemm?n vaikeni. Siristi vain suuria silmi?ns?, kuunteli, katseli ja oli vaiti. N?hk??s, nuoriso on jalomielinen, se on jalomielinen ja intomielinen, mutta suvaitsevaisuutta siin? ei paljoa ole; niin pian kuin jotakin vain on kierosti, niin on ylenkatse valmis. Min? taas tavoittelin mielen suuruutta, tahdoin istuttaa sit? suoraan syd?meen, saada sit? syd?melliseen katsantotapaan, niinh?n? Otan inhottavan esimerkin: kuinka esimerkiksi olisin selitt?nyt lainakassani sellaiselle luonteelle? Tietysti en min? sit? suorastaan ottanut puheeksi, sill? silloin olisi n?ytt?nyt ik??nkuin min? olisin pyyt?nyt anteeksi lainakassani t?hden, vaan min? toimin, niin sanoakseni, ylpeydell?, puhelin melkein vaitiololla. Ja min? olen mestari vaitiololla puhumaan, min? olen koko ik?ni siten puhunut, olenpa itsekseni n?ytellyt vaitiololla kokonaisia murhen?ytelmi?. Oi, olenhan min?kin ollut onneton! Olen ollut kaikkien hylk??m? ja unhottama, eik? kukaan, ei kukaan sit? tied?! Ja yht?kki? tuo kuusitoistavuotias sitte haali kokoon minusta kaikellaisia yksityisseikkoja kelvottomilta ihmisilt? ja luuli tiet?v?ns? kaikki, vaikka kaikkein salaisin kuitenkin on j??nyt t?m?n miehen syd?men sopukkaan. Mutta min? vain olin vaiti ja varsinkin h?nen kanssansa olin vaiti ihan eiliseen p?iv??n asti, -- ja miksik? olin vaiti? Ylpeydest? vain. Tahdoin, ett? h?n itsest??n saisi tiet??, minutta, mutta ei vain kunnottomien ihmisten kertomuksista, ett? h?n itse arvaisi ja k?sitt?isi, mik? mies olin. Ottaessani h?net talooni tahdoin t?ydellist? kunnioitusta itse?ni kohtaan. Tahdoin, ett? h?n seisoisi edess?ni rukoillen k?rsimyksieni puolesta -- ja min? sen ansaitsin. Oi, min? olen aina ollut ylpe?, min? olen aina tahtonut joko kaikki tahi ei mit??n! Ja juuri sent?hden, etten tahtonut puolta onnea, vaan kaikki, -- juuri sen t?hden olinkin pakotettu silloin siten toimimaan: "ett?, muka, arvaahan asia itse ja pid? arvossa!" Sill?, my?nt?k??h?n itse, ett? jos olisin ruvennut h?nelle selitt?m??n ja kuiskaamaan, kiertelem??n ja kunnioitusta anomaan, -- niin olisi ollut sama, kuin jos olisin almua pyyt?nyt... Vaan mit?p?s... vaan mit?p?s min? siit? puhuu!

Tuhmaa, tuhmaa, tuhmaa ja tuhmaa! Ilmoitin h?nelle silloin suoraan ja s??lim?tt? parilla sanalla, ett? nuorten jalomielisyys on mainio asia, mutta ettei se maksa ollenkaan mit??n. Ja miksi ei maksa? Siksi, ett? sen helpolla saa, ilman el?m?n kokemusta; kaikki tuo on, niin sanoakseni, "olemassaolon ensim?isi? vaikutelmia", mutta katsotaanpas heit? itse teossa. Huokeahintainen jalomielisyys on aina helppo asia, jopa uhrata el?m?ns?kin -- sekin on helppoa, sill? veri kiehuu ja voimien n?ytett?, kauneutta hirve?sti tekee mieli. Mutta ottakaapa jalomielisyyden uroty?, hyvin raskas, hiljainen, huomaamaton, loistoton, herjattu, semmoinen, johon vaaditaan uhrausta paljon, vaan josta kunniaa ei l?hde pisaraakaan, -- jossa te, ilosta loistava mies, olette konnana kaikkien silmiss?, vaikka olette rehellisin ihminen maailmassa, -- koettakaapa siihen ty?h?n ryhty?, ehei, ettep? uskalla. Mutta min?, min? en ole koko ik?n?ni muuta tehnytk??n, kuin siin? uroty?ss? taistellut... Alussa riiteli h?n hirve?sti vastaan, mutta alkoi sitte olla vaiti, jopa ihan t?ydellisesti, silmi?ns? vain kovin siristi kuunnellessaan, suuria, suuria tarkkaavia silmi?ns?. Ja... ja sit? paitsi huomasin min? yht'?kki? tuon ep?luottavan, ??nett?m?n, ilke?n hymyn. Ja tuo hymy huulillaan tuli h?n talooni. Totta on sekin, ettei h?nell? ollut en?? minne menn?...

Yh? vain tuumia ja tuumia.

Kuka meist? silloin ensin alkoi?

Ei kukaan. Se alkoi itsest?ns?, ihan alusta. Sanoin, ett? toin h?net talooni ankarin vaatimuksin, vaan jo alusta pit?en olin yst?v?llisempi. Jo h?nen morsiamena ollessaan ilmoitin h?nelle, ett? h?nen toimeksensa tulisi panttien vastaanottaminen ja rahan ulosantaminen eik? h?n silloin siihen mit??n sanonut Jopa h?n sitte ryhtyi oikein innolla ty?h?n. Tietysti j?i asunto, huonekalut ja kaikki ennalleen. Asunnossamme on kaksi huonetta: toinen on iso sali, josta osa on v?lisein?ll? jaettu kassahuoneeksi, toinen, my?skin iso huone, on meid?n yhteinen ja samalla makuuhuonekin. Kalusto on huono, h?nen t?dill?ns?kin se oli parempi. Jumalainkuvakaappini on salissa, jossa kassakin on; minulla huoneessani on kaappi, jossa on muutamia kirjoja ja arkku, jonka avaimet ovat minulla; sit? paitsi on s?nky, p?yti? ja tuolia. H?nen viel? morsiamena ollessaan sanoin, ett? elannoksemme, se on ruoaksi minulle, h?nelle ja Lukerialle, jonka sain luokseni houkutelluksi, olen m??r?nnyt ruplan p?iv?ss?, ei enemp??: "minun, n?et, tuli saada kolmekymment? tuhatta ruplaa kolmessa vuodessa, muutoin ei olisi raha-ansiota". H?n ei vastustellut, mutta min? korotin itse ruokarahan kolmellakymmenell? kopekalla. Samoin teatterikin. Olin sanonut h?nelle, h?nen morsiamena ollessansa, ettemme tulisi k?ym??n teatterissa ja kuitenkin oltiin kerran kuukaudessa teatterissa, hyvill? paikoilla, permannolla. Me k?vimme yhdess?, olimme kolme kertaa, n?imme "Onnen etsinn?n" ja "Pericholen", muistaakseni . ??neti sinne menimme, ??neti palasimme takaisin. Miksik?, miksik? alusta alkaen rupesimme olemaan ??neti? Eih?n alussa ollut riitaakaan, mutta vaiti yh? vain oltiin. Muistan, ett? h?n silloin aina katsoi minuun ik??nkuin salaa: mutta kun sen huomasin, niin lis?sin vain vaitioloa. Totta on, ett? min? aloin vaitioloa k?ytt?? eik? h?n. H?nen puoleltaan oli pari yst?vyyden osoitusta, jopa h?n yritti syleill?kin minua; mutta kun n?m? puuskat olivat sairaanomaisia, hysteerillisi? ja min? halusin lujaa onnea ja kunnioitusta, niin otin ne kylm?sti vastaan. Ja min? olin oikeassa; joka kerta oli n?iden puuskien j?lkeen seuraavana p?iv?n? riitaa.

Eik? oikeastaan mit??n riitaa ollut lainkaan, mutta ??nett?myytt? vain ja -- ja yh? julkeampi oli h?nen muotonsa. "Kapinaa ja itsen?isyytt?" -- sit? se tiesi, mutta sit? h?n vain ei osannut. Niin tuo lempe?luontoinen olento k?vi yh? julkeammaksi. Uskotteko, min? muutuin h?nelle saastaksi, min? sen huomasin. Ja siit? ei ollut ep?ilyst?k??n, ett? h?n ajoittain joutui aivan suunniltaan. Mutta kuinkas sellaisesta loasta ja kurjuudesta tultua, jossa t?ytyi lattioita pest?, oli mahdollista kiukustua meid?n k?yhyytemme t?hden? N?hk??s, ei se k?yhyytt? ollut, vaan s??st?v?isyytt?, ja miss? tarvitsi, siin? oli ylt?kyll?isyytt?kin niinkuin liinavaatteissa, puhtaudessa. Min? olen aina ennenkin ajatellut, ett? miehen puhtaus se on, joka vaimoa vieh?tt??. Muutoin ei h?n nurissut minulle k?yhyydest?ni, vaan minun muka saituudestani taloudessa: "tarkoituksensa h?nell? siis on, tahtoo, n?et, lujaa luonnetta osoittaa". Teatterista h?n kielt?ytyi yht'?kki? itse. Ja yh? enemm?n kasvoi pilkallinen ilme h?nen kasvoissaan, mutta min?p? lis?sin ??nett?myytt?, min? vain lis?sin ??nett?myytt?.

Eik? sitte pit?isi puolustaida? P??asia oli lainakassa. Suvaitkaahan: min? kyll? tiesin, ettei nainen, semmink??n kuusitoistavuotias, voi t?ydellisesti miehelle alistua. Naisilla ei ole itsen?isyytt?, se on selvi?, se on nytkin, nytkin minulle selvi?. Mit?p? siit?, ett? h?n tuolla salin p?yd?ll? makaa: totuus on totuus eik? Stuart Millk??n sille mahda mit??n. Mutta rakastava nainen, oi, -- h?n jumaloitsee rakastetun olennon vikojakin, jopa h?nen ilkit?it?ns?kin. Eik? t?m? itsek??n keksisi ilkit?illeen sellaisia puolustussyit?, kuin nainen keksii. Se on kyll? jalomielist?, mutta ei itsen?ist?. Naisia on turmellut juuri t?m? itsen?isyyden puute. Ja mit?s? Sanon sen viel?kin, jos osoitatte minulle tuota p?yt??? Onko se itsen?ist?, mit? siin? p?yd?ll? on? Oi -- oi!

Kuulkaahan: h?nen rakkaudestaan olin min? silloin vakuutettu. Heitt?ytyih?n h?n silloinkin kaulaani. H?n rakasti siis tahi, oikeammin sanoen, -- tahtoi rakastaa. Niinp? niinkin: h?n halusi rakastaa. Ja p??asia on, ettei mit??n sellaisia ilkit?it?k??n ollut, joille h?nen olisi tullut puolustusta etsi?. Te sanotte samoin kuin kaikki muutkin: lainanantaja. Vaan mit?p? siit?, ett? olen lainanantaja? Se merkitsee vain, ett? on olemassa syit?, jos mit? jalomielisin mies on ruvennut lainanantajaksi. N?hk??s, hyv?t herrat, on aatteita... s.o. n?hk??s, jos muutaman aatteen lausuu julki, sanoilla ilmaisee, niin tuntuu se hirve?n tyhm?lt?. Itse?kin h?vett??.

T?m? ihana, t?m? lempe?, t?m? taivahinen olento, h?n oli sieluni tyranni, k?rsim?t?n tyranni ja kiusaaja. Min?h?n loukkaisin itse?ni, ellen sit? sanoisi! Luuletteko, etten h?nt? rakastanut? Kuka saattaa sanoa, etten h?nt? rakastanut? N?hk??s, se oli ironiaa, se oli kohtalon h?ijy? ivaa! Me olemme kirotut, ihmisten el?m? yleens? on kirottu! . Ymm?rr?nh?n sen nyt, ett? jossakin olin erehtynyt. Jotakin siin? k?vi toisin. Kaikki oli selv?, tuumani oli kirkas kuin taivas: "Olla tyly, ylpe? eik? kaivata mit??n henkisi? lohdutuksia ja k?rsi? ??neti". Niin olikin, min? en ole valehdellut, en ole valehdellut. "Itsep?h?n sitte saa n?hd?, ett? siin? oli jalomielisyytt?, jota h?n ei osannut huomata, -- ja kun sen joskus oivaltaa, niin antaa h?n sille kymmenen kertaa suuremman arvon ja lankee tomuun rukoilemaan ristiss? k?sin". Semmoinen oli tuumani. Mutta jotakin siin? unhotin tahi j?tin huomaamatta. Jotakin j?i siin? tekem?tt?. Mutta riitt?? jo, riitt??! Ja kelt? nyt anteeksi pyyd?n? Kun loppui, niin loppui. Rohkeutta, mies, ja ole ylpe?. Sin? et ole syyp??...

Lempe?luontoinen kapinoitsee.

Riidat alkoivat siit?, ett? h?n yht'?kki? rupesi antamaan rahaa omalla tavallaan ja arvostelemaan pantteja kalliimmiksi, kuin mik? niiden arvo oli, jopa suvaitsi pari kertaa k?yd? v?ittelem??nkin kanssani siit? asiasta! Min? en antanut my?ten. Mutta siihen osui silloin tuo kapteenin rouva.

Se vanha ?mm? toi, n?et, medaljongin, joka oli h?nen miesvainajansa lahjoittama, siis muistoesine. Min? annoin siit? kolmekymment? ruplaa. Silloin ?mm? alkoi katkerasti itke? ja pyyt??, ett? tuo kalu s?ilytett?isiin, -- tietysti, se s?ilytet??n. Mutta viiden p?iv?n kuluttua tuli h?n yht'?kki? vaihtamaan sit? rannerenkaaseen, joka ei ollut kahdeksankaan ruplan arvoinen; tietysti min? en siit? huolinut. Varmaan huomasi h?n jotakin vaimoni silmist?, koska tuli j?lleen minun poissa ollessani, ja t?m? vaihtoihin h?nelle medaljongin.

H?n hyp?hti yht'?kki? seisoalleen, alkoi yht'?kki? kokonaan vavista ja -- mit?s luulette -- polki minulle yht'?kki? jalkaa; siin? oli peto, se oli vihanpuuskaa, se oli peto vihanpuuskassa. Min? aivan j?hmetyin h?mm?styksest?; semmoista menettely? en ollut koskaan odottanut. Mutta min? en kadottanut malttiani, en tehnyt liikett?k??n, ja taaskin samalla levollisella ??nell? ilmoitin suoraan, ett? t?st? saakka otan h?nelt? pois osallisuuden asioihini. H?n nauroi minulle vastoin silmi?ni ja l?hti ulos asunnosta.

Asianlaita oli se, ettei h?nell? ollut oikeutta l?hte? ulos asunnosta. Ilman minua ei minnek??n, sellainen oli sopimuksemme jo h?nen morsiamena ollessaan. Iltapuoleen h?n palasi; min? en sanonut sanaakaan.

Seuraavana p?iv?n? aamulla meni h?n taas ulos, ylihuomenna samoin. Min? suljin kassan ja l?hdin t?tien luo. Heid?n kanssaan olin lopettanut tuttavuuden oitis h?iden j?lkeen; en tahtonut heit? luokseni enk? k?ynyt itse heid?n luonaan. Nyt selvisi, ett? vaimoni k?vi heid?n luonaan. He kuuntelivat minua uteliaisuudella ja nauroivat minulle vasten silmi?: "se on, sanoivat, teille oikein". Tuota heid?n nauruaan min? juuri odotinkin. Silloin min? lahjoin nuoremman naimattoman t?din, annoin h?nelle etuk?teen viisikolmatta ruplaa. Parin p?iv?n kuluttua tuli h?n jo luokseni ja ilmoitti: "asiaan kuuluu olevan sekaantunut muudan luutnantti Jefimovitsch, entinen rykmenttitoverinne". Min? kummastuin kovin. Tuo sama Jefimovitsh oli tehnyt minulle eniten pahaa rykmentiss?, ja kuukausi sitten tuli h?n, h?pe?m?t?n kun oli, pari kertaa lainakassaani muka panttaamaan jotakin, ja muistan, ett? h?n silloin alkoi vaimoni kanssa naureskella. Menin silloin h?nen luo ja sanoin, ettei h?n en?? saisi tulla luokseni entisten juttujemme t?hden; mutta mit??n muuta ajatusta ei p??h?nik??n p?lk?ht?nyt, sill? luulin vain, ett? h?n oli muuten r?yhke?. Mutta nyt ilmoitti t?ti odottamatta, ett? heill? oli sovittu kohtaus ja ett? t?t? asiaa v?litti muudan t?tien entinen tuttava, everstin leski Julia Samsonovna; "h?nen luonaan, sanoi, vaimonne nyt k?ykin".

T?m?n kohtauksen kerron vain lyhyesti. Kaikkiaan maksoi t?m? juttu minulle kolmesataa ruplaa, mutta kahdessa vuorokaudessa sain aikaan sen, ett? seisoin viereisess? huoneessa suljettujen ovien takana kuuntelemassa vaimoni ensim?ist? kohtausta Jefimovitshin kanssa. Sit? odottaessa oli meill? tuon p?iv?n edellisen? p?iv?n? lyhyt, mutta minulle hyvin t?hdellinen keskustelu.

H?n oli palannut kotia illan suussa ja istui s?ngyn laidalla, katsellen minua pilkallisesti ja koputellen jalallaan lattiaan. Katsellessani h?nt?, johtui yht'?kki? mieleeni ajatus, ett? h?n koko viimeisen kuukauden tahi, paremmin sanoen, kahden viimeisen viikon kuluessa, ei ollut lainkaan ollut luonteensa mukainen, voipi sanoa, ett? oli ollut aivan luonteensa vastainen; edess?ni oli raju, kiinnik?yp? olento, joka ei juuri ollut h?pe?m?t?n, mutta ilke? ja itse kiusaa tekev? ja riitaa tavoitteleva. H?nen lempeytens? pid?tti h?nt? kuitenkin. Kun sentapainen raivostuu, niin kuitenkin n?kee, vaikka h?n menisikin liian pitk?lle, ett? h?n itse vain tekeytyy, itse??n vain kiihoittaa ja ett? h?nen itsens? ennen muita on mahdoton hillit? siveytt??n ja h?veli?isyytt?. Senp? t?hden tuollaiset toisinaan hypp??v?tkin liian korkealle, niin ett'eiv?t usko omaa tarkastavaa j?rke?ns?k??n. Irstaisuuteen tottunut ihminen lievent?? aina tekoaan, toimii h?ijymmin, mutta j?rjestyksen ja soveliaisuuden varjossa ja vaatii itselleen etev?mmyytt? muiden rinnalla.

-- Onko totta, ett? teid?t ajettiin pois rykmentist? sent?hden, ett? te pelk?sitte kaksintaistelua? kys?si h?n yht'?kki?, kuin taivaasta pudonneena, ja h?nen silm?ns? alkoivat hehkua.

-- On, minua pyydettiin, upseerien p??t?ksen mukaisesti, eroamaan rykmentist?, vaikka jo itse sit? ennen olin antanut virka-erohakemukseni.

-- Pelkurina siis ajettiin pois?

-- Niin, he tuomitsivat minut pelkuriksi. Mutta min? en kielt?ytynyt kaksintaistelusta pelkurina, vaan sent?hden, etten tahtonut alistua heid?n itsevaltaiseen tuomioonsa ja vaatia kaksintaisteluun, koska en itse katsonut olevan mit??n loukkauksen syyt?. Tiet?k??, -- en malttanut olla silloin sanomatta, -- ett? asettua sellaista itsevaltaisuutta vastaan ja ottaa p??llens? kaikki seuraukset, vaatii paljoa enemm?n miehuutta, kuin mik? kaksintaistelu tahansa.

Min? en voinut hillit? itse?ni, vaan ryhdyin tuolla lauseella itse?ni puolustamaan; ja sit? h?n vain kaipasikin, t?t? uutta n?yrtymist?ni. H?n hym?hti vihaisesti.

-- Onko sitte totta, ett? te kolme vuotta kuljeskelitte Pietarin katuja kuin mik?kin irtolainen kerj?illen ja biljaardien alla y?nne maaten.

-- Olenpa ollut y?t? Sennajallakin Vjasemskin talossa! Niin, totta se on; el?m?ss?ni oli, senj?lkeen kun rykmentin j?tin, paljon h?pe?t? ja lankeemusta, mutta ei siveellist? lankeemusta, sill? silloinkin itse ensim?isen? vihasin tekojani. Se oli ainoastaan tahtoni ja ymm?rrykseni lankeemusta ja se johtui yksinomaisesti ep?toivoisesta tilastani. Vaan se on ollut ja mennyt...

-- Niin, nyt olette suuri herra, -- rahamies.

Se oli viittaus lainakassaan. Mutta min? ehdin jo hillit? itse?ni. Min? n?in h?nen himoitsevan minulta minua halventavia selityksi?. Mutta min? en niit? h?nelle antanut. Parhaaksi soitti silloin panttaaja ja min? menin ulos saliin. Kaksi tuntia senj?lkeen, kun h?n jo oli pukeutunut ulos menn?kseen, seisattui h?n eteeni ja sanoi:

-- Kuitenkaan ette siit? mit??n minulle puhunut ennen h?it?mme.

Min? en vastannut mit??n ja h?n meni ulos.

N?hk??s, mit? tapahtui! Min? kuuntelin koko tunnin ajan ja koko tunnin olin l?sn? kaksinstaistelussa mit? jaloimman ja ylevimm?n naisen ja maailmanmiehen, paheellisen, typer?n, raatelevan luontokappaleen v?lill?. Ja mist?, ajattelin min? h?mm?styneen?, mist? tiet?? tuo suoramielinen, lempe?luontoinen, harvapuheinen olento kaiken tuon. Sukkelin ylh?ismaailmallisten ilveilyjen kirjoittajakaan ei olisi osannut luoda sellaista kohtausta, niin t?ynn? pilkkaa, mit? avomielisint? naurua ja sek? hyveen ett? paheen pyh?? ylenkatsetta. Ja kuinka paljon loistoa olikaan h?nen sanoissansa ja sanansutkauksissansa, mik? sukkeluus h?nen vastauksissansa, mik? totuus h?nen arvosteluissaan! Ja kuinka paljon melkein neitseellist? viattomuutta samalla kertaa!

-- Oi, pyhi? avio-oikeuksia min? en vastusta, viek?? vain pois, viek?? vain pois! Ja tiet?k??, huusi h?n j?lkeeni, vaikka teid?n kanssanne ei mik??n kunnon mies voikaan taistella, niin olen kuitenkin, kunnioituksesta vaimoanne kohtaan, valmis... Jos, muutoin, itse uskallatte...

-- Kuuletteko! pys?ytin min? vaimoni hetkeksi kynnykselle.

Sitte ei puhuttu koko matkalla kotiin asti sanaakaan. Min? saatoin h?nt? k?dest? ja h?n ei pannut vastaan. P?invastoin oli h?n kovin h?mm?stynyt, mutta vain siihen asti kuin kotiin tulimme. Saavuttuamme kotiin, istui h?n tuolille ja katsoa tuijotti minuun. H?n oli tavattoman kalpea; vaikka h?nen huulensa heti k??ntyiv?tkin pilkanhymyyn, niin katseli h?n minua jo riemuitsevasti ja ankaran uhkaavasti ja varmaan oli h?n ensi hetkest? vakuutettu, ett? min? ammun h?net revolverilla kuoliaaksi. Mutta min? otin ??neti revolverin taskustani ja panin sen p?yd?lle. H?n katsoi minuun ja revolveriin. . Huolimatta h?nen pelj?styneest? katseestansa, k?vin min? puoleksi riisuutuneena vuoteelle. Olin hyvin v?synyt; kello oli jo yhdentoista tienoilla. H?n istui istumistaan samalla paikallaan, hievahtamatta, viel? tunnin ajan, sitte puhalsi h?n kynttil?n sammuksiin ja k?vi, my?skin puettuna, sein?n puolelle sohvalle pitk?kseen. Se oli ensim?kien kerta, jolloin h?n ei pannut maata kanssani, -- huomatkaa sekin...

Hirve? muisto.

Nyt tulee se hirve? muisto...

Min? her?sin aamulla, luulen, kahdeksatta k?ydess? ja huoneessa oli jo melkein ihan valoisa. Her?sin kerrassaan t?yteen tajuntaan ja aukaisin yht'?kki? silm?ni. H?n seisoi p?yd?n luona ja piteli revolveria k?siss??n. H?n ei n?hnyt, ett? olin her?nnyt ja ett? katselin h?nt?. Ja yht'?kki? n?in min?, ett? h?n alkoi l?hesty? minua, revolveri k?dess?. Min? suljin nopeasti silm?ni ja olin sike?sti makaavinani.

H?n astui vuoteeni luo ja seisattui eteeni. Min? kuulin kaikki; vaikka vallitsi kuoleman hiljaisuus, niin kuulin senkin. Silloin tapahtui suonenvedontapainen liikahdus -- ja min? aukaisin yht'?kki?, vastoin tahtoani, silm?ni ja revolveri oli jo ohimojani vastassa. Silm?mme kohtasivat toisensa. Mutta me emme katselleet toisiamme enemp?? kuin silm?nr?p?yksen ajan. Min? sain taaskin t?in tuskin silm?ni suljetuiksi ja samassa silm?nr?p?yksess? p??tin sieluni kaikilla voimilla, etten en?? hievahtaisi enk? aukaisisi silmi?ni, tapahtuipa mit? hyv?ns?.

Niin, uskomatonta! Mutta h?n saattoi yht? hyvin arvata todenkin, -- ja se ajatus v?l?htikin yht'?kki? p??ss?ni, aivan samassa silm?nr?p?yksess?. Oi, mik? ajatusten, tunteiden py?rre kiiti p??ss?ni v?hemm?ss? kuin silm?nr?p?yksess?; niin el?k??n ihmisaatoksen s?hk?voima! Siin? tapauksessa , jos h?n arvasi toden ja tiesi, etten maannut, masensin min? jo h?net sill?, ett? olin valmis kuolemaan ja h?nen k?tens? saattoi silloin vavista. Entinen p??tt?v?isyys saattoi murtua uutta, tavatonta vaikutelmaa vastaan. Sanotaan, ett? korkealla seisovia jokin ik??nkuin itsest??n vet?? alasp?in, kuiluun. Luulenpa, ett? monta itsemurhaa ja murhaa on tapahtunut vain sent?hden, ett? revolveri jo on ollut k?dess?. Siin? on sama kuilu, siin? on nelj?nkymmenen viiden asteen kaltevuus, jota my?ten ei voi olla luisumatta, ja vastustamatta siin? silloin laukaisee hanan. Mutta tieto siit?, ett? olin kaikki n?hnyt, kaikki tiesin ja odotin ??neti kuolemaa h?nelt?, -- se saattoi pid?tt?? h?nt? t?m?n jyrk?nteen reunalla.

??nett?myys jatkui ja yht'?kki? tunsin min? ohimoillani, hiuksillani raudan kylm?n kosketuksen. Kysytte: toivoinko kovin pelastuvan!? Vastaan teille, kuin Jumalan edess?: minulla ei ollut v?hint?k??n toivoa, paitsi ehk? sadasta yksi mahdollisuus. Miksik? sitte odotin kuolemaa? Min?p? kysyn: mit? oli minulle en?? el?m? t?m?n revolveri-kohtauksen j?lkeen? Revolverinhan oli kohottanut vastaani jumaloitsemani olento. Sit? paitsihan tiesin koko olemukseni kaikilla voimin, ett? v?lill?mme oli k?ym?ss? siin? silm?nr?p?yksess? taistelu, hirve? kaksintaistelu el?m?n ja kuoleman uhalla, kaksintaistelu juuri saman eilisen pelkurin kanssa, joka pelkuruuden t?hden oli toveriensa karkoittama. Min? tiesin sen ja h?n tiesi sen, jos vain arvasi toden, etten min? nukkunut.

Kentiesi sit? ei silloin ollut, kentiesi min? sit? en silloin ajatellutkaan, mutta tuon kaiken olisi t?ytynyt olla, vaikkapa ajattelemattakin, sill? min? en ole muuta tehnytk??n, kuin sit? vain ajatellut sittemmin, joka hetki el?m?ss?ni.

Mutta nyt te kysytte taas: miksen tahtonut pelastaa h?nt? ilkiteosta? Oi, min? olen tuhansia kertoja per?st?p?in tehnyt itselleni sen kysymyksen -- joka kerta, kun vilunv?reiden puistattamana olen tuota hetke? muistellut. Mutta sieluni oli silloin synk?n ep?toivon vallassa, min? olin hukkumaisillani, olin itse hukkumaisillani, kuinka min? silloin olisin voinut toista pelastaa! Ja mist? te tied?tte, tahdoinko edes silloin ket??n pelastaa? Mist? sen tiet??, mit? silloin saatoin tuntea?

Itsetajunta eli minussa kuitenkin: hetket kuluivat, kuoleman hiljaisuus vallitsi yh?, h?n seisoi yh? edess?ni, -- ja yht'?kki? min? s?ps?hdin toivosta! Min? aukaisin nopeasti silm?ni. H?n ei ollut en?? huoneessa. Min? nousin vuoteelta: min? olin voittanut, -- ja h?n oli i?ksi voitettu!

Menin toiseen huoneeseen teep?yt??n. Teekeitti? annettiin p?yt??n aina toisessa huoneessa ja h?n kaatoi minulle aina teet?. Istuin p?yt??n ??neti ja otin h?nelt? teelasin. Viiden minutin kuluttua katsahdin h?neen. H?n oli hirve?n kalpea, viel? kalpeampi kuin eilen, ja katseli minua. Ja yht'?kki? -- ja yht'?kki?, n?hdess??n, ett? min? katsoin h?neen, hym?hti h?n kalpeasti kalpein huulin, silmiss? arka kysymys. "H?n siis yh? viel? ep?ilee ja kysyy itselt?ns?: tiet??k? vai eik? tied?, n?kik? vai eik? n?hnyt!" Min? loin v?linpit?m?tt?m?sti silm?ni syrj??n. Teen juotuamme suljin kassani, menin torille ja ostin rautas?ngyn ja irtonaisen v?lisein?n. Tultuani kotiin k?skin nostaa s?ngyn saliin ja panna v?lisein?n sen eteen. T?m? s?nky oli h?nt? varten, mutta siit? en sanonut h?nelle sanaakaan. Ja sanomatta k?sitti h?n siit? s?ngyst?, ett? min? "olin kaikki n?hnyt ja kaikki tiesin" ja ettei en?? ollut mit??n ep?ilyst?.

Y?ksi j?tin revolverin kuin ainakin p?yd?lle. Iltasella pani h?n ??neti maata uuteen vuoteeseensa: aviomme oli rikottu, "h?n oli voitettu, vaan ei ollut saanut anteeksi". Y?ll? h?n alkoi hourailla ja aamulla oli h?n kuumeessa. H?n makasi vuoteen omana kuusi viikkoa.

TOINEN OSA.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet