Read Ebook: Joosef vakkamestari by Spyri Johanna

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 194 lines and 13618 words, and 4 pages

JOOSEF VAKKAMESTARI

Kirj.

JOHANNA SPYRI

Suomennos

Porvoossa, Werner S?derstr?m Osakeyhti?, 1912.

SIS?LLYS:

Ensim?inen luku.

Joosef vakkamestari.

Miss? kauniita, vihreit? laidunkunnaita kohoaa taivaalle toinen toisensa per?st? ja miss? laaksot niiden lomassa ovat loistavien punaisten ja sinisten kes?kukkien peitossa, siell? on pieni kyl? nimelt? Altkirch. Siisti, valkea pikku kirkko punaisine tornineen ja puutalot yltymp?ri seisovat tuulensuojassa vihre?t? taustaa vasten, sill? kyl?n takana ja molemmilla puolin kohoaa kukkuloita, ja vain etuosa on vapaa ja avonainen. T?m? on vastap??t? kohoavalle, vihre?lle Rechbergin kukkulalle p?in, jonka huipulta toinen kyl? valkeine kivitaloineen loistaa et??lle. Sen nimi on kuten kukkulankin Rechberg. Kunnaitten lomitse sy?ksyy raju Ziller-puro, joka tuo mukanaan alas vuorilta paljon puita ja vierinkivi? saineissa aalloissaan. Altkirchist? Rechbergiin johtaa ajotie, jonka t?ytyy tehd? suuri mutka. Aluksi kulkee se mutkistellen Ziller-purolle asti, sitten vanhan, katetun sillan yli ja toiselta puolen taas mutkaisena Rechbergin kyl??n. Koko matka kest?nee l?hes kaksi tuntia. Lyhempi ja paljon herttaisempi on kapea polku. Se vie keskelt? kukkulaa alas Ziller-purolle, suoraan kaitaa puusiltaa kohden, joka sill? paikalla johtaa vuolaan puron yli. Silta on niin kapea, ett? ainoastaan yksi henkil? kerrallaan saattaa kulkea sen yli, ja on hyv?, ett? molemmille puolille on asetettu kaidepuut, joten voi pit?? kiinni niist?, sill? heikko silta vapisee ja heiluu joka askeleella, niin ett? kulkijan valtaa varsin ep?varma tunne t?st? astuessaan.

Yltymp?ri ei erota ainoatakaan asumusta vihreill? kukkuloilla, vain viimeisell?, jolta polku jyrkk?n? laskeutuu purolle, seisoo yksin?inen kappeli ja katselee ammoisista ajoista asti vuolasta virtaa ja usein tulvan viem?? ja taas korjattua siltaa.

Altkirchiss? on paljon k?yhi? ihmisi?, sill? siell? on v?h?n ty?nansiota saatavissa. Useimmat miehet k?yv?t p?iv?ty?l?isin? naapuritaloissa, muutamilla on my?skin palanen maata, jota he viljelev?t, ja vain parilla kolmella kyl?n talonpojista on kyllin maata voidakseen pit?? useampia lehmi?.

Yksi k?yhimpi? koteja oli vakkamestari Joosefin, joka asui syrj?isess?, vanhassa m?kiss? kappelille viev?n tien varrella aivan yksikseen. Tupaa peittiv?t melkein kokonaan ikivanhan pajun pitk?lle riippuvat oksat. Ne olivat levinneet levi?mist??n, kunnes lopulta ymp?r?iv?t koko m?kin. Joosef oli aina asunut m?kkisess?, sill? se oli ollut jo h?nen is?ll??nkin, joka siin? oli el?nyt ikivanhaksi. Nyt oli Joosefista itsest??n tullut vanha mies ja h?n asui tuvassa ij?kk??n, kauvan sairastaneen vaimonsa ja kahden lapsenlapsensa kera.

Joosefilla oli ainoa poika Juuso, joka aina oli ollut s?vyis?, mutta hieman huikentelevainen ja ep?vakainen ihminen. H?nen nykyist? olinpaikkaansa eiv?t ij?kk??t vanhemmatkaan tiet?neet; jo kuusi vuotta oli h?n ollut poissa kotoa ja sen ajan kuluessa antanut niukasti tietoja itsest??n. Juuso oli hyvin varhain mennyt naimisiin, ja se oli ollut vanhempien mieleen, sill? h?nen vaimonsa oli tuo ahkera, kelpo Heleena, josta kaikki pitiv?t. H?n oli hyv?nn?k?inen ja kulki aina tiet??n hiljaisena, ahkerana ja tunnollisena. H?n piti my?s kaiken miehens? asunnossa hyv?ss? j?rjestyksess?, ja Joosefilla ja h?nen vaimollaan oli hyv?t p?iv?t niinkauan kuin Heleena-tyt?r oli talossa. H?n teki ty?t? aamuvarhaisesta iltamy?h??n eik? antanut vanhuksien tehd? mit??n, sill? h?n sanoi, ett? is?n ja ?idin tuli nyt lev?t?, he olivat tehneet kylliksi, ja heid?n kahden nuoren oli nyt valmistettava vanhuksille hyvi? p?ivi?, Juuso k?vi joka p?iv? ty?ss? suuressa kartanossa Ziller-puron toisella puolen ja toi lauantaisin siev?n rahasumman kotiin. Kaikki oli niin hyvin j?rjestetty ja k?vi niin onnellisesti hyvinvoinnissa ja tyytyv?isyydess?, ett? Juusokin tottui tasaiseen el?m??n eik? muuta toivonut kuin ett? sellaista jatkuisi.

Kolme vuotta kului siten h?iritsem?tt?m?ss? rauhassa ja vanha munkki is? Kleemens, joka asui pitk?ss?, vanhassa rakennuksessa Altkirchin takana ja usein astui Joosefin tupaan, sanoi monesti: "Joosef, teill? on hyv? asua, t??ll? ei kuule yht??n pahaa sanaa." Ja h?nen hyv?t silm?ns? loistivat ilosta, kun Heleena aina yht? puhtaana ja siistin? astui sis??n ja toivotti h?net iloisella ??nell??n tervetulleeksi, ja kun pikku Helli h?nen k?sivarreltaan jo kaukaa ojensi is? Kleemensille k?t?sens?. Silloin toisti t?m? viel?kin: "Niin tosiaan, teill? on hyv? asua, Joosef!"

Kun pikku Helli oli l?hes kaksivuotias, tuli pikku Seppi maailmaan. Se oli suuri ilo kaikille, mutta heti sen j?lkeen tapahtui surullisin onnettomuus, mik? saattoi kohdata Joosefin kotia: Kuolema tempasi Heleenan h?nen miehelt??n ja pienokaisiltaan. H?n j?tti aukon, joka ei en?? ollut t?ytett?viss?. Siit? alkaen kuljeskeli Juuso niinkuin se, jolla ei en?? ole mit??n p??m??r??. H?net valtasi levoton, ep?vakainen mieli, h?n ei en?? saattanut j??d? kotiin sunnuntaisin kuten h?n muulloin niin mielell??n oli tehnyt. Jokin ajoi h?nt? pois, yh? kauemmas, ja lopuksi arveli h?n, ett? h?nen k?visi taas paremmin, kunhan h?n vain p??sisi pois kyl?st? ja hakisi muualta ty?t?. H?n lupasi l?hett?? vanhemmilleen aika ajoin rahaa heid?n ja lasten elatukseksi, ja niin h?n l?hti. Jonkun aikaa piti h?n lupauksensa ja l?hetti avustusta. Sitten se loppui, eiv?tk? he kuuteen vuoteen en?? olleet saaneet tiet?? mit??n h?nest?, ei, mihin h?n oli joutunut eik? edes, oliko h?n en?? elossakaan. Sill?v?lin olivat molemmat vanhukset k?yneet yh? vanhemmiksi ja k?yhemmiksi. Ainoa v?h?inen elatuskeino, mik? heille oli j??nyt, oli siin?, ett? isois? punoi pajunoksista vakkasia ja antoi ne perjantaisin juustomiehen mukaan, kun t?m? vei juustonsa kaupungin torille. Paljoa ei isois? ansainnut tekemill??n vakoilla, ja iso?idin t?ytyi paloitella joka leiv?nkappale, jotta p??st?isiin p?iv?st? toiseen. Niin oli nyt Helli tullut l?hes yhdeks?n-, Seppi l?hes seitsem?nvuotiaaksi, ja Hellin t?ytyi jo aika lailla auttaa isois?? kaikissa toimissa, sill? yli nelj? kuukautta oli iso?iti jo maannut vuoteen omana eik? voinut en?? yht??n mit??n tehd?. Niinp? t?ytyi isois?n ja pikku Hellin yhdess? p?ivitt?in huolehtia keitt?misest?, mik? tosin ei ollut varsin mutkikasta, sill? ei keitetty mit??n muuta kuin maissipuuroa ja perunoita ja silloin t?ll?in harvinaisuuden vuoksi hiukan kahvia. Mutta tarvittiin kumminkin nuo kaksi valmistamaan ruokaa, sill? pikku Helli oli viel? liian pieni nostelemaan pannua, eik? isois? milloinkaan oikein tiennyt, miss? j?rjestyksess? keittohommat oli suoritettava, jonka taas pikku Helli tiesi tarkoin. Siten he aina yhdess? ty?skenteliv?t keitti?ss?, ja tavallisesti seisoi pikku Seppi t?ll?in my?skin tuossa pieness? sopessa, jossa toiset kaksi tuskin saattoivat liikkua ja oli milloin toisen, milloin toisen tiell? suurin silmin katselemassa ja odottamassa niit? ihania laitoksia, joita siin? valmisteltiin. Eiv?tk? isois? ja Helli en?? yritt?neetk??n karkoittaa pienokaista pienest? keitti?st?, heh?n kyll? hyvin tiesiv?t, ett? h?n kahden minuutin kuluttua olisi taas siell?, sill? pikku Sepill? oli monessa asiassa sanomaton kest?vyys.

Kaunis, l?mmin syyskuun aurinko kimalteli Altkirchin ymp?rill? olevilla, vihreill? kukkuloilla. Nyt juuri osui muutamia s?teit? himmeitten ikkunaruutujen l?pi iso?idin vuoteelle.

"Oi, Jumalani!" huokasi h?n, "viel?k? aurinkokin paistaa? Kunpa min?kin viet? kerran p??sisin ulos! Mutta kyll?h?n jo alallanikin pysyisin, kunhan ei vuode olisi kova kuin puu; patjassakaan ei ole en?? mit??n. Ja kun ajattelen talvea sitten, jolloin minun t?ytyy virua kovalla s?kill? ohuen peittopahasen alla ilman kunnon patjaa: Minunhan t?ytyy paleltua kaiken muun lis?ksi, johan minua nyt viluttaa."

"Ei nyt viel? auta talvea surra", sanoi isois? vaimentaen, "viel?h?n silloinkin Taivaan is? el??, h?n on auttanut meit? jo monta kertaa pulassa ollessamme, ?l? unohda sit?. Mit?h?n, jos kiehauttaisimme sinulle kahvitilkan, jotta l?mpi?isit?"

Iso?iti halusi mielell??n kahvikupposen, ja isois? avasi oven keitti??n, sill? sinne p??si suoraan huoneesta, miss? iso?idin vuode oli. Pienet portaat uunin takana johtivat yl?s makuukammioon, jossa isois? nukkui lasten kera. H?n viittasi nyt pikku Helli? tulemaan mukaan, ja samassa tuli Seppikin per?ss?, sill? h?nen t?ytyi katsella, mit? sy?t?v?? mahdollisesti valmistettaisiin. Keitti?ss? otti isois? pannun hyllylt? ja kaatoi siihen vett?, sitten sanoi h?n: "Pikku Helli, mit? nyt ensiksi pannaan?"

"Ensiksi minun t?ytyy jauhaa kahvipavut", ilmoitti lapsi ja istui heti jakkaralle vanha kahvimylly polvella ja v??nsi kaikin voimin. Mutta h?n ei liene ollut aivan tyytyv?inen jauhamiseensa, sill? h?n tarkasteli mylly? puolelta ja toiselta ja veti vihdoin sen laatikon huolellisesti auki. Siin? oli kauniin jauhon sijasta, jota siin? olisi pit?nyt olla, suuria murenia, melkeinp? kahvipavun puolikkaitakin. Pikku Helli ojensi kauhistuneena laatikkoa isois?? kohti ja n?ytti h?nelle vahinkoa. T?m? huomasi sen ja sanoi rauhoittaen: "?l? nyt vain nosta mellakkaa, ettei iso?iti kuule, muuten h?n voivottaa ja luulee, ettei h?n saa en?? koskaan juoda kahvia, odotahan nyt hiukan."

Samassa meni isois? ulos ja palasi kohta takaisin k?dess? iso kivi. Sill? h?n murensi ja hieroi kahvipavut paperilla, ja sitten kaatoi pikku Helli karkean jauhon pannuun. Mutta kun iso?iti pian sen j?lkeen sai kupin k?teens?, huudahti h?n valittaen: "Voi, voi! Siin?h?n kelluu suuria jyv?si? pinnalla, kahvimylly on s?rkynyt. Voi, kunpa se olisi kest?nyt, me emme jaksa ostaa uutta en??." Mutta isois? sanoi lepyttelev?ll? ??nell?: "?l?h?n nyt sit? harmittele, k?rsiv?llisyydell? moni seikka korjataan."

"Niinp? kyll?kin, muttei kahvimylly?", voivotti iso?iti viel?kin.

Pikku Helli ja Seppi saivat my?s kumpikin kupillisen kahvia ja perunanmurusia sen kanssa, sill? leip?? saivat he vain sunnuntaisin kappaleen kumpikin, Sitten haki isois? esille vakkaset, jotka oli punonut, sitoi ne parittain nuoralla yhteen ja antoi kummankin lapsen k?teen kimpun pieni? vakkoja. Sitten k?ski h?n heid?n l?hte? matkaan ja varoitti heit? viel? tulemasta liian my?h??n kotiin. He tiesiv?t jo, mihin heid?n vakkoinensa oli ment?v?, sill? heid?n oli joka toinen viikko saatettava sellainen l?hetys juustomiehelle. T?m? asui jokseenkin kaukana kyl?st?, t?ytyi kulkea kukkuloitten toiselle puolelle, kappelin ohi, yl?s mets??n asti, siell? oli h?nen m?kkins?.

Lapset l?htiv?t nyt yhdess? matkaan, ja kun pikku Helli yh? tunnollisesti jatkoi matkaansa, niin t?ytyi Sepinkin seurata, vaikkakin h?n kernaasti olisi pys?hdellyt ja katsellut yht? ja toista. Vasta kun he saapuivat kappelille, pys?htyi Helli ja sanoi: "Laske vakat t?h?n maahan, Seppi, meid?n pit?? nyt menn? kappeliin rukoilemaan Is?meid?n; sen aikaa ne voivat olla t?ss?."

Mutta Seppi oli itsep?inen.

"En tahdo menn? sis?lle, minun on liian kuuma", sanoi h?n ja istui maahan.

"Ei, Seppi, tule nyt, kyll? se t?ytyy tehd?", kehotti Helli. "Etk? muista en?? is? Kleemensin sanoneen, ett? kappelin ohi kulkeissa aina on ment?v? sis??n jotakin rukoilemaan. Nouse nyt ja tule pian!"

Seppi j?i itsepintaisesti maahan istumaan. Mutta Helli ei j?tt?nyt h?nt? rauhaan. Vallan surullisena tarttui h?n h?nen k?teens? ja nosti h?net seisaalleen. "Sinun t?ytyy tulla, Seppi, sill? lailla ei varmaankaan k?y hyvin, sinun pit?isi my?s rukoilla mielell?si."

Samassa tuli joku alhaaltap?in kappelia kohden, ja yht?kki? seisoi is? Kleemens lasten edess?.

Seppi oli yhdell? hypp?yksell? h?nen jalkainsa juuressa. Lapset ojensivat kiireesti munkille k?tens?.

"Seppi, Seppi", sanoi h?n aivan yst?v?llisesti puristaessaan t?m?n k?tt?, "mit? olenkaan kuullut? Sin?k? et tahdo seurata pikku Helli?, kun h?n mielell??n menisi kanssasi kappeliin? Mutta min?p? sanon sinulle jotakin: Katsos, ei Herra Jumalamme mitenk??n pakota ket??n menem??n kappeliin rukoilemaan, vaan meill? on lupa saada siell? rukoilla h?nt?. Ja joka kerta, kun sen teemme, lahjoittaa h?n meille jotakin, me vain emme aina voi sit? heti n?hd?."

Sitten l?hti hyv? munkki taas tiehens?, ja Seppi astui nyt vastustelematta Hellin kera kappeliin ja luki hartaasti rukouksensa. Kun lapset jonkun ajan per?st? taas tulivat ulos, kuulivat he kovia ??ni? ja l??h?tyst? polulta, joka t?ss? kohdin hyvin jyrkk?n? laskeutuu Ziller-purolle. Nyt tuli per?kk?in kolme p??t? esiin, ensin tyt?np?? ja sitten kaksi pojanp??t?, ja nyt seisoi yht?kki? kolme lasta vastap??t? noita toisia, ja suuresti h?mm?stynein? katselivat he kaikki toisiaan.

Toinen luku.

Uusi tuttavuus.

?sken ilmaantunut tytt? oli suurin kaikista, h?n lienee ollut yhdentoistavuotias ja suurempi pojista hiukan toista vuotta nuorempi, jotavastoin toinen n?ytti melkoista pienemm?lt?, mutta sangen tanakalta. Tytt? l?hestyi nyt viel? pari askelta lapsia ja kysyi:

"Mitk? teid?n nimenne ovat?"

Lapset mainitsivat niinens?.

"Mist? te olette kotoisin?", kysyi lapsi edelleen.

"Altkirchist?, tuolta, mist? n?kyy kirkontorni", vastasi Helli ja osoitti punaista tornia kukkuloitten v?liss?.

"Siell? siis on teid?n kirkkonne. Meill? on my?skin sellainen kirkko, mutta se on suljettuna ja sinne menn??n vain sunnuntaisin. Mutta tuollaisia kappeleita ei meill? ole ensink??n. Tuolla ylemp?n? on viel? yksi, katso, Kurt, ihan ylh??ll? mets?nrinteess?." Tytt? n?ytti sormellaan korkealle yl?s, ja veli ny?k?ytti p??t??n merkiksi, ett? h?n n?ki toivomansa esineen. "Tahtoisin vain tiet??, miksi teill? t??ll? on sellaisia kappelia niin monella kukkulalla."

"Jotta voi menn? sis?lle rukoilemaan, kun kulkee ohi", sanoi Helli nopeasti.

"Sit?h?n saattaa muutenkin tehd?", arveli toinen tytt?, "voihan kaikkialla rukoilla, miss? on. Rakas Jumala kuulee kaikkialla rukouksemme, sen tied?n."

"Niin, mutta ei ajatellakaan, ett? pit?isi joskus rukoillakin, kunnes tullaan kappelille, silloin sen heti huomaa ja tekeekin sen", vastasi Helli vakavasti.

"Nyt meid?n t?ytyy menn?, Liisa", muistutti Kurt-veikko, jota keskustelu pitk?stytti. Mutta Liisalla ei ollut mit??n kiirett?, h?n teki mielell??n hiukan tuttavuutta, ja pikku Helli miellytti h?nt?, koska h?n vastasi niin p??tt?v?sti ja oli nyt juuri sanonut jotakin, jota Liisa ei lainkaan voinut kumota, miten h?n asiaa pohtikin. Niinh?n todellakin oli, ei h?nenk??n milloinkaan p?lk?ht?nyt p??h?ns?, ett? saattaisi joskus rukoillakin ja kiitt?? hyv?? Jumalaa k?velless??n ja ilakoidessaan, joskin h?n oli Hellille varsin varmasti sanonut, ett? saattaahan kaikkialla rukoilla. Nyt teki kappelikin yht?kki? aivan uuden vaikutuksen Liisaan, sill? siihen asti oli h?n katsellut sit? kuin puuta, joka seisoi paikallaan vain siksi, ett? kerran, aikoja sitten oli asetettu siihen, mutta h?n ei ollut viel? koskaan ajatellut, ett? se viel? t?n??n saattaisi huutaa jotain m??r?tty? jokaiselle ohikulkijalle. Nyt tuntui h?nest? yht?kki? kuin olisi hyv? Jumala osoittanut taivaasta kappelia ja sanonut: "Tuossa se seisoo, jotta sin?kin kerran minua ajattelisit."

Kun Liisa mietteisiins? vaipuneena ei pitk??n aikaan virkkanut mit??n, jatkoi Helli: "Eik? ole mik??n k?sky, vaan lupa, ett? saamme astua sis?lle ja rukoilla, sill? niin tehdess?mme antaa hyv? Jumala meille aina jotakin, joskaan emme saata sit? n?hd?. Is? Kleemens on niin sanonut."

"Niin, mutta min? haluaisin mieluummin kerran jotakin, jonka saattaa n?hd?", lis?si nyt pikku Seppi, joka oli seisahtunut Hellin viereen ja tarkkaavasti kuunnellut.

"Tunnetko sin?kin is? Kleemensin?", kysyi Liisa aivan iloissaan, sill? t?m? oli Ziller-puron toisellakin puolen laajalti kaikkien lasten hyv? tuttu ja yst?v?. Miss? ikin? he h?net n?kiv?t pitk?ss? kaavussaan, suuri ristiinnaulitunkuva sivullaan, juoksivat he heti joka taholta h?nen luokseen ja ojensivat h?nelle k?tens?, ja samassa h?n veti pitk?n kaapunsa alta vanhan kirjelaukun ja antoi kullekin lapsista kauniin, v?rillisen kuvan. Liisa oli saanut jo monta sellaista, niiss? oli vaaleanpunaisia pikku enkeleit?, jotka sirottelivat kukkia, ja toisissa taas oli kukoistava ruusupensas ja pikkulintu istumassa ylinn? siin?, ja sitten oli monta muuta kuvaa, ja is? Kleemensin nimi her?tti eloon Liisan rakkaimpia muistoja.

"H?n asuu siell? meill? Altkirchiss?, ylh??ll? vanhassa luostarissa ja tulee usein luoksemme", ilmoitti Helli.

"Niin, ja h?n tuo iso?idille usein kokonaisen leiv?n", t?ydensi Seppi, joka erikoisesti muisti t?m?n seikan.

"Nyt meid?n pit?? menn?, meill? on viel? pitk?lti juustomiehelle", sanoi Helli nostaessaan vakkakimppuansa ja ojentaessaan Sepille omansa.

"Tulethan joskus luokseni Rechbergille", kysyi Liisa, joka mielell??n tahtoi jatkaa uutta tuttavuutta.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet