Read Ebook: Joosef vakkamestari by Spyri Johanna

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 194 lines and 13618 words, and 4 pages

"Tulethan joskus luokseni Rechbergille", kysyi Liisa, joka mielell??n tahtoi jatkaa uutta tuttavuutta.

"En osaa sinne, en ole viel? koskaan k?ynyt Ziller-puron toisella puolen."

"No, sinneh?n on ihan helppo l?yt??, tule nyt vain joskus aikaisin sunnuntai-iltap?iv?ll?", rohkaisi h?nt? Liisa, "sitten leikimme iltaan asti. Sinun on vain kuljettava sillan yli tuolla alhaalla ja sitten yh? vain yl?sp?in aina korkeimmalle kohdalle asti, siell? on Rechberg, ja tuo suuri talo, joka on aivan erikseen ylinn?, on meid?n. Tule siis silloin!"

Nyt lapset erosivat. Helli l?hti Sepin kera vuorta yl?sp?in, ja Liisa alkoi tarkata velji??n, joista ei v?hiin aikoihin ollut kuullut mit??n. Kurt oli kiivennyt vanhaan kuuseen kappelin vieress? ja kiikkui uhkarohkeasti edestakaisin lahonneella oksalla, joka arveluttavasi r?tisi, niin ett? Liisa mielenkiinnolla katseli, romahtaisiko Kurt kohta oksineen alas. T?m? tuntui h?nest? enemm?n hullunkuriselta kuin vaaralliselta. L?helle kuusta oli pieni, paksu Kaarlo oikaissut itsens? maahan ja nukahtanut sike?sti, niin sike?sti, ett? Liisan ??nekk??t huudot kehottaessaan h?nt? nousemaan h?ipyiv?t j?ljett?miin. Mutta samassa tuli jotakin vierim?ll? kukkulaa alas, mik? yht?kki? sai Kurtin oksaltaan ja Kaarlon jaloilleen. Se oli suuri lammaslauma, vanhoja ja nuoria, suuria ja pieni? lampaita, Koko parvi aaltoili, hyppeli ristiin rastiin, ja lauman rinnalla juoksi suuri paimenkoira ja haukkui herke?m?tt?, jottei kukaan laumasta eksyisi, niin kovasti ja hartaasti, ett? Kaarlo silm?nr?p?yksess? siit? her?si ja kiireesti hypp?si pystyyn katsellakseen alasp?in vieriv?? laumaa.

Paimen ajoi laumaansa lasten ohi Altkirchi? kohden. Nuo kolme katselivat hiljaisella ihastuksella ohikulkijoita eiv?tk? kyllikseen saattaneet silm?ill? hullunkurisia hyppyj?, joita pienet, somat karitsat tekiv?t emiens? vierelt?, ja kuinka n?m? huolestuneina seurasivat katseillaan, hyppelisiv?tk? karitsat vallattomina riveist? ja eksyisiv?t. Kun lauma oli jo melkein kulkenut ohi, ja viimeiset vanhat lampaat vain en?? juoksivat j?less?, silloin heng?hti yh? viel? ?llistyksiss??n oleva Kaarlo syv??n ja sanoi: "Kunpa meill? vain olisi sellainen karitsa!"

Samaapa Kurt ja Liisakin juuri sin? silm?nr?p?yksen? ajattelivat, ja kaikki kolme olivat yht?kki? harvinaisen yksimielisi?. Liisa ehdotti nyt heti, ett? palattaisiin kiireesti kotiin ja pyydett?isiin is?? ja ?iti? antamaan heille sellainen karitsa. Sitten kuvaili h?n viel? veljilleen, kuinka he saattaisivat kuljettaa karitsaa kaikkialle mukanaan ja vied? sen laitumelle ja aina katsella sen hauskoja hyppyj? ja kuinka he vartioisivat sit? yht? huolellisesti kuin isot lampaat. He riemastuivat kaikki ajatellessaan voivansa omistaa karitsan, jopa siin? m??rin, ett? he suorastaan sy?ksyiv?t vuorta alas ja juoksivat sitten sillan yli Liisa edelt?. H?nt? seurasi Kurt, ja molemmat rynt?siv?t hennon portaan yli hypellen niin korkealle ilmaan, ett? silta heilui ja tutisi heid?n jalkainsa alla, ja irtonaiset laudat keikkuivat, niin ett? toisten per?ss? juokseva Kaarlo menetti kaiken vakavan pohjan jalkojensa alta, lankesi keskell? siltaa ja oli v?h?lt? suistua vuolaaseen Zlller-puroon. Kurt k??ntyi takaisin ja nosti h?net pystyyn, ja koska Liisa sill? v?lin oli p??ssyt maalle, ei silta en?? notkunut edestakaisin, ja veljekset saapuivat nyt onnellisesti toiselle puolelle. Tie sielt? yl?s Rechbergille oli jokseenkin pitk?, ja lapset tarvitsivat runsaasti kolme nelj?nnestuntia, ennenkuin saapuivat viimeiselle jyrk?nteelle ja n?kiv?t tulen tuikkivan asuinhuoneen akkunoista; oli n?et jo tullut pilkkopime?.

Jo tunnin ajan oli ylimaaherran rouva levottomana kulkenut edestakaisin kamarista kiviportaille, sitten alas puutarhaan katsellen yltymp?ri, palannut sitten taas takaisin ja v?h?n p??st? tehnyt saman kierroksen uudelleen.

H?n ei ollut p?iv?llisest? saakka n?hnyt ket??n lapsista, ja kello nelj?n tienoissa kahviaikana olisi heid?n tavallisuuden mukaan pit?nyt olla kotona. ?iti oli antanut heille luvan viett?? vapaan lauantai-illan ylh??ll? metsik?ss?, ja niin olivat heti sy?ty? kaikki kolme riemuissaan juosseet tiehens?. Mutta nyt oli tullut pime?, eik? lapsista viel?k??n kuulunut hiiskaustakaan. Miss?h?n he olivatkaan, kun niin my?h?styiv?t? Vai olisikohan pikku Kaarlolle, joka ei viel? k?vellyt ensink??n varmasti, tapahtunut jotakin? ?idin mieleen tuli kaikellaisia huolestuneita ajatuksia ja h?n juoksi yh? rauhattomampana ulos ja takaisin sis?lle ja joka akkunaan.

Mutta nyt -- siin?h?n ne tutut ??net olivat, ne kuuluivat jo et??lt? varsin kiihtyneilt?. ?iti juoksi ulos -- aivan oikein, siin? he kiipesiv?t yl?s, ja kun lapset huomasivat ?idin, juoksivat he toinen toistaan nopeammin voidakseen ensiksi kertoa; pikku Kaarlo vain j?i kauas toisten j?lkeen. Kurt ja Liisa hy?kk?siv?t melkein yhtaikaa ?idin luo ja tahtoivat molemmat kertoa kaiken samalla kertaa, mutta samassa kuului toiselta taholta luja ??ni: "Illalliselle! Illalliselle!" N?m? sanat lausui ylimaaherra, joka juuri palasi toimistaan ja rupesi kotij?rjestyksen yll?pit?j?ksi.

Kun nyt kaikki istuivat rauhassa p?yd?n ??ress?, saattoi kertominen alkaa, mutta nyt se ei tahtonutkaan kohta oikein sujua, sill? ensiksi oli selitett?v?, mit? oli tapahtunut, koska lapset eiv?t olleet tulleet kahviajaksi kotiin, -- m??r?ys, jota oli noudatettava.

Vihdoinkin saatiin selville, ett? Liisan mielest? oli aika k?ynyt liian pitk?ksi ylh??ll? metsik?ss? ja h?n oli ehdottanut, ett? kavuttaisiin yl?s vanhan lehmuksen luo. Koska sielt? n?ki yl?s kappelille ja alas Ziller-purolle ja kapealle sillalle, oli Liisan vallannut vastustamaton halu kerran juosta sinne asti ja katsella kaikkea ymp?rist?ll?, ja portaan keikkumista ja vapisemista muisteli h?n viel? suurena nautintona er??st? aikaisemmasta huviretkest? asti. Heti olivat veljetkin suostuneet aikeeseen, ja niin kiiruhdettiin matkalle, joka lopulta huomattiin kumminkin paljoa pitemm?ksi kuin milt? se oli n?ytt?nyt. Kun nyt luvaton retki oli tunnustettu, ja varoitettu toiste siten seuraamasta jokaista mielijohdetta, p??stiin t?yteen kertomisen vauhtiin. Ensin puhuttiin kappelista, sitten molemmista lapsista, sitten lammaslaumasta ja sitten viet? kerran alusta alkaen ja viel? perinpohjaisemmin. Lopuksi seurasi kuvaus hauskasta Ziller-puron yli menosta ja kuinka siin? oli k?ynyt. T?st? kuvauksesta kyll? seurasi, ett? is? ankarasti kielsi vastedes kaikki retket Ziller-purolle. Tuo h?ilyv? silta oli laitos, jonka poistamista ylimaaherra jo kauan oli innokkaasti ajanut, mutta joka siit? huolimatta yh? vain s?ilyi entisell??n.

"Kaarle paksu lep?? p?iv?ty?st??n, ja teid?nkin p?iv?ty?nne lienee jo lopussa", sanoi nyt is? ja pudisteli v?h?n vieress??n olevaa tuolia, jolle Kaarlo sill?v?lin oli nukahtanut, sill? h?n oli kest?nyt suuren ponnistuksen. T?t? hyv?? ensi unta ei kumminkaan ollut niink??n helppo keskeytt??, ja yht?kki? tarttui is? tuoliin ja kantoi sen ynn? nukkujan makuuhuoneeseen, ja hypellen seurasivat muut lapset per?ss? ja riemuitsivat tuosta oivasta kepposesta. Viimeiseksi tuli ?iti ja h?nelt? oli aika vaiva saada yksi lapsista hereille ja toiset levolle.

Siit? p?iv?st? l?htien ei kulunut ainoatakaan aamiaista, p?iv?llist? tai illallista ilman ett? lapset toinen toisensa per?st?, yh? uudelleen ja joka ??nilajissa lausuivat sanat: "Kunpahan meill? vain olisi sellainen karitsa!" Vihdoin kyll?styi ylimaaherra siihen.

Er??n? iltana ?idin istuessa lasten kera p?yd?n ymp?rill? ja pikku Kaarlon, jonka aika vanhempien lasten kouluteht?vi??n harjoitellessa tuli pitk?ksi, juuri kuudennen kerran toistaessa: "Kunhan meill? vain olisi --", avasi is? yht?kki? oven selkosen sel?lleen, ja sis??n hypp?si todellinen, el?v? karitsa. Pikku elukka oli lumivalkean, kiharaisen villan peitt?m? ja niin soma, etteiv?t lapset sellaista olleet viel? koskaan n?hneet. Nyt syntyi sellainen ilometeli, sellainen h?lin? ymp?ri huonetta, ettei en?? sanaakaan saattanut kuulla, sill? karitsa kiiti etsien ja m??kien nurkasta toiseen etsien tiet? ulos, ja kaikki kolme lasta ilosta huutaen juoksivat sen per?ss?. Mutta yht?kki? kajahti is?n luja ??ni: "No niin, nyt riitt??! Nyt p??see pikku lammas ensiksikin uuden uutukaiseen navettaansa, ja te tulette luokseni kuulemaan, mit? minulla on teille sanottavana." Lapset saivat ensin saattaa karitsansa ulos, ja he tuumivat suuresti kummastuneina, miss? pikku elukalle varustettu uusi navetta sijaitsisi ja mink? n?k?inen se olisi.

Aivan oikein, ihka uusista laudoista oli laitettu pieni osasto kauas hevostallin per?lle, ja siin? oli kauniita, valkeita olkia, joilla karitsa saisi maata. Karsinaan oli asetettu pieni h?kkikin; siihen sopi kaataa ruohoja, heini? ynn? muuta, mik? karitsalle hyv?lt? maistui. Kun se nyt oli asetettu hyv?sti nukkumaan pahnoilleen ja makasi aivan hiljaa ja hengitti en?? vain hiukan pelokkaasti, silloin sanoi is?, ett? nyt sen piti saada nukkua, sulki matalan oven ja viittasi lapsia seuraamaan itse??n.

Sis?ll? huoneessa istuutui h?n, asetti kolme lastaan eteens?, kohotti etusormensa ja sanoi vakavasti:

"Kuunnelkaa nyt minua tarkasti ja ajatelkaa, mit? kuulette. Olen ottanut pikku lampaan em?ns? luota antaakseni sen teille. Nyt tulee teid?n olla sille em?n sijassa, kaita ja hoitaa sit?, niin ett? se alkaa viihty? luonanne eik? kuole koti-ik?v??n. Teid?n tulee joka joutohetken? ottaa se ulos, leikki? sen kanssa ja k?velytt?? sit?, Voitte vied? sen yl?s laitumelle, sielt? saattaa se itse valikoida ruohoa itselleen; saatte menn? sen kanssa, minne haluatte. Mutta ette milloinkaan saa j?tt?? elukkaa yksiksens?, ette silm?nr?p?ykseksik??n, se on viel? liian pieni tullakseen toimeen, se eksyisi heti, ei l?yt?isi en?? navettaa ja saattaisi surkeasti menehty?. Joka sen tallista ottaa, h?n pit?? sit? silm?ll?, kunnes on saattanut sen takaisin paikoilleen. Oletteko oikein ymm?rt?neet minua ja tahdotteko hoitaa karitsaa niin t?sm?llisesti kuin olen sanonut teille, tai jos mieluummin tahdotte olla sit? tekem?tt?, niin sanokaa, siin? tapauksessa vien sen viel? t?n??n em?lleen takaisin."

Lapset huudahtivat kaikki kolme, ett? is? j?tt?isi heille karitsan. He eiv?t mist??n hinnasta tahtoneet antaa sit? pois. He lupasivat kaikki kolme syd?mest??n ja koko tahdostaan paimentaa karitsaa ja pit?? siit? huolta kuten is? vaati eik? antaa elukan milloinkaan j??d? yksikseen. Kukin vakuutti itse haluavansa joka kerta vied? karitsan takaisin talliin, kun se aika tuli, sill? se oli oleva heille suurin ilo. Mutta is? teroitti heille viel? kerran t?m?n asian t?rkeytt? ja sanoi, ett? sen lapsista, joka ottaisi karitsan ulos, tulisi my?s vied? se sis?lle, niin oli oleva. Viel? kerran lupasivat lapset menetell? elukkansa suhteen tarkalleen is?n m??r?yksen mukaisesti ja antoivat kaikki kolme h?nelle k?tens? vahvistukseksi ja olivat niin t?ynn? ihastusta ajatellessaan ainaiseksi saavansa omistaa oman, el?v?n karitsan, ett? he sin? iltana vasta sangen my?h??n saivat unta. Pieni, muuten niin unelle herkk? Kaarlokin seisoi pystyss? vuoteessaan ja huusi kerta toisensa per?st? Kurtille: "Is? saa kyll? n?hd?, ettei karitsan tarvitse meill? menehty?, kyll? min? siit? huolen pid?n."

Kolmas luku.

Mit? salaaminen vaikuttaa.

Seuraavana p?iv?n? oli p??kysymyksen?, mik? karitsan nimeksi pantaisiin. Liisa ehdotti, ett? sille annettaisiin nimi "Eulalia", sill? se oli h?nen yst?v?tt?rens? kissan nimi ja tuntui h?nest? eritt?in kauniilta. Mutta veljet eiv?t tahtoneet siit? mit??n tiet??, nimi oli heist? liian pitk?veteinen. Kurt ehdotti nime? "Neero", sill? se oli h?nen ihailemansa suunnattoman suuren koiran nimi alhaalta myllylt?. Mutta Liisa ja Kaarlo eiv?t ensink??n halunneet karitsan nimeksi samaa kuin tuon leve?kuonoisen koiran. Nyt kysyttiin ?idin neuvoa asiassa, ja h?n ehdotti, ett? elukkaa kutsuttaisiin oman laatunsa mukaisesti "Kutrip??ksi".

T?st? nimest? olivat lapset heti yksimielisi?, ja se oli karitsan nimi siit? l?htien. Valkoisen, soman Kutrip??n tuottama ilo oli kaikkien kolmen mielest? kaikkia muita iloja ja huveja parempi. Jokaisena lomahetken? se haettiin navetastaan ja sit? kuljetettiin sinne t?nne.

V?list? l?htiv?t lapset kaikin yhdess? ulos ja veiv?t Kutrip??n yl?s laitumelle tai metsikk??n ja istuutuivat sen kera sinne. Liisan t?ll?in penkill? istuessa ja elukan tuttavallisesti pannessa p??ns? h?nen helmaansa, juoksivat Kurt ja Kaarlo l?heiselle apilaspellolle ja toivat oivia, mehevi? lehti?. Ne s?i Kutrip?? sitten suurella mielihyv?ll? toisen toisensa per?st? heid?n k?dest??n ja m??ki v?h? v?li? varsin iloisesti.

Toisinaan haki joku lapsista yksin??n karitsan tallista ja otti sen mukanaan retkelle, kun oli toimitettava joku asia alhaalla myllyll? tai leipurilla tai vanhan pesumummon luona. Silloin asteli karitsa aina iloisesti kuljettajansa rinnalla ja tuntui aivan hyvin ymm?rt?v?n, kun Kurt ja Liisa ja erikoisesti sen hyv? yst?v? Kaarlo sille n?ill? matkoilla puhelivat. Se vastasi t?ll?in v?h?v?li? my?nt?v?ll?, iloisella m??kin?ll? ja katseli sen lis?ksi seuraajaansa niin hartaan ymm?rt?v?isesti, ettei ollut ep?ilemist?k??n Kutrip??n vilkkaasta osanotosta keskusteluun. P?iv? p?iv?lt? tuli se my?s yh? tuttavallisemmaksi ja hellemm?ksi lapsia kohtaan. Nyt painautui se aina heti sit? vasten, joka haki sen tallista, ik??nkuin sen oma em? olisi tullut. Lapset my?s rakastivat sit? p?iv? p?iv?lt? yh? enemm?n ja hoitivat ja paimensivat sit? ja veiv?t sen k?velyjen ja hauskojen keskustelujen j?lkeen aina huolellisesti takaisin tallissa olevaan pieneen karsinaansa pehme?lle olkivuoteelleen.

Kutrip?? viihtyi tuossa mainiossa hoidossa niin hyvin, ett? se k?vi varsin lihavaksi ja n?ytti lumivalkeine villakiharoineen niin siistilt? ja siev?lt? kuin olisi se aina ollut pyh?puvussa.

Niin kului kaunis, aurinkoinen syksy, ja oli tullut marraskuu niin pian, etteiv?t lapset viel? koskaan olleet sellaista huomanneet. Nyth?n saattoi jo puhua joulusta, sill? johan sen juhlan t?ytyi tulla seuraavassa kuussa. Kurt ja Kaarlo voivat hyv?sti yhdist?? nykyhetken ilot ja tulevaisuuden toiveet ja siten nauttia kaksin verroin. Niinp? he iloitsivatkin lakkaamatta Kutrip??st??n ja jokaisella k?velyll??n kertoivat he sille kaikesta ihanuudesta, mink? joulujuhla toisi mukanaan, ja luettelivat sille kaikki esineet, joita he salaa toivoivat Jeesus-lapselta. Kutrip?? kuunteli silloin hyvin tarkkaavaisesti, eiv?tk? veljekset olleet antamatta sillekin toiveita saada osansa juhlalahjoista. Niinp? he useimmiten nauttivatkin kaikin kolmin n?ist? ihanista toiveista ja tulivat siten p?iv? p?iv?lt? viel? tuttavallisemmiksi kesken??n.

Liisa oli hieman erilainen. Kun h?nell? oli odotettavissa joku uusi, suuri ilo, valtasi se h?net kuumeentapaisesti ja t?ytti silloin niin kaikki h?nen ajatuksensa, ett? entiset ilot joutuivat kaikki syrj??n. Nyt oli Liisalla erikoisen hyv? yst?v? suuressa talonpoikaistalossa alas Ziller-purolle johtavan tien varrella, yst?v?llinen Maria, joka aina mieluisasti suostui kaikkiin Liisan aikeisiin. T?t? yst?v?t?rt? tahtoi Liisa nyt niin mielell??n kerran k?yd? tervehtim?ss?, sill? h?nen kanssaan saattoi h?n puhella paremmin perinjuurin joulujuhlaa koskevista toiveistaan ja odotuksistaan kuin veljien kanssa, joilla oli niin per?ti erilaiset toiveet ja jotka eiv?t edes k?sitt?neet h?nen omiaan.

?iti antoikin Liisan menn? kyl?ilylle, h?n sai l?hte? ensim?isen? vapaana iltap?iv?n?. H?n malttoi t?in tuskin odottaa, kunnes ?iti viel? oli sitonut h?nen ymp?rilleen l?mpim?n villahuivin, joka kyll? oli tarpeen kylm?ss? marraskuun tuulessa. Sitten riensi Liisa hypellen tiehens?, ja ?iti katseli viel? lastaan, kunnes t?m? oli ehtinyt puoliv?liin rinnett? alas, sitten palasi h?n sis?lle. Samassa juolahti Liisan mieleen, ett? matkaa oli koko pitk?lt? ja ett? oikeastaan olisi ollut hauskaa ottaa Kutrip?? seuraksi mukaan, elleiv?t veljet jo olleet sit? ottaneet. Nopeasti palasi h?n takaisin, juoksi talliin, l?ysi Kutrip??n rauhallisena makaamassa pahnoillaan, otti sen kiireesti ulos ja juoksi nyt sen kanssa alasp?in kuivaa tiet? pitkin, jolla kirjavat syyslehdet lensiv?t h?nen ymp?rill??n tuulessa. Lyhyess? ajassa olivat he alinomaa juosten p??sseet matkansa perille. Pian k?veli Liisa syv?llisiin keskusteluihin vaipuneena edestakaisin talon edustalla Kutrip??n hyvill??n pureksiessa lehti? pensasaidasta, joka ymp?r?i puutarhaa. Yst?vyksetkin virkistiv?t itse??n pitkien neuvottelujen v?lill? sy?m?ll? makeita p??ryn?it? ja mehukkaita, punaisia omenia, joita oli runsaasti, sill? Marian ?iti oli heti tuonut suuren kopallisen hedelmi?, ja mit? lapset eiv?t jaksaneet sy?d?, se piti Liisan ottaa mukaansa. Niin oli aina ollut, sill? talossa kasvoi runsaasti hyvi? omenia ja p??ryn?it?.

Kun Liisan oli aika palata kotiin, l?hti yst?v?t?r heti saattamaan h?nt?, ja niin paljon oli heill? yh? viel? sanottavaa toisilleen, ett? he olivat aivan huomaamattaan ehtineet Liisan kodin luona olevalle, pienelle jyrk?nteelle. Maria j?tti nopeasti hyv?sti, ja Liisa kiiruhti tiet? yl?s, olihan jo tullut pime?. Nyt tultuaan pihalle, v?l?hti kuin salama h?nen mieleens? ajatus: "Miss? on Kutrip???" H?n tiesi ottaneensa sen mukaansa, n?hneens? sen sitten viel? sy?v?n lehti? pensasaidasta, sitten oli h?n sen aivan unohtanut eik? en?? yhdell?k??n silm?yksell? tarkannut sit?. Mit? suurimman kauhun vallassa sy?ksyi h?n taas vuorta alas ja huusi joka taholle: "Kutrip??! Kutrip??! Miss? olet? Tulehan nyt! Tule nyt!" Mutta kaikki oli hiljaa, Kutrip??t? ei n?kynyt miss??n. Liisa juoksi takaisin talonpoikaistaloon asti. Asuinhuoneen akkunoista loisti jo tuli, h?n saattoi kiviportailta talon edustalla hyvin n?hd? sis?lle. He istuivat siell? kaikin illallisp?yd?ss?, is?, ?iti ja Maria, h?nen veljens? ja rengit, ja uuninrahilla makasi vanha kissa. Mutta ei miss??n ollut j?lke?k??n Kutrip??st? n?kyviss?, miten Liisa t?hystelikin joka nurkkaan. Nyt juoksi Liisa rakennuksen ymp?ri puutarhaan, ymp?ri koko pensasaidan ja taas puutarhaan ja siell? pensasaidan sis?puolitse yh? houkutellen: "Kutrip??, tulehan nyt! Tulehan nyt!" Kaikki turhaan, karitsasta ei ollut j?lke?k??n n?kyviss? eik? kuuluvissa. Liisan tuska yh? kasvoi. Tuli yh? pime?mpi, ja tuuli ulvoi yh? kovemmin ja oli v?h?ll? pyyhk?ist? h?net mukaansa. H?nen t?ytyi palata kotiin, mit? piti h?nen tehd?? H?n ei voinut sanoa kadottaneensa Kutrip??t?, koska h?n oli sen unohtanut. Mutta ?idille tahtoi h?n sen sanoa. H?n juoksi voimainsa per?st? vuorta yl?s. Kotona oli jo kaikki illallista varten valmiina, is?kin oli jo saapunut. Liisa hy?kk?si huoneeseen niin punaisena ja kuumana, tukka hajallaan, ett? ?iti sanoi: "Tuollaisena et voi tulla p?yt??n, lapsi; mene ensin siistim??n itsesi." Ja is? lis?si: "N?in my?h??n ei sinun yleens? pid? tulla kotiin! H?vi? nyt ja tule heti muuttuneena takaisin, taikka ei ole en?? mit??n sy?t?v??." Liisa totteli nopeasti. Sy?misest? ei ollut v?li?, paljon mieluummin olisi h?n ollut tulematta en?? ollenkaan, mutta se ei k?ynyt p?ins?. H?n palasi masentuneena paikalleen. H?n pelk?si hirve?sti, mit? muita huomautuksia ja kysymyksi? viel? tulisi. Mutta ennenkuin kukaan viel? saattoi sanoa h?nelle sanaakaan, kiinnitti kaikkien perheenj?senten huomiota er?s uusi tapaus.

Hannu-renki pisti p??ns? ovesta sis??n ja sanoi: "Luvallanne, herra ylimaaherra, ovathan lapset kaikki kotona kuten Katri sanoo, eik? pikkulammas ole viel? tallissa."

"Mit??", sanoi ylimaaherra tulistuen. "Siin? nyt ollaan! Kuka on ottanut sen ulos? Kuka sen on tehnyt?"

"En min? vain!" -- "En min? vain!" -- "Min? en varmastikaan!" -- "En min?k??n!", huusivat Kurt ja Kaarlo niin raivokkaasti yhteen ??neen, ettei ensink??n saattanut kuulla, vaikeniko Liisa, vai huusiko h?nkin. ?iti sanoi hilliten: "?lk??h?n nyt niin myrskyisesti. Liisa varmaan ei ole sit? tehnyt, jo iltap?iv?ll? juoksi h?n yksin yst?v?tt?rens? Marian luo ja palasi vasta muutamia hetki? sitten."

"Siis on kumminkin toinen teist? sen tehnyt", keskeytti is? nopeasti suunnatessaan l?pitunkevan katseen molempiin poikiin.

Vastaukseksi kaikui h?nelle suunnaton huuto: "En min? vain!" -- "En min? vain!" -- "Min? en varmastikaan!" ja molemmat katselivat niin rehellisesti silm?t sel?ll??n is??, ett? t?m? heti huudahti: "Ei, ei, eiv?t he sit? ole tehneet. Sitten on Hannu mahtanut j?tt?? tallinoven auki lampaan ollessa siell?, ja se lienee samassa silm?nr?p?yksess? juossut ulos; mutta sekin n?ytt?? minusta niin ep?todenmukaiselta, pit??p? k?yd? katsomassa."

Is? j?tti huoneen tutkiakseen asiaa viel? ulkona tallissa.

Kun nyt syytt?misen ja puolustuksen aiheuttama kiihtymys oli ohi, sai toinen vaikutus vallan. Yht?kki? pani Kaarlo p??ns? k?sivarrelleen ja nyyhkytti ??neen surkeasti: "Nyt on Kutrip?? hukassa! Me emme saa sit? en??! Nyt t?ytyy sen kuolla kurjuuteen!"

Nyt yhtyi Kurtkin h?neen. ??neen itkien huudahti h?n: "Niin, nyt tulee yh? kylmemp??, eik? sill? ole mit??n sy?t?v?? ja sen t?ytyy paleltua ja menehty?." Ja viel? kovemmin kuin n?m? molemmat alkoi nyt Liisa itke? ja valittaa. H?n ei sanonut sanaakaan, mutta saattoi selv?sti kuulla, kuinka paljon tuskaisempi ja syvempi h?nen surunsa viel? oli kuin h?nen veljiens?, ja Liisahan kyll? tiesi, miksi. Viel? kun my?hemmin Kurt ja Kaarlo aikoja sitten olivat nukahtaneet patjoilleen ja n?kiv?t iloisia unia Kutrip??st?, makasi Liisa viel? levottomuuden vallassa vuoteessaan eik? saanut unta. H?nt? ei vaivannut ainoastaan s??li karitsaa kohtaan, joka nyt arkana ja hylj?ttyn? harhaili ulkona, vaan h?n my?s tiesi itse aiheuttaneensa sen ja lis?ksi oli h?n viel? salannut asian, vaikka h?nen olisi pit?nyt se tunnustaa.

Liisa ei tosin ollut huutanut mukana: "En min? vain! En min? vain!" mutta h?n oli vaijennut, kun ?iti niin luottavasti sanoi: "Liisa ei ole voinut sit? tehd?", ja lapsi tunsi kyllin selv?sti, ett? h?n oli salaamisellaan tehnyt saman v??ryyden kuin jos h?n olisi valehdellut. Liisa oli sangen onneton eik? saanut lohdutusta eik? rauhaa, kunnes h?n p??tti heti seuraavana aamuna ilmaista kaikki ?idille, ehk?p? Kutrip?? sent??n viel? l?ytyisi.

Seuraavana aamuna paistoi aurinko kirkkaasti, ja heti aamiaisen j?lkeen p??tettiin, ett? kaikki kolme heti koulun p??tytty? l?htisiv?t Kutrip??t? etsim??n, senh?n t?ytyi olla jossakin. Iltap?iv?ll? tahtoivat he tehd? samaa ja olivat kaikki vakuutettuja, ett? sen illaksi t?ytyisi l?yty?. ?itikin sanoi lapsille viel? lohdutukseksi, ett? is? oli jo varhain aamulla l?hett?nyt Hannun etsim??n elukkaa kaikkialta, sitenh?n oli hyvi? toiveita sen l?yt?misest?. Onnellisimmaksi tunsi n?ist? toiveista itsens? Liisa, joka ajatteli, ettei h?nen nyt tarvitsisikaan sanoa mit??n, kaikki tulisi kai ilmankin ennalleen.

Sin? p?iv?n? etsittiin karitsaa pitkin koko Rechbergi?, joka talosta sit? kysyttiin, mutta Kutrip?? oli kuin h?vinnyt maan pinnalta. Ei yksik??n ihminen ollut sit? koskaan n?hnyt, ei miss??n n?kynyt siit? j?lke?k??n. Sit? etsittiin ja kyseltiin viel? muutamia p?ivi?, mutta turhaan. Sitten sanoi ylimaaherra, ett? oli kylliksi haettu, se ei auttaisi en?? mit??n, joko ei el?inrukka en?? ollut elossa tai oli se eksynyt aivan et??lle.

Muutaman p?iv?n per?st? satoi ensi lumi, ja niin taajaan ja suurina putoilivat hiutaleet, ett? lyhyess? ajassa koko puutarha oli lumen peitossa, ja tuo valkea peite kohosi puoliv?liin pensasaitaa. Muulloin olivat lapset joka vuosi suunnattomasti iloinneet ensi lumesta ja huudahdelleet ja riemahdelleet sit? enemm?n, kuta enemm?n hiutaleet ry?ppysiv?t.

Nyt olivat he aivan hiljaa ja katselivat mik? mist?kin akkunasta, ja jokaisen t?ytyi itsekseen ajatella Kutrip??t?, joka ehk? makasi jossain kylm?n lumen alla, tai koetti kahlata siin? eik? voinut ja huusi tutulla ??nell??n surkeasti apua, eik? kukaan kuullut eik? auttanut sit?. Kun is? viel? illalla kotiin tullessaan sanoi: "Tulee pureva pakkanen y?ksi, lumi on jo kovaksi j??tynyt. Jos el?inrukka viel? on jossain ulkona eik? ole kuollut, niin menehtyy se ensi y?n? surkealla tavalla. Kunpa en olisi koskaan tuonut karitsaraukkaa kotiin!" --, silloin puhkesi Kaarlo niin surkeaan valitukseen, ja Kurt ja Liisa, my?skin t?ynn? tuskaa yhtyiv?t siihen niin syd?nt? vihlovasti, ett? is? j?tti huoneen, ja ?iti koetti nyt parhaansa mukaan lohduttaa. Siit? alkaen ei ylimaaherra en?? milloinkaan puhunut karitsasta, ja ?iti puhui lapsille armaasta joulujuhlasta, kun he uudelleen alkoivat surra Kutrip??t?. H?n sanoi heille, ett? Jeesus-lapsi oli tullut ilahuttamaan kaikkia syd?mi?, ja ett? t?m? juhlap?iv? nyt pian tulisi ja tekisi heid?tkin taas iloisiksi. Mutta kun s??liv? Kaarlo kylmin?, pimein? iltoina taas alkoi valitella: "Kunpa vain ei Kutrip??n t?ytyisi palella tai v?rist? kuoliaaksi tuolla ulkona!", silloin lohdutti ?iti: "Katsohan, Kaarlo, kyll? hyv? Jumala huomaa pienet el?imetkin, h?n on voinut valmistaa Kutrip??lle johonkin l?mpim?n vuoteen ja antaa sille hyvin k?yd?. Ja joskaan se ei en?? ole meid?n luonamme, emmek? voi sit? hoitaa, niin tyytyk??mme nyt kumminkin ja j?tt?k??mme Kutrip?? kokonaan hyv?n Jumalan haltuun."

Kurtkin kuunteli tarkkaavaisesti ?idin siten lohduttaessa Kaarloa, ja niin veljekset v?hitellen tulivat taas ihan iloisiksi, uskoivat Kutrip??n kokonaan hyv?n Jumalan haltuun ja iloitsivat nyt p?iv? p?iv?lt? enemm?n ja toivehikkaammin l?hestyv?st? joulujuhlasta. Mutta Liisa ei tullut iloiseksi heid?n kerallaan, h?nt? ik??nkuin painoi raskas kuorma, joka aivan masensi h?net eik? koskaan en?? antanut h?nen tulla iloiseksi. ?isin n?ki h?n unissaan Kutrip??n makaavan n?lk??n kuolemaisillaan ja j?hmettyneen? lumessa, ja se katsoi h?neen kovin surullisin silmin ja sanoi: "Sin? sen teit." Silloin her?si Liisa itkien, ja kun h?n my?hemmin tahtoi hauskutella veljien kanssa, ei h?n voinut, sill? h?nen t?ytyi aina ajatella: Jos nuo molemmat tiet?isiv?t, ett? h?n sen oli tehnyt! Is?? ja ?iti? ei h?n en?? koskaan saattanut katsoa suoraan silmiin, sill? h?nh?n oli salannut heilt?, mit? h?nen olisi pit?nyt tunnustaa, eik? h?n nyt en?? mitenk??n voinut saada sit? sanotuksi, sill? nyt oli h?n jo niin kauan luulotellut vanhemmille olevansa tiet?m?t?n asiasta.

Siten ei Liisalla ollut yht??n hauskaa hetke? en??, ja p?iv? p?iv?lt? n?ytti h?n surullisemmalta ja onnettomammalta, ja kun Kurt ja Kaarlo tulivat h?nen luokseen ja sanoivat: "Iloitsehan sin?kin, Liisa, kerran, nyt tulee joulu joka p?iv? l?hemm?ksi, ja ajatteleppas, mit? kaikkea saattaakaan tulla!" silloin nousivat heti kyyneleet Liisan silmiin ja puoleksi itkien sanoi h?n: "Min? en voi en?? iloita, en milloinkaan, en ikin? en??, en joulunakaan." Se tuntui s??liv?isest? Kaarlosta sent??n liian surulliselta ja h?n sanoi Liisalle kyll?kin lohduttavasti: "Katsos, Liisa, kun ei en?? voi mit??n tehd?, silloin j?tt?? kaikki hyv?n Jumalan haltuun ja silloin tulee taas iloiseksi, kun vain ei ole tehnyt mit??n pahaa, ?iti on sen sanonut." Mutta silloin Liisa vasta oikein alkoikin itke?, niin ett? Kaarloa rupesi pelottamaan ja h?n hypp?si pystyyn ja juoksi pois kuten Kurt jo ennen oli tehnyt, sill? h?nest? oli kovin ik?v??, ett? iloinen Liisa oli niin muuttunut.

?itik??n ei ollut voinut olla huomaamatta muutosta Liisan olennossa. Usein h?n hiljaisuudessa tarkkasi lasta, mutta ei tehnyt mit??n kysymyksi? h?nelle.

Nelj?s luku.

Mit? hyv? Jumala antaa.

Marraskuu oli loppuun kulumassa. Lumi oli kohonnut viel? paljon ylemm?s, p?iv? p?iv?lt? yltyi nyt pakkanen. Altkirchiss? siirteli iso?iti ohutta peittoansa edestakaisin, h?n ei tahtonut en?? ensink??n l?mmet? sen alla. Huone olikin aika kylm?, sill? siell? oli vain pieni puuvarasto, ja t?ss? paksussa lumessahan ei saattanut l?yt?? yht??n risua. Kahvia keitettiin vain harvoin ja pavut t?ytyi nyt aina survoa kivill?, mylly oli ainaiseksi pilalla, eik? ollut varaa uuteen. Iso?iti paralla oli paljon valitettavaa ja voivoteltavaa. Isois? istui enimm?kseen uuninrahilla, koetti viihdytt?? valittelevaa ja punoi sill?v?lin pieni? pajuvakkojaan.

Niinkauan kuin oli herke?m?tt? satanut lunta ja syv? hanki oli pysynyt pehme?n?, oli isois?n itse t?ytynyt kantaa vakkasensa juustomiehelle, sill? jos h?n olisi l?hett?nyt lapset, olisivat ne painuneet lumeen. Ei ollut mit??n aurattua tiet? vuorta yl?sp?in, isois?nkin oli vaikea p??st? kulkemaan, niin syv??n h?n v?list? vaipui kinoksiin.

Mutta nyt oli taivas kirkastunut, ja aavat lumikent?t olivat yltymp?ri j??tyneet niin lujasti, ett? saattoi k?vell? niitten yli kuin kovaa katua, hanki ei pett?nyt painavien miestenk??n alla. Nyt saattoi taas kerran l?hett?? lapsetkin k?velylle, Helli kietoi huivin ymp?rilleen ja pikku Seppi pani villalakin p??h?ns?, sitten he l?htiv?t matkaan kummallakin vakkakimppunsa k?sivarrellaan. Kun he runsaan puolentunnin kuluttua saapuivat kappelille, laski Helli vakkansa maahan ja tarttui pikku Sepin k?teen astuakseen sis??n. Mutta Seppi oli taaskin vastahakoinen: "En tule, en tahdo nyt rukoilla, sormiani palelee", v?itti h?n ja ponnisti jaloillaan maata vasten, jottei Helli saisi h?nt? siirretyksi eteenp?in, Mutta t?m? pyysi ja veti h?nt? ja muistutti, mit? is? Kleemens oli sanonut, ja oli ihan suruissaan, ik??nkuin saattaisi Seppi heid?t molemmat menett?m??n jonkin suuren lahjan. Helli oli jo kuullut ja ymm?rt?nyt niin paljon h?t?? ja kurjuutta, ett? h?nest? tuntui suurelta onnelta ja lohdutukselta saada siten polvistua ja rukoilla Taivaallista is??, joka tahtoo auttaa kaikkia k?yhi?. Vihdoin Seppi suostui, ja he astuivat hiljaiseen kappeliin. Helli lausui hiljaa ja hartaasti rukouksensa. Yht?kki? kuului syv?ss? hiljaisuudessa omituinen, valittava ??ni. V?h?n pel?styneen? k??ntyi Helli Sepin puoleen ja sanoi hiljaa: "?l? niin sano kappelissa, sinun pit?? olla hiljaa." Yht? hiljaa, mutta julmistuneena vastasi Seppi: "Enh?n min? mit??n sanonut, sin?h?n sanoit."

Samassa kuului valitus uudelleen, mutta kovemmin. Seppi katseli tutkivasti er?st? kohtaa alttarin luona. Yht?kki? tarttui h?n Helli? k?sivarteen ja veti h?net sellaisella voimalla penkilt??n alttaria kohden, ettei h?n voinut olla seuraamatta. Siell? alttarin juurella, puoleksi alttariliinan peitossa makasi valkea karitsa vavisten ja v?risten vilusta ja oikoen hentoja jalkojaan ik??nkuin se ei olisi voinut uupumuksesta en?? liikahtaakaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet