Read Ebook: Irlantilaisia satuja by Rytk Nen Antti Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 715 lines and 19559 words, and 15 pages

SIHTEERI LUNDBERGIN H??T

Kertomus kansan el?m?st?

Kirj.

Ruotsista suomentanut S. Hirvonen

Tampere, Hagelberg, 1878.

Yli kaksikymment? vuotta on tuo juhlallinen Vetterij?rvi n?ytt?nyt kummallisen J?nk?pingin kaupungin kuvastimessansa, lukien niist? tapahtumista, joita t?ss? k?ymme selitt?m??n. N?m? tapahtuivat, n?et, 1840-luvulla, jolloin se kaunis kaupunki tuskin luki puolen nykyisist? asukkaistansa.

J?nk?pingill? oli toki siihenkin aikaan jo merkityksens?; se luettiin Ruotsin parhaimmiksi pikkukaupungeiksi, joka kunnialla omi nimen "pieni Tukholma." Siin? tosin ei ollut niin muhkeita rakennuksia kuin nyt; mutta nuo siev?t kaksinkertaiset rakennukset osoittivat, eritt?inkin sen suurimman Storsj?radikadun varsilla, kirjavan, vaan ei vastoinmielisen sekoituksen kaikista vesikaaren v?rist?, sit? paitsi tiedettiin, ett? niiss? asunnoissa eli ja liikkui vilkas, taideharras, seurusteleva ja vierasvarainen v?est?. Ja kuinka s?teilev?t, kauniit sulosilm?t olivatkaan t?m?n kaupungin tytt?rill? lumoamaan -- aivan kuin meid?nkin aikoinamme! Silloin, niinkuin nytkin, oli siell? rikas kaunotarten kukkatarha.

Mutta olipa siell? perhojakin, jotka vilkkaasti lent?? leyhytteliv?t n?iden kukkasien ymp?rill?, jotka samalla mielell??n tahtoivat tulla pyydystetyiksi, eritt?inkin, jos laatuun k?vi, kultasy?till? varustetuilla verkoilla -- nuoria hovioikeuden notarioita, jotka kyn?st?ns? aikoivat itsellens? loihtia v?hint?kin tuomiokunnan -- nuoria luutnantteja, jotka miekkansa k?rjill? toivoivat toki saavansa valtioneuvoksen nimen.

Er?s viime sodassa ollut kansalainen, alaluutnantti Kalle Jalopeuransyd?n, pistihe kauniina Elokuun j?lkipuolip?iv?n? unhottumattomasta Haghens sveitserist? Storsj?radikadulle, jossa h?n hetkiseksi seisahti, ik??nkun ollen aivan ep?tietoinen, mihin matkansa suunnittaisi. Mutta pian tuo oli p??tetty, ja kepein askelin riensi h?n vaskisepp? Nor?nin talossa olevaa majapaikkaansa kohden. H?nen piti sielt? samana iltana matkustaa maalle, ja h?n meni tiedustamaan, kuinka pian h?n jostakin kyydin saisi.

"Kahden tunnin per?st?, herra luutnantti," oli vastaus.

Kuinka olisi tuo odotus-aika k?ytett?v?? Nuori soturimme mietti taasen hetkisen, ja p??t?ksekseen valitsi h?n k?vell? l?nteenp?in.

Eip? h?n tuosta monta askelta ehtinyt, ennenkun huomasi l?himm?st? huoneesta tulevan kadulle henkil?n, jonka n?hty? h?n seisahti, niinkuin t?m? olisi ollut tuttavansa, jonka nime? h?n ei heti muistanut. Kadulle tulia oli pitk?, laiha ja pystyluinen mustiin vaatteisin puettu mies, jonka pitk?nveteisten kasvojen yl?puolella oli musta lakki, n?pp?r?sti yhteen liitetty monesta vaatekielekkeest? -- todellinen taideteos, kyllin ansainnut sen korkean paikan, mink? oli saanut.

Mustapukuinen herra huomasi niinik??n kadulla k?vi?n, ja samassa huusi h?n:

"N?yrin palvelianne, herra luutnantti!"

"Ahaa, maisteri Lahja! N?yrin palvelianne; kuinkas kuuluu?"

"Hyvin, Luojan kiitos, terveyden suhteen; -- Kuinkas, herra luutnantti, itse voitte?"

"Kuin helmi kullassa. -- Herra maisteri kentiesi viel? on rovasti Haborg'illa?"

"Olen, minulla on viel? se onni."

"No, tuopa on hupaista; saanhan toki kuulla jotakin uutta kotipaikaltani. Tosin olen itsekin matkalla sinne; mutta kun jo on yli kaksi vuotta siit?, kun olen siell? ollut, niin suotaneen minulle anteeksi, jos olen v?h?n utelias. Kuinka siis voipi, alottaakseni, herra rovasti? Onko h?n yht? vilkas ja voimakas, kuin viimeksi h?nt? n?hdess?ni?"

"Kiit?n n?yrimm?sti h?nen puolestansa; h?n on aivan yht?l?inen, eik? ole viel? ainoatakaan harmaata hiusta h?nen p??ss?ns?."

"Ent?s neiti Hanna; h?n tietysti on t?ydentynyt kaunotar?"

"Hm -- kyll?, h?n on oikein kaunis, ... vaan tuo on pian h?vi?v? ominaisuus."

Apupappi lausui n?m? sanat niin kummallisella ja melkein niin vaivaloisella ??nell?, ettei luutnantti voinut j?tt?? h?nt? likemmin tutkimatta; ja ter?v?sti iskien silm?ns? Lahjaan, lausui h?n:

"Kentiesi on h?n jo kihlattu -- ehk? saan kunnian onnea toivottaa?"

"Minulleko?" sanoi pastori kovin s?ps?ht?en ja lis?si sitte n?yryytt? ja itserakkautta sekoittaen: "Eip? totta toisen kerran olekaan semmoiset naimiskaupat apupappi-paran osaksi aiotut."

"Miks'ei? -- Apulaisesta voi tulla rovasti, viel?p? aikaa voittain."

"Ei onnen osat yhdenlaiset!" sanoi Lahja runollisesti, otti sitte ?kki? tilkkulakkinsa k?teens?, ojentaen toisen j??hyv?iseksi ja sanoi aivan lyhyesti:

"Hyv?sti, hyv?sti! Minun t?ytyy v?ltt?m?tt?m?sti menn? t?nne."

Ja tuskin enn?tti luutnantti tarttua h?nen k?teens?, kun pappi jo riensi poikki kadun l?himp??n huoneesen.

"Tuopa oli lintunen!" sanoi Jalopeuransyd?n itsekseen, k?yden edelleen. "H?n n?ytti olleen aivan h?mill??n t?st? puheesta; -- lieneek? h?nell? kilpailioita siihen n?hden?"

Pitkiin mietteisin kun ei ollut taipuvainen, j?tti pian luutnanttimme t?m?n ajatuksen ja jatkoi k?vely?ns? l?nteenp?in. Edelt?p?in ei h?n ollut m??r?nnyt k?velyns? p??m??r??, vaan pian pisti h?nen p??h?ns? menn? katsomaan niit? vanhoja linnoituksia, jotka jo t?h?n aikaan olivat melkoisesti rapistuneet. Siell? oli kuitenkin viel? nyt useita vallimajoja, monta enemm?n tai v?hemm?n pime?t? k?yt?v??, ja yhteen n?ist? laskihe nuori sotilaamme. Elk??mme paheksiko h?nt?, ett? h?n, vaikka nyt eli hiljaisimman rauhan ajassa, sai siell? ollessaan p??ns? t?yteen sotaisia ajatuksia; linnoituksen luonahan Napoleon Suurikin ensim?isen kunniaseppeens? poimi -- siis esimerkki, josta oli paljon opittavaa.

Kun luutnanttimme parhaallaan meni edelleen, ja p?iv?n valo ei en?? h?nt? seurannut, oli h?n v?h?ll? kaatua alasvieryneisin kiviin, vaan silloin kokosi h?n taas "hajamieliset ajatuksensa" ja katsoi parhaaksi k??nty? takaisin sek? astua j?lleen p?iv?n kirkkaasen valoon. Tultuansa nyt ruohoiselle tanhualle linnoitusvallin ulkopuolella, seisoi h?n suureksi ihmeeksens? kasvot vastatusten maisteri Lahjan kanssa, joka puolestaan n?ytti silt?, kuin olisi h?n n?hnyt ilmestyksen henkien maailmasta.

"Herra -- herra luutnantti!" ?nkytti h?n; "tapasimmehan juuri vast'ik??n toisemme Storsj?radilla -- ja nyt ... -- tapaamme taas t??ll?!"

"Niin, t?m? n?ytt?? todellakin v?h?n kummalliselta, eritt?inkin kun maisterilla silloin n?ytti olevan jokin t?rke? asia toimitettavana."

"Aivan oikein huomattu. Min? etsin er?st? henkil??, mutta h?n oli matkustanut pois, ja sent?hden k?velin pilanp?iten t?nne. T??ll? on hiljaista ja rauhallista, jonka t?hden ajattelin t??ll? hetkisen valmistaa huomista saarnaani."

"Onpa niinmuodoin joku yht?l?isyys maisterin ja minun k?ynnill?ni t?ss? paikassa -- min? tulin t?nne mietiskelem??n, kuinka linnoitukseen olisi hy?k?tt?v?, ja maisteri, kuinka ihmissyd?n olisi valloitettava."

"Hm!" sanoi pappismiehemme ja n?ytti olevan h?mill??n. "Kun asiaa oikein ajattelen, ei olekaan minulla aikaa t??ll? kauemmin viipy? -- ja kas, kello on todellakin paljoa enemm?n, kuin luulinkaan, ja rovastin renki odottaa jo varmaan minua hevosella."

H?n lausui n?m? sanat, vedetty?ns? ?kki? taskustaan ison hopea-kellon, John Wards'in tunnettua tekoa, kumarsi sitte pari kertaa, ik??nkun vakuutukseksi siihen, mit? oli sanonut, tarttui kiireesti luutnantin k?teen ja riensi taas pois.

"Silm?nr?p?ys, herra maisteri!" sanoi Jalopeuransyd?n, joka nyt tuskin saattoi olla nauruun purskahtamatta; mutta Lahja ei n?ytt?nyt kuulevan h?nen sanojansa, vaan jatkoi lis??ntyv?ll? vauhdilla k?ynti?ns?, eli ehk? oikeammin sanoen juoksuansa. Pian tuo seikka kuitenkin selvi??, miksi t?m? hyv? maisteri toisen kerran v?h??n aikaan n?in per?ytyi. H?n ei nimitt?in enn?tt?nyt kolmeakymment? askelta kohtauspaikalta, kun linnoitusvallin likimm?isell? kulmalla ?kki? n?kyi kaksi nais-ihmist?, jotka ripein askelin tulivat h?nt? vastaan.

Luutnantti, joka t?ll? v?lin loitommalla seurasi maisterin menoa, kuuli toisen tulijoista vilkkaasti huutavan:

"Maisteri on ehk? odottanut meit??"

Mit? maisteri siihen vastasi, sen lausui h?n niin hiljaa, ettei sit? voinut kuulla; mutta pian k??ntyi teologimme takaisin ja tuli nyt niiden kahden naisen kanssa luutnanttia vastaan.

Kalle Jalopeuransyd?n olisi mielell??n tahtonut soturina olla suuren kaimansa, Narvan voittajan vertainen, mutta k?sityst??n kauniista sukupuolesta ei h?n voinut milt??n puolin hyv?ksy?. Jos h?n siis tapaa matkallansa jonkun lempe?n, vilkassilm?isen, ruusu- ja liljaposkisen Evan tytt?ren, niin olisi h?n pian ollut valmis menem??n miekkasille h?nen edest??n, vaan huolehtiminen h?nen ihanuudestaan -- kas se olisi ollut h?nelle mahdotonta.

Nyt teroitti h?n huomionsa melkein yksinomaisesti siihen naiseen, joka k?vi pappismiest? l?hinn?. Tuota vaaleak?h?r?ist? tukkaa, noita hienoja, kuuleita poskia, tuota ruusunpunaista suuta, yht? vieh?tt?v?t silloin kuin nytkin, tuota huulillansa leikittelev?? hymyily?, ja vihdoin noita kirkkaansinisi? silmi?, jotka niin tunnon-ilmausta kuvaavina kohtasivat h?nen silmi?ns? -- eik? h?n ollut ennen n?it? kaikkia n?hnyt -- eik? t?m? suloinen muoto ollut h?nelle hyvin tuttu? Eik? t?m? ollut rovasti Haborgin tyt?r Hanna, jonka h?n t?ss? n?ki edess?ns??

Saattoiko todellakin t?m? olla h?n? Viimeksi n?ki h?n h?nen rippilasten joukossa pappilassa viel? puoliksi lapsena -- h?n oli silloin vaan viidentoista vanha; mutta kaksi vuotta oli sitte kulunut -- nyt oli h?n seitsem?ntoista vanha. Kaksi vuotia t?ll? el?m?n ij?ll? tuottaa suuria muutoksia -- tulija saattoi kyll?kin olla h?n, koska h?n niin tutusti ja melkein suosiollisesti k?vi apulaisen rinnalla.

Nyt olivat he ainoasti muutaman askeleen p??ss? toisistaan. Luutnantti paljasti kohteliaasti p??ns?, nuori neito tervehti niin yst?v?llisesti ja kauniisti vastaan ja ojensi h?nelle k?tens?, v?h?n punastuen. H?n oli todellakin neiti Hanna Kirkkopuun pappilasta, rovasti Haborgin ainoa tyt?r, ja pian syntyi vilkas sanavaihto, joka, miten huokeasti on arvattava, koski monia entisten aikojen muistoja. Mutta eip? nykyisyytt?k??n unhotettu, ja Kalle Jalopeuransyd?n sai nyt tiet?? Hannalta, ett? h?n jonkun aikaa jo oli oleskellut J?nk?pingiss?, saadaksensa lis?oppia soitannossa ja piirustuksessa, sek? ett? h?n t?n??n oli sunnuntaiksi matkalla kotiinsa, jonka t?hden maisteri Lahja oli tullut h?nt? noutamaan. H?n ja muassaan oleva nuori neito, er?s h?nen sukulaisensa, olivat p??tt?neet linnoituksen luona tavata maisteria, joka lupasi n?ytt?? heille sit? vanhaa sota-aikain j??nn?st?, jota Hanna ei ollut ennen koskaan n?hnyt. Sitte piti heid?n matkustaa kotiinsa.

Lahja n?ytti t?m?n keskustelun kest?ess? h?milliselt? ja tyrme?lt?, ja vaihetti vaan muutamia yksitoikkoisia sanoja Hannan kumppanin kanssa, joka sill'aikaa enemm?n katseli kaunista luutnanttia, kuin laihaa, oikullista apulaista.

"Kirousta!" sanoi Jalopeuransyd?n, kun h?n linnoitukselta palaten majapaikkaansa, k?rsim?tt?m?n? meni odottamaan kyyditsi??ns? -- "min? koetin niin koreasti viihdytt?? herrasv?ke? tuolla linnoituksella, mutta pappi pelk?si petosta ja muistutti sent?hden lakkaamatta, kuinka v?ltt?m?t?nt? olisi l?hte? pois kaupungista... No, samapa tuo! h?n pyysi minua kuitenkin k?ym??n is??ns? terveht?m?ss?, kun nyt olen kotona; senp? totisesti teenkin, vaikkapa huomisp?iv?n?."

T?m? rohkea p??t?s n?ytti taas saattavan soturimme mieleen tasapainoa; sill? h?n odotti nyt suuremmalla maltilla kyyditsi?ns? tuloa. Kaikella on loppunsa t?ss? maailmassa, olkoon se iloa tahi surua, ja niin oli luutnantin odotuksenkin laita. Kyytimies tuli, matkustajan kapineet pantiin kiesiin, ja Jalopeuransyd?n tarttui ohjaksiin. Nyt mentiin semmoista vauhtia, ett? kyyditsi? joksikin karsain silmin alkoi katsoa milloin ajajaan, milloin hevosparkaansa, jonka t?ss? vastoin omaa ja is?nt?ns? tahtoa t?ytyi ty?skennell? matkustajan mieliksi.

Pieni pys?ytys t?ytyi kuitenkin aivan vastoin tahtoa tehd?, ennenkun matkustaja oli enn?tt?nyt Tuulisillan yli. Kadun toisella varrella seisoi pari vanhanpuolista herraa, ja toinen n?ist?, jyke? kuudenkymmenen vuotias sinisess? kiilt?vill? napeilla varustetussa h?nnystakissaan, otti kohteliaasti p??st?ns? lakin, joka oli koristettu kultanauhalla, ja n?ytti mieliv?n l?hesty? ajopeli?. Luutnantti ei mill??n muotoa saattanut olla h?nen tervehdyst??n vastaamatta, ja kun h?n nyt katsahti mieheen, huomasi h?n h?ness? hyvin tunnetun henkil?n. Terveht?j? oli, n?et, Jalopeuransyd?men is?n entinen kirjuri silt? ajalta, jolloin t?m? hovioikeuden virkamiehen? oli asunut J?nk?pingiss?, ja nyt, niinkuin " ja koko ajan min? ihmettelin, ett? kotka voi puhua kuin kristitty ihminen.

"Mit?s sinulla on t??ll? tekemist?, Taneli?" sanoi se.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet