Read Ebook: Punanen kokardi: Romaani Ranskan vallankumouksen ensi ajoilta by Weyman Stanley John

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2508 lines and 81355 words, and 51 pages

-- Kuulkaas, yst?v?ni! sanoi h?n s??liv?ll? hymyll?, ly?den ratsupiiskallaan saappaansa varteen. Ettek? tied? viimeisi? uutisia?

-- Mit? uutisia? kysyin avomielisesti. Kun kerrotte ne, saatan sanoa, olenko niit? ennen kuullut.

-- Kuningas on antanut Necker'ille virkaeron.

-- Se ei ole mahdollista! huudahdin. En ollut milloinkaan h?mm?stynyt niin.

-- On kuin onkin. Pankkiiri on saanut eron, viikon p??st? on h?nen kansalliskokouksensa my?s mennyt menojaan ja sitte me seisomme juuri siin?, mist? l?hdimmekin. Mutta sill? v?lin t?ytyy meid?n, vahvistaaksemme kuningasta viisaassa p??t?ksess??n, n?ytt?? ett? el?mme. Meid?n t?ytyy osottaa h?nelle my?t?tuntoisuuttamme, meid?n t?ytyy protesteerata.

-- Herra markiisi, sanoin jotenkin kiivaasti, oletteko varma siit?, ett? kansa on levollisesti mukautuva t?h?n? Miesmuistiin ei ole ollut niin kovaa talvea kuin viimeinen eik? niin huonoa vuotta. Ja nyt on sit?paitse her?tetty kansassa toiveita ja vaalien kautta saatettu heid?n mielens? kuohuksiin, ja -- --

Mutta uutisensa olivat her?tt?neet minussa vastustushalua ja minusta tuntui nyt aivan helpolta nousta h?nt? vastaan.

-- Enp? juuri sit? usko, sanoin kylm?sti. Luulen, ettei asia ole niink??n mutkaton. Kuninkaan t?ytyy saada rahaa eli tehd? vararikko, ja kansalla ei ole rahaa h?nelle antaa. En saata k?sitt??, miten asiat p??sisiv?t soljahtamaan entiseen uomaansa.

Herra de St. Alais katsahti minuun ja huulensa v??ntyi halveksivaan hymyyn.

-- Te tarkoitatte, ettette haluakaan niit? entiselleen? sanoi h?n.

-- Tarkoitan, ett? vanha j?rjestys ei kest?, vastasin j?yk?sti. Se ei olisi voinut kauvan pysy? pystyss? eik? voi koskaan tulla takaisin.

St. Alais viivytteli v?h?n aikaa vastausta, ja siin? nyt seisoimme vastatusten -- h?n ulkopuolella, min? sis?puolella ver?j?t?. Puiden viheri?t latvat levisiv?t ylitsemme ja takanaan hohti tomunen tie hein?kuun auringon paisteessa. Ja jos minun kasvoni kuvastivat h?nen kasvojensa ilmett?, olivat ne ankarat ja vakaat. Mutta seuraavassa silm?nr?p?yksess? oli muotonsa muuttunut; h?n kohautti olkap?it??n ja naurahti niinkuin lapselle.

-- No niin, sanoi h?n, ei huolita v?itell? en??, mutta toivon, ett? te kuitenkin kirjoitatte protestin alle. Sill? -- ja t?t? sanoessaan h?n heitti veitikkamaisen katseen minuun -- siit? voi ehk? riippua hyvin paljon.

-- Siin? viel? yksi syy mietti? kahdesti, ennenkuin --

-- Siin? viel? syy mietti? kaksi kertaa ennenkuin kiell?tte, sanoi h?n ja kumarsi syv??n, mutta vakaana nyt. Sitte h?n meni ratsunsa luo, palvelija piteli jalustinta, ja hypp?si satulaan. Suitsiin tartuttuaan h?n viel? kerran k??ntyi minun puoleeni.

-- Herra kreivi, sanoi h?n matalalla ??nell? heitt?en minuun tutkivan silm?yksen, p??t?s on p??t?s ja Montagu ja Capulet ovat vanhettuneet samoin kuin teid?n kaularautanne. Mutta olkoonpa se asia miten tahansa, meid?n t?ytyy sittenkin kulkea samaa tiet? -- samaa tiet?, ymm?rr?ttek? -- eli erota. Se on minun ajatukseni.

Ja ny?k?ytt?en niin yst?v?llisesti kuin olisi lausunut kohteliaisuuden uhkauksen sijasta h?n ratsasti tiehens?. Seisoin ja katselin hetken j?lkeens? syd?n harmista pakahtumaisillaan, vaan k??nnyin sitte ja palasin linnaan. Ajatukseni, tuumani ja toiveeni kuvastivat tarkalleen yleist? h?mmennystilaa, joka sin? p?iv?n? vallitsi koko Ranskan maassa, vaikka sen silloin vain h?m?r?sti aavistin.

En nimitt?in voinut olla ymm?rt?m?tt? viittaustaan, en voinut olla k?sitt?m?tt?, ett? h?n oli kohteliain sanoin k?skenyt minun valitsemaan sisarensa ja niiden valtiollisten mielipiteiden v?lill?, joissa is?ni oli minut kasvattanut ja joita vuoden pitk? oleskelu Englannissa oli yh? kehitt?nyt. Is?ni kuolemasta saakka olin asunut yksin linnassa ja uneksinut paljon tulevaisuudesta. Olin ajatellut Denise de St. Alais'ta, suloista tytt??, joka oli tuleva vaimokseni ja jota en ollut n?hnyt sen j?lkeen kuin h?net vietiin luostarikouluun, olin uneksinut, miten min? kohottaisin alustalaiseni onneen ja varallisuuteen, niinkuin olin n?hnyt Englannissa. Nyt oli St. Alais'n sana uhannut tehd? tyhj?ksi toisen unelmistani ja se oli sangen ik?v??. Mutta se ei sittenk??n minua niin paljo harmittanut kuin h?nen mahtipontisuutensa, jota vuoroin kiroilin, vuoroin nauroin hyvin ymm?rrett?v?ll? kiukulla. Min? olin yhdenkolmatta vanha ja h?n seitsem?nkolmatta, ja h?n oli tullut lukemaan minulle lakia. Me olimme maamiehi?, me -- h?n politikoitsija, ja h?n oli tullut Pariisista eli Versailles'ista meit? komentamaan. Jos tottelin, saisin sisarensa, jos en, saisin olla ilman. Sellainen oli asemani.

Ja kuitenkin oli jo silloin olemassa merkki?, jotka puhuivat l?hestyvist? mullistuksista, jos vaan oli silmi? niit? huomata, ja retkell?ni seuraavana p?iv?n? n?in niit? siksi monta, ett? kaikki yksityinen kiukku haihtui ja syd?mmeni t?yttyi jalommilla harrastuksilla.

Ratsastaessani palvelijaini Gil'en ja Andr?'n seuraamana Cahors'iin n?in hallan tuhoty?t -- p?hkin?puut mustina, viinik?ynn?kset kellahtuneina, ruis oli turmeltunutta, ja suurin osa peltoa siement?m?tt?. Vaan enp? n?hnyt ainoastaan noita tavallisia k?yhyyden merkki?, joihin jo olin tottunut, vaikka ne tosin Englannista palattuani her?ttiv?t minussa kauhua -- nimitt?in savih?kkeli?, ruuduttomia ikkunoita, n?lk??ntyneit? elukoita ja koukkuhartiaisia naisia, jotka ker?iliv?t risuja. Huomasin muitakin uhkaavampia merkki?: miesryhmi? jokaikisess? tienristeyksess? ja sillankorvassa, miesjoukkioita odottamassa -- tuskin tiesiv?t itsek??n mit?. ??nett?myytens? oli kammottava, kasvojensa ilme odotusta t?ynn?, p??h?n painuneissa silmiss? ja kuoppaisissa poskissa oli jotain uhkaavaa ja vaarallista. N?lk? oli iskenyt kyntens? heihin, vaalit her?tt?neet henkiin uinuvat elinvoimat. Vapisin kuvitellessani mit? lopuksi oli tuleva ja huomauttaessani St. Alais'ta mahdollisesta vaarasta, olin valitettavasti osannut liiankin oikeaan.

Cahors'ia l?hetess? h?visiv?t n?m? enteet, mutta hetkeksi vaan. V?lkkyv?n Lot'in ymp?r?im?, tornien ja varustuksien suojaama, jyrkkien kunnaiden juurella sijaitseva Cahors vieh?tt?? ensi n?kem?ll? v?kistenkin silm??. Ja ihana silta, vanha tuomiokirkko ja komea linna her?tt?v?t uutta ihailua siin?kin, joka ne on ennen n?hnyt. Mutta sin? p?iv?n? ei silm?ni niihin kiintynyt, sill? torille saavuttuani myytiin siell? parhaallaan viljaa sotamiesosaston turvissa ja puolen toria t?ytt?v?n ihmisjoukon n?listyneet kasvot, kokoon kyyristyneet, melkein alastomat ruumiit, synk?t katseet ja uhkaava murina muodostivat niin jyrk?n vastakohdan l?mpim?lle p?iv?paisteelle, ettei minulla ollut silm?? eik? korvaa millek??n muulle.

Jotain kuitenkin huomasin, ja se oli se h?mm?stytt?v? v?linpit?m?tt?myys, jolla t?nne uteliaisuudesta eli vanhasta tavasta ker?ytyneet ihmiset katselivat t?t? n?ytelm??. Ravintolat olivat t?p?sen t?ynn? maakunnan aatelia, jotka olivat saapuneet kokoukseen, kaikissa ikkunoissa n?kyi herroja ja naisia, jotka juttelivat ja nauroivat ik??nkuin olisivat istuneet kotona linnoissaan huvittavaa leikki? ihailemassa. Tuomiokirkon edustalla k?veli muutamia pappia ja rouvia edestakaisin heitt?en tuontuostakin v?linpit?m?tt?m?n katseen torille; mutta ylip??t??n he n?yttiv?t olevan tiet?m?tt?mi? kaikesta eli ainakin puuttuvan s??li? noita onnettomia kohtaan. Olen sittemmin kuullut sanottavan, ett? Ranskan rajojen sis?ll? oli siihen aikaan kaksi eri maailmaa, niin kaukana toisistaan kuin taivas ja helvetti, ja sen p?iv?n surullinen n?ky sit? kyll? todisti. Muuan myym?l?, jossa kaupattiin sanomalehti? ja lentokirjasia, oli t?ynn?ns? ostajia, jota vastoin kaikki muut puodit l?hitienoilla olivat suljetut ry?st?n pelosta. Torin syrj?ss? n?in Gargoufin, St. Alais'n voudin. H?n jutteli er??n talonpojan kanssa ja ohi ratsastaessani kuulin h?nen ivallisesti sanovan:

-- No, tokko se teid?n kansalliskokouksenne onkaan hankkinut teille sy?mist??

-- Ei viel?, vastasi talonpoika tyls?sti, mutta ne kertovat, ett? muutaman p?iv?n per?st? on kaikki toisin.

-- El? usko, sanoi vouti raa'alla ??nell?. Luuletteko tosiaankin, ett? ne aikovat teit? el?tt???

-- Ihan varmasti, vastasi mies, ja sit?paitsi on --

Gargouf hoksasi nyt minut ja tervehti, enk? tullut kuulleeksi sen enemp??. Kohta sen per?st? huomasin taas er??n omista alustalaisistani, sepp? Buton'in, joka seisoi keskell? napisevaa joukkuetta. Mies n?ytti nolostuvan koko lailla kun joutui vastatusten kanssani. Pidin h?nelle aika ripityksen ja n?in h?nen l?htev?n kotiin p?in k?velem??n ennen kuin menin majapaikkaani.

Asuin aina "Kolmen Kuninkaan" ravintolassa, jonka is?nt?, Doury, tarjosi kahdeksan aikaan illallista aatelille. Oli tapana siksi muuttaa pukua ja jauhoittaa hivukset.

St. Alais'n perhe omisti talon Cahorsissa ja markiisin sanoista p??tt?en oli heill? vastaanotto illalla. Suurin osa ravintolan vieraista l?htikin sinne aterian p??tytty?. Itse menin v?h?n my?hemmin saadakseni rauhassa puhella markiisin kanssa. Perille tultuani olivat huoneet jo valaistut ja t?ynn? kirjavaa joukkoa, eteisess? ja portaissa seisoi rivitt?in palvelijoita, ja klaveerin ??net v?r?ytteliv?t illan ilmaa. Koko maakunnan aateliston kerma k?vi rouva de St. Alais'n luona ja vaikkeiv?t h?nen pitonsa olleet niin ylellisi? kuin monen muun, olivat ne aina niin hyv?ll? aistilla j?rjestetyt ja vallitsi niiss? niin henkev? ja miellytt?v? hilpeys, ettei niiden vertaista en?? ole.

Ylip??t??n h?n mieluimmin n?ki luonaan rajoitetun m??r?n iloisia ihmisi?, jotka eri ryhmiin kokoutuneina antoivat huoneille tuon komean leiman, joka niin hyvin soveltui yhteen sen aikuisten silkki- ja pitsipukujen, hivusjauhojen ja jalokivien ja punasten korkojen kanssa. Nyt n?in kumminkin heti kohta sek? vieraiden lukum??r?st? ett? loistavista valmistuksista, ett? sen iltasilla pidoilla oli tavallista suurempi merkitys, eik? viipynytk??n kauvan ennenkuin sain selville, ett? niill? oli aivan poliittinen leima. Melkein kaikki huomiseen protestikokoukseen saapuneet olivat l?sn?, ja vaikken huoneen l?pi tunkeutuessani kuullutkaan vakaampaa keskustelua -- h?mm?styin, ett? ihmiset saattoivat niin t?rke?ll? hetkell? kinastella ranskalaisen ja itaalialaisen oopperan etev?mmyydest? -- ymm?rsin, ett? rouva de St. Alais t?ht?si enemp?? kuin pelkk?? huvia ker?tess??n ymp?rilleen maakunnan kaunottaret ja etevimm?t henkil?t.

Ja t?ytyyp? tunnustaakseni, ett? h?n oli jossain m??rin onnistunut. Oli mahdotonta oleskella pitemm?n aikaa noiden ihmisten joukossa, jotka t?yttiv?t huoneet, hengitt?? tuoksujen ja s?velten t?ytt?m?? ilmaa, joutumatta lumouksen valtaan, unhoittamatta kurjuutta porttien ulkopuolella. L?hell? ovea seisoi muuan is?ni parhaista yst?vist?, herra de Gontaut puhellen Harincourt'in veljesten kanssa. H?n tervehti minua veitikkamaisesti hymyillen ja osotti sis?huoneisiin p?in.

-- Jatkakaa, jatkakaa matkaanne, monsieur. Siell? h?n on, siell?. Oi, jospa olisi nuori j?lleen!

-- Teid?n voittonne olisi minun tappioni, herra parooni, vastasin pujotellessani ohitsensa. Sitte takertui minuun pari naista, jotka tekiv?t veitikkamaisesti samallaisia viittauksia, ja sen j?lkeen kohtasin Louis'in. H?n puristi k?tt?ni ja seisoimme hetken rinnatusten, vaikka ihmisvirta pian meid?t eroitti. Kun tunsin k?denpuristuksensa ja katsoin rehellisiin silmiins?, tuntui kuin mets?nhenk?ys olisi puhaltanut huoneeseen ja haihduttanut raskaat tuoksut.

Mutta kysyess??n, olinko n?hnyt Viktor'ia, kuvastui silmiss??n levottomuutta.

-- Eilen kyll?, vaan en t?n??n viel?, vastasin, ymm?rt?en kohta mit? h?n tarkoitti ja miksi oli levoton.

-- Etk? Denise'?k??n?

-- Minulla ei ole ollut kunniaa tavata neiti?.

-- Niinp? tule sitte. ?iti odotti sinua jo aikaisemmin. Mit? arvelet Viktorista?

-- Ett? h?n l?hti t??lt? Viktorina ja palasi eritt?in t?rke?n? henkil?n?, vastasin hymyillen.

Louis hym?hti my?s ja kohotti kulmiaan koomillisella surkuttelulla.

-- Pelk??np?, ett? olet oikeassa, h?n sanoi. Viktor ei tuntunut olevan ollenkaan tyytyv?inen sinuun. Mutta t?ytyyh?n meid?n noudattaa h?nen tahtoaan -- eik? niin, Adrien. Vaan l?hdepp? nyt; ?iti ja Denise ovat tuolla perim?isess? suojassa.

H?n veti minut muassaan, mutta meid?n t?ytyi ensin kulkea pelihuoneen l?pi ja sitte oli tungos oven edess? niin suuri, ettei heti p??sty sis??n. Ja siin? seistess?ni ja kumarrellessani puolelle ja toiselle paukutti syd?mmeni j?nnityksest? ja levottomuudesta. Vihdoin p??simme pikku suojaan, jossa ei ollut muita kuin markiisitar jutellen apotti Mesnil'en kanssa ja pari muuta naista. Toinen heist? oli Denise de St. Alais.

Neiti istui matalalla tuolilla sein?n luona ja silm?ni k??ntyiv?t tietysti ensiksi h?neen. H?n oli puettu valkosiin ja melkein h?mm?styin, niin pienelt? ja lapselliselta h?n n?ytti. Hyvin vaalea h?n my?s oli, hipi? erinomaisen hieno, vartalo t?ydellisen kaunis ja j?ykk?poimuisessa puvussa, hivukset jauhotettuina ja suoraan yl?s otsalta suittuina h?n n?ytti lapsellisen, melkein naurettavan arvokkaalta. Vaan h?n oli tavattoman pikkuruinen. Enn?tin huomata sen ja tuntea pettymyksen tapaista ajatellessani, ett? h?n olisi ollut t?ydellisen kaunis jos vaan olisi ollut muovaeltu hiukan suuremman mittakaavan mukaan. Silloin h?nt? huomautettiin l?sn?olostani, h?n katsoi yl?s ja l?v?hti punaiseksi kasvoiltaan. Silm?mme yhtyiv?t -- Jumalan kiitos, h?nell? oli nuoremman veljens? silm?t! -- mutta sitte h?n painoi luomensa alas ja punastui viel? enemm?n.

Astuin tervehtim??n rouvaa ja suutelemaan k?tt?, jonka h?n minulle ojensi puheluaan keskeytt?m?tt?.

-- Sellainen valta! virkkoi juuri apotti, jonka sanottiin olevan hiukan filosooffinen. Rajaton! M??r?t?n! V??rink?ytettyn? se -- --

-- Mutta onhan kuningas hyv?, keskeytti markiisitar hymyillen.

-- Silloin niin, kun h?nell? on hyvi? neuvonantajia. Mutta sanokaas, mill? h?n peitt?? vaillingin valtion kassassa?

Markiisitar kohautti olkaansa. -- H?nen majesteettinsa t?ytyy saada rahaa.

-- Niin, mutta mill? tavalla h?n sit? saa?

-- Kuningas oli liian lev?per?inen alussa, sanoi markiisitar hiukan ankarasti. -- H?nen olisi pit?nyt antaa vahvistaa edikti. Mutta parlamentti on aina antanut per??n ja tekee kaiketi niin nytkin.

-- Niin, parlamentti, vastasi apotti lempe?ll? hymyll?. Nyt ei ole kysymys en?? parlamentista, ja kansalliskokous --

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet