Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kevät by Undset Sigrid Jaakkola V In Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 2342 lines and 85538 words, and 47 pages
Translator: V?in? Jaakkola
Produced by: Tuula Temonen and Tapio Riikonen
KEV?T
Kirj.
Sigrid Undset
Suomentanut
V?in? Jaakkola
Porvoossa, Werner S?derstr?m Osakeyhti?, 1924.
Aksel k?veli pankin edustalla ja odotti velje?ns?.
Sataa tihuutti yhten??n. Usvaan kietoutunut harju kohosi talojen yli. T?m? oli kaupungin p??katu, enimm?kseen kaksikerroksisia puutaloja, jotka olivat siististi maalatut vaalein, tympein v?rein, harmaankeltaisiksi ja harmaanvalkeiksi, ohuen, kylm?n suklaanruskeiksi. Etemp?n? sillan luona pisti yksi kivitalo kalkinvalkoisena silm??n jonosta, alastomana ja k?yh?n? punaisine palomuureineen, muistuttaen murheellisesti oikeita kaupunkeja.
Jos olisi ollut p?iv?npaiste, olisin ehk? pit?nyt t?t? idyllisen?, ajatteli Aksel. H?n katsoi kelloonsa, oli odottanut nelj?nneksen.
Silloin pujahti ?kki? veljen pieni punainen j?niskoira h?nen jalkojensa v?litse, py?r?hti ymp?ri ja istahti is?nt??ns? vastap??t?. Torkild tervehti:
"Sinun t?ytyy antaa anteeksi, ett? olet saanut odottaa --"
"Luulin tosiaankin, ett? te pankkiv?ki olisitte t?sm?llisi? pienimm?ss?kin", sanoi Aksel, ja Torkild nauroi:
"Sin?h?n puhut ihan puhdasta tanskaa. Sinun on katsottava, ett? palaat takaisin ?idinkieleesi, poika."
"Seh?n muuten onkin ?idinkieleni", virkkoi Aksel miettiv?sti.
Oli kuin kaikki h?nen alakuloisuutensa olisi ?kki? ja v?kivaltaisesti tihentynyt kyll?stymykseksi ja masentuneisuudeksi. Mink? ihmeen t?hden h?n oikeastaan oli tullutkaan t?nne! Ja h?n lausui ?kki? sen, mit? oli ajatellut mieless??n koko p?iv?n:
"Kuulehan, Torkild -- k?yk? sinun mielest?si p?ins?, is?n puolesta nimitt?in, ett? teen matkan jonnekin kauemmas t??lt? -- tuntureille esimerkiksi?"
"Luonnollisesti. Ymm?rr?th?n toki, ettei is? voi odottaa sinun tallustelevan t?ss? kolossa koko kes??."
"E--ei", virkkoi Aksel keventyneen?. "Minunhan on astuttava toimeeni vasta kuuden viikon p??st? --"
"Ei, herra varjelkoon. Kulkea t??ll? kuusi viikkoa, kun ei ole siihen pakkoa -- sit? ei tottavie kukaan jaksaisi."
He k??ntyiv?t hotellin portista sis??n. Ja riisuttuaan p??llysvaatteensa ja istuessaan ikkunan vieress? pime?ss?, ep?viihtyis?ss? ruokasalissa ei kumpikaan veljeksist? oikein tiennyt, mist? he puhelisivat. He katselivat ulos ikkunasta katua ja sadetta, kunnes Aksel sanoi:
"Rose Wegner tulee siis huomenna."
"Niin." Torkild punastui ?kki? hiukan. Mutta Aksel hymyili ja sanoi:
"H?n oli kaunis lapsena, mik?li muistan. Voisi ehk? kuluttaa aikaansa hakkailemalla h?nt? hiukan. Jollei h?n vain ole muualle kiinnitetty?"
"Siit? en tied? mit??n. Mutta luulen muuten, ettet sin? tule huomaamaan h?nt? miksik??n hauskaksi hakkailtavaksi."
Akselilla oli tunne, ettei Torkild mielell??n puhunut t?st? aiheesta. Mutta h?n ei voinut keksi? mit??n muutakaan, siksi h?n virkkoi:
"Rouva Wegnerh?n on nyt kuollut --"
"Niin, h?n kuoli useita vuosia sitten."
Ruoka tuotiin. Ja hetken he s?iv?t ??nett?min?. Kunnes Torkild tarttui lasiinsa:
"Terveeksi. Hauska ett? tulit kotiin viimeinkin. -- Se on kyll? ollut suuri ilo is?llekin --" lis?si h?n hetkisen per?st?.
"Tokko?" Aksel katsahti yl?s. "Luuletko niin -- vakavasti puhuen?"
Torkild ny?kk?si. "Is?h?n on k?rsinyt siit? kovin, h?nkin."
Mutta Aksel ei vastannut. Nyt, kun h?n olisi voinut saada jonkunlaisen aiheen puhuakseen veljens? kanssa kotioloista, huomasi h?n, ettei h?n sittenk??n voinut sit? tehd?.
H?n oli ilostunut, kun Torkild aamulla oli ehdottanut, ett? he tapaisivat toisensa pankkiajan j?lkeen ja menisiv?t sy?m??n p?iv?llist? yhdess?. Sill? h?n oli ajatellut, ett? toinen halusi samaa kuin h?n itsekin. Halusi puhella h?nen kanssaan -- halusi heid?n tutustuvan toisiinsa. Herra n?hk??n -- olivathan he veljeksi? --.
Olihan h?nell?kin ollut koti kerran kauan sitten -- h?nkin oli kantanut mukanaan kaikkina kodittomina vuosina muistoa kodista -- sellaista kuin tuo muisto h?nell? oli. H?n oli aina ajatellut Hellerudia --.
Kuinka hyvin h?n muisti Hellerudin pihan! Valkoisen asuinrakennuksen pihalle ulkonevine portaineen, keltaisen tuvan, jossa arentimiehen v?ki asui, pylv?itten nen?ss? seisovan aitan ja punaiset ulkohuoneet, korkean, muuratun ylissillan ja sen edustalla olevan saarnen, jonka rungon ymp?rill? haasiaseip??t t?rr?ttiv?t pystyss?. Keskell? pihaa kasvoi suuri vaahtera; h?n muisti millaiselta se n?ytti syksyll?, kun latva alkoi palaa punaisena ja keltaisena ilta-auringon paisteessa -- alempana peltomaita pitkin levi?v? kyl? oli jo varjossa; lepikko paartoi viel? kes?isen vihre?n? virran rantamia. H?n muisti keltaiset lehdet, jotka varisivat ymp?ri pihaa ja tallautuivat lokakuun liejuun, h?n muisti millaiselta se n?ytti kev??ll?, kun keltaiset sokerikukat viruivat lehvist?n alla, hienolla, nuorella, kiilt?v?ll? ruohikolla. Niinp? niin, tuo lyhyt, tallattu, jyrsitty pihan ruohikko, h?n luuli tuntevansa siin? miltei joka kasvin, nokkosmets?n sikalan seinustalla, polut, jotka oli kuljettu ovien v?lille, pihakummun h?n saattoi n?hd? edess??n milloin vain tahtoi, heinineen ja rojuineen ja sirpaleineen. H?n oli kai ollut niin pieni silloin, ett? h?nen silm?ns? olivat l?hell? maata, ja niin nuori, ett? jotakin erinomaista l?ytyi joka nokkospensaastakin.
Puutarhan h?n muisti paljon h?m?r?mmin. Sen vain, ett? se oli ruohottunut ja rappeutunut ja ett? siin? oli omenapuita, joiden kiemuraiset oksat olivat keltaiset j?k?l?st?. H?n oli kai harvoin ollut siell?.
Arentimiehen tuvassa ja l??v?ss? ja hein?parvella ja tallissa ja pajassa alhaalla pellon laidassa -- siell? h?n varmaan olisi tuntenut jokaisen kattoparrun, jokaisen kynnyksen ja lattialaudan. Mutta kotinsa asuinhuoneita ei h?n oikeastaan kunnollisesti muistanut. Ja h?n muisti Mariuksen ja Evenin, arentimiehen lapset, ja arentimiehen ja vaimon ja Antonin, renkipojan, ja Emilien, vanhan karjapiian, paljon selvemmin kuin is?n ja ?idin ja sisarukset.
Jos h?n tahtoi olla rehellinen -- niin ei h?n kai pohjaltaan ollut tuntenut mit??n erikoista kiintymyst? kehenk??n heist? siihen aikaan. Asia oli kai niin, ett? h?n oli ollut rasavilli, joka mieluummin oleskeli jokirannassa syvien, aaltoilevien savit?rmien alla tai talon yl?puolella olevassa mets?ss? kuin kotonaan. Ja koti oli tuskin ollutkaan erikoisen houkutteleva -- lapsen vaisto oli varmaankin tuntenut, ett? se oli alkanut jo hajota sis?lt?p?in siihen aikaan, jonka h?n saattoi muistaa. Vanhemmat olivat el?neet omaa kiihke?? el?m??ns? niin voimakkaasti, etteiv?t joutaneet paljon ajattelemaan lapsiaan ja oliko yleens? koskaan ollut mit??n kotia siell?, miss? h?nen is?ns? ja ?itins? olivat el?neet yhdess?.
Torkild ja Doris olivat h?nelle vain "kakaroita" siihen aikaan. H?n oli kiukuissaan useimmiten, milloin h?nen t?ytyi ottaa heid?t mukaansa, ja h?n ja arentimiehen pojat puikkivat tiehens? aidan suojassa ja piiloutuivat mets??n Torkildilta -- ja pikku veli mankui ja itki ja huusi h?nen j?lkeens?.
H?nen tuntoaan pisti nyt, kun h?n muisteli t?t?. Ja h?n kohotti ?kki? lasiansa velje??n kohti:
"Terveeksi. Muistatko, Torkild, kun Marius Hansen ja min? pujahdimme pois -- sinun luotasi emmek? huolineet sinua mukaamme leikkim??n? Saat uskoa, ett? olen katunut sit? monta kertaa!"
Torkild pudisti p??t??n. "En muista sit?."
Aksel oli ollut yksitoistavuotias, kun koti hajosi. H?n oli joutunut ?idinis?ns? luo Hindevadgaardeniin. Kodittomaksi h?n oli tuntenut itsens? siell?, viel? kodittomammaksi sed?n luona K??penhaminassa, aina vain yh? kodittomammaksi koulussa Hannoverissa ja tehtaassa Berliniss?. Ja h?nelle oli tullut p??h?npiintym?ksi, ett? h?nen t?ytyi saada paikka Norjassa ja p??st? kotiin. Sin? p?iv?n?, jona se todellakin oli tapahtunut, oli h?n kirjoittanut veljelleen -- h?nt? h?vetti tuo kirje nyt, kun h?n istui silm?tyksin t?m?n veljen kanssa, joka oli h?nelle vieras. Mutta h?n oli kaivannut t?t? velje? ja sisartaan kaikkina ulkomaalla viett?min??n vuosina -- viel?p? lopulta is??kin. Vaikka h?n oli vihannut is??ns? vuosikausia -- niin oli h?n ulkomailla oleskellessaan lopulta johtunut ajattelemaan h?nest? toisella tapaa -- kuvitellut, ett? h?nen is?ll??n ehk? oli ollut jonkinlainen oikeus el?? el?m??ns? niinkuin h?n oli el?nyt. -- Nyt t?ysikasvuisena h?n kykeni paremmin arvostelemaan ?itins? sukua, jonka h?n tunsi niin hyvin -- eik? h?nen ollut kovin vaikea keksi? mieless??n puolusteluja is?n k?yt?kselle.
Kun he istuivat kahvia juoden, tuli seurue kaupungin herroja huoneeseen. He tervehtiv?t Torkildia, ja muuan pieni paksu punakka mies, jolla oli voinkeltainen tukka, tuli h?nen luokseen:
"Hitto, oletteko te t??ll?, Christiansen! Seh?n on harvinaista! Mit? hittoa te hommaatte p?iv?t pitk?t -- taidatte istua kotona kanavaompelun ??ress?, vai mit??"
"Kyll?, enimm?sti", sanoi Torkild nauraen.
Aksel esiteltiin herroille. N?ist? oli pari insin??ri?, yksi konttorip??llikk? ja yksi is?nn?itsij?. Kamalia otuksia he n?yttiv?t olevan, ja Aksel ajatteli, mahtoivatko he olla Torkildin tovereita. Juuri t?ll?in h?nelle selveni, miss? suhteessa veli erosi n?ist? ja useimmista muista miehist?, joita h?n oli tuntenut -- h?nest? n?ytti sill? hetkell?, ett? Torkildin solakkuudessa ja kalpeudessa oli miltei suvustaan huonontuneisuuden leima; k?det suippoine, pitkine sormineen olivat sairaalloisen valkeat.
Kaikkityynni tuntui h?nest? nyt yht?kki? niin kumman ep?todelliselta. Ett? h?n oli eksynyt norjalaiseen maaseutukaupunkiin, jota h?n ei ollut el?ess??n ennen n?hnyt, etsi?kseen itselleen kotia ja omaisia ventovieraiden parista -- olivathan is? ja sisarukset, joiden joukkoon h?n oli tulla tupsahtanut viikko sitten, todellisuudessa ventovieraita h?nelle -- viikon vanhoja tuttavuuksia, joita h?n koetti pit?? l?hisukulaisinaan, kuten h?n itsekseen sanoi. Nyt, kun nuo kamalat, maalaismaiset, tympe?t herrasmiehet olivat ilmestyneet asiaankuuluvaksi ymp?rist?ksi, oli koko asia h?nen omissa silmiss??n pelkk? h?per?, harkitsematon p??h?npisto.
"Sin? et varmaankaan ole erikoisemmin hurmautunut meid?n kaupunkiimme", sanoi Torkild heid?n k?velless??n kotiin p?in sateessa.
Add to tbrJar First Page Next Page