Read Ebook: Le Turco by About Edmond

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 124 lines and 5477 words, and 3 pages

"Kiitoksia lupauksestanne, h?nenkin puolestaan", sanoi sairas. "Min? n?in unta, niin kaunista unta. Min? n?in Amandan, joka hymyili minulle, niinkuin autuas hymyilee. Min? n?in teid?nkin ja pienen Kaarlen, jonka Amanda pani teid?n helmaanne. Min? en en?? murehdi Kaarlen kohtaloa, min? tied?n, ettette te pet? minua, eik? h?nt?".

"Ole vakuutettu siit?" -- vastasi provasti.

"Jos olisi Konrad t??ll?, jos olisi h?n laskenut k?tens? k?teeni -- -- niin kuolisin mielell?ni. -- -- Mutta miss? on h?n?"

"Kahdesti on h?nt? k?yty t?n??n hakemassa; viimeinen kysyj? tiesi kertoa, ett? h?n oli l?htenyt kalastamaan" -- --

"Ja t??ll? kuolee h?nen veljens?, joka tahtoisi puristaa h?nen k?tt?ns?" -- huokasi sairas. "Jos ymm?rt?isin, jos voisin aavistaa miksi h?n minua vihaa, -- miksi h?n ei ole k?ynyt minua katsomassa... H?nen syd?mens? on j??st?" --

Ovi aukeni samassa ja hiljaan astui keski-ik?inen mies sis??n. H?n oli vahvavartaloinen ja k?yntins? osoitti merimiest?. H?nen hivuksensa olivat mustat ja osaksi valuneet alas h?nen otsalleen, ja niitten alta tuikki kaksi ter?v?? silm??. H?nen kasvonsa olivat ahavettuneet, jopa jotenkin mustat; pitk? arpi teki ne rumaksi. -- Sairas oli tuskin n?hnyt t?m?n miehen ennenkuin h?n koetti nousta -- --

"Konrad!" huusi h?n. "Sin? tulit! Min? puhuin sinusta; min? kaipasin sinua. Kiitos tulemastasi, veli".

Veljeksi kutsuttu tirkisteli pienill? silmill?ns? sairasta. N?iss? silmiss? asui ajatus, mutta mik?, sit?p? ei voinut sairas niist? lukea; ja jos h?n olisi voinut n?hd?, mit? veljen mieless? liikkui, niin ei h?n olisi h?nelle oikaissut laihaa vapisevaa k?tt?ns? puristettavaksi.

Konradiksi kutsuttu puristi t?t? k?tt?. -- "Sin? olet huonona sairassa, veljeni?" sanoi h?n. "Min? tiesin, ett? sin? olit kivuloinen, mutta n?in huonoksi en sinua uskonut, muuten olisin ennen tullut sinua katsomaan".

"Minun p?iv?ni on kulunut", vastasi sairas. "Mutta ennenkuin ummistan silm?ni viimeiseen uneen. Sano Konrad, mit? olen min? tehnyt sinulle, ett? sin? minua vihaat?"

Konrad piti sairaan k?tt? yh? viel? k?dess?ns?. Kummallisia ajatuksia ajoivat toinen toistansa takaa h?nen aivoissaan, se n?kyi h?nen silmist?ns?, jotka milloin olivat kirkkaat, milloin himme?t, milloin sumuiset. H?n seisoi siin? sairaan vuoteen vieress? kauan sanaa sanomatta, silm?illen milloin sairasta, milloin provastia, milloin ulos ryytimaata, milloin taasen merta. Vihdoin lausui h?n kovasti:

"Min?k? vihaan sinua? Mist? sin? olet niin hulluja ajatuksia saanut?"

"Sinun k?yt?ksest?si minua kohtaan, Konrad! Kun sin? l?hdit merelle, olin min? pieni poikainen; mutta sin? olit minulle paha. Sen min? hyvin muistan, Sin? l?it minua, milloin vaan taisit, ja kun is?mme siit? sinua nuhteli, osoitit sin? yh? vaan pahempaa mieli-alaa minua kohtaan. Muistatko viel? er?st? Elokuun ehtoota, jolloin sin? t?ytt?sit minun veneest? mereen, johon ep?ilem?tt? olisin hukkunut, ellei Jolsan Matti olisi minua siit? pelastanut? Min? olin tottelematon sinulle silloin, min? olin ylpe?, sill? min? olin Rytil?n maan perillinen. -- Anna minulle anteeksi, ett? loukkasin sinua. Mutta olinpa silloin viel? varsin nuori, vasta kahdeksan-vuotinen... Muistatko mit? samana ehtoona tapahtui juuri t?ss? kamarissa is?mme ja meid?n v?lill?? Muistatko niit? sanoja, joilla silloin loukkasit h?nen hell?? syd?nt?ns?? Sin? muistat ne, sill? sin? karkasit merelle samana y?n?... Sitten olit sin? meille tiet?m?tt?miss? monta vuotta... Vihdoin tulit takaisin, kun jo luulimme sinun kuolleeksi. Sin? tulit minun kihlausp?iv?n?; is?ni syleili sinua, min? riensin sinulle k?tt? tarjoomaan; -- -- sin? et vastannut is?n syleilylle, sin? et antanut minulle k?tt?. Sin? vihasit is??, sin? vihasit minua, mutta sin? rakastit Amandaa... Min? tiesin sen, enk? sit? pannut kummaksi, sill? h?nt?p? kaikki rakastivat. Sin? koetit houkutella Amandaa minulta, ja kun ei se onnistunut, katosit sin? taasen. Ja taasen kului vuosia. Is? kuoli, Amanda seurasi h?nt? pian hautaan. Min? luulin olevani pienen Kaarlen kanssa ainoa suvustani, kun sin? taasen ilmestyit. Mutta nyt et sin? k?ynytk??n Rytil?ss?; sin? ostit itsellesi talon pari virstaa t??lt?, etk? ollut tiet?vin?sik??n, ett? sinulla Rytil?ss? oli veli. Nyt olet sin? jo kolme kuukautta ollut n?ill? seuduilla, mutta mit?t?n olen ollut sinulle, koska eiv?t kutsumukseni, joita useita olen l?hett?nyt, ole saaneet sinua minua katsomaan. Konrad, nyt kysyn min? viime kerran: mit? olen min? tehnyt sinulle, ett? sin? minua vihaat? Min? olen kysynyt sit? itselt?ni, mutta en ole siihen kysymykseen l?yt?nyt vastausta. Sill? eth?n ole niin pitk?vihainen, ett? tuo pieni tapaus nuoruudestani en?? kytisi sinussa?"

Sairas oli puhunut tyyneell?, hiljaisella, pian rukoilevalla ??nell?. Nyt kun h?n lopetti, katsoi h?n silmill?, jotka olivat kirkkaat, niinkuin ne usein keuhkotautisella ovat, velje?ns?. Konrad n?ytti liikutetulta. H?n yh? viel? piti veljen kuumaa k?tt? k?dess??n, ja h?n yritti useita kertoja vastaamaan, ennenkuin vihdoin h?nen sanansa kuuluivat:

"Min? en vihannut sinua ... min? kadehdin sinua; siit? syyst? en voinut sinua k?rsi?".

"Minun aavistukseni oli siis oikea! Konrad, jos olisit minun kihlausp?iv?n?ni nuo sanat sanonut, niin olisin min? lausunut: jaetaan Rytil?, ota kumpi puoli tahdot".

"Sen sin? olisit tehnyt?" huusi Konrad, ja h?nen pienist? silmist?ns? loisti polttava leimu; mutta se leimu katosi ja silm? himmeni. H?nen ruumiinsa v?risi v?h?n; h?n heitti veljen k?den, h?n nousi ja meni akkunan luo. J?rvell? tuli v?h?nen venhe Rytil?n rantaa kohden soutaen. Konrad oli tuskin ehtinyt n?hd? t?m?n, ennenkuin h?n kiiruusti vet?ysi takasin likemm?ksi sairaan vuodetta. H?n oli vaalennut, niin vaalennut kuin h?nen ahavettuneet kasvonsa saattivat vaaleta. Veneess? istui vaan ainoa mies, Jolsan Matti. H?nk? sai Konradin vaalenemaan?

Kotvan aikaa kului. Sairas seurasi silmill??n velje?ns?. Kukaan huoneessa ei puhunut. Vihdoin nousi provasti, joka oli ollut ??net?n todistaja veljesten yhtymiseen. "Antakaa kateuden kadota, herra Kornman, antakaa vihan sammua; suokaa veljenne erota maailmasta sovitettuna teid?n kanssanne!"

Konrad oli veljens? puhuessa tuon-tuostakin silm?illyt vanhaa provastia; sitten oli h?n unohtanut h?nen l?sn?-olonsa; nyt her?si h?n ik??nkuin tuskallisesta unesta. H?n kohotti olkap?it?ns?, vaaleus katosi; silm?ns? tuijottivat kummallisesti. Mutta h?nen olentonsa muuttui samassa ja h?n sanoi:

"Min? olen tehnyt v??rin sinulle. Min? huomaan sen surulla nyt. Anna minulle se anteeksi. Itse olen min? enemm?n k?rsinyt t?st? kateudesta kuin sin?... T?m? kateus sai minun karkaamaan is?ni huoneesta, sai minun ulos autioon maailmaan. Ollut ja mennyt on se aika. Miksi vanhoihin haavoihin kosket?"

Ilon leimaus leimusi sairaan kirkkaista silmist?. H?nen kasvonsa valistuivat.

"Niin on viimeinen toivoni maailmassa t?ytetty", sanoi h?n.

Sovinto veljesten v?lill? oli t?ydellinen, ainakin sairaan puolesta. Sairas puhui kuluneista, puhui tulevista ajoista; ja kuluneista ajoista kun h?n puhui, puhuipa h?n silloin enimmiten Amandasta, suloisesta vaimostaan, mutta kun h?nen ajatuksensa juoksu sai h?net tulevaisuuteen silm??m??n, n?kip? h?n enimmiten vaan Kaarlea, pient? iloista poikaansa.

Konrad antoi h?nen haaveilla. Eip? ollut varmaa, ett? h?n kuuntelikaan mit? sairas puhui. H?n istui syviin ajatuksiin vaipuneena, vaikka h?n oli kuulevinansa veljen toivelauseita, vaikka h?n v?liin koetti sairaalle hymyill?kin. Aina v?liin nousi h?n ja meni akkunan luo, josta kauvan silm?ili merelle. Sielt? ei nyt kumminkaan en?? mit??n n?kynyt. Jolsan Matin vene oli kadonnut niemen taakse suurelle lahdelle, joka eroitti Rytil?n Koivikosta, kapteeni Konrad Kornman'in tilasta,

Mutta sairas puhui yh? vaan pojastansa. H?n uskoi h?nen, sanoi h?n, sovitetulle veljelleen, jonka h?n k?ski ynn? provastin pit?? silm?ll?, ettei pieni Kaarle poikkeisi pois avujen tielt?. "Min? olen tehnyt testamenttini", lis?si h?n. "Min? panin pienen Kaarlen provasti Wernin huostaan; sinun vihasi, Konrad, esti minun uskomasta h?net sinulle. Mutta nyt, valvokaa yhdess? h?nen tulevaisuuttaan. Rytil?n ja kaiken omaisuuteni olen min? h?nelle antanut; ne olivatkin h?nen, sill? ne olivat minun ?itini. Valvokaa, ettei rikkaus saa Kaarlea pilata".

N?it? sanoja kuuli Konrad, se n?htiin varmaan, sill? omituiseen hymyyn levisiv?t h?nen huulensa, kun sairas puhui omaisuudestaan. Mutta hymy katosi pian, ja vakavalla ??nell? lupasi h?n tehd?, voimiensa mukaan, mit? veli h?nelt? vaati.

"Hyvin teit" -- sanoi h?n -- "kun provastille uskoit pienen; minussa ei ole lapsen kasvattajaa; min? siihen lis?ksi en kauan menesty maalla. Jos olisit tahtonut pojastasi merimiest?, olisin min? jonkun vuoden per?st? voinut ottaa h?net merelle, mutta min? tied?n, ett? sin? kamoksut merta".

Viel? kotvan aikaa puhui sairas, mutta v?symys alkoi jo voittaa h?net. H?nen puheesensa sekausi haaveksimisia, ja sanansa osoittivat nyt tuon-tuostakin, ett? kuume oli anastanut h?nen sielunsa voimat. Provasti havaitsi t?m?n. -- "Hyv?? y?t?! Te tarvitsette lepoa" -- sanoi h?n. "Teid?n hoitajaanne tahdon k?ske?. Tulkaa kapteeni Kornman!"

Konradin k?si makasi taasen sairaan veljen k?siss?. "Hyv?sti!" sanoi h?n. Kamarissa vallitsi melkoinen pimeys; mutta pimeydenkin l?pi tunkeusivat sairaan silm?ilykset. Konrad tunsi sen. Olipa h?nest? kuin olisivat ne polttaneet h?nt?. V?risip? h?nen ruumiinsa kun sairaan j??hyv?iset kaikuivat h?nen korvissaan: "Hyv?sti, Konrad! Valvo pienen Kaarlen tulevaisuutta!"

Kun Konrad tuli toiseen huoneesen, huokasi h?n syv?sti. Oli kuin olisi suuri kuorma vy?rynyt h?nen syd?melt??n.

"Suokoon Jumala, ett? vihanne viimeisetkin t?hteet olisivat kuoleuneet!" sanoi provasti Wern hiljaan.

Konrad et vastannut mit??n. H?nen silm?ns? olivat k??nnetyt pieneen vuoteesen, miss? pikkuinen kaksi-vuotinen poika nukkui. Pieni Kaarle ei tiet?nyt lapsuutensa viattomuudessa aavistaa mit? h?n juuri nyt oli kadottamaisillaan. H?n nukkui lapsen rauhallista, makeaa unta. Provastikin huomasi h?nen: "Pieni raukka! Niin nuori ja kohta aivan orpo maailmassa!" sanoi h?n hiljaan.

Konrad, joka muutama silm?nr?p?ys oli nukkuvaa katsonut, l?ksi kiiruusti. Provasti, kun n?ki h?nen menneeksi, lausui itselleen:

"Jumala tiet??...!"

Mit? h?n ajatteli, kun h?n n?m? sanat lausui, sit? ei h?n ilmoittanut. H?n siunasi pient? nukkuvaa.

Rikos.

Kun herra Kornman tuli kotiinsa, oli jo y?t? kotvan kulunut. Kynttil? paloi h?nen kamarissaan ja keski-ik?inen nainen istui sen valossa, sukkaa kutoen. T?m? nainen oli varsin uninen; monesti oli h?n s?ik?hdyksell? her?nnyt unelmistaan. Kun h?n vihdoin kuuli ovea avattavan ja n?ki Konradin astuvan sis??n, huokasi h?n: "Jumalan kiitos!"

Konrad iski h?neen ep?ilev?n silm?ilyn. "Onko kukaan k?ynyt minua tapaamassa?" kysyi h?n synk?ll? ??nell?.

"On, k?sipuolinen merimies on teit? jo kauan odottanut".

"Ei kukaan muu!"

"Ei!"

"K?ske h?nen tulla puheelleni!"

Nainen meni ja Konrad kulki pitkill? askeleilla edestakaisin kamarissaan. H?nen pienist? silmist??n v?lkkyi nyt lujuus semmoinen, joka ei tied? muuta kuin maaliansa. H?n seisahtui aina v?liin silm?nr?p?ykseksi ja tirkisteli n?ill? kummallisen rohkeilla silmill??n er?st? pient? lipasta, joka oli ty?nnetty kamarin pituu-sein?n vieress? olevan sohvan ja syrj?-sein?n v?liin. Mutta t?m? seisahtuminen oli niin pikainen, ja Konrad alkoi taasen niin kiiruusti kulkuansa, ett? tuskin olisi huomattukaan h?nell? t?ss? pieness? lippaassa olevan jotakin, jota h?n mietti. Vihdoin aukeni ovi ja unisena astui Jolsan Matti huoneesen.

"Sin? olet minua kauan odottanut" -- sanoi Konrad. "Oletko viel? sama mies kuin ennen?"

"Melkeinp?, luulisin ainakin", vastasi tullut ja nauraa irvisteli rumasti.

"Vaikka olisikin kysymys asioista, jotka tavallisesti saavat hell?tunteisia vapisemaan?"

"Vaikka! Mutta puhukaa suunne puhtaaksi, siit? saanen tiet??, mit? tahdotte ehdoitella. Talvi on tulossa eik? Jolsan saarella elet?, ellei ole mill? el??".

"Ole siit? huoleti..." Ja Konrad meni muutamia askeleita Mattia l?hemm?ksi, katsoa tuijotti h?nt? ter?v?sti silmiin ja kysyi kovalla ??nell?: "Vaivaisiko salamurha raskaasti miehen omaatuntoa?"

"Salamurha!... Herra kapteeni, mit? toki mietitte?"

"Temmata pois tielt? velipuoleni pojan, joka kielt?? minulta Rytil?n maan".

"Se on, sanon ma, suora puhe ja siihen vastaan min? suoraan: en rupee semmoisiin... Mutta", lis?si h?n v?h?n ajan kuluttua -- "mit?s antaisitte?"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet