Read Ebook: Adolphe by Constant Benjamin Onerva L Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 275 lines and 27202 words, and 6 pages

-- Adolphe! virkahti h?n minulle empien.

Tein liikkeen poistuakseni. En tied?, mit? piirteeni ilmaisivat, mutta en milloinkaan ollut viel? tuntenut niin voimakasta hermojen kouristusta. Ell?nore katsoi minuun. My?t?tunnon sekainen kauhu kuvastui h?nen kasvoiltaan.

-- Saatte tulla luokseni huomenna, sanoi h?n, mutta min? vannotan teit?...

Paljon ihmisi? tuli meid?n j?less?mme, h?n ei voinut lopettaa lausettaan. Min? puristin h?nen k?tt??n k?sivarrellani; istuuduimme p?yt??n.

Min? olisin tahtonut istua Ell?noren vieress?, mutta talon is?nt? oli m??r?nnyt toisin: minulle annettiin paikka melkein h?nt? vastap??t?. Alkupuolella illallista h?n oli haaveissaan. Kun h?nelle sanottiin jotakin, vastasi h?n hiljaisesti; mutta pian h?n taas vaipui omiin mietteisiins?. Er?s h?nen yst?v?tt?rist??n, jota h?nen hiljaisuutensa ja alakuloisuutensa ihmetytti, kysyi, oliko h?n sairas.

-- Min? en ole voinut oikein hyvin viime aikoina, vastasi h?n, ja nytkin olen hyvin heikko.

Halusin tehd? Ell?noreen miellytt?v?n vaikutuksen; tahdoin esiinty? rakastettavana ja henkev?n? saavuttaakseni h?nen suosionsa ja valmistaakseni h?nt? siihen kohtaukseen, jonka h?n oli minulle luvannut. Koetin siis jos jollakin tavoin kiinnitt?? h?nen huomiotaan. Johdin keskustelun sellaisiin aiheisiin, joiden tiesin huvittavan h?nt?; naapurimme yhtyiv?t siihen: Ell?noren l?heisyys s?hk?itti minua; sain h?net kuuntelemaan itse?ni, eik? aikaakaan niin n?in h?nen jo hymyilev?n: tunsin siit? sellaista iloa ja katseeni ilmaisivat niin suurta kiitollisuutta, ettei se voinut olla h?nt? liikuttamatta. H?nen surullisuutensa ja hajamielisyytens? haihtui: h?n ei voinut en?? vastustaa sit? salaista tenhoa, joka uhosi h?nen sieluunsa, kun h?n n?ki, miten onnelliseksi h?n teki minut; ja kun me nousimme p?yd?st?, sointuivat syd?memme yhteen, niinkuin emme koskaan olisi olleet erossa toisistamme.

-- Te n?ette, sanoin h?nelle tarjotessani h?nelle k?teni vied?kseni h?net takaisin salonkiin, ett? koko el?m?ni on teid?n k?siss?nne; mit? olen tehnyt teille, ett? te pelk?n huvin, vuoksi saatoitte niin sit? j?rkytt???

Y?ll? en saanut unta. Ei ollut en?? sieluni sisimm?ss? kysymys laskelmista eik? suunnitelmista; tunsin itseni kaikesta syd?mest?ni t?ydell? todella rakastuneeksi. Toimintaani ei en?? m??r?nnyt menestyksen toivo: korkein onneni oli saada n?hd? h?net, jota rakastin, nauttia h?nen l?sn?olostaan. Kello l?i yksitoista, l?hdin Ell?noren luo; h?n odotti minua. H?n yritti puhua; min? pyysin h?nt? kuuntelemaan minua. Istuuduin h?nen viereens?, sill? jaksoin tuskin pysy? pystyss?, ja jatkoin seuraavin sanoin, ollen kuitenkin pakotettu tavan takaa keskeytt?m??n puheeni:

"Min? en suinkaan tule pyyt?m??n, ett? purkaisitte tekem?nne p??t?ksen; en my?sk??n tule peruuttamaan tunnustusta, joka on voinut teit? loukata; se olisi turhaa. T?m? rakkaus, jonka te hylk??tte, ei sammu koskaan: jo se, ett? t?ll? hetkell? saan ponnistaa kaiken voimani voidakseni puhua teille edes jonkin verran tyynesti, todistaa, miten v?kev? se tunne on, joka teit? loukkaa. Mutta min? en ole rukoillut teit? kuulemaan minua puhuakseni en?? siit?, vaan p?invastoin pyyt??kseni, ett? unohtaisitte sen, ett? ottaisitte minut vastaan niinkuin ennenkin, ett? heitt?isitte pois mielest?nne tuon mielett?m?n hetken muiston ettek? rankaisisi minua siit?, ett? tied?tte salaisuuden, joka minun olisi pit?nyt k?tke? syd?meni syvyyteen. Te tied?tte, millainen on asemani, ett? luonnettani pidet??n omituisena ja kesytt?m?n?, ett? syd?meni on vieras kaikille seurael?m?n harrastuksille, yksin?inen keskell? ihmisi?, ja ett? se sent??n k?rsii siit? erakkuudesta, johon se on tuomittu. Teid?n yst?vyytenne tuki minua: ilman t?t? yst?vyytt? en voi el??. Min? olen tottunut teit? n?kem??n; te olette sallinut t?m?n suloisen tottumuksen synty? ja muodostua; mit? olen tehnyt kadottaakseni t?m?n niin surullisen ja synk?n el?m?ni ainoan lohdutuksen? Olen hirvitt?v?n onneton; minulla ei ole en?? rohkeutta kantaa niin pitk?? onnettomuutta; en toivo mit??n, en pyyd? mit??n, en tahdo muuta kuin saada n?hd? teid?t; mutta minun t?ytyy saada n?hd? teid?t, jos mieli minun el??."

Ell?nore ei vastannut mit??n.

"Mit? te pelk??tte?" jatkoin. "Mit? min? siis vaadin? Ainoastaan sit?, mit? sallitte kaikille v?linpit?m?tt?millekin. Ihmisi?k? siis pelk??tte? Nuo juhlallisiin mit?tt?myyksiins? kiintyneet ihmiset eiv?t osaa lukea sellaista syd?nt? kuin minun. Kuinka en olisi varovainen? Eik? ole kysymys el?m?st?ni? Ell?nore, my?ntyk?? hartaaseen pyynt??ni: varmasti tuottaa se teille jotakin iloa. Varmasti on teist? tuntuva jonkin verran suloiselta tulla niin rakastetuksi, n?hd? minut l?hell?nne ja tiet??, ett? olen ainoastaan teit? varten, el?n ainoastaan teille, kiit?n teit? jokaisesta onnen tunteesta, jonka viel? voin tuntea, ja ett? teid?n l?sn?olonne on pelastanut minut k?rsimyksest? ja ep?toivosta."

Jatkoin t?h?n suuntaan kauan aikaa, kumoten kaikki mahdolliset vastav?itteet ja palaten tuhannella eri tavalla niihin p??telmiin, jotka puhuivat minun puolestani. Olin niin n?yr?, niin talttunut, pyysin niin v?h?n, olisin ollut niin onneton kielt?v?st? vastauksesta!

Ell?nore tuli liikutetuksi. H?n asetti minulle useita ehtoja. H?n suostui ottamaan minut vastaan vain harvoin, suuressa seurassa, ja sill? nimenomaisella ehdolla, etten koskaan puhuisi h?nelle rakkaudesta. Min? lupasin kaikki, mit? h?n tahtoi. Me olimme tyytyv?isi? molemmat: min? voitettuani takaisin onnen, jonka olin ollut v?h?ll? kadottaa, Ell?nore tuntiessaan, ett? h?n oli ollut samalla kertaa jalo, hienotunteinen ja varovainen.

Heti seuraavana p?iv?n? k?ytin hyv?kseni lupaa, jonka olin saanut; samoin tein sit? seuraavinakin p?ivin?. Ell?nore ei en?? n?ytt?nyt muistavan sit?, ett? k?yntieni v?ltt?m?tt? tuli olla harvinaisia: pian ei mik??n ollut h?nest? luonnollisempaa kuin n?hd? minut luonaan joka p?iv?. Kymmenvuotisella uskollisuudellaan oli Ell?nore saavuttanut hra de P:n t?ydellisen luottamuksen; t?m? antoi h?nelle mit? suurimman vapauden. Kun kreivi de P. oli juuri saanut taistella yleist? mielipidett? vastaan, joka olisi tahtonut sulkea h?nen rakastajattarensa pois siit? seurapiirist?, joka luonnostaan kuului h?nelle, oli h?nelle mieluista n?hd? Ell?noren seurapiirin kasvavan; se, ett? talo oli t?ynn? vieraita, merkitsi h?nen silmiss??n h?nen omaa voittoaan yleisest? mielipiteest?.

Aina kun saavuin, huomasin Ell?noren silmiss? ilon v?lk?hdyksen. Kun joku keskusteluaihe huvitti h?nt?, k??ntyiv?t h?nen katseensa itsest??n minuun. Ei mit??n mielenkiintoista kerrottu, ettei h?n olisi kutsunut minua sit? kuulemaan. Mutta h?n ei ollut milloinkaan yksin: pitki? iltakausia kului niin, etten voinut sanoa h?nelle yksityisesti muuta kuin joitakin merkityksett?mi? tai katkonaisia sanoja. Ei kest?nyt kauan, ennenkuin sellainen pakkotila alkoi minua harmittaa. Muutuin synk?ksi, vaiteliaaksi, ep?tasaiseksi mielialoiltani, katkeraksi lausunnoissani. Saatoin t?in tuskin hillit? itse?ni, jos vain joku toinen keskusteli kahden kesken Ell?noren kanssa; keskeytin aina ?kki? n?m? kaksinpuhelut. En v?litt?nyt v?h??k??n siit?, ett? t?ll? menettelyll? saatoin loukata toisia, eik? minuun vaikuttanut pid?tt?v?sti edes pelko, ett? siten saattaisin Ell?noren ep?edulliseen valoon. H?n valitteli minulle t?t? muutosta.

"Seh?n on luonnollista!" vastasin min? k?rsim?tt?m?sti; "te luulette varmaankin tehneenne suuriakin minun hyv?kseni; minun t?ytyy sanoa teille, ett? erehdytte. En k?sit? laisinkaan uutta k?yt?stapaanne. Ennen te elitte syrj?ss?, te pakenitte v?sytt?v?? seurael?m??; te kartoitte noita i?nikuisia keskusteluja, jotka kest?v?t niin kauan vain sent?hden, ettei niiden koskaan olisi pit?nyt alkaakaan. Nyt teid?n ovenne on auki koko maailmalle. Voisi melkein luulla ett? pyyt?ess?ni teit? p??st?m??n minut salonkiinne, olen samalla saanut koko maailmalle saman suosion kuin itselleni. Tunnustan teille suoraan, ett? n?hdess?ni teid?t ennen niin viisaana, en odottanut, ett? olisitte niin keve?."

Huomasin Ell?noren piirteiss? tyytym?tt?m?n ja murheellisen ilmeen.

"Rakas Ell?nore", sanoin h?nelle heltyen ?kki? uudestaan, "enk? siis ansaitse mit??n erikoisasemaa noiden tuhannen tunkeilijan joukossa, jotka hy?riv?t ymp?rill?nne? Eik? yst?vyydell?kin ole omat salaisuutensa? Eik? se ole arasteleva ja ujo ihmismelskeess??"

Ell?nore pelk?si, ett? jos h?n pysyisi taipumattomana, saattaisivat varomattomuudet, jotka huolestuttivat h?nt? sek? h?nen itsens? ett? minun t?hteni, j?lleen uudistua. Suhteemme katkaiseminen ei en?? juolahtanut h?nen mieleens?; h?n suostui p??st?m??n minut puheilleen jonkun kerran yksin.

Silloin lieventyiv?t nopeasti ne ankarat s??nn?t, jotka h?n oli minulle s??t?nyt. H?n salli minun kuvailla itselleen rakkauttani; h?n tottui v?hitellen tuohon puhetapaan: jonkun ajan kuluttua h?n tunnusti minulle rakastavansa minua.

Vietin muutamia tunteja h?nen jalkojensa juuressa ylist?en itse?ni ihmisist? onnellisimmaksi ja vannoen h?nelle tuhansissa muodoissa ikuista rakkautta, uskollisuutta ja kunnioitusta. H?n kertoi minulle, miten h?n oli k?rsinyt koettaessaan et??nty? minusta, kuinka monasti h?n oli toivonut, ett? huomaisin h?nen tunteensa h?nen vastaponnistuksistaan huolimatta, kuinka h?n aina pienimm?nkin kolinan sattuessa h?nen korvaansa oli luullut minun tulevan, millaista levottomuutta, riemua, pelkoa h?n oli tuntenut n?hdess??n minut j?lleen ja miten h?n pelk?st? ep?luottamuksesta itse??n kohtaan, sovittaakseen yhteen syd?mens? viehtymyksen ja varovaisuuden, oli heitt?ytynyt seurael?m?n huvituksiin ja etsinyt ihmisi?, joita h?n ennen oli vieronut. Pyysin h?nt? kertomaan uudestaan pienimm?tkin yksityiskohdat ja t?m? muutamien viikkojen tarina tuntui meist? sis?lt?v?n kokonaisen el?m?n. Rakkaus hankkii kuin ihmeen kautta itselleen pitkien el?mysten muistot. Kaikki muut tunteet tarvitsevat menneisyyden: rakkaus luo, kuin taikaiskusta, entisyyden, jolla se meid?t ymp?r?i. Se uskottaa meille niin sanoakseni, ett? me olemme el?neet jo vuosikausia yhdess? olennon kanssa, joka vast'ik??n oli meille melkein outo. Rakkaus on vain pelkk? valopiste ja sent??n se tuntuu t?ytt?v?n ajan. Joku p?iv? sitten sit? ei ollut miss??n, koht'ik??n sit? my?sk??n ei en?? ole; mutta niin kauan kuin se on olemassa, levitt?? se kirkkautta sek? siihen aikaan, joka on takana, ett? siihen, joka on edess?.

T?m? rauha ei kuitenkaan kest?nyt kauan. Ell?nore oli sit?kin enemm?n varuillaan heikkouttaan kohtaan, kun muisto h?nen entisist? hairahduksistaan h?nt? viel? kiusasi: ja minun mielikuvitukseni, himoni, jonkinlainen itserakkauteen perustuva teoria, jota en itsek??n huomannut, kapinoivat sellaista rakkautta vastaan. Aina ujona, usein ?rtyneen?, min? valittelin, tuskailin ja vaivasin Ell?norea soimauksillani. Useammin kuin kerran oli h?n jo aikeissa rikkoa t?m?n suhteen, joka toi h?nen el?m??ns? vain pelkk?? levottomuutta ja sekasortoa; useammin kuin kerran min? lepytin h?net rukouksillani, katuvilla vakuutteluillani ja kyynelill?ni.

"Ell?nore", kirjoitin h?nelle er??n? p?iv?n?, "te ette tied?, mit? kaikkea min? k?rsin. Sek? teid?n l?hell?nne ett? kaukana teist? olen yht? onneton. Niin? tunteina, jolloin olemme erill?mme, harhailen umpim?hk??, kumarassa t?m?n el?m?n kuorman alla, joka tuntuu minusta melkein siet?m?tt?m?lt?. Seurael?m? kiusaa minua, yksin?isyys vaivaa minua. Kaikki nuo v?linpit?m?tt?m?t, jotka tarkkaavat minua, jotka eiv?t tied? mit??n siit?, mik? minussa tapahtuu, jotka katselevat minua mielenkiinnottomalla uteliaisuudella, my?t?tunnottomalla ihmetyksell?, kaikki nuo miehet, jotka rohkenevat puhua minulle jostakin muusta kuin teist?, tuottavat syd?melleni kuolettavaa tuskaa. Min? pakenen heit?, mutta yksin ollessani etsin turhaan virkist?v?? ilmaa, joka tunkisi ahdistettuun rintaani. Min? sy?ksyn eteenp?in t?m?n maan kamaraa, jonka pit?isi avautua niell?kseen minut ainiaaksi; painan p??ni kylm?? kive? vastaan, jonka pit?isi tyynnytt?? se polttava kuume, joka minua kalvaa. Laahaudun tuota kukkulaa kohti, jolta teid?n talonne n?kyy; j??n sinne silm?t t?hd?ttyin? t?h?n tyyssijaan, jossa en koskaan ole asuva yhdess? teid?n kanssanne. Ja jos olisin kohdannut teid?t aikaisemmin, niin olisitte voinut olla omani! Olisin saanut sulkea syliini sen ainoan olennon, jonka luonto on luonut minun syd?nt?ni varten, t?t? syd?nt?, joka on k?rsinyt niin paljon vain sent?hden, ett? se on etsinyt teit?, ja joka l?ysi teid?t liian my?h??n! Kun vihdoin n?m? houreen hetket ovat kuluneet, kun saapuu aika, jolloin saan n?hd? teid?t, alan vapisten astella asumustanne kohti. Min? pelk??n, ett? kaikki ne, jotka tapaavat minut, arvaavat tunteeni; min? pys?htelen, k?yn hitain askelin: koetan viivytt?? onneni hetke?, tuota onnea, jota kaikki uhkaa, jonka aina luulen karkaavan k?sist?ni, tuota ep?t?ydellist? ja levotonta onnea, jota vastaan kenties joka minuutti sek? turmiolliset tapahtumat ett? kateelliset katseet, sek? hirmuvaltiaat oikut ett? teid?n oma tahtonne salaliittoutuvat! Kun saavun ovenne kynnykselle, kun raoitan oveanne, valtaa minut uusi pelko: astun sis??n niinkuin rikollinen, anellen anteeksi jokaiselta esineelt?, joka silm??ni osuu, aivan kuin kaikki olisivat vihollisiani, aivan kuin kaikki kadehtisivat minulta sit? autuuden hetke?, jonka viel? saan nauttia. Pieninkin ??ni minua s?ik?hdytt??, pieninkin liike ymp?rill?ni kammottaa minua, yksinp? omien askeltenikin kolina saa minut per?ytym??n. Viel? ollessani jo aivan teid?n vieress?nne pelk??n, ett? jokin este saattaisi ?kkiarvaamatta tulla teid?n ja minun v?liini. Vihdoinkin n?en teid?t, min? n?en teid?t ja voin taas hengitt??, min? katselen teit? ja pys?hdyn niinkuin pakolainen, joka on astunut jalallaan siihen suojelevaan maahan, joka pelastaa h?net kuolemasta. Mutta silloinkin, kun koko olemukseni pyrkii teit? kohti, juuri kun minulla olisi niin suuri tarve saada lev?t? kaikista tuskistani, painaa p??ni teid?n helmaanne ja antaa kyyneleitteni vapaasti virrata, t?ytyy minun v?kivallalla hillit? itseni, t?ytyy minun viel? teid?nkin kanssanne el?? samaa pakkoponnistusten el?m??: ei koskaan ainoatakaan vapautumisen, antautumisen hetke?! Teid?n katseenne tarkkaavat minua. Minun levottomuuteni vaivaa, melkeinp? loukkaa teit?. Noiden suloisien hetkien j?lkeen, jolloin ainakin tunnustitte minulle rakkautenne, olette k?ynyt jollakin tavoin kaihtavaksi. Aika rient??, uudet harrastukset kutsuvat teit?; ette milloinkaan unhoita niit?; ette milloinkaan viivyt? eromme hetke?. Tulee vieraita: ei ole en?? lupa teit? katsella; tunnen, ett? minun t?ytyy paeta pois lymyt?kseni ymp?r?ivi? ep?luuloja. L?hden luotanne j?rkytetymp?n?, rikkirevitymp?n? ja mielett?m?mp?n? kuin mit? tulin; j?t?n teid?t ja vaivun j?lleen tuohon hirvitt?v??n erakkuuteen, jossa k?yn yksin?ist? taisteluani kohtaamatta ainoatakaan olentoa, johon voisin turvata, jonka luona voisin hetkisen lev?t?."

Ell?norea ei kukaan ollut koskaan niin rakastanut. Hra de P. piti h?nest? toden teolla hyvin paljon, h?n oli h?nelle syv?sti kiitollinen h?nen uskollisesta kiintymyksest??n ja kunnioitti suuresti h?nen luonnettaan; mutta h?nen k?yt?ksess??n oli aina jonkinlainen ylemmyyden vivahdus naista kohtaan, joka julkisesti oli antautunut h?nelle ilman avioliittoa. H?n olisi voinut solmia kunniallisemmankin liiton yleisen mielipiteen mukaan: h?n ei sit? tosin sanonut Ell?norelle, h?n ei sit? ehk? sanonut edes itselleenk??n; mutta se, mit? ei sanota, on siit? huolimatta olemassa, ja sen saattaa ainakin aavistaa. Ell?norella ei ollut t?h?n asti ollut aavistustakaan n?in intohimoisesta tunteesta, joka hukutti koko el?m?ni h?nen el?m??ns? ja jonka kumoamattomia todistuksia kaikki raivokohtaukseni, v??r?t syyt?kseni ja soimauksenakin vain olivat. H?nen vastarintansa oli hehkuttanut ??rimmilleen kaikki aistini ja ajatukseni: noiden kiihkonpurkausten j?lkeen, jotka h?nt? s?ik?hdyttiv?t, lauhduin n?yr?ksi, hell?ksi, jumaloivan kunnioittavaksi. Pidin h?nt? suorastaan taivaallisena olentona. Minun rakkauteni oli kuin jumalanpalvelusta ja hurmasi h?nt? sit?kin enemm?n, kun h?n alituisesti pelk?si saavansa kokea p?invastaiseen suuntaan k?ypi? n?yryytyksi?. Vihdoin h?n antautui minulle kokonaan.

Onneton se mies, joka rakkaussuhteen ensim?isin? hetkin? ei usko, ett? t?m? suhde on ikuinen! Onneton se, joka juuri valloittamansa rakastajattaren syliss?k??n ei voi olla aavistamatta pahaa, vaan tiet?? ennakolta, ett? h?n kerran saattaa h?nest? luopua! Naisessa, joka seuraa syd?mens? ??nt?, on t?llaisena hetken? jotakin liikuttavaa ja pyh??. Ihmist? eiv?t turmele nautinto, luonto, eiv?tk? aistit, vaan ne laskelmat, joihin yhteiskunta meid?t totuttaa, ja ne mietelm?t, jotka kokemus synnytt??. Min? rakastin, min? kunnioitin Ell?norea tuhat kertaa enemm?n senj?lkeen kun h?n oli antautunut. Kuljin ylpe?n? ihmisten keskell?, katsellen heit? kuin hallitsija. Itse ilma, jota hengitin, oli jo sin??n nautinto. Riensin luonnon helmaan kiitt??kseni sit? tuosta odottamattomasta, tuosta ??rett?m?st? armolahjasta, jonka se hyvyydess??n oli suonut minulle.

Rakkauden hurma! Kuka voikaan sinua kuvata! Tuota lujaa vakaumusta, ett? nyt olemme l?yt?neet olennon, jonka luonto on s??t?nyt meille, tuota ?killist? kirkkautta, joka valaisee koko el?m?n ja joka tuntuu meist? selitt?v?n sen mysteerion, tuota ennentuntematonta arvoa, jonka v?h?p?t?isimm?tkin seikat saavat, noita nopeasti kiit?vi? hetki?, jotka ovat niin suloisia, ett? kaikki niiden yksityiskohdat haihtuvat muistista ja jotka eiv?t j?t? sieluumme muuta j?lke? kuin pitk?n onnen vanan, tuota vallatonta iloa, joka v?list? aivan aiheettomasti yhtyy tavallisen heltymyksen tunnelmaan, tuota niin riemullista yhdess?oloa, niin toivorikasta erill??n oloa, tuota irtautumista kaikista arkihuolista, tuota ylemmyytt? koko ymp?rist?mme suhteen, tuota varmuutta siit?, ett? t?st? l?hin eiv?t muut ihmiset en?? tule ylt?m??n siihen maailmaan, jossa me el?mme, tuota keskin?ist? ymm?rt?myst?, joka arvaa jokaisen ajatuksen ja joka antaa vastakaiun jokaiselle tunnelmalle! Rakkauden hurma, se, joka sinut on tuntenut, ei kykene sinua kuvaamaan!

Hra de P:n t?ytyi kiireellisten liikeasioiden vuoksi olla poissa kuusi viikkoa. Tuon ajan vietin melkein yht? mittaa Ell?noren seurassa. H?nen kiintymyksens? n?ytti kasvaneen siit? uhrauksesta, jonka h?n minulle oli tehnyt. H?n ei koskaan p??st?nyt minua pois luotaan koettamatta minua viel? pid?tt??. Kun l?hdin, kysyi h?n minulta, milloin palaisin. Kahden tunnin erossaolo oli h?nelle siet?m?t?nt?. H?n m??r?si levottomalla tarkkuudella ajan, jolloin minun piti palata. Suostuin siihen ilolla, min? olin kiitollinen, olin onnellinen rakkaudesta, jota h?n minulle osoitti. Mutta tavallisen el?m?n harrastukset eiv?t kuitenkaan alistu kaikkiin omavaltaisiin toivomuksiimme. Minulle oli v?list? ep?mukavaa, ett? kaikki askeleeni noin olivat edelt?p?in m??r?tyt ja kaikki hetkeni noin lasketut. Minun oli pakko h?tik?id? kaikissa toimituksissani, rikkoa useimmat suhteeni. En tiennyt mit? vastata tuttavilleni, kun minulle ehdotettiin jotakin huvitilaisuutta, josta minulla luonnollisissa olosuhteissa ei olisi ollut mit??n syyt? kielt?yty?. Min? en lainkaan kaivannut Ell?noren luota noihin seurael?m?n huveihin, joista en ollut koskaan ollut eritt?in huvitettu, mutta min? olisin suonut, ett? h?n olisi sallinut minun luopua niist? vapaammin. Minusta olisi tuntunut suloisemmalta palata h?nen luokseen omasta tahdostani, tarvitsematta ajatella, ett? m??r?aika oli tullut, ett? h?n nyt juuri odotti minua tuskaisen levottomasti, ja ilman ett? h?nen tuskansa ajatus olisi sekoittunut ajatukseen siit? onnesta, joka minua odotti h?net tavatessani. Ell?nore oli ep?ilem?tt? minulle suuri ilonl?hde, mutta h?n ei ollut en?? p??m??r?, h?n oli muuttunut kahleeksi. Pelk?sin sit?paitsi saattavani h?net huonoon valoon. Minun alituisen l?sn?oloni t?ytyi tietenkin kummastuttaa h?nen palvelijoitaan ja lapsiaan, jotka saattoivat pit?? minua silm?ll?. Ajatus, ett? voisin tuottaa h?iri?t? h?nen el?m??ns?, sai minut vapisemaan. Tunsin, ett? me emme voisi liitt?? el?m??mme pysyv?isesti yhteen ja ett? minun pyh? velvollisuuteni oli kunnioittaa h?nen rauhaansa: min? neuvoin h?nt? siis varovaisuuteen samalla vakuuttaen h?nelle rakkauttani. Mutta mit? enemm?n min? annoin h?nelle t?m?ntapaisia neuvoja, sit? v?hemm?n oli h?n halukas minua kuuntelemaan. Samalla kertaa pelk?sin hirvitt?v?sti tuottaa h?nelle mielipahaa. Heti kun vain n?in h?nen kasvoillaan tuskan ilmeen, muuttui h?nen tahtonsa minun tahdokseni; minulla ei ollut hyv? olla, ellei h?n ollut tyytyv?inen minuun. Jos, syytt?en jotakin v?ltt?m?t?nt? asiaa, joka pakotti minut olemaan poissa jonkun hetken, olin p??ssyt l?htem??n h?nen luotaan, niin tunto siit? tuskasta, jonka olin tuottanut h?nelle, seurasi minua kaikkialle. Kuumeinen omantunnon vaiva valtasi minut ja kiihtyi kiihtymist??n joka minuutti k?yden lopulta aivan siet?m?tt?m?ksi; riensin kiireimm?n kautta h?nen luokseen tuntien, ett? suurin iloni oli saada lohduttaa ja tyynnytt?? h?nt?. Mutta sik?li kuin l?hestyin h?nen asuntoaan, kasvoi minussa jonkinlainen harmin tunne t?t? omituista ylivaltaa vastaan, yhtyen muihin tunteisiini. Ell?nore itse oli luonteeltaan raju. Mit? h?n tunsi minua kohtaan, sit? ei h?n, niin luulen, ollut tuntenut ket??n muuta kohtaan. Edellisiss? suhteissa h?nen syd?nt??n oli loukannut kiusallinen riippuvaisuus; minun seurassani h?n saattoi olla aivan luonnollinen, sill? me olimme t?ysin tasa-arvoisia; t?m? kaikista laskelmista ja hy?tytavoitteluista puhdas rakkaus oli nostanut h?nt? h?nen omissa silmiss??nkin; h?n tiesi, ett? min? olin aivan varma siit?, ett? h?n rakasti minua yksinomaan minun itseni t?hden. Mutta t?st? t?ydellisest? v?litt?myydest? minun seurassani johtui, ettei h?n salannut minulta ainoatakaan mielentilaansa; ja v?list? kun tulin h?nen huoneeseensa k?rsim?tt?m?n? siit?, ett? minun oli t?ytynyt tulla aikaisemmin kuin olisin tahtonut, tapasin h?net surullisena tai suuttuneena. Olin ollessani et??ll? h?nest? k?rsinyt jo pari tuntia siit? ajatuksesta, ett? h?n k?rsi minun poissaolostani: nyt k?rsin lis?ksi pari tuntia h?nen luonaan, ennenkuin sain h?net rauhoittumaan.

Kuitenkaan en tuntenut itse?ni onnettomaksi; sanoin itselleni, ett? oli ihanaa olla rakastettu, vaateliaastikin; tunsin, ett? min? tein h?nelle hyv??; h?nen onnensa oli minulle v?ltt?m?t?n ja min? tiesin olevani v?ltt?m?t?n h?nen onnelleen.

Sit?paitsi tuo ep?m??r?inen tunne siit?, ett? luonnon j?rjestyksen mukaisesti ei t?m? suhde voisi olla kest?v?, tuo niin monessa suhteessa surullinen aavistus oli kuitenkin omiaan minua tyynnytt?m??n v?symyksen tai k?rsim?tt?myyden hetkin?ni. Ell?noren liitto kreivi de P:n kanssa, meid?n ik?mme ep?suhtaisuus, meid?n asemiemme erilaisuus, minun pois matkustamiseni, jota moninaiset seikat olivat viivytt?neet, mutta joka pian oli edess?, kaikki n?m? asianhaarat velvoittivat minua antamaan ja ottamaan vastaan viel? mahdollisimman paljon onnea; kun kerran olin varma vuosista, en tahtonut kitsastella p?ivist?.

Kreivi de P. palasi kotiin. Eik? kest?nyt kauankaan, ennenkuin h?n alkoi ep?ill? minun suhdettani Ell?noreen; p?iv? p?iv?lt? otti h?n minut vastaan yh? kylmemm?n ja synkemm?n n?k?isen?. Min? kuvasin Ell?norelle el?v?sti ne vaarat, jotka h?nt? uhkasivat; min? rukoilin h?nt?, ett? h?n sallisi minun keskeytt?? k?yntini joksikin p?iv?ksi; min? puhuin h?nelle h?nen maineensa, varallisuutensa ja lapsiensa edun puolesta. H?n kuunteli minua kauan vaieten; h?n oli kalpea kuin kuolema.

"Tavalla tai toisella", sanoi h?n minulle vihdoin, "te pian l?hdette; ?lk??mme jouduttako t?t? hetke?; ?lk?? huolehtiko minun vuokseni. Voittakaamme p?ivi?, voittakaamme tunteja; p?ivi?, tunteja, siin? kaikki mit? tarvitsen. Joku salainen aavistus sanoo minulle, Adolphe, ett? min? kuolen teid?n syliinne."

Me jatkoimme siis entist? el?m?ntapaamme, min? yh?ti levottomana, Ell?nore yh? surullisena, kreivi de P. mykk?n? ja huolestuneena. Vihdoin saapui kirje, jota odotin: is?ni vaati minua palaamaan luokseen. Vein t?m?n kirjeen Ell?norelle.

"Jo nyt!" sanoi h?n minulle luettuaan sen; "en luullut, ett? se tapahtuisi niin pian."

Sitten puhjeten kyyneliin h?n tarttui k?teeni ja sanoi minulle:

"Adolphe, te n?ette, etten voi el?? ilman teit?; en tied?, miten tulevaisuuteni muodostunee, mutta min? rukoilen teit?, ettette viel? l?htisi; keksik?? tekosyit? j??d?ksenne. Pyyt?k??, ett? is?nne sallii teid?n viipy? t??ll? viel? puoli vuotta. Puoli vuotta, onko se nyt mik??n pitk? aika?"

Min? yritin vastustaa h?nen ehdotustaan; mutta h?n itki niin katkerasti, vapisi niin kovasti ja h?nen kasvoillaan oli niin syd?nt?s?rkev? k?rsimyksen ilme, etten voinut jatkaa. Min? heitt?ydyin h?nen jalkoihinsa, suljin h?net syliini, vakuutin h?nelle uskollista rakkauttani ja l?hdin pois kirjoittaakseni is?lleni. Kirjoitin todellakin Ell?noren tuskan innoittamalla l?mm?ll?. Esitin tuhansia viipymisen syit?; kuvasin, miten hy?dyllist? minulle oli jatkaa D:ssa er?iden luentojen seuraamista, jota en ollut voinut tehd? G?ttingeniss?; ja kun l?hetin kirjeeni postiin, toivoin hartaasti saavani sen suostumuksen, jota pyysin.

Palasin illalla Ell?noren luo. H?n istui sohvalla; kreivi de P. oli uunin luona jotensakin kaukana h?nest?; molemmat lapset olivat huoneen per?ll?, he eiv?t leikkineet ja heid?n kasvoiltaan kuvastui se h?mm?stys, jota lapsi tuntee, silloin kun se huomaa j?nnityst?, jonka syyt? se ei voi arvata. Ilmoitin Ell?norelle pienell? eleell?, ett? olin tehnyt, niinkuin h?n tahtoi. Ilon s?de pilkahti esiin h?nen silmist??n, mutta sammui taas kohta. Kukaan meist? ei puhunut mit??n. Vaitiolo k?vi kiusalliseksi kaikille kolmelle.

"Minulle on kerrottu, herraseni", sanoi minulle vihdoin kreivi, "ett? olette aikeissa matkustaa pois."

Vastasin h?nelle, etten tiennyt siit? asiasta mit??n.

"Minun mielest?ni", vastasi h?n, "tulisi nuoren miehen teid?n ij?ll?nne jouduttaa itsens? jollekin virka-uralle; mutta", lis?si h?n katsahtaen Ell?noreen, "mahdollisesti eiv?t kaikki t??ll? ajattele samoin kuin min?."

Is?ni vastausta ei tarvinnut kauan odottaa. Vapisin avatessani kirjett?, kun ajattelin sit? tuskaa, mink? kielt?v? vastaus tuottaisi Ell?norelle. Tuntuipa minusta my?s silt?, ett? se itsellenikin olisi ollut yht? katkeraa; mutta luettuani h?nen suostumuksensa n?in ?kki? hengess?ni kaikki jatkuvan oleskelun ep?mukavuudet. Viel? kuusi kuukautta t?t? tukalaa el?m?? ja pakkotilaa! huudahdin itsekseni; kuusi kuukautta, jolloin joka hetki loukkaan miest?, joka on osoittanut minulle yst?vyytt?, asetan vaaralle alttiiksi naisen, joka minua rakastaa, ollen riist?m?isill?ni h?nelt? sen ainoan aseman, jossa h?n voi el?? rauhallisena ja kunnioitettuna; pet?n is??ni; ja mink?t?hden? Sent?hden, etten uskalla katsoa silmiin hetken kest?v?? tuskaa, joka ennemmin tai my?hemmin on v?ltt?m?t?n! Emmek? joka p?iv? v?hin erin ja pisara pisaralta koe t?t? tuskaa? Min? en tee muuta kuin pahaa Ell?norelle; minun tunteeni ei, sellaisena kuin se on, voi h?nt? tyydytt??. Min? uhraudun h?nen vuokseen, siit? h?nen onnelleen hedelm?? koitumatta; ja min? itse, min? el?n t??ll? hy?dytt?m?n?, ep?itsen?isen?, vailla hetkenk??n vapautta, voimatta hengitt?? hetke?k??n rauhassa.

Palasin Ell?noren luo hautoen n?it? ajatuksia. Tapasin h?net yksin.

-- J??n viel? puoleksi vuodeksi, sanoin min? h?nelle.

-- Te ilmoitatte minulle tuon uutisen hyvin kuivakiskoisesti.

-- Se johtuu siit?, ett? pelk??n suuresti, tunnustan sen suoraan, t?m?n lykk?yksen seurauksia meid?n molempien puolesta.

-- Minun ymm?rt??kseni eiv?t ne ainakaan teid?n kohdaltanne voine olla eritt?in ik?v?? laatua.

-- Te tied?tte sangen hyvin, Ell?nore, ett? en koskaan huolehdi eniten itsest?ni.

-- Ette my?sk??n paljoa toisten onnesta.

Keskustelu oli saanut myrskyis?n k??nteen. Ell?nore oli loukkaantunut minun huolistani tilanteessa, jolloin h?n oli luullut minun iloitsevan yhdess? h?nen kanssaan: min? puolestani olin loukkaantunut siit?, ett? Ell?nore oli voittanut ja tehnyt tyhj?ksi kaikki edelliset p??t?kseni. Siit? tuli tuima kohtaus. Me aloimme soimata toisiamme molemmin puolin. Ell?nore syytti minua siit?, ett? olin pett?nyt h?net, ett? olin tuntenut h?nt? kohtaan vain ohimenev?? mieltymyst?, ett? olin vieroittanut h?nest? kreivin rakkauden ja saattanut h?net j?lleen ihmisten silmiss? siihen ep?ilytt?v??n valoon, josta h?n koko el?m?ns? oli koettanut p??st? pois. Minua harmitti se, ett? n?in h?nen k??nt?v?n minun viakseni kaiken, mink? olin tehnyt vain ollakseni h?nelle mieliksi, ollakseni h?nt? murehduttamatta. Min? valitin kieroa ja kahlittua asemaani, toimettomuudessa hupenevaa nuoruuttani, sit? itsevaltiutta, mill? h?n vallitsi kaikkia toimiani. N?in puhuessani huomasin h?nen kasvonsa ?kki? kylpev?n kyyneliss?: pys?hdyin, py?rsin pois puheeni, kielsin sanani, aloin selitell?. Me syleilimme toisiamme: mutta ensim?inen isku oli isketty, ensim?isen rajan yli astuttu. Olimme molemmat lausuneet sanoja, joita ei en?? saanut sanomattomiksi; me saatoimme vaieta niist?, mutta emme unohtaa niit?. On asioita, joita voi olla sanomatta kauan aikaa, mutta kun ne kerran on sanottu, palaa niihin lakkaamatta uudestaan.

Me elimme t?ten nelj? kuukautta pingoitetuissa v?leiss?, v?liin suloisessa sovussa, mutta emme koskaan t?ysin vapaina; iloa tuotti meille suhteemme viel?kin, mutta ei en?? entist? hurmausta. Kuitenkaan ei Ell?nore vierautunut minusta. Kaikkein kiivaimpienkin riitojemme j?lkeen h?n oli yht? innokas tapaamaan minua uudestaan, h?n m??r?si yht? tarkalleen kohtaustemme kellonly?m?n kuin jos suhteemme olisi ollut mit? leppoisin ja hellin. Usein olen tullut ajatelleeksi, ett? juuri minun k?yt?kseni saattoi osaltaan yll?pit?? Ell?noressa t?llaista mielentilaa. Jos min? olisin rakastanut h?nt? samoin, kuin h?n rakasti minua, olisi h?n varmastikin ollut tyynempi, h?n olisi my?s omasta puolestaan ajatellut niit? vaaroja, joita h?n uhmasi. Mutta kaikki varovaisuus oli h?nest? innoittavaa, sent?hden ett? t?m? varovaisuus oli l?ht?isin minusta; h?n ei arvioinut ollenkaan uhraustensa suuruutta, sent?hden ett? p??asia h?nelle oli saada minut ottamaan ne vastaan; h?nelle ei j??nyt aikaa j??hty? minun suhteeni, sent?hden ett? koko h?nen aikansa ja kaikki h?nen voimansa meniv?t minun s?ilytt?miseeni. Uusi l?ht?p?iv?ni l?hestyi; sit? muistaessani tunsin jonkinlaista ilon ja mielipahan sekaista tunnetta: samantapaista kuin mies, jonka t?ytyy ostaa varma paraneminen tuskallisen leikkauksen hinnalla.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet