Read Ebook: Kullan voima by Doyle Arthur Conan

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 848 lines and 30320 words, and 17 pages

KULLAN VOIMA

Kertomus

Kirj.

ARTHUR CONAN DOYLE

Suomennos

H?meenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1907.

SIS?LLYS:

Kaksoisarvoitus.

"Min? pelk??n, ett? h?n ei tule", sanoi Laura Mc Intyre lohduttomalla ??nell?.

"Mink?t?hden ei?"

"Oh, katsele ilmaa, se on vallan hirve?."

H?nen niin sanoessaan l?i lumipy?rre tohisten ja rapisten ikkunaan, joka oli verhottu kodikkailla punaisilla akuttimilla, ja kiivas tuulenpuuska puski ulvoen ja sihisten puutarhaa ymp?r?ivien suurien valkearunkoisten jalavien oksien kautta.

Robert Mc Intyre nousi luonnoksensa ??rest?, jossa oli askaroinut, ja ottaen yhden lampuista k?teens? h?n kurkisti ulos puutarhaan. N?kyi selv?sti, kuinka lehdett?mien puitten rungot taipuivat ja tutisivat lumituiskussa. H?nen sisarensa istui tulen luona ja katsoi veljen lampun valossa selv?piirteisesti n?kyv?? profiilia. Ne olivat kauniit kasvot, nuoret, iloiset ja puhdaspiirteiset, yl?skammattu tukka taipuen kiharoiksi tavalla, jota pidet??n taiteilijasielun merkkin?. Oli jotakin hienoa noissa hiukan kokoonvedetyiss? silmiss?, sieviss?, kultareunustaisissa silm?laseissa ja mustassa samettinutussa, jonka olkap??n kohdalle valo t?yten? lankesi. Ainoastaan suun seudussa oli jotain -- vivahdus raakuutta, mahdollisuus heikkouteen -- joka muutamien silmiss?, ja niiden joukossa my?skin siskon, h?iritsi h?nen kasvojensa kauneutta ja miellytt?v?isyytt?. Mutta jos ajatellaan, kuten h?n itse tapasi sanoa, ett? polo kuolevainen on loppumattoman esi-is?joukon jokaisen huonon piirteen, jokaisen ruumiillisen vajavaisuuden perillinen, niin t?ytyy totisesti sen olla onnen kultapoika, jonka muotoon luonto ei ole merkinnyt mit??n vanhaa perhesynti?.

Ja siihen n?hden oli tuo s??lim?t?n velkoja todella mennyt niin pitk?lle, ett? oli merkinnyt saatavansa nuoreen naiseen itseenkin, vaikka h?nell? kasvojen ylemm?n osan verraton kauneus esti huomaamasta jokaista heikkoa kohtaa alemmassa. H?n oli tummempi kuin veljens? -- niin tumma, ett? h?nen runsaat, kiharaiset hiuksensa n?yttiv?t mustilta, kunnes valo lankesi viistoon niille. Hienot, hiukan juonikkaat kasvonpiirteet, siev?sti merkityt kulmakarvat ja miettiv?t, mutta kuitenkin leikilliset silm?t olivat t?ydellist? lajissaan, ja sent??n siin? kaikessa oli jotakin toivomisen varaa. Tuntui kuin olisi ollut jokin virhe piirteiss? tai ilmeess?, ja kun l?hemmin tutki asiaa, osottausihe siksi pieni mutka ja jotakin velttoa alahuulessa; v?h?p?t?ist? itsess??n, mutta kylliksi kuitenkin muuttaakseen kauniit kasvot vain koreiksi. Hyvin alakuloiselta ja v?h?n suuttuneelta h?n n?ytti siin? istuessaan taap?in nojautuneena nojatuolissaan kasa loistavaa silkki? ja hollantilaista kangasta polvillaan ja k?det yhdess? p??n yl?puolella, niin ett? valkeat kyyn?rvarret n?kyiv?t ja hieman sieroittuneet kyyn?sp??t pistiv?t esiin kummallekin puolelle.

"Min? tied?n ettei h?n tule", toisti h?n.

"Lorua, Laura! Varmasti tulee h?n. Merimies, pelk?isik? h?n ilmaa?"

"Ahah!" H?n kohotti sormeansa ja riemuitseva hymyily leikki h?nen kasvoillaan sitten j?lleen kuollakseen ep?varmaksi, pettyneeksi katseeksi. "Se on vain is?", mutisi h?n.

Etehisest? kuului laahustavia askeleita ja pieni, laiha mies likaantunein kengin tuli ryhditt?m?sti k?yden huoneeseen. Mr Mc Intyre vanhempi oli kalvas, luihu katseinen mies, jolla oli punainen ohut parta, korkea ja v?h?n harmaansekainen tukka ja alakuloiset, kuoppaiset kasvot. Huono terveys ja vastoink?ymiset el?m?ss? olivat yhdess? ly?neet leimansa h?neen. Kymmenen vuotta varemmin oli h?n ollut Birminghamin rikkaimpia asetehtailijoita, mutta suuri joukko onnettomuuksia yrityksiss? oli ottanut h?nen suuren varallisuutensa ja vihdoin pakoittanut h?nen tekem??n vararikon. H?nen vaimonsa kuolema juuri sin? p?iv?n?, jolloin h?n oli julistettu maksukyvytt?m?ksi, oli kukkuroinut onnettomuudenpikarin, ja sen j?lkeen oli h?n kuljeskellut, tyls?, puolih?mmentynyt ilme ohuissa, kalpeissa kasvoissaan todisteena sielusta, joka oli t?rvi?ll?. Niin perinpohjainen oli h?nen h?vi?ns? ollut, ett? perhe olisi sortunut suurimpaan k?yhyyteen, jollei er?s eno, joka oli koonnut itselleen omaisuuden Austraaliassa, olisi testamentissaan m??r?nnyt lasten hyv?ksi kaksisataa puntaa vuodessa. Panemalla yhteen ansionsa ja vuokraamalla asunnon Tamfieldin rauhalliselta maalaispaikkakunnalta, joka oli noin nelj?ntoista penikulman p??ss? suuresta piirikuntakaupungista, he edelleen saattoivat el?? kutakuinkin mukavasti. Mutta muutos oli yht?kaikki katkera heist? kaikista, Roobertista, joka oli pakotettu luopumaan taiteelliselle maulleen niin mieluisasta loistosta ja k?ytt?m??n taidetta, siihen asti mieluisinta keppihevostaan, keinona ansaitakseen ja tullakseen toimeen, ja viel? enemm?n Laurasta, joka v??ntelehti vanhain yst?v?ins? s??liv?isyytt? ja piti Tamfieldin lehtokujat ja kedot siet?m?tt?m?n ik?vin? h?lisev?ss? Edgbaston'issa vietetyn el?m?n j?lkeen.

Heid?n huoliansa raskautti lis?ksi is?n k?yt?stapa. H?nen el?m?ns? oli nyt yksi ainoa jatkuva valitus vastoink?ymisest?, ja h?n etsi lohdutusta kokemilleen onnettomuuksille milloin rukouskirjasta, milloin paloviinapullosta.

Yksi vetovoima kuitenkin kiinnitti Lauraa Tamfieldiin, mutta sen oli h?n nyt menett?m?isill??n.

Pienen talonpoikaiskyl?n valitsemisen olinpaikaksi oli ratkaissut se seikka, ett? perheen vanha yst?v?, h?nen korkea-arvoisuutensa John Spurling oli nimitetty papiksi sinne. Hector Spurling, vanhin poika, kaksi kuukautta vanhempi Lauraa, oli ollut kihloissa t?m?n kanssa useita vuosia ja he olivat juuri menem?isill??n naimisiin, kun ?killinen aineellinen sortumus tuhosi heid?n suunnitelmansa.

Alaluutnanttina laivastossa oli h?nell? paraikaa loma ja tuskin iltaakaan kului, ettei h?n tullut pappilasta Elmdeneen, jossa Mc Intyre't asuivat. Mutta sin? p?iv?n? olivat he saaneet h?nelt? kirjelipun, ett? h?net oikop??t? oli kutsuttu palvelukseen m??r?yksell? olla laivassaan Portsmouthissa seuraavana iltana. H?n pist?ytyi sent??n edes vain puoleksi tunniksi sanoakseen hyv?stit.

"No, miss? on Hector"? kysyi mr. Mc Intyre vilkuillen joka taholle.

"H?n ei ole tullut, is?. Miten voit luulla, ett? h?n tulisi t?llaisella ilmalla! Varmaankin on kohta jalkaa paksulta lunta pappilan aukealla."

"Ei tullut, mit? sanot", uikutti vanha mies heitt?ytyen sohvalle. "Jaa, jaa, se viel? puuttui, ett? h?n ja h?nen is?ns? j?tt?isiv?t meid?t; silloin olisi mitta t?ysi".

"Kuinka saatat edes ajatella sellaista is?", huudahti Laura suuttuneena. "He kun ovat olleet uskollisia kuin kulta. Mit? he arvelisivat, jos kuulisivat sinua"!

"Min? luulen, Roobert", sanoi h?n, panematta huomiota tytt?ren muistutuksiin, "ett? min? tahdon saada pienen kulauksen, ainoastaan kaikkein pienimm?n pikkukulauksen konjakkia. Niin paljon kuin sormustimeen mahtuu, sill? luulen ihan todella kylmettyneeni lumimyrskyn aikana t?n??n."

Roobert edelleen v?li? pit?m?tt? piirusteli luonnoskirjaansa, mutta Laura katsahti yl?s ty?st??n.

"Pelk??n, ettei ole lainkaan konjakkia kotona, is?", h?n sanoi.

"Laura, Laura!" H?n ravisti p??t??n enemm?n surullisesti kuin vihaisesti. "Sin? et ole en?? lapsi, Laura, sin? olet nainen ja sinulla on talous hoidettavanasi, Laura. Me luotamme sinuun. Me uskomme itsemme kokonaan sinun huostaasi. Mutta sin? annat veliraukkasi kaivata konjakkia, puhumattakaan minusta, sinun is?st?si. Suuri Jumala, Laura, mit? olisi ?itisi sanonut? Ajattele onnettomuutta, ajattele ?killist? pahoinvointia, ajattele apoplektista kohtausta, Laura. Se on hyvin suuri vas-- hyvin suuri vastuu -- hyvin suuri vaara, jonka alaiseksi meid?t heit?t."

"Minua ei liikuta sellaiset halvauskohtaukset", sanoi Roobert lyhyesti, "niin ettei Lauran tarvitse pit?? konjakkia kotona minua varten".

"Se on korvaamaton l??kkeen?, Roobert. Sit? on k?ytett?v? oikein, ymm?rr?tk? sin?, ei v??rink?ytett?v?. Siin? on koko salaisuus. Mutta min? menen alas 'Kolmeen kyyhkyseen' puoleksi tunniksi".

"Rakas is?", huudahti nuori mies, "eih?n is?n pid? menn? ulos t?llaisena iltana. Jos is?n pit?? saada konjakkia, niin k?yh?n p?ins? l?hett?? Saara, tai min? menen itse, tai --".

Pam! pieni kokoonmytistetty paperilappu tuli siskon tuolilta suoraan alas luonnoskirjalle h?nen eteens?. H?n suoristi sen ja piti sit? valoa vasten.

"Herran t?hden anna h?nen menn?", oli kirjoitettu paperille.

"No, pukeudu ainakin l?mpim?sti" jatkoi h?n, ilmaisten ?killisen rintamamuutoksensa miesm?isell? k?mpelyydell?, joka pel?stytti sisarta. "Kenties ei olekaan niin kylm?, kuin n?ytt??. Sin? et voi eksy?, se on edes hyv?, ja eih?n ole ment?v? enemp?? kuin sata askelta".

Kovin harmitellen ja sureskellen tytt?rens? puuttuvaa toimekkuutta vanha Mc Intyre pujottausihe p??llystakkiinsa ja k??ri kaulahuivin pitk?n, ohuen kaulansa ymp?rille. Tuima ja kylm? tuulenheng?hdys pani lampunliekin loimottamaan, kun h?n avasi eteisen oven. H?nen molemmat lapsensa kuuntelivat askeleiden tohisevaa ??nt? ukon vitkalleen r?mpiess? alas pitkin puutarhan koukeroista k?yt?v???

"H?n tulee pahemmaksi -- h?n k?y siet?m?tt?m?mm?ksi", sanoi Roobert vihdoin. "Meid?n ei olisi pit?nyt p??st?? h?nt? ulos; h?n ehk? tekee itsens? naurun alaiseksi".

"Mutta onhan viimeinen ilta jolloin Hector tulee", huomautti Laura. "Olisi ollut hirve?t?, jos he olisivat tavanneet toisensa ja h?n olisi huomannut jotakin. Sen vuoksi min? toivoin ett? h?n menisi".

"No, sitten meni h?n juuri paraiksi", veli sanoa tokasi, "sill? min? kuulen portin avattavan, ja -- n?etk??"

H?nen puhuessaan kuului iloinen huudahdus ulkoa ja luja koputus ikkunaan. Roobert meni avaamaan ja p??sti sis?lle nuoren korkeavartaloisen miehen, jonka musta nukkanuttu oli aivan kimaltelevien lumikristallein peitossa. ??neen nauraen ravisti h?n itse??n kuin newfoundlantilaiskoira ja l?i pois lumen saappaistaan, ennenkun astui sis?lle pieneen valaistuun huoneeseen.

Hector Spurlingin ammatti oli kirjoitettu h?nen kasvojensa jokaiseen piirteeseen. Puhtaaksi ajeltu huuli ja leuka, pieni poskiparta, suora, p??tt?v?isyytt? ilmaiseva suu ja ahavoittuneet kasvot, kaikki tuo puhui kuninkaallisesta laivastosta.

Viisikymment? sellaista muotoa saa n?hd? joka ilta vuoden l?peens? p?yd?n ymp?rill? upseerien yhdistyksess? kuninkaallisen laivaston kolleegiossa Portsmouthsin laivaveist?m?ll? -- kasvoja, jotka ovat tavallisesti toistensa n?k?isi? enemm?n kuin useinkaan veljen ja veljen. Ne ovat kaikki valetut samaan muotoon, tuloksia j?rjestelm?st?, joka opettaa varhaista itseluottamusta, rohkeutta ja miehekkyytt?, kaiken kaikkiaan kaunis tyyppi, v?hemm?n hienostunut ja v?hemm?n henkev? ehk? kuin heid?n veljiens? maalla, mutta t?ynn? totuutta, tarmoa ja sankaruutta. H?nen vartalonsa oli suora, pitk? ja hyvin muodostunut, silm?t ter?v?t, harmaat, k?yt?stapa varma ja reipas, kuin miehen, joka on tottunut sek? k?skem??n ett? tottelemaan.

"Saithan toki l?hett?m?ni lipun", sanoi h?n astuessaan huoneeseen. "Minun t?ytyy menn? pois j?lleen, Laura. Eik? se ole helkkarinmoista? Vanha Smithers tarvitsee v?ke? ja tahtoo, ett? minun pit?? heti tulla".

H?n istahti tyt?n viereen ja laski ruskean kouransa h?nen valkean k?tens? p??lle. "Mutta siit? ei synny pitk?? matkaa t?ll? kerralla", h?n jatkoi. "On kysymys lent?v?st? toimituksesta. -- Madeira, Gibraltar, Lissabon ja kotiin. Minua ei lainkaan kummastuta, jos tulemme kotiin maaliskuussa."

"Minusta tuntuu, kuin olisi vain pari p?iv?? siit?, kun tulit", vastasi tytt?.

"Pieni rakas! Mutta se ei tule pitk?ksi. Pid? huolta h?nest? hyvin, Roobert, ollessani poissa. Ja kun tulen takaisin, Laura, niin se on viimeinen kerta, muista se! Lemmon raha-asiat! On paljon niit?, jotka tulevat aikoihin v?hemm?ll?. Meill? ei tarvitse olla taloa. Mit? me sill? tekisimme? Soutseassa saa vuokrata kelpo huoneita kahdella punnalla viikossa. Mc Dongell, meid?n laivakas??rimme, on nyt juuri mennyt naimisiin ja h?n maksaa vain kolmekymment? shillingi?. Pelk?isitk? sit?, Laura?"

"En suinkaan v?h??k??n!"

"Kelpo is?ukkoni on niin tavattoman varovainen. Odota, odota, odota, huutaa h?n alinomaa. Min? sanon, ett? h?nell? olisi pit?nyt olla virka raskaassa tykist?ss?! Mutta min? puhun h?nen kanssaan viel? t?n? iltana. Saadaan n?hd? eik? se onnistu. Ja sinun pit?? puhua is?si kanssa. Roobert saa luvan auttaa sinua. T?ss? sinulle niiden satamien nimet, joissa tulemme k?ym??n, ja p?iv?m??r?, milloin se tapahtuu. Laita niin, ett? saan kirjeen, mihin tulen."

H?n otti palan paperia nuttunsa taskusta, mutta sen sijaan, ett? olisi antanut sen nuorelle naiselle, tuijotti h?n siihen tuijottamistaan suurimman kummastuksen kuvastuessa kasvoillaan.

"Nyt on kumma", huudahti h?n. "Katso Roobert, miksi kutsut sin? t?t??"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet