Read Ebook: Kullan voima by Doyle Arthur Conan

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 848 lines and 30320 words, and 17 pages

"Nyt on kumma", huudahti h?n. "Katso Roobert, miksi kutsut sin? t?t??"

"Pid? sit? valoa p?in. No, seh?n on englantilainen viidenkymmen punnan pankkiosoitus. Ei mit??n erinomaista, mik?li min? voin n?hd?."

"P?invastoin! Se on hullunkurisinta, mit? milloinkaan minulle on tapahtunut. Min? en lainkaan k?sit? sit?".

"Kuule Hector", huudahti neiti Mc Intyre kehoittavasti "Minullekin on sattunut jotakin hullunkurista t?n??n. Ly?n vetoa parin sormikkaita, ett? minun seikkailuni oli oudompi kuin sinun, vaikka minulla ei olekaan niin oivallista n?ytett?v?? lopuksi".

"Anna kuulua, sit? min?kin, mutta Roobert olkoon tuomari".

"Esitt?k?? asianne". Nuori taiteilija sulki luonnoskirjansa ja nojasi p??t??n k?dell??n tekeytyen juhlalliseksi. "Naiset ensiksi! Aloita, Laura, vaikka min? luulen tuntevani sinun seikkailusi jo osaksi".

"Se tapahtui aamulla, Hector", alkoi tytt?. "Oh, se on totta, tapaus saattaa sinut aivan raivoisaksi. Sen min? unohdin. Mutta kuitenkin, ?l? ole siit? mill?sik??n, se poika raukka oli varmaankin ihan hupsu".

"Mist? hitosta on kysymys", huudahti nuori upseeri ja siirti katseensa pankkiosotuksesta kihlattuunsa.

"Oi, se on varsin viatonta, ja sent??n t?ytyy sinun my?nt??, ett? se oli hyvin kummallista. Min? olin mennyt ulos k?velem??n, mutta kun alkoi sataa lunta, etsin suojaa katoksessa, jonka ty?miehet ovat rakentaneet t?m?npuoleiseen p??h?n suurta taloa. V?ki on mennyt pois, kuten tied?t, ja sanotaan ett? uusi omistaja tulee huomenna, mutta vaja on viel? paikoillaan. Istuin jonkun tavaralaatikon p??ll?, kun er?s mies tuli tiet? ja pys?htyi saman katoksen alle. Se oli tyyni mies kalpein kasvoin, hyvin pitk? ja laiha, luullakseni v?h?n yli kolmenkymmenen vuoden, yksinkertaisesti puettu, mutta kasvojen ilme ja k?yt?s olivat gentlemannin. H?n teki pari kysymyst? kyl?st? ja v?est?st?, joihin min? luonnollisesti vastasin, kunnes yks, kaks, aloimme jutella mit? hupaisimmalla ja yksinkertaisimmalla tavalla mit? mist?kin. Aika kului niin nopeasti, ett? aivan unohdin lumisateen, kunnes h?n sanoi, ett? se hetkeksi oli tauonnut. Kun silloin k??nnyin menn?kseni, mit? luuletkaan h?nen tehneen. H?n astui askeleen minua kohden, katsoi surullisesti ja miettiv?isesti minua kasvoihin ja sanoi: 'Tahtoisin ihmeekseni tiet??, voisitteko pit?? minusta, jos min? olisin k?yh??' Eik? se ollut kummallista? Min? pel?styin niin, ett? sy?ksyin ulos katoksesta ja kiirehdin tieheni, ennenkuin h?n ehti sanoa sanaakaan. Mutta tied?tk?, Hector, ei sinun tarvitse n?ytt?? niin raivostuneelta sen vuoksi, sill? kun nyt ajattelen asiaa ja muistan h?nen ??nens? ja k?ytt?ytymisens?, olen varma, ettei h?n tarkoittanut mit??n pahaa. H?n ajatteli ylev?sti, ilman pienint?k??n aikomusta loukata minua. Min? olen vakuutettu siit?, ett? mies raukka oli hullu".

"Hm! H?nen hulluudessaan oli kuitenkin johdonmukaisuutta", huomautti veli.

"Olisi ollut johdonmukaisinta, ett? olisin saanut potkaista h?nt?", sanoi luutnantti kiivaana. "El?iss?ni en ole kuullut mit??n niin h?pe?m?t?nt?".

"No, sanoinhan, ett? raivostuisit". Tytt? laski valkoisen k?tens? h?nen karkean merimiesnuttunsa hihalle. "Eih?n se ollut mit??n. Enh?n min? milloinkaan tule uudestaan n?kem??n tuota onnetonta miest?. H?n oli n?ht?v?sti vieras t?ll? paikkakunnalla. Se oli minun pieni seikkailuni, anna meid?n nyt kuulla sinun".

Nuori mies antoi pankkiosoituksen liukua peukalon ja etusormen v?liss? pyyhk?isten toisella k?dell? otsaansa ik??nkuin muistellaksensa jotakin.

"Sen t?ytyy olla hullunkurinen erehdys", sanoi h?n. "Minun on koetettava oikaista se. Mutta en tied?, kuinka menettelisin. L?hdin alas kyl??n pappilasta, kun jo oli h?m?r?, ja kohtasin miehen vaunuissa, jotka olivat joutuneet tukalaan asemaan. Yksi py?r? oli pudonnut alas lumen peitt?m?n ojan reunalta, ja korkealla tiell? seisovat vaunut olivat pahasti kallellaan ylihangan puolelle, niin ett? mies oli luisua alas istuimelta.

"Autoin h?net tietysti tienpuolelle ja sain pian py?r?nkin yl?s ojasta. Oli aivan pime?, ja otaksun, ett? ihminen luuli minua talonpoikaislurjukseksi, sill? me emme vaihtaneet viitt? sanaa. Kun h?n ajoi edelleen, pisti h?n t?m?n k?teeni. Oli aivan sattuma, etten heitt?nyt pois sit?, sill? tuntiessani, ett? se oli kokoonrypistetty paperilappu, kuvittelin mieless?ni, ett? se varmaankin oli jonkun kauppiaan osoitekortti tai jotakin sellaista. Onneksi pistin sen kuitenkin taskuuni, josta se tuli k?teeni etsiess?ni merkitsem??ni luetteloa satamista, joihin matkalla tulemme poikkeamaan. Nyt tied?tte asiasta yht? paljon kuin min?kin."

Veli ja sisar tuijottivat kummastuksissaan mustan ja valkean kirjavaan, rypistettyyn pankkiosoitukseen.

"No, sinun tuntemattoman matkamiehesi on t?ytynyt olla v?hint??kin itse Monte Christo tai Rothschild", sanoi Roobert. "Luvalla sanoen, Laura, olen sit? mielt?, ett? sin? olet menett?nyt vedon".

"Oi, min? olen hyvin tyytyv?inen menett?iss?ni sen. En koskaan ole kuullut moista onnensattumaa. Olisi mielt?kiinnitt?v?? tuntea se mies".

"Mutta enh?n saata ottaa vastaan h?nen rahojaan", sanoi Hector Spurling katsoen hiukan tuskallisesti pankkiosoitukseen. "V?h?n juomarahoja saattaa k?yd? p?ins?, mutta t?ytyy olla jokin raja. Sit?paitsi se on erehdys. Ja kuitenkin t?ytyi olla tarkoitus antaa minulle jotakin suurta, sill? h?n ei voinut erehty? pankkiosoituksen ja rahalantin v?lill?. Saan luvan kuuluttaa suosiollista herraa".

"Se olisi melkein synti", huomautti Roobert. "Minun t?ytyy sanoa, etten ajattele asiaa aivan samoin kuin sin?".

"Niin, minusta tuntuu todellakin, kuin k?ytt?ytyisit kuin Don Quixote, Hector", sanoi Laura Mc Intyre. "Miksi ei ottaa sit? vastaan samalla mielell?, kuin se on lahjotettu? Sin? teit oudolle palveluksen, -- ehk? suuremman palveluksen, kuin tied?tk??n -- ja h?n antoi sinulle tuon pieneksi muistoksi tapauksesta. Min? en n?e pienint?k??n syyt?, miksi et voisi sit? pit??".

"No jaa", sanoi nuori merimies neuvotonna nauraen, "mutta se ei kuitenkaan ole aivan oikein -- min? en saattaisi kertoa t?t? juttua yhdistyksess?".

"Mutta joka tapauksessa sinun pit?? matkustaa huomenna", huomautti Roobert. "Sinulla ei ole aikaa tiedustella tuota salaper?ist? Kroisusta. Saat kun saatkin katsoa asiaa sen parhaalta puolelta".

"Hyv?, kas t?ss?, Laura, pane se ompelukoriisi", huudahti Hector Spurling. "Sin? saat olla minun pankkiirini, ja jos oikea omistaja tulee tietooni l?het?n h?net sinun luoksesi. Jollei niin tapahdu, arvelen, ett? meid?n on pidett?v? pankkiosotusta jonkinlaisena h?t?varana, vaikka minun t?ytyy sanoa, etten ole siit? oikein mieliss?ni."

H?n nousi ja heitti osoituksen ruskeaan koriin, joka oli Lauran vieress? v?rikk?ine villalankoineen. "Nyt, rakastettu, pit?? minun nostaa ankkuri, sill? lupasin ukolle olla kotona kello yhdeks?ksi. T?ll? kerralla emme tule kauvan olemaan erossa, Laura, ja t?m? on viimeinen kerta. Hyv?sti, Roobert, voi hyvin!"

Nuori taiteilija viipyi paikallaan p?yd?n luona sisaren saattaessa rakastettuansa ovelle. Eteisen h?m?r?ss? valossa voi h?n n?hd? heid?n vartalonsa ja kuulla heid?n sanansa.

"Ensi kerralla, kultaseni?"

"Niin, ensi kerralla, Hector."

"Eik? mik??n voi eroittaa meit??"

"Ei mik??n."

"Ei koko maailmassa?"

"Ei mik??n."

Roobert sulki oven. Silm?nr?p?yst? my?hemmin ilmoitti ulkoa kuuluva ovenkolahdus ja nopeat, lumessa kohisevat askeleet, ett? vieras oli mennyt.

Uusi tilanomistaja.

Lumisade oli lakannut, mutta viikon ajan oli vallinnut ankara pakkanen pit?en maaseutua rautakahleissaan.

Tiet natisivat hevosten kavioiden alla, ojat ja purot olivat j??n peitossa.

Laaja, m?kinen maisema n?ytti hauskalta punaisine tiilitaloineen kirkasta taustaa vastaan, ja harmaat savupylv??t kohosivat suorina yl?s tyyneen ilmaan. Taivas oli selke?, vaaleansininen, ja aamuaurinko, joka h??m?tti Birminghamin et?isten usvahuntujen l?pi, levitti avarain lumiaukioitten yli hillityn hehkun, joka oli omiansa ilahuttamaan taiteilijan silm??.

Se ilahutti todella miest?, joka silloin aamulla katseli seutua Tamfieldin loivan kukkulan huipulta.

Roobert Mc Intyre seisoi nojaten k?sivarsiaan rauta-aitiota vastaan, leve?reunainen hattu vedettyn? silmien yli ja lyhyt ruusupuinen piippu suussa, katsellen hitaasti ymp?rilleen, kasvoilla hajamielinen ilme, kuten konsanaan sill?, joka t?ysin siemauksin nauttii luonnosta.

Pohjoisessa h?nen edess??n oli Tamfieldin kyl? punaisine muureineen, harmaine kattoineen ja muutamine siell? t??ll? olevine puuryhmineen, ja h?nen oma pieni Elmdenens? oli v?h?n piilossa leve?n, valkean, kiertelev?n Birminghamin tien varrella. Kun h?n vitkaan vei katseensa toiselle suunnalle, n?ki h?n siell? suunnattoman kivirakennuksen, valkoisen ja puhtaan, kuin olisi se l?htenyt rakennusmestarin k?dest?. Korkea torni kohosi toisessa p??ss?, ja sadat ikkunat hohtivat punaisina aamuauringon paisteessa.

Hiukan erill??n siit? oli toinen, pienempi, nelikulmainen, matalalla oleva rakennus suuri savupiippu keskell?, josta korkea savupatsas kuin h?yhent?yht? nousi pakkasen kuulastamassa ilmassa.

Koko suunnaton rakennusryhm? seisoi omalla pohjallaan kelvollisen muurin ja istutetun m?ntyaidan ymp?r?im?n?, joka aikaa my?ten tulisi n?ytt?m??n komealta. Ulkoportin luona olevat suuret ko'ot tarve-ainej?tteit?, rivit suojuksia ty?miehille ja suunnattomat r?ykki?t rakennustelineiss? k?ytettyj? lankkuja todistivat, ett? rakennusty? vastik??n oli saatu valmiiksi.

Roobert Mc Intyre katseli uteliaana suuremmoista rakennusta. Se oli kauvan ollut salaper?isyyten? ja puheen aiheena koko seudussa. Tuskin vuosi oli kulunut siit?, kun huhu oli levinnyt, ett? joku miljoneeri oli ostanut kappaleen maata, jolle h?n aikoi rakentaa herraskartanon. Sitten oli ty?skennelty p?iv?t ja y?t, kunnes kaikki nyt pikkuseikkoja my?ten oli valmiina lyhemm?ss? ajassa, kuin mit? menee monen ainoastaan kuusihuoneisen huvilan rakentamiseen.

Joka aamu oli kaksi pitk?? ylim??r?ist? junaa saapunut Birminghamista tuoden koko armeijan ty?v?ke?, joiden sijalle illalla saapui toinen miehist? jatkamaan ty?t? l?pi y?n kahdentoista suunnattoman s?hk?lampun valossa. Ty?miesten lukua n?ytti rajoittavan ainoastaan tila, miss? heit? voitiin k?ytt??.

Pitk?t jonot vaunuja veiv?t valkeata Portlandista tuotua kive? tavaralastaamolta rautatieaseman luota rakennuspaikalle. Sadat uutterat k?det kuljettivat kivet hakattuina ja muodostettuina varsinaisille muurareille, jotka hilasivat ne yl?s h?yryvipujen avulla rakennuksen yh? kohoaville seinille, jossa heid?n toverinsa heti sovittivat ne paikoilleen ja kiinnittiv?t sementill?. P?iv? p?iv?lt? yleni rakennus, pilareiden, koristeiden ja kuvanveistoteosten yh? ilmestyess? kuin loihdittuna.

Eik? ty? rajoittunut p??rakennukseen. Suuri sivurakennus kohosi samanaikuisesti, kokonaisia laumoja kalpeita miehi? saapui Lontoosta monimutkaisine koneineen, suunnattomine sylintereineen, hiuluineen ja kaabeleineen, jotka he asettivat tuohon erilliseen rakennukseen. Suuri savupiippu, joka kohosi rakennuksen keskelt?, ja nuo omituiset laitteet tuntuivat osoittavan, ett? se oli m??r?tty ty?skentely- tai liikehuoneustoksi. Sill? huhu k?vi, ett? se, joka oli v?ltt?m?t?nt? k?yh?lle, oli t?m?n rikkaan miehen keppihevonen, ja ett? h?nt? huvitti omin k?sin askarrella kemikalioiden ja sulatusuunien kera.

Tuskin oli toista kerrosta alettu rakentaa, kun puusep?t, peltisep?t ja kalustonhankkijat olivat t?ydess? toimessa alakerrassa toteuttamassa tuhansia omituisia ja kalleita suunnitelmia omistajan viihtymykseksi ja mukavuudeksi.

Omituisia juttuja kerrottiin ylt'ymp?ri seudussa ja viel?p? itse Birminghamissakin siit? suunnattomasta loistosta ja siit? suoranaisesta kulunkien ylenkatsomisesta, mik? oli omituista kaikille noille hommille. Mik??n summa ei n?ytt?nyt liian suurelta maksettavaksi mit? v?h?p?t?isimm?st?k??n pikkuseikasta, jolla voisi poistaa tai v?hent?? joitakuita el?m?n pieni? vastahakoisuuksia.

Vaunuja ja taas vaunuja mit? kalleimpine huonekaluineen oli vy?rynyt t?llistelev?n kyl?v?est?n keskitse. Kallisarvoisia nahkoja, loistov?risi? mattoja, harvinaisia vaippoja, norsunluuta, ebenholtsia ja metalliteoksia; jokainen silm?ys niihin aarrevarastoihin antoi aihetta uusiin kertomuksiin.

Ja kun vihdoin kaikki oli j?rjestetty, saapui nelikymmenhenkinen palvelijakunta, mik? osoitti itse omistajan, mr Raffles Haw'in pikaista tuloa.

Ei ihme niin ollen, ett? Robert Mc Intyre jokseenkin uteliaasti silm?ili suurta taloa ja huomasi savupiippujen tupruavan, ikkunoiden olevan verhoilla varustetut ja muut merkit, jotka osoittivat, ett? omistaja oli saapunut.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet