Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kunniansa vankina by Sienkiewicz Henryk Borg Annie Translator Borg Felix Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1067 lines and 30436 words, and 22 pages
Translator: Annie Borg Felix Borg
Release date: August 19, 2023
Original publication: Finland: Minerva Oy, 1923
Credits: Juhani K?rkk?inen and Tapio Riikonen
KUNNIANSA VANKINA
Romaani ylioppilasel?m?st?
Kirj.
HENRYK SIENKIEWICZ
Suomentaneet
Annie & Felix Borg
Helsingiss?, Kustannusliike Minerva Oy, 1923.
ENSIM?INBN LUKU.
-- T?m? on siis Kiowa! -- huudahti Joseph Schwarz, saapuessaan tuohon vanhaan kaupunkiin. H?n ei ollut huomannut tulleensa perille, sill? h?n oli nukkunut ajoneuvoissa; mutta tavanmukaiset j?rjestelyt tullin luona olivat her?tt?neet h?net, ja nyt h?n ajoi kadulla, jonka molemmilla puolilla kohosi korkeita kivirakennuksia.
H?nen syd?mens? sykki ilosta, sill? h?n oli nuori ja el?m?nhaluinen. T?ysin siemauksin h?n hengitti suurkaupungin ilmaa, joka tuntui h?nest? paljon puhtaammalta ja virkistytt?v?mm?lt? kuin ilma h?nen kotikyl?ss??n, ja yh? uudestaan h?n toisti itsekseen:
-- T?m? on siis Kiowa!
Laihat hevoskaakit laahustivat vaivaloisesti eteenp?in ja py?r?t vaappuivat katukivityksell? niin siet?m?tt?m?sti, ett? Schwarz huomasi olonsa ajopelien vaatekatoksen alla arveluttavaksi, ja astui alas kadulle. H?n k?ski kyytimiehen ajaa l?himp??n majataloon, ja alkoi itse k?vell? vaunujen vieress?.
Kaduilla h??riv?t ihmiset kuumeisella kiireell?, pys?htyen tuon tuostakin ihailemaan kauppapuotien n?yteikkunoita, ja mit? erilaisempia ajoneuvoja vieri pitkin katuja, ihmetelt?v?n taitavasti yhteent?rm?yksi? v?ltt?en. Nuorukaisen ohitse riensi kaikenik?isi? ja -arvoisia ihmisi?: kauppiaita, munkkeja, kerj?l?isi? ja upseereja vilkkaassa hy?rin?ss?.
Kaupungissa oli markkinat tavanmukaisine touhuineen ja h?lin?ineen. Ei vaihdettu turhia sanoja, ei tehty turhia liikkeit?. Kauppias, ostaja ja taskuvaras, kaikki noudattivat omia, edelt?p?in tehtyj? suunnitelmiaan p??m??r?ns? saavuttamiseksi.
Ja tuon melun ja kuumeentapaisen touhun yll? lep?si kes?iltap?iv?n kirkas auringonpaiste, heijastuen h?ik?isev?n? rakennusten ikkunoista.
-- T?m?p? vasta riehakasta menoa! -- arveli Schwarz, joka ei ollut viel? koskaan n?hnyt suurta kaupunkia. Mik? tavaton eroitus t?m?n ja h?nen entisen, rajoitetun el?m?ns? v?lill?! ?kki? h?net her?tti mietteist??n ??ni, joka huusi:
-- Joseph!
Schwarz k??ntyi ymp?ri, huomasi miehen, joka oli huutanut h?nt? nimelt?, ja riensi h?nen luoksensa huudahtaen:
-- Gustav!
Gustav oli pienikasvuinen, laiha ja sairaaloinen nuori mies, joka oli noin kahdenkymmenenkolmen vuoden ik?inen, vaikka h?n n?yttikin ensi n?kem?lt? pitkine kastanjankarvaisine hiuksineen ja tuuheine, punaisine viiksineen paljon vanhemmalta.
-- Sin?k? se olet? -- sanoi h?n Schwarzille. -- Miss? tarkoituksessa olet tullut t?nne Kiowaan? Yliopistoonko?
-- Niin.
-- Oikein, poikaseni, -- sanoi Gustav k?he?ll? ??nell?. -- El?m?ss? ei ole muuta hyv?? kuin opiskeleminen. Ja mihin tiedekuntaan aiot liitty??
-- En tied? viel?. Tahdon ensin harkita, sitten vasta valitsen.
-- Oikein, poikaseni, harkitsemiseen ei koskaan tuhlata liiaksi aikaa. Min? olen ollut t??ll? jo kaksi vuotta ja minulla on siis ollut liiaksikin aikaa harkita, mutta tuntuu sittenkin kuin olisin tehnyt p??t?kseni liian aikaisin. Mutta mit? tehd?? Per?ytyminen on my?h?ist?, ja sit?paitsi minulla ei ole voimia... Niin, niin, tyhmyys ei ole niin helposti korjattavissa... Kuule, huomenna vien sinut yliopistoon, ja ellei sinulla viel? ole asuntoa, niin vied??n tavarasi minun luokseni. Asun muutaman askeleen p??ss? t??lt?. Asettukaamme asumaan yhteen, ja jos kyll?styt minuun, niin voit etsi? uutta seuraa.
Schwarz suostui ilomielin yst?v?ns? tarjoukseen, ja nelj?nnestunnin kuluttua astuivat molemmat nuorukaiset pieneen ylioppilaskamariin.
-- Kuinka kauan siit? onkaan, kun viimeksi n?imme toisemme? Kaksi vuotta, eik? niin? P??sty?mme kimnaasista, -- sanoi Gustav, asetettuaan Schwarzin matka-arkun nurkkaan. -- Ja mit? sin? olet n?iden kahden vuoden aikana toimittanut?
-- Olen oleskellut kotipit?j?ss?ni. Is?ni ei tahtonut laskea minua yliopistoon.
-- Mit? pahaa h?n siin? sitten n?ki?
-- H?n oli kelpo, mutta yksinkertainen ja kehityksess??n takapajulla oleva mies. Olihan h?n ainoastaan sepp?.
-- Onko h?n nyt sitten muuttanut mielt?ns??
-- Ei, ik?v? kyll?. H?n on kuollut.
-- Vai niin, -- virkkoi Gustav yskien; -- tuo kirottu hengenahdistus! -- kuuden kuukauden ajan on se minua vaivannut. Sin? h?mm?styt, kuullessasi minun rykiv?n n?in... mutta odotappas vaan, poikaseni, kyll? sin?kin viel? ryit, kunhan ensin olet saanut nuokkua kirjojen ??ress? ja n?hd? n?lk??. Onko sinulla rahoja?
-- On, myin is?ni koko j?lkeen j?tt?m?n omaisuuden ja sain siit? 2,000 ruplaa.
-- Kaksikymment? "vasikannahkaa"! Tuhat tulimmaista, kyll?p? sinulla sitten on rahaa!
Ja Gustavin t?ytyi j?lleen yski? ja ryki?.
-- Tuo kirottu hengenahdistus... mutta kun t?ytyy hetke?k??n lev?ht?m?tt? ahertaa... P?ivisin luennot ja oppitunnit ja ?isin luvut... Ei ole edes aikaa nukkumiseen; no, kunhan ensin tutustut meid?n el?m??mme, niin opit kyll? k?sitt?m??n, mit? yliopistossa oleminen merkitsee. Mutta menn??n ylioppilaskapakkaan, niin saat tehd? tuttavuutta toverieni kanssa.
N?in pakinoidessaan Gustav yritti, yh? yskien ja rykien, hieman j?rjest?? huoneessa. H?nen kumarasta sel?st??n, kuoppaisista poskistaan ja pitk?st?, harvasta tukastaan saattoi h?nt? paremminkin luulla elostelijaksi kuin kuluttavan ty?n ja ankaran ahertelun uhriksi. Mutta paksut kirjakasat, tahriintuneet paperik??r?t ja yleens? koko huoneen sisustus olivat omiansa antamaan riitt?v?n todistuksen siit?, ett? Gustav oli noita ty?toukkia, jotka alituisesti nuokkuvat kielioppien ja sanakirjojen ??ress? ja menehtyv?t viimein liikarasituksesta. Schwarz sit?vastoin hengitti t?ysin siemauksin pienen huoneen ilmaa, h?nelle avautui siin? uusi el?m?, h?nen kaunein unelmansa oli muuttunut siin? todellisuudeksi.
-- Mit?h?n ajatuksia mahtaneekaan synty? aivoissa, joilla on onni saada asua n?in korkealla taivaan ja maan v?lill?? -- ajatteli h?n itsekseen.
-- Esittelen sinut viel? t?n? iltana muutamille tuleville tovereillesi, -- jatkoi Gustav, koettaen samalla saada vuoteen alta vet?m?ns? yksijalkaisen teekeitti?n pysym??n pystyss?. -- Kapakka tulee ensin tekem??n sinuun ep?miellytt?v?n vaikutuksen, mutta se haihtuu pian. Sinun ei pid? kauhistua liiaksi kuulemistasi tyhmyyksist?. El?m?mme on tosin hieman riehakasta, my?nn?n sen, mutta siit? huolimatta osoitamme ahkeruutta ja edistyst? ty?ss?mme.
T?m?n j?lkeen vallitsi huoneessa lyhyt hiljaisuus, jonka ainoastaan Gustavin l??h?tt?v? hengitys keskeytti, h?nen puhaltaessaan teekeitti?n hiili?.
Y? saapui ja varjot k?viv?t tummiksi. Valon kajastus, jonka teekeitti? levitti ymp?rillens?, kirkastui hetkiseksi, himmenty?kseen j?lleen, Gustavin siihen, lattialla kyykkysill??n ollen, puhaltaessa. Viimein alkoi vesi kiehua ja poreilla. Gustav nousi ja sytytti kynttil?n.
-- Kas niin, -- sanoi h?n yst?v?llens?, -- tuossa on sinulle teet?. Minun t?ytyy nyt l?hte?; on viel? annettava er?s lis?tunti. Odota minua t??ll?; asetu nojatuoliin tai heitt?ydy vuoteeseen lep??m??n. Tuhlattuasi kaikki rahasi on kai sinunkin ryhdytt?v? antamaan lis?tunteja. Se on kauheata, mutta mit? tehd?? Ylioppilasel?m?ll? on my?skin varjopuolensa... Mutta miksi puhuisin sinulle nyt jo niist?? Meid?n maailmamme on kokonaan eroitettu muusta maailmasta. Ihmiset eiv?t pid? meist?, eik? kukaan ota meit? vastaan. Jos sairastut, ei kukaan tarjoa sinulle auttavaa k?tt?ns?... mutta se on nyt kerta kaikkiaan meid?n kohtalomme. Nuo kelpo poroporvarit ovat harmissaan siit?, ett? me emme teeskentele ja ett? me nimit?mme asioita oikeilla nimill??n.
-- Sin? n?et kaikki liian synk?ss? valossa, -- arveli Schwarz.
-- Synk?ss? tahi ei, -- sanoi Gustav katkerasti. -- Sin? saat itse n?hd?. Sanon sinulle heti, ett? sinun ei pid? kuvitellakaan p??sseesi nyt liitelem??n ruusuilla ja kukkasilla... Voi sinua, jos uskallat unelmoida tai tavoitella korkeuksia! Sinulle naurettaisiin vasten kasvoja, sinua sanottaisiin narriksi ja h?lm?ksi... Ja vaikkapa sanottaisiinkin, mutta kun se kalvaa sielua... no niin, olet itse n?kev?... Kaada itsellesi teet? ja nuku. Tunnin kuluttua tulen sinua noutamaan. Anna t?nne lakkini... No niin, n?kemiin siis.
Hetken ajan Schwarz kuuli viel? Gustavin ??nen ja l??h?tt?v?n hengityksen portailta, sitten tuli hiljaisuus, ja nuorukainen ajatteli yst?v?ns? sanoja. Noissa kiihkeiss? ja samalla mielenapeutta kuvastavissa sanoissa sek? ??nens?vyss?, jolla ne lausuttiin, h?n oli huomaavinaan merkillisen sekoituksen k?rsimyst? ja katkeruutta. H?n kuvitteli Gustavin edess??n sellaisena kuin h?n oli n?hnyt h?net kaksi vuotta sitten kimnaasissa -- ja nyt! Kuinka vaikea tuon pojan oli hengitt??. Mik? kuumeinen kiihko kuvastuikaan h?nen puheestaan ja kaikista liikkeist??n. El?m? n?ytti jo kuluttaneen tyystin h?nen voimansa.
-- Kuinka ihminen voikaan muuttua! -- ajatteli Schwarz. -- Tuon poloisen voimat eiv?t ole kest?neet taistelussa. Ihmisell? t?ytyy olla vastustamiskyky?... niin, niin, el?m? ei ole mit??n lapsenleikki?... mutta Gustav on liian synkk?n?k?inen... h?n on joka tapauksessa liian aikaisin polttanut siipens?. Sit?paitsi h?n on, toivottomuudestaan huolimatta, ty?skentelev? edelleenkin, yh? edelleenkin. Ehk?p? h?nen synkk?mielisyytens? onkin vain verho, jonka suojassa h?n varmimmin ja nopeimmin saavuttaa p??m??r?ns?... No niin, min? olen my?skin pyrkiv? voittoisasti p??m??r??ni kohti, -- virkkoi nuorukainen itsekseen, ja h?nen luontainen tarmokkuutensa sai h?ness? j?lleen vallan.
Add to tbrJar First Page Next Page