Read Ebook: Mestari Nyke: Romaani merkkiteos by Lassila Maiju

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 554 lines and 17641 words, and 12 pages

MESTARI NYKE

Romaani, merkkiteos

Kirj.

MAIJU LASSILA

Otava, Helsinki, 1917.

KUSTANTAJALLE.

Nimilehdell? olen sanan "Kertomus" muuttanut sanoiksi "Romaani, merkkiteos". Voitte sen korjata semmoiseksi kuin haluatte, esim. lyhent?m?ll?, jos se "merkkiteos" tuntuu tarpeettomalta ilmoitukselta, kun kaikki muutenkin lienev?t siin? suhteessa yht? mielt? minun itseni kanssa ja kun kiitoksen kuuluu pit?v?n seist? vasta lopussa, niin ep?k?yt?nn?llist? kuin se j?rjestys onkin.

Kunnioittaen

MAIJU LASSILA.

Nyk?sen talo oli Suomen tyypillisimpi? taloja. Kun matkustaja l?hestyi sit? Ryt?vaarasta p?in kes?iseen aikaan, ilmestyi tuo talo viimeiseen tienmutkaan p??sty? lihavien lehtojen keskelt? ja pikku vaarojen v?list? supisuomalaisena, harmaat, maalaamattomat rakennukset joskaan eiv?t aivan r?nsistynein?, niin kuitenkin jo pitk?n i?n harmaa leima hartioilla. M?kirinteiset, pienoiset pellot, monen miespolven korjailemat pisteaidat ja sauna ja riihi, jotka elonkorjuun aikoina purkivat harmaata savuansa tyyneen kes?iseen ilmaan rauhallisina kuin kaksi aikansa kuluksi tupruttelevaa vanhaa neitsytsisarusta, -- kaikki se, asustuneena siihen lihavahkojen pihapuiden rauhaan, oli kuin noiden sauna- ja riihisavujen kautta elon ja el?m?n saaneen Suomen kuva, kuva josta, ollakseen t?ydellinen, ei puuttunut mit??n, edellytt?en ett? talon em?nt?, Kainostiina, ei ollut unohtanut pist?? pitk?vartista uuniluutaa tuvan ovipieleen pystyyn, luuta yl?sp?in, ja ripustaa lauvantaisin pihamaalle kuivamaan ja tuuleentumaan joko hamettaan tai sitten talon ainoaa riepumattoa.

Mutta ennen kaikkea pisti tulijan silmiin sittenkin miltei aina talonsa rappusilla seisova talon ainoa perillinen ja nyt, is?ns? kuoltua, jo sen is?nt?, nelj?nnell? vuodella oleva pikku Nyke eli Mestari Nyke, kuten h?nt? yleens? nimitettiin. H?n seisoksi siin? rappusilla tietoisena, ik??nkuin ?ke?n? ja pulleana koko maailmalle, seisoksi is?vainajan iso, vanha lierihattu syv?ll? p??ss? ja seurana ainainen toverinsa, pikkuinen penikkamainen narttukoira Sissu, joka oli h?nelle yht? uskollinen ja altis kuin h?n siihen kiintynyt.

Niinp? t?n??nkin. Oli poutainen, tyynentyyni p?iv?. Nyt ei tosin ollut lauvantaip?iv?, eik? pihamaalla siis riippunut hametta eik? riepumattoakaan, mutta uutisriihi l?mpisi, rauhallisena nousi sen savu, maton ja hameen asemesta riippuivat pihamaan nuoralla Nyken housut, ja Nyke seisoi rappusilla tavallistakin mahtavampana ja ?ke?mp?n?, kun tienmutkasta alkoi taloa l?hesty? Havukan Taavetti, vanhahko ?ij?, sel?ss? iso virsukimppu. H?n oli virsumestari, k?veli teoksiaan kauppaamassa ja niill? retkill?ns? v?litoimikseen puuhaili puhemiehen?, naitteli leski? ja semmoisia neitoja, jotka eiv?t olleet omalla suloudellaan, ilman puhemiehen apua, onnistuneet p??sem??n et??lt? katsoen aina ihanaan avio-onneen. H?nkin huomasi oitis tuon talonsa rappusilla nyt niin vihastuneena seisovan pikku is?nn?n.

Mutta ei h?n siit? n?yst? sen enemp?? v?litt?nyt, Seisk??n. Ukko jatkoi rauhallisena l?henemist?ns?.

Sill? pikku Nykell? olikin nyt erikoisempi syy vihaan ja ynseyteen. Kuten sanottu riippuivat nuoralla kuivamassa h?nen housunsa. Ne olivat h?nen ensimm?isens?. Vasta t?n? aamuna h?n oli saanut ensi kertaa nuo miehenmerkit jalkaansa, ja oitis oli h?nelle sattunut herttainen vahinko: h?n oli liannut nuo samaiset housunsa, miehenmerkkins?, sanoisinko lippunsa. Se oli ollut vain semmoinen viaton vahinko, joka tekee lapset, etenkin poikalapset, kaikkine toiminensa herttaisiksi ja luo noihin miehen ensimm?isiin edesottamisiin housuissansa ja siten koko miehen ja mestarin olemukseen hymyilev?n runouden hiljaista, kotoista hohdetta. Lyhyesti sanoen se oli ollut vain semmoinen vahinko, pikku "haaveri", jommoisella jokainen mies tervehtii tuota miehuutensa kunniakasta, kaksilahkeista lippua, ensimm?isi? housujansa. Mutta ?iti oli siit? silloin kiukustunut, jopa uhannut antaa pikku mestarille vitsaa, pukenut sitten toiset housut mestarin jalkaan, pessyt nuo pilatut. Ja siksi ne nyt riippuivat nuoralla ja siit? vastoink?ymisest? Nyken erikoisempi ?k?.

Niin. Ja siksip? h?n piti tavallista vihaisemmin silm?ll? virsumestari Havukan verkkaista tuloa. Ukko saapui pihalle, piikkopaidan rinta leve?hk?lt? auki, rynt??t hikisen?. Ensin h?n siin? pihalla aikoi jotain tarkastaa, mutta kun ei osunut silmiin mit??n tarkastettavan arvoista, niin kiintyi ajatus jotenkuten, irtonaisesti vain, niihin kuivamassa oleviin Nyken pikku housuihin. Ei h?n niit? erin tarkkaillut, mutta kun ne olivat niin pienet, niin h?n tuli itsekseen arvelleeksi:

"Kenenk?h?n housut ne ovat nuo?"

H?n aikoi hellitt?? virsutaakkansa, mutta sitten kohauttikin sit? vain ylemm? ja kys?ist? hoihkasi siell? rappusilla vihoittelevalta Nykelt?: "Kenenk? housut ne n?m? ovat? Tommoiset t?p?t?"

Ei h?n alkuaan ollut aikonut sit? erin t?rke?n? asiana kysy?; olipahan vain siin? kes?p?iv?n rauhassa tullut hoihkaisseeksi, mutta kun Nyken vastausta ei kuulunut, niin h?n siit? aivan huomaamattansa kiintyi asiaan syvemm?lt? ja, miten lie ollut, ik??nkuin tuli ?rtyneeksi ja toisti milteip? ?ke?ll? hoihkaisulla:

"H?h, poika?... Niin ett? kenenk? housut n?m? ovat?"

Mutta Nyke vihastui ja pullistui siit? utelusta, ei vastannut, katsahtaa muljautti vain reuhkaisen hattulierin alta ?k?isesti ja ??nt? p??st?m?tt? poistui mahtavana rappusilta takaisin tupaan. Ukko seisoi hetkisen, pojan poistumista tuskin huomaten. Ajatus irtautui housuista tyyten. H?n kohautti uudelleen virsukimppuaan ylemm? olalle, sylk?ist? t?p?ytti ja halveksiakseen koko asiaa siin? poistuessaan virkkoi itsekseen:

"Olivatpa nuo vaikka kenen! Mokomatkin... Penikan housut!"

Niin h?n l?hti. Oikeastaan h?n oli tullessaan aikonut poiketa tupaan virsujansa tarjoomaan, mutta t?m? housuasia oli siin? kes?p?iv?n rauhallisessa helteess? sotkenut ajatukset niin, ett? h?n unohti koko sen asian, ja niin j?i taloon poikkeaminen siksens?. Matkalla unehtuivat nuo housutkin. Oli helle, tyyni. Vasta Kuittisen m?kkiin tultuaan h?n muisti ne, kuten pian saamme tiet??, uudelleen. Kuittinen, m?kin is?nt?, tehd? tuherti siin? lepoaikanansa lehm?nkytkytt?. M?kiss? oli yht? hiljaista ja kes?ist? kuin kaikkialla. Ei jaksanut ajatuskaan olla eleill?. Tuskin tajusi mit? kuuli.

"Kytkytt?k? sin? siin? tuherrat?" osui vaimo h?nelt? per??m??n, ei kysy?kseen, vaan siksi ett? n?ki ja tajusi miehens? kytkytt? tuhertavan. Kuittinen kyll? tajusi kuulleensa eukkonsa kysymyksen, ja h?nest? tuntui, kuin siihen olisi vastattava, mutta ei h?n vain tullut siin? tuhertaessaan vastanneeksi aikanaan, ennenkuin vaimo jo ehti ??neti poistua tuvasta.

Ja kohta vaimon poistuttua saapui Virsu-Taavetti tuohisine taakkoinensa. Ja kun h?n tultuansa nyt laski virsukimppunsa lattialle, niin miten ollakaan el?ytyi muisto niist? Nyken omituisista housuista helteiseen p??h?n, niin ett? jo kielell? py?rinyt hyv?p?iv?-tervehdys tai muu sentapainen muutahti siksi housuasiaksi, ja h?n tuli kytkytt??n hartaasti ja ??neti tuhertavalle Kuittiselle ilmoittaneeksi:

"Nyk?sen em?nt? n?kyi pesseen poikansa housut... Niin ett? kai se poika on sitten jo niin et??lle ... kuin housuihin asti ylennyt."

Ja taas tajusi Kuittinen kuulleensa puheen ja ymm?rt?neens? puhutun asian, ja h?nest? tuntui, kuin varustautuisi h?n siihen vastaamaankin. Mutta se tuherrus ja aherrus ja kes?inen olo sotki ja hidastutti hetkiseksi, varsinkin kun oli kytkytvitsan p?? pujotettava kiinteeseen. Vasta sen tehty??n h?n joutui valmiiksi, mutta miten ollakaan, tuli housuasian sijasta ilmoittaneeksi sen vaimollensa varatun vastauksen ja asian, puhellen:

"Eukko t?ss? ?sken ... kysyi ett? kytkytt?k? min? teen."

Mutta kun vitsan p?? oli pujoteltu ja kytkyt jo miltei valmis, niin h?n sittenkin terhistyi, ik??nkuin virkistyi sille housupuheelle, tajusi Virsu-Taavetin puhuneen Mestari Nykest? ja siin? ty?t??n lopetellessaan nyt siihen vieraan housupuheeseen vastatakseen ilmoitteli:

"Onhan se aika mestari... Nyke-vekara."

Mutta sittenkin h?nelt? olisi asia j??nyt siihen, sill? se oli jo juur-juuri p??st? pois haihtumaisillansa, mutta eukko palasi nyt tupaan. Ja huomattuaan Virsu-Taavetin olevan vieraana h?n toisti kuin sit? tervehti?kseen taanoisen kysymyksens? asian, puhellen miehens? ty?st? Virsu-Taavetille:

"Ukko t?ss? keskell? kes?p?iv??... Kytkytt? sanoi siin? tekev?ns?", valehteli h?n ukkonsa sen sanoneen, vaikka ukko oli p?invastoin ollut vaiti.

"Ka... Mit?p?s t?ss?", joutui nyt Kuittinen ajoissa asiaan, tapasi penkilt? nys?n, imaisi kuin kiireess? savuja. Ei l?htenyt. Nys? oli sammunut. H?n pisti sen yht? nopeasti takaisin vierelleen penkille ja ilmoitteli nyt eukolleen puheensa jatkoksi:

"T?? Virsu-Taavetti t?ss?... Siit? Mestari Nykest? juttusi."

H?n oli kyll? aikonut sanoa Virsu-Taavetin jutunneen Nyken housuista eik? itsest??n Nykest?, mutta siin? ty?ntuhruussa j?iv?t housut p??h?n ja ainoastaan Nyke itse joutui sanoiksi.

Ja siit? sit? nyt l?hti eukolta Virsu-Taavetin kanssa juttu Nykest?. Nyke n?et, kuten kohta n?emme, oli kyl?n keskeisin henkil?. Ei siis tarvinnut puheen aihetta muuta kuin sytykkeeksi, niin kohta virisi Nykest? puhe. Ukko Kuittinen itse ei kuitenkaan joutanut puheen kuulemiseen syventym??n. H?n tuherti nyt vanhan kytkyen korjaamista viel?kin hartaammin kuin ?skeisen uuden tekoa. Kuuli h?n kyll? puheen kuin humun ja luuli kuulevansa niiden panettelevan Nyke?, ja uskoen kaiken kuulleensa ja ymm?rt?neens? h?n tuon puheen ja panettelun jo loputtua tuli sitten, kuin jotain sanoakseen, siin? yh? tuhertaessaan ilmoittaneeksi ajatuksensa, puhellen:

"Ka, osaahan se poika jo toisten asioissa sorkkia... Vaikka on vasta p?ker?, niin osaa."

Ei h?n sill? erin tosissaan Nyke? morkannut, mutta kun ne toiset siin? kieliv?t ja kantoivat, niin h?nkin siihen joukkoon, osaksi toisten mieliksi, my?nsi.

Mutta se varsinainen asia, Virsu-Taavetin ilmoittama housuasia, oli nyt h?nen tajunnastansa h?vinnyt tyyten pois.

Meid?n t?ytyy t?m? luku aloittaa lyhyell? mutta t?rke?ll? selityksell?.

Sill? Mestari Nykell? oli, kuten yleens? meill? viisailla miehill?, paljon kadehtijoita. Voi sanoa, ett? h?n oli viisaudellaan ?rsytt?nyt koko maailman vihollisekseen. Ollen viisaan V?in?m?isen j?lkel?inen h?n oli oikeastaan jo syntyess??n t?ysiviisas ja taitava mestari. Jo parivuotiaaksi vartuttuaan h?n lausui arvelujaan kaikesta, neuvoi ja antoi ohjeita kaikille. Monet vanhemmat mestarit siit? tietysti ajan pitk??n loukkaantuivat, sanoivat Nyken pist?v?n nen?ns? kaikkeen, kuten jo ukko Kuittinenkin sill? "sorkkimisella" my?nsi. Erityisemmin oli h?neen vihastunut ja loukkautunut kyl?n ik?mestari ja saarnamies Syyrakki Kopsa, jota kansan kesken nimitettiin ammattiensa mukaan milloin Saarna-Kopsaksi, milloin Pytty-Syyrakiksi.

H?n oli ahkera kyl?saarnaaja ja taitava mestari mit? kyl?taitoon tulee: naperteli v?liaikoinaan jos mit?, eukoille maitopyttyj? ja muuta, nikkaroi suurempiakin, oli py?r?mestari, oli vuosikausia sommitellut ikiliikkujaa ja oli mestariarvostaan arka, kuten yleens? me suuret mestarit.

Ja niinp? h?n oli joutunut pienen Mestari Nyken kanssa ainaiseen ilmiriitaan. Nyke kun alati ja nimenomaan muiden kuullen lausuili h?nenkin t?ist??n arvelujansa, esiintyi mestarina, niin se oli alkanut h?nt? lopulta harmittaa, sitten jo kiukuttaa, ja nyt h?n loppujen lopuksi niist? jo usein kimpaantui hillitt?m?n? kuin pinteest??n ?kki? laukeava pytyn vanne. Ei sit? jaksanut siet??, ett? mokoma tenava pisti yh? vain nen?ns? kaikkeen, ja ukon ?k?? lis?si se, kun h?n luuli Nyken tolkuttavan muilta, aikuisilta kuulemiansa. H?n r?h?hti aina pojalle kuten ?rsytetty, ja Nyke puolestaan siit? vihasta yltyi ja ?rtyi ja tolkutti uhallakin neuvojansa, ja niin he olivat alati sotajalalla.

T?m? juonen kehittelyksi. Sill? Nyken tietoisuus mestaruudestaan oli kehkeytynyt ?idin ja muiden ainaisista hemmoitteluista. Sili? asiahan oli, kuten yleens? tiedet??n, niin, ett? Nyken is? oli kuollut siin? Nyken syntym?aikoina. H?n oli ollut pyh?koulumestari, tavallaan siis papillista s??ty?. ?iti oli sen johdosta joutunut juomaan monet kahvit pappilassa. Ne hetket olivat olleet h?nen el?m?ns? juhlahetki?, eik? h?n siis ollut koskaan poikennut pappilaan ilman nyytti?, jossa oli kaikkinaisia maan antimia.

Ja niin oli h?nen ja pappilan v?lille kehkeytynyt henkinen side. ?idist? oli tullut ensin tekokristitty -- pappilan v?en mieliksi kun piti yritt?? -- ja lopulta aivan oikea sanantekij?. Miehens? kuoltua h?n alkoi jo pit?? seurojakin, perusteli omaa uskokuntaa, ja h?nen korkeimpana toivonaan oli se, ett? n?kisi kerran poikansa Nyken saarnaavan saarnastuolissa oikeana pappina. Niin joutui Nyke ?itins? silm?ter?ksi. H?nt? kasvatettiin kuten Herran lahjaa: hemmoiteltiin, mairiteltiin, ylistettiin viisaaksi, ennustettiin paisuvan pappi. Nyke otti vaarin, k?tki sanan ja niin sai h?n aikanaan t?yden tiedon siit?, ett? h?n on mestari ja viisas mies, ja h?nest? tuli jo noin kolmevuotiaana talon kaikkivaltias, oikea mahtimies. H?n, kuten jo sanottu, osasi kaikki, tiesi neuvoa ja opettaa jokaista. Mestari Nykeksi h?nt?, kuten jo mainittu, yleens? sanottiinkin, yhdet mielitellen, toiset ?keiss??n tai pilkalla, toiset hemmoitellakseen poikaa ja ollakseen ?idille mieliksi, ja kun akat, varsinkin ?idin uskonsisaret, etenkin Pitk?-Liisa ja talon vanha palvelijatar, Nykeen kokonaan kiintynyt Justiitta, aina ja aina ?idin mieliksi ja poikaa mairitellakseen kuiskuttivat poikaselle sit? samaa: ett? Nyke on viisas poika ja ett? h?nest? tulee pappi, niin juurtui se itsetietoisuus pikku mieheen p?iv? p?iv?lt? yh? vain syvemm?lle.

"Se poika se l?htee kerran... L?-?htee se Nyke-poika... L?h-tee!" kuiskutteli Pitk?-Liisa, tarkoittaen ett? Nyke l?htee kerran maailmalle saarnaamaan evankeliumia ja viisautta kuten apostoli. H?n haikaili maireaa:

"L?htee, l?htee, l?htee!... L?htee se, l?htee!"

"No jopahan ei! L?htee se ja viisaat sanat maailmalle paukaa... L?h-tee!" yhtyi mairitteluun Justiitta, ja molemmat eukot olivat aina silloin kuin kaksi munalle kaakattavaa kanaa. Ei siis ihme, ett? Nyke oli jo hiljaisuudessa hautonut asiaa, valmistautunut l?htem??n saarnamatkalle, paukaamaan ne viisauden suuret sanat ja opetukset maalimalle.

Yksi ainoa h?nelt? puuttui: h?n ei osannut viel? lausua s-??nnett?, ja siit? h?nelle koitui harmia.

Harmia. Sill? varsinkin renki L?tj?nen iski siihen h?nen mestaruutensa arkaan paikkaan aina kun vain ?idin silm? v?ltti. T?t? samaista L?tj?st? sanottiin is?ntien kesken miesten ensimm?iseksi mit? laiskuuteen tulee, ja h?nell? oli suuresta kansallisesta viisauskysymyksest?mme oma ja minun mielest?ni vallan kummallinen ja omintakeinen filosofiansa. H?n n?et, kuten pyh? Athanasius uskontunnustuksessaan Luojan, jakoi viisauden kolmeen osaan: a) varsinainen eli renkimiehen viisaus ja b) herrasviisaus, johon kuuluvaksi h?n, omituista kyll?, laski my?skin talollisten viisauden, sek? c) imev?isten ja ?mm?v?en viisaus, joista kolmesta h?n taas sanoi b- ja c-viisauden olevan yhden ja saman persoonan ja puheli koko siit? herrasviisaudesta ett?:

"Herrasviisaus on oikeaa viisautta ainoastaan silloin, jos se ymm?rt?? katua kaikkea, mit? on puhunut ja tehnyt." Ei h?n kyll? sit? puhunut viisauden itsens? takia puhuaksensa, vaan johtui vain n?in filosofeeraamaan niist? Mestari Nyken ja kyl?n muiden viisasten v?lisist? kotoisista kinoista puheen aina viritess?. Mutta toisista, varsinkin er?ist? miehist?, se tuntui ilke?sti sanotulta, ja niin oli kyl?ss?, juuri tuloksena niist? Mestari Nyken ja muiden mestarien v?lisist? kinoista, paljon puhetta ja pakinaa, joissa L?tj?nen n?ytteli laiskan viisasta osaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet