: Lääkärin kohtalo: eli Sairaalan n:o 6 by Chekhov Anton Pavlovich Mannst N Emil Translator - Russia Fiction; Psychiatric hospitals Fiction; Russian fiction Translations into Finnish

@FreeBooks

Posted in: #FreeBooks #FreeBooksIndia #FreeBooksApp #gg

Vote Up Vote Down   0 Reactions

Login to give Reaction!

l??n.

Kerran er??n? syksyaamuna Ivan Dmitritsh, nostettuaan palttookauluksensa ja k?yd? polskuttaen likaisia kujia ja takapihoja pyrki er??n porvarin luo panemaan toimeen ry?st?tuomiota. H?nen mielialansa oli synkk? kuten aina aamusilla. Er??ll? poikkikadulla kohtasi h?n kaksi vankia jalkaraudoissa, joita nelj? vartiasotamiest? pyssyineen saattoi. Oli Ivan Dmitritsh ennenkin usein kohdannut vankeja ja aina olivat ne her?tt?neet h?ness? s??lin ja ep?mieluisan tunteen, nyt sit? vastoin t?m? kohtaus teki h?neen jonkin erin?isen, kummallisen vaikutuksen. H?nest? alkoi yht'?kki? tuntua silt?, ett? h?netkin voidaan kytke? kahleisiin ja samaten saattaa likaista katua my?ten vankityrm??n. K?yty??n porvarin luona ja palatessaan kotia, h?n kohtasi postitoimiston l?heisyydess? tuttavan poliisip??llik?n, joka tervehti ja kulki h?nen kanssaan rinnan kadulla muutaman askelen; t?ss? oli h?nen mielest?ns? jotakin ep?ilytt?v??. Kotona eiv?t koko p?iv?ss? haihtuneet h?nen p??st?ns? vangit ja pyssysotamiehet, ja jokin k?sitt?m?t?n syd?men levottomuus teki h?nelle lukemisen ja ajatustensa keskitt?misen mahdottomaksi. Iltasella h?n ei sytytt?nyt huoneessaan kynttil?t?, koko y?ss? h?n ei nukkunut ja lakkaamatta py?ri h?nen p??ss?ns? ajatus, ett? h?net voidaan vangita, panna rautoihin ja salvata vankityrm??n. H?n ei tiennyt tehneens? mink??nlaista rikosta ja saattoi olla varma siit?, ettei h?n vastedesk??n tekisi murhaa, murhapolttoa tahi varastaisi; mutta voihan tiet?m?tt?ns?kin, vasten tahtoansa tehd? rikoksen ja paljonhan panettelukin saa aikaan ja voihan viel? viimeisell? nipukalla oikeudellinen virhe k?yd? mahdolliseksi. Opettaahan ikivanha kansanviisauskin, ett? kerjuupussista ja vankeudesta ei ole kenenk??n itse??n vapaaksi vannominen. Ja oikeusvirhe, oikeudenk?yt?n nykyisell? kannalla ollessa, on hyvin mahdollinen eik? siin? ole mit??n kummeksittavaakaan. Ihmiset, jotka ovat virallisessa, muotopuolisessa suhteessa toisten k?rsimyksiin, esimerkiksi tuomarit, poliisit, l??k?rit karaistuvat tottumuksen voimasta aikaa my?ten siihen m??r??n, ett'eiv?t voi, vaikka tahtoisivatkin, suojattejaan ja hoidokkaitaan kohdella muuten kuin virallisesti ja kaavan mukaan; siin? kohden he eiv?t v?h??k??n eroa maaukosta, joka takapihalla teurastaa lampaita ja vasikoita eik? huomaa verta. Vaan jotta moisen virallisen, hengett?m?n persoonallisen kohtelun kautta viaton ihminen voi menett?? kaikki s??tyoikeutensa ja tulla tuomituksi pakkoty?h?n, siihen tuomari ei tarvitse muuta kuin -- aikaa. Vain aikaa, voidakseen noudattaa joitakin muodollisuuksia, joista tuomarille maksetaan palkka, ja sen j?lkeen on kaikki p??ttynyt. Hae sitten oikeutta ja turvaa t?ss? v?h?isess?, likaisessa kaupungin pahaisessa kahdensadan virstan p??ss? rautatiest?! Ja eik?p? liene naurettavaakin oikeutta ajatteleminen, kun jokaista v?kivallan tekoa yhteiskunnan puolelta tervehdit??n j?rkev?n? ja tarkotuksen mukaisena v?ltt?m?tt?myyten?, ja mikin armahduskirja, esim. syytt?m?ksi julistus her?tt?? koko suuttumuksen myrskyn, tyydytt?m?tt?m?n koston tunteen?

Aamusella Ivan Dmitritsh nousi kauhuissaan yl?s, kylm? hiki otsallaan, ja oli t?ysin vakuutettu, ett? h?net voidaan vangita min? hetken? hyv?ns?. Jos, -- ajatteli h?n, eiliset synk?t ajatukset eiv?t ole y?n aikana hellinneet h?nest?, niin on niiss? rahtunen totuutta. Mahdotonhan niiden oli juolahtaa p??h?n ilman mink??nlaista aihetta. --

Poliisi kulki hitain askelin ikkunain ohi: sek??n ei tapahtunut syytt?. Siin? kaksi miest? seisahtuu talon l?heisyydess? ja on vaiti. Miksi ovat he vaiti?

Ja siit? l?htein Ivan Dmitritshille koittivat tukalat p?iv?t ja rauhattomat y?t. Kaikki, jotka kulkivat ikkunain ohi tahi poikkesivat pihaan, olivat h?nen mielest?ns? vakoilijoita ja urkkijoita. Puolip?iv?n aikaan poliisikomisaarius tavallisesti ajoi kaksivaljakollaan kaupungilla; h?n ajoi kaupungin laidassa olevalta taloltaan poliisikamarille, mutta Ivan Dmitritshin mielest? h?n joka kerran ajoi liian nopeasti ja joka kerran oli h?nen ulkomuotonsa jotakin erikoista ilmaisevinaan: n?ytti aivankuin kiiruhtaisi h?n ilmoittamaan, ett? kaupunkiin on ilmestynyt eritt?in vaarallinen pahantekij?. Ivan Dmitritsh vavahti kuullessaan porttikellon kilahtavan tahi porteissa jysk?v?n, joutui pois tolaltaan, kun kohtasi tuntemattoman ihmisen kortteeriem?nt?ns? luona; poliiseja ja santarmeja kohdatessaan h?n hymyili ja vihelteli, n?ytt??kseen v?linpit?m?tt?m?lt?. Y?t l?pi kotasin h?n oli nukkumatta, odottaen vangitsemistaan, mutta kuorsasi ja hengitti kovasti ja syv??n, niinkuin nukkuva, jotta em?nt? luulisi h?nen makaavan; jos h?n ei saanut nukuttua, merkitsi se tietysti, ett? omantunnon soimaukset kalvoivat h?nt? -- mik? sitova todeksin?ytt?! Tapahtumat ja terve j?rki todistivat h?nelle, ett? t?m? pelko ei ole muuta kuin joutavuutta ja houkkamaisuutta, ett? arestissa ja vankeudessa, laveamman katsantokannan mukaan, ei ole itse asiassa mit??n pelj?tt?v??, -- ollapa omatunto vain puhdas ja rauhallinen; mutta mit? j?rkev?mmin ja johdonmukaisemmin h?n asiata mietti, sit? suuremmaksi ja vaikeammaksi kasvoi sielun ahdistus; se oli jotakin samantapaista, kuin on kerrottu er??st? erakosta, joka tahtoi hakata itselleen aukioimen paikan aarniomets??n; mit? uutterammin h?n kirveell??n teki ty?t?, sit? sakeammaksi paisui mets?. Vihdoin viimein Ivan Dmitritsh, n?hdess??n sen hy?dytt?m?ksi, lakkasi kokonaan ajattelemasta ja antautui koko sielullaan ep?toivon ja pelon valtaan.

H?n rupesi hakemaan yksin?isyytt? ja karttamaan ihmisi?. Virantoimitus oli h?nest? jo ennenkin vastenmielist?, nyt se tuli h?nelle siet?m?tt?m?ksi. H?n pelk?si, ett? h?nt? jollakin tavalla petet??n, pannaan salaa h?nen taskuunsa rahaa ja sitten syytet??n lahjojen otosta, tahi ett? h?n itse vahingossa tekee kruunun papereissa virheen, joka on v??rennyksen arvoinen, tahi h?vitt?? vieraita rahoja. Kumma ett'ei h?nen ajatuksensa ennen ollut noin notkea ja kekseli?s, kuin nyt, jolloinka h?n joka p?iv? mietti tuhansia eri syit?, joiden nojalla h?nen vapautensa ja maineensa saattoivat joutua vaaraan. Siihen sijaan ulkomaailmaan kohdistunut huomionsa melkoisesti heikkeni, eritt?inkin mit? tuli kirjojen lukemiseen, ja jopa alkoi muistikin pahasti pett??.

Kev??ll?, kun lumi suli, l?ydettiin muutamasta rotkosta l?hell? hautuumaata kaksi puoleksi m?d?nnytt? ruumista -- vanhan eukon ja pojan, jotka merkeist? p??tt?en olivat kuolleet v?kivaltaisen kuoleman. Kaupungissa ei muusta puhuttu, kuin n?ist? ruumiista ja tuntemattomista murhantekij?ist?. Jotta t?m?n kaksinkertaisen murhan tekij?ksi ei luultaisi Ivan Dmitritshi?, niin h?n kulki kaduilla hymyilev?isen?, mutta kohdatessaan tuttaviaan h?n vuoroin kalpeni ja punastui ja alkoi vakuuttaa, ettei katalampaa rikosta ole, kuin heikkojen ja avuttomien murhaaminen. Mutta t?h?n valheella liikkumiseen h?n pian kyll?styi ja jonkun aikaa tuumittuaan h?n p??tti, ett? h?nen asemassaan on parasta piileyty? talonem?nn?n kellariin. Kellarissa h?n siis kyyr?tti p?iv?n, sitten y?n ja viel? seuraavan p?iv?n, siell? h?nen tuli kovasti vilu, ja odotettuaan ehtooh?m?r?? h?n salaa kuin varas hiipi huoneeseensa. Aamun valkenemaan asti seisoi h?n keskell? lattiaa, hievahtamatta paikaltaan ja kuulostellen. Varhain aamusella, ennen auringon nousua, tuli em?nn?n luo muurareja. Ivan Dmitritsh hyvin tiesi, ett? he tulivat muuraamaan uudestaan ky?kin uunia, mutta pelko se kuiskasi h?nen korvaansa, ett? n?m? eiv?t ole muurareja vaan muurareiksi puettuja poliiseja. H?n hiipi hiljaa asunnosta ulos ja l?hti, kauhun valtaamana, viilett?m??n ilman takitta ja hatutta pitkin katuja. Haukkuen ajoivat h?nt? takaa koirat, joku talonpoika huusi h?nen j?lkeens?, korvissa vinkui tuuli, ja Ivan Dmitritshist? tuntui kuin koko maailman v?kivalta olisi kasaantunut hirmuiseksi vuoreksi h?nen takanaan ja tavottanut h?nt? kiinni.

H?net pid?tettiin, tuotiin kotia ja em?nt? l?hetettiin noutamaan l??k?ri?. L??k?ri Andrei Jefimitsh, josta edemp?n? kerrotaan, m??r?si kylmi? k??reit? p??h?n sek? laakeri- ja kirsimarjantippoja, pudisti suruisesti p??t??n ja l?hti pois, sanottuaan em?nn?lle ett'ei h?n en?? tule, koska ei pid? h?irit? ihmisi? hulluksi tulemasta. Kotona kun ei ollut varoja el?? eik? l??k?rin hoitoa saada, niin Ivan Dmitritsh kohta vietiin sairashuoneeseen, jossa h?net sijoitettiin kuppatautisten osastoon. H?n kun ei nukkunut ?isin, koukutteli ja h?iritsi sairaita, niin k?ski Andrei Jefimitsh kohta sen j?lkeen vied? h?net huoneeseen N:o 6.

Vuoden kuluttua Ivan Dmitritsh joutui kaupungissa jo unhotukseen ja em?nt? kantoi h?nen kirjansa katoksen alle rekeen, josta poikalurjukset ne ennen pitk?? kantoivat teille tietym?tt?mille.

Ivan Dmitritshin vasemman puolisena naapurina on, kuten jo olen kertonut, juutalainen Mooses, naapuri oikealla puolella taasen on lihavuuteensa pakahtuva, melkein py?ryl?inen maa-ukko, kasvot tyls?t ja aivan mielett?m?t. T?m? liikkumaton, ahvatti ja siivoton el?in on jo ammoin sitten menett?nyt ajatus- ja tuntemiskykyns?. H?nest? k?y lakkaamatta kirpe?, tukehuttava l?yhk?.

Nikiitta, joka h?nt? korjaa, ly? h?nt? armottomasti, t?ydell? hartian v?ell?, s??lim?tt? nyrkkej??n; mutta julmaa ei ole oikeastaan se ett? h?nt? ly?d??n, -- siihen voi tottua, -- julmaa siin? on, ett? t?m? tylsynyt el?in ei vastaa ly?misiin sanallakaan, ei liikkeell?, ei silm?nluonnillakaan edes, huojutteleksen vaan raskaan tynnyrin tavoin.

Viides ja viimeinen asukas huoneessa N:o 6 on porvari, joka joskus ennen on palvellut lajittelijana postissa, pieni, laihanlainen valkoverinen mies, kasvot hyv?ns?vyiset, vaan hieman viekkaat. P??tt?en h?nen j?rkevist?, levollisista silmist??n, jotka katsovat kirkkaasti ja iloisesti, h?n kuvittelee olevansa t?ysij?rkinen ja hautoo jotakin suurta, mieluisata salaisuutta, H?nell? on tyynyn ja matrassin alla jotakin, jota h?n ei suostu n?ytt?m??n kenellek??n, ei suinkaan pelosta ett? se otetaan h?nelt? pois tahi varastetaan, vaan h?veli?isyydest?. V?liin astuu h?n ikkunan ??reen ja k??nnytty??n tovereihinsa selin, pukee h?n jotakin rinnalleen ja katselee taivuttaen p??t??n; jos silloin astuu h?nen luokseen, niin joutuu h?n ymm?lle ja repii jotakin pois rinnaltaan. Mutta h?nen salaisuuttaan ei ole vaikea arvata.

Free books android app tbrJar TBR JAR Read Free books online gutenberg

(0)

Login to post a comment!