: Etelämeren seikkailuja by London Jack - Short stories; Oceania Fiction

@FreeBooks

Posted in: #FreeBooks #FreeBooksIndia #FreeBooksApp #gg

Vote Up Vote Down   0 Reactions

Login to give Reaction!

Hirmumyrsky oli rajuimmillaan yhdentoista ajoista illalla kolmeen aamulla, ja kello yksitoista meni se puu, jossa Mapuhi istui naistensa kanssa. Mapuhi nousi laguunin pinnalle pit?en yh? tyt?rt??n Ngakuraa syliss??n. Vain etel?meren saariasukas voi pit?? henkens? sellaisessa kuohuvassa helvetiss?. Pandanuspuu, johon h?n oli tarttunut, py?ri ymp?ri ja kellui edes takaisin ja vain tarttumalla siihen ja heitt?m?ll? irti oikeana hetken? h?n saattoi pit?? itse??n ja Ngakuraa kyllin kauan veden pinnalla ilmaa saadakseen. Mutta se ilma oli vain kuohua ja vesipisaroita.

Ulommalle hiekkas?rk?lle oli kymmenen penikulmaa suoraan poikki laguunin. T??ll? oli sikin sokin puunrunkoja, tukkeja, laivanhylkyj? ja talojen j??nn?ksi? ja ne ruhjoivat kuoliaiksi yhdeks?n kymmenest? niist? raukoista, jotka hengiss? olivat osuneet p??sem??n poikki laguunin. Puoleksi hukkuneina ja n??ntynein? he viskautuivat t?h?n luonnonvoimien mielett?m??n huhmareen ja jauhautuivat muodottomiksi lihakasoiksi. Mapuhilla oli kuitenkin onni mukanaan. H?n oli yksi kymmenest?, se sattuma oli kohtalon oikku. H?n ry?mi yl?s rannalle verta vuotavana lukuisista haavoista. Ngakuran vasen k?sivarsi oli katkennut ja oikean k?den sormet musertuneet ja kasvoista sek? leuasta nahka poissa aina luuhun saakka. Mapuhi tarttui er??seen viel? pystyss? olevaan puuhun, huohotti ja piteli tytt?? seisoen vedess? toisin kuuroin polveen saakka, toisinaan kainaloon.

Kolmen aikaan y?ll? hirmumyrskyn takajalat taittuivat. Viidelt? tuntui vain navakka tuuli. Ja kuuden aikaan oli jo rasvatyyni ja aurinko paistoi. Meri oli asettunut. Laguunin viel? rauhattomalla partaalla Mapuhi n?ki niiden ruhjoontuneet ruumiit, jotka eiv?t olleet p??sseet maihin. Ep?ilem?tt? olivat Nauri ja Tefara niiden joukossa. H?n kulki pitkin rantaa etsien ja l?ysikin vaimonsa virumassa puoli ruumista vedess?. H?n istuutui maahan ja itki, lievent?en tuskaansa el?imellisill? ??nill? alkuihmisen tapaan. Samassa vaimo liikahti ja valitti. Mapuhi tarkasti h?nt? huolellisemmin. Tefara oli elossa ja lis?ksi viel? aivan vahingoittumaton. H?n vain nukkui. Vaimon kohtalo oli siis my?s ollut yhden kymmenest?.

Edellisen y?n kahdestatoista sadasta oli nyt j?lell? vain kolme sataa el?v?? olentoa. Mormoonisaarnaaja ja er?s santarmi toimittivat laskun. Laguuni oli t?ynn? ruumiita. Ei yht?k??n taloa, ei ainoatakaan h?kkeli? ollut pystyss?. Koko s?rk?ll? ei ollut kahta kive? p??llekk?in. Vain joka viideskymmenes kokospalmu oli pystyss? ja nekin pirstottuina eik? ainoatakaan p?hkin?? j?lell?. Juotavaa vett? ei ollut miss??n. Matalat kolot, joihin tavallisesti ker??ntyi sadevett?, olivat nyt t?ynn? suolaista. Laguunista saatiin pelastetuksi muutamia s?kkej? happamia jauhoja. Eloon j??neet kuorivat kaatuneita kokospuita ja ottivat niiden syd?met sy?d?kseen. Siell? t??ll? ry?mittiin maamajoihin, joita kaivettiin hiekkaan ja peitettiin metallilevyill?, joita saatiin rakennusten j?tteist?. L?hetyssaarnaaja kyh?si jonkunlaisen vesisiilin, mutta h?n ei voinut sill? puhdistaa vett? kolmelle sadalle hengelle. Kun Raoul toisena p?iv?n? otti kylvyn laguunissa, huomasi h?n, ett? se jollakin tavoin vaimensi h?nen janoaan. H?n ilmoitti heti kaikille uutisensa ja pian oli laguunissa kolme sataa ihmist?, miest?, naista ja lasta, kaulaan saakka vedess?, yritt?en juoda kaikella ihollaan. Ymp?rill? ui kuolleiden ruumiit ja jalka sattui sellaisiin, jotka olivat painuneet pohjaan. Kolmantena p?iv?n? hautasi v?ki kuolleensa ja asettui odottamaan pelastuslaivaa.

Sill? aikaa Nauri, myrskyn erottamana perheest??n, oli ajautunut omille seikkailuilleen. H?n oli tarttunut karkeaan lankkuun, joka repi ja raapi h?nen ruumistaan ja t?ytti sen tikuilla, ja myrsky heitti h?net yli hietikon ja ajoi merelle. Siell? h?n hirmuisissa vesivuoriaalloissa kadotti lankkunsa. H?n oli vanha vaimo, l?hemm?ksi kuuttakymment?, mutta syntynyt Paumotus-saarella eik? milloinkaan eronnut meren n?kyvist?. H?nen uidessaan pime?ss? s?tkien, tukahtumaisillaan ja taistellen saadakseen hengitt??, iski mahtava kokosp?hkin? h?nt? hartiaan. Silm?nr?p?yksess? h?n tajusi teht?v?ns? ja tarttui p?hkin??n. Seuraavina hetkin? h?n ker?si seitsem?n lis??. Yhteen sidottuina ne muodostivat vy?n, joka pelasti h?nen henkens?, mutta uhkasi sulloa h?nen ruumiinsa hyytel?ksi. H?n oli lihava nainen ja helposti haavoittuva, mutta h?nell? oli kokemusta myrskyilmassa ja rukoillen hai-jumalaansa varjelemaan itse??n petokalalta h?n odotti tuulen tyyntymist?. Mutta kolmen aikaan h?n oli melkein tajuttomana. Eik? h?n siit?k??n mit??n tiennyt, ett? kuudelta oli tullut ihan tyyni. H?n her?si tajuihinsa, kun aallot heittiv?t h?net sannalle. H?n kaapi hiekkaa tarttuen kiinni, niin ett? veri sirisi, pysytellen kiinni k?sin ja jaloin, jottei aallot vet?isi h?nt? takaisin, ja h?n onnistuikin p??sem??n kuivalle aaltojen ulottuvista.

H?n tiesi, miss? oli. T?m? maa ei voinut olla mik??n muu kuin pieni saari Takokota. Siell? ei ollut laguunia eik? ket??n asukasta. Hikueru oli siit? viidentoista penikulman p??ss?.

H?n ei voinut n?hd? Hikuerua, mutta tiesi, ett? se oli etel?ss?. P?iv?t kuluivat ja h?n eli niill? kokosp?hkin?ill?, jotka pelastusvy?n? olivat kannattaneet h?nt? vedenpinnalla. Ne olivat sek? ravintona ett? juomana. Mutta h?n ei saanut itse??n kylliksi ravituksi eik? jano oikein sammunut. Pelastusmahdollisuudet olivat hyvin pulmallisia. H?n n?ki savun pelastuslaivasta taivaan rannalla, mutta mik? pelastuslaiva olisi aikonutkaan tulla yksin?iselle Takokotasaarelle?

Ensimm?isest? hetkest? alkaen olivat ruumiit h?nt? vaivanneet. Meri heitti niit? yh? t?lle pienelle hietikolle, ja h?n heitteli niit? niin kauan kuin jaksoi veteen, miss? haikalat ne s?iv?t. Mutta kun voimat uupuivat, reunustivat kuolleet ruumiit h?nen pienen saarensa rantoja ja h?n vet??ntyi niist? kauhistuen pois niin kauas kuin suinkin, mutta pitk?lle ei siin? p??ssyt.

Kymmenenten? p?iv?n? h?n s?i viimeisen p?hkin?n ja h?nen ruumiinsa kuivui kokoon janosta. H?n laahusti pitkin rantaa toivoen l?yt?v?ns? jonkun p?hkin?n. Olihan ihmeellist?, ett? niin paljon ruumiita ajautui rantaan eik? ainoatakaan p?hkin??. Ja kuitenkin oli varmasti enemm?n kokosp?hkin?it? uimassa kuin kuolleita. H?n heitti hakemisen sikseen ja heitt?ytyi rannalle uupuneena. Loppu oli tullut. Ei ollut muuta neuvoa kuin kuolla.

Her?tess??n kerran taas tietoisuuteen, huomasi h?n tuijottavansa hiekankellert?v??n tukan tupsuun er??n kuolleen p??ss?. Aallokko heitti ruumiin h?nt? kohti ja veti sen taas takaisin. Se py?ri ymp?ri ja h?n n?ki, ettei sill? ollut ollenkaan kasvoja. Kuitenkin oli tuossa punakeltaisessa tukassa jotakin tuttua. H?n ei sit? sen kauempaa ajatellut -- h?nkin odotti kuolemaa ja v?litti v?h?t, mik? mies tuo kauhean ruma ruumis aikoinaan oli ollut.

Lopulta h?n kuitenkin nousi puoleksi istumaan ja tuijotti taas ruumiiseen. Mahdottoman suuri aalto oli heitt?nyt sen niin yl?s, etteiv?t muut siihen en?? ulottuneet. Niin, oikein, tuollaista punakeltaista tukkaa ei ollut kell??n muilla kuin yhdell? ainoalla miehell? koko Paumotus-saarella. Se oli Levy, Saksan juutalainen, mies, joka oli ostanut helmen ja vienyt sen Hira-laivalleen. Yksi seikka oli siis varma: Hira oli joutunut haaksirikkoon, ja helmenpyyt?jien ja varkaiden jumala oli nyt tuossa.

H?n ry?mi kuolleen luo. Levyn paita oli repeytynyt ja Nauri n?ki nahkaisen rahavy?n vy?t?rell?. H?n pid?tti henke??n ja riipoi solkea. Se antoi my?ten helpommin kuin h?n oli odottanutkaan ja niin nopeasti kuin saattoi, laahasi h?n vy?t? per?ss??n hietikolla. Tasku taskulta h?n sen avasi ja huomasi kaikki tyhjiksi. Minnek?h?n Levy olisi voinut sen pist??? Viimeisest? taskusta h?n sen sitten l?ysi, ensimm?isen ja ainoan helmen, jonka Levy oli ostanut retkell??n. H?n ry?mi poisp?in paetakseen vy?n hajua ja tutki helme?. Se oli se sama, jonka Mapuhi oli l?yt?nyt ja jonka Toriki oli h?nelt? ry?st?nyt. H?n punnitsi sit? k?dess??n ja vieritti sit? hyv?illen edes takaisin. Mutta mit??n erikoista kauneutta h?n ei siin? huomannut. H?n n?ki ainoastaan sen talon, jonka Mapuhi, Tefara ja h?n olivat huolellisesti rakentaneet mielikuvituksessaan. Joka kerta helmeen katsahtaessaan h?n n?ki talon ilmiel?v?n? yksityiskohtineen, viel?p? kahdeksankulmaisen ly?p?kellon sein?ll?. Olihan siin? el?m?lle tarkoitus.

Free books android app tbrJar TBR JAR Read Free books online gutenberg

(0)

Login to post a comment!